Keskiviikko 31.12.2014, uudenvuoden aatto

Sää oli aamusta lähtien poutainen ja lämpötila muutaman asteen plussan puolella. Päätiet olivat sulia, mutta pihoissa ja pikkuteillä oli paikoin hyvinkin liukasta. Päivä oli pääosin pilvinen, mutta iltapäivällä neljän maissa taivaanranta oli lännessä kauniin punainen.

Uudenvuoden aatto sujui mukavan perinteisesti. Menimme hyvissä ajoin iltapäivällä Outille ja Tompalle ja vietimme aattoillan heidän perheensä kanssa. Tomppa hemmotteli meitä jälleen herkullisella ruoalla. Hän valmisti peuran ulkofilettä perunoiden ja alusta asti itse valmistetun kastikkeen kanssa. Ruoanvalmistuksen eri vaiheita oli kiva seurata ja samalla juhlistaa uudenvuoden aattoiltaa shampanjalla. Peuran liha oli aivan täydellistä; mehukasta, mureaa ja maukasta, ja myös kastike oli erinomaista. Suurikokoinen file hupenikin hetkessä.

Meillä oli tosi hauska ilta ja erityisesti Sara ja Alex viihdyttivät meitä niin, että saimme nauraa vatsa kippurassa. Ilotulitusraketit ammuttiin ennen kuin lapset menivät nukkumaan; kaksi isoa ja yksi pieni pata tarjosivat komean ilotulituksen. Tänä vuonna lähistöllä tapahtuva ilotulitus oli huomattavasti viimevuotista vähäisempää.

Tiistai 30.12.2014

Minun ikäistäni Lantanan siltaa Floridassa peruskorjattiin yli puolitoista vuotta, ja sen juhlallisissa avajaisissa 16.11.2013 raketit paukkuivat lähes puoli tuntia yhteen menoon. Pian paukkuvat raketit täälläkin, kun vuosi vaihtuu.

Maanantai 29.12.2014

Aamulla pakkasta oli 18 astetta, ja kun luntakin on maassa paksu kerros, sää on nyt hyvin talvinen. Aurinko paistoi päivällä pilvettömältä taivaalta ja illalla kaunis iltarusko punasi taivaanrannan.

Tämän päivän Uuusimaa-lehdessä oli laaja kirjoitus eilen Gardeniassa näkemiemme pöllövalokuvien ottajasta Pentti Taskisesta otsikolla ”Mies julkkispöllön takana”. Jutussa kerrotaan, miten Pentti Taskinen marraskuun kolmantena päivänä viime vuonna meloi paksussa sumussa Tuusulanjärvellä ja kohtasi veden varaan joutuneen väsyneen hiiripöllön, joka kauhoi pienillä siivillään eteenpäin. Ensin pöllö lähti karkuun Taskista, mutta koska sen voimat olivat vähissä, se kääntyi takaisin ja alkoi pyrkiä kanootin kyytiin. Se ui Taskisen viereen, josta mies nosti sen kajakkinsa päälle. Kun pöllö oli hetken levännyt, se tepasteli kajakin kantta pitkin Taskisen takin alle suojaan kylmältä. Siellä se pysyi Halosenniemen rantaan asti täristen kylmästä. Taskinen ja rannalla ollut pariskunta veivät pöllön Halosenniemen takan ääreen lämmittelemään ja keräämään voimia. Tämän jälkeen Taskinen vei linnun pahvilaatikossa kotiinsa ja majoitti sen hamsterin häkkiin. Kun lintu toipui, se rupesi metelöimään ja pyrkimään ulos häkistä, jolloin Taskinen vei häkin ulos ja päästi linnun vapauteen.

Taskinen pelasti pöllön, kuvasi sen ja lähetti kuvan paikallislehteen ja Suomen Luontoon. Kuva ja tarina pöllöstä levisivät ympäri maailmaa. Pöllöstä on kerrottu radiossa ja televisiossa ja siitä on kirjoitettu lehdissä ainakin Pohjoismaissa ja monissa muissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa ja Ukrainassa. Netistä tarina löytyy vähintäänkin 15 eri kielellä. Työttömälle Taskiselle tarjottiin korvauksia pöllökuvasta, mutta hän on kehottanut laittamaan korvaukset Helsingin uuden Lastensairaalan keräystilille. Tarina on liikuttavan kaunis ja niin ovat myös hiiripöllön kuvat.

Kysyin sähköpostitse Vanajanlinnasta, kuka oli se näyttelijä, joka esitti Saiturin joulun Vanajanlinnassa jouluna 2009. Kyseinen taiteilija oli näyttelijä-muusikko Juha Haanperä, joka esiintyy myös trubaduurina.

Illalla ohjelmassa oli vauhtia, väriä, hienoa ABBA:n musiikkia, upeita tanssiesityksiä, romantiikkaa ja hyväntuulista tunnelmaa, kun menimme katsomaan Mamma Mia! -musikaalia Svenska Teaterniin. Esitys oli valloittava ja esiintyjät olivat erinomaisia. Tarina oli tuttu aikaisemmista Mamma Mia -teatteri- ja elokuvaesityksistä; siinä on äiti ja tytär, jotka asuvat pienellä kreikkalaisella saarella, jossa äiti pitää hotellia. Tytär on menossa naimisiin ja löydettyään äitinsä 20 vuoden takaisen päiväkirjan hän löytää sieltä myös kolme mahdollista isäehdokasta. Koska tytär haluaa, että hänen isänsä luovuttaa hänet hääjuhlassa eikä hän tiedä, kuka äidin kolmesta entisestä poikaystävästä on hänen isänsä, hän kutsuu salaa äidiltään kaikki kolme isäehdokasta häihinsä. Ja kaikki kolme myös saapuvat juhlaan, jonne saapuu myös kaksi äidin nuoruudenystävätärtä.

Veimme teatteriin mennessämme automme Kluuvin parkkihalliin, joka on valtavan suuri ja aikamoisen sokkeloinen paikka. Jätettyämme automme sinne seikkailimme jonkin aikaa hallissa ennenkuin löysimme hissin, jolla pääsimme sieltä ylos. Lähes neljän tunnin pysäköinti maksoi vain seitsemän euroa, josta maksoimme itse vain kolme euroa, koska Svenska Teatern maksaa teatterissakävijöiden pysäköinnistä kahden tunnin osuuden eli neljä euroa.

Sunnuntai 28.12.2014

Yle Areenalla on suuri määrä konsertteja tallennettuna. Tänään kuuntelimme Johanneksen kirkossa 20.12.2014 äänitetyn Ylioppilaskunnan Laulajien joulukonsertin, jossa solisteina esiintyivät sopraano Tuuli Takala ja urkutaiteilija Ville Urponen. Konsertissa kuultiin paljon tuttuja ja muutamia ihan outojakin joululauluja. YL:n joulukonserteissa on aivan erityinen tunnelma ja olemmekin käyneet menneinä vuosina muutaman kerran heidän joulun ajan konserteissaan.

Tropiikin tunnelmaa Gardeniassa 1.

Aamupäivällä lähdimme käymään Gardenian trooppisessa talvipuutarhassa. Katselimme puutarhan kasveja ja söimme lohikeittolounaan Gardenian lounasravintolassa. Gardenian käytävägalleriassa oli Tuusulan valokuvaajat ry:n valokuvanäyttely nimeltään ”Ei pöllömpiä kuvia”. Näyttelyssä oli esillä suurta huomiota saaneita Pentti Taskisen ottamia valokuvia hiiripöllöstä, jonka hän löysi ja pelasti Tuusulanjärvestä ollessaan melomassa. Nämä kolme pöllökuvaa olivat erittäin upeita. Harvinainen mandariinisorsa, joka on erittäin kaunis ja värikäs lintu, nähtiin tämän vuoden huhtikuussa Tuusulanjärvellä. Näyttelyssä oli myös kaksi hienoa kuvaa tästä mandariinisorsasta.

Tropiikin tunnelmaa Gardeniassa 2.

Iltapäivällä menin Porvooseen Jarkon perhettä tapaamaan. Joimme glögiä ja söimme pipareita. Porvoon moottoritiellä oli vilkas liikenne, kun ihmiset palailivat joulun vietosta koteihinsa pääkaupunkiseudulle. Tämä joulunaika on ollut työssä käyville erityisen mukava, kun joulun jatkona oli vielä viikonloppu.

Lauantai 27.12.2014

Poikkeuksellisen huonosti nukutun yön jälkeen lauantai meni pienissä kotipuuhissa, kirjaa lukiessa ja televisiota katsoessa sekä radiota kuunnellessa. Luin joulupäivinä Pirjo Rissasen romaanin Sun ystäväsi armaasi, joka oli yli 600-sivuisena ihan turhan pitkästi kerrottu tarina. Olisi ihan kiva, jos romaanit olisivat korkeintaan 300 - 400 sivun mittaisia, jolloin ehtisi lukea paljon useampia kirjoja.

Päivällä kuuntelin Yle Areenalta kesäkuussa nauhoitetun Tango Gala -konsertin, jossa viihde- ja tango-orkesteri Guardia Nueva esiintyi kapellimestari Raimo Vertaisen johdolla Berliinin filharmonian Kamarimusiikkisalissa. Guardia Nueva on korkeatasoinen kokkolalainen 16 hengen orkesteri, joka on tällä hetkellä hyvin suosittu. Solisteina konsertissa esiintyivät mezzosopraano Angelika Klas ja Jonna Pirttijoki, joka soitti bandoneonia ja lauloi. Guardia Nueva esitti muun muassa suomalaisia ja argentiinalaisia tangoja. Huomasin heidän nettisivuiltaan, että he esiintyvät heinäkuussa ensi vuonna Urkuyö ja aaria -konserttisarjan konsertissa Espoon kirkossa. Sinne täytynee mennä katsomaan ja kuuntelemaan, millaista musiikkia he esittävät kirkossa. Olemme kuunnelleet Guardia Nuevaa livenä Jyväskylän kesän konsertissa, ja se oli huikean hieno kokemus.

Illalla TV1:ltä tuli suomalainen dokumenttielokuva Metsän tarina vuodelta 2012. Elokuva esittelee Suomen metsäluontoa ja sen eläimiä ja sen tarina seuraa vuodenkiertoa; se alkaa syksystä ja päättyy kesään. Metsän tarina -elokuvaa kuvattiin neljän vuoden ajan ja se esitettiin valmistumisensa jälkeen elokuvateattereissa. Kriitikoilta se sai yleisimmin kolme tähteä viidestä eli ei ihan huippupisteitä. Elokuvassa on kuitenkin kaunista luontokuvausta ja eläinten, erityisesti lintujen, elämän seuraaminen on kiinnostavaa. Wikipediassa kerrotaan, että elokuvassa ei käytetty kesyjä eläimiä eivätkä kuvaajat joukutelleet villieläimiä ruoalla. Yksi dokumentin kuvaajista joutuikin muun muassa viettämään jonkin aikaa hirvilaumassa hirveksi pukeutuneena, jotta hän pääsi kuvaamaan hirviä, jotka normaalisti ovat vaikeasti lähestyttäviä.

Myöhemmin illalla katsoimme vielä kirjastosta lainaamani vuonna 2012 valmistuneen ranskalaisen draamakomedian Le Chef - rakkaudesta ruokaan. Elokuvan pääosissa on kaksi kokkia; kolmen tähden ravintolaa johtava Alexandre sekä työmaaruokalatasoisissa ravintoloissa työskentelevä huipputaitava kokki Jacky. Jacky ei pärjää ollenkaan makkaraperunaravintoloissa vaan saa niistä aina potkut, koska hän haluaa tehdä hienoja ja monimutkaisia ruoka-annoksia, mutta päästyään Alexandren tähtiravintolaan töihin hän puhkeaa kukoistukseen. Elokuva oli ihan hauska, ja erityisesti ruoanlaitto-osiot olivat kiinnostavia.

Perjantai 26.12.2014, tapaninpäivä

Jo toinen peräkkäinen aamu ilman sanomalehteä, mutta tabletilta on voinut lukea Helsingin Sanomien uutisia sen verran, kuin on ollut kiinnostusta. Onneksi joulunaika on sujunut rauhallisesti toisin kuin tasan kymmenen vuotta sitten, jolloin maanjäristys Intian valtameressä aiheutti tuhoisan tsunamin.

Ennen joulua lainasimme kirjastosta ison kasan kirjoja, kun enää joulupukki ei tuo niitä lahjaksi ja joulunpyhien viihdykkeeksi. Vaikka kirjastosta saakin lainatuksi kaikkein uusimpiakin kirjoja, meille on pikkuhiljaa hankittu uusia ja antikvariaateista hankittuja kirjoja niin paljon, että niitä on muutamia kertoja jouduttu toimittamaan antikvariaatteihin myytäväksi, kun hyllytilat ovat loppuneet. Kirjan heittäminen roskiin kun tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta.

Suomessa on ollut lainakirjastoja jo pitkään; maksullisia lainakirjastoja oli jo 1600-luvulla ja ensimmäinen yleinen lainakirjasto oli Vaasan Luku-seuran kirjasto, joka perustettiin vuonna 1794. Se lainasi kirjoja kaikille kaupunkilaisille. Kävin katsomassa Sipoon kirjaston nettisivuilta, mitä kaikkia palveluita meidän kirjastomme tänä päivänä tarjoaa kirjojen, lehtien, äänitteiden ja elokuvien lisäksi ja tarjottavien palvelujen lista olikin melkoinen. Nyt täytyy hieman tarkemmin tutustua kirjaston palveluvalikoimaan.

Meidät oli iltapäiväksi kutsuttu Päivin ja Juuson perheen luokse tapaninpäivän lounaalle. Tapaninajelusää oli mukava, tiet oli aurattu, uutta lunta ei satanut eikä pakkanenkaan paukkunut kovasti. Oli kiva mennä valmiiseen ruokapöytään, jossa oli tarjolla runsaasti herkullisia kylmiä alkuruokia; kaloja, salaatteja ja täytettyjä poro- ja hirvirullia. Pääruoaksi söimme kinkkua ja laatikoita ja jälkiruoaksi lämmintä leipäjuustoa erilaisten hillojen kanssa. Ruoka oli maistuvaa ja iltapäivä oli kaikin puolin mukava.

Torstai 25.12.2014

Aamulla kahdeksan jälkeen radiosta tuli ohjelma ”Missä Sylviat laulavat jouluna”. Siinä Veikko Neuvonen kertoi selvitystyönsä tuloksena selvittäneensä, että Sylvian joululaulun Sylvia mitä todennäköisimmin on mustapääkerttu (Sylvia atricapilla), joka talvehtii Italiassa. Lintujen tunnistus tehdään yleensä poissulkemismenetelmällä, jolloin oikeaa lajia haetaan sulkemalla pois ne lajit, jotka eivät voi tulla kysymykseen. Näin on päädytty mustapäkerttuun. Mustapääkerttu voittaa kaikki kilpailijansa äänen puhtaudessa.

Aamulla luin loppuun Charles Dickensin kirjoittaman ja P.J. Lynchin kuvittaman joulutarinan Saiturin  joulu. Tarinan alussa Charles Dickens kirjoittaa: ”Tässä pienessä aavetarinassa olen koettanut herättää henkiin erään ajatuksen haamun, jonka tarkoituksena ei suinkaan ole saattaa lukijoitani suuttumaan, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuunkaan. Kummitelkoon se heidän kodeissaan mukavalla tavalla, älköönkä yksikään heistä tahtoko sitä haudata. Lukijoidensa uskollinen ystävä ja palvelija C.D. joulukuussa 1843.”

Saiturin joulu on liikuttava kertomus vanhasta itsekkäästä saiturista Ebenezer Scroogesta, joka tapaa unessaan kuolleen yhtiökumppaninsa Marleyn haamun sekä kolme henkeä, jotka ovat menneen, nykyisen ja tulevan joulun henkiä. Henkien avulla Scrooge näkee käyttäytymisensä vaikutukset muiden ihmisten elämään. Tämän seurauksena hän muuttuu lempeäksi ja hyväntahtoiseksi mieheksi, joka haluaa tehdä hyvää muille ihmisille ja saada joulun lähimmäistensä sydämiin.

Vuonna 2009 vietimme Antin kanssa joulua Vanajanlinnassa. Siellä oli jouluaattona perinteisten joulutouhujen; joulurauhan julistuksen, glögin, puurolounaan, kuusen koristelun, joulusaunan ja joulupäivällisen lisäksi ohjelmassa myös Saiturin joulu -draamaesitys. Siinä Hämeenlinnan teatterin näyttelijä, jonka nimeä en valitettavasti muista, luki ja näytteli Saiturin joulu -tarinan niin vaikuttavasti, että sen esityksen muistan vieläkin ihan selvästi.

Joulupäivää vietettiin Paippisissa; syötiin, ratkottiin tietokilpailukysymyksiä ja ristikoita. Kahvin kanssa syötiin muun muassa Hilkan ja Fransun Sveitsistä tuomaa saksalaista joulupullaa (Stollen). Kaivoimme myös esiin vimeisten viiden vuoden kalenterit, joihin Martti ja isä ovat tehneet säätilamerkintöjä jokaisena päivänä. Jouluaattojen säät ja tapaninpäivien lumimäärät ovat näinä vuosina olleet seuraavanlaisia: vuonna 2009 lämpötila -4,8 astetta, hieman lumisadetta, lunta maassa 30 senttiä; 2010 lämpötila -21, poutaa, lunta maassa 25 - 30 senttiä; 2011 lämpötila +3, vesisadetta, maa lumeton; 2012: -8, lumisadetta koko päivä, lunta maassa 40 senttiä; 2013: +5, kostea sää, maa lumeton; 2014: -9, lumisadetta, lunta maassa 10 senttiä (25.12.). Päivä oli kirkas ja Iltapäivällä, kun aurinko laski, taivaalla näkyi erikoinen ilmiö, kun  auringosta nousi ylöspäin kirkas valopatsas. Illan uutisissa kerrottiin myös tästä halo-ilmiöstä.

Illalla istahdettiin television ääreen katsomaan Viimeinen tango Halifaxissa -sarjaa ja sen jälkeen vaihdettiin kanavaa ja katsottiin vielä brittiläinen Lasse Hallströmin ohjaama draamakomedia Rakkaudesta, unelmista ja kaloista vuodelta 2011, jossa pr-ammattilainen värvää kalanviljelymiehen istuttamaan lohia Jemeniin. Elokuva oli ihan kelvollista ajanvietettä.

Keskiviikko 24.12.2014, jouluaatto

Eilen iltayhdeksältä uuniin 110 asteeseen paistumaan laitettu kinkku valmistui aamuviiden aikaan, jolloin sen sisälämpötila oli 78 astetta. Kun heräsin, kinkku oli jo otettu pois uunista ja kinkunliemi oli astiassa valmiina. Kastoimme kuumaan kinkunliemeen leipää ja söimme sitä aattoaamun alkajaisiksi. Meidän kinkustamme tuli ehkä hieman liian kuiva, vaikka kyllä se minusta hyvää oli. Snellmanin nettisivuilla kerrotaan, että kinkku on 74-asteisena kypsä ja 83-asteisena se on ylikypsä, joten ensi jouluna otetaan se uunista hieman aikaisemmin.

Aamiaiseksi Antti keitti riisipuuroa, ja minä löysin taas kerran mantelin puurostani, kuten kaikkina aikaisempinakin jouluina. Vihdoin minulle myös selvisi, miksi manteli aina on minun puurolautasellani. Helsingin Sanomien tämän päivän Ruoka-osiossa oli artikkeli: ”10 vinkkiä herkulliseen riisipuuroon”. Siinä kehotettiin muistamaan manteli, jonka piilottaminen yleistyi Suomessa 1800-luvun lopulla. Mantelia on artikkelin mukaan pidetty muun muassa onnen enteenä, mutta joissakin perheissä mantelin löytäjä saa tiskata. Näin on myös meillä.

Aloin lukea Charles Dickensin kirjoittamaa joulutarinaa Saiturin joulu. Katsoimme televisiosta Suomen Turusta Joulurauhan julistuksen ja sen jälkeen Kuusijuhla-ohjelmaa. Lounaaksi söimme joulun kaloja; silliä silakkaa ja lohta sekä muita kylmiä jouluruokia, minkä jälkeen lähdimme Östersundomin kirkkoon Jouluaaton hartauteen. Kirkon parkkipaikalla oli aikamoinen ruuhka, kun autoja oli tulossa ja menossa. Tie kirkolle on melko kapea, ja nyt kun tien reunoilla oli aurausvallit, se oli entistä kapeampi. Kello yhdeltä oli ollut jouluaaton hartaus lapsille, me menimme kahdelta alkavaan tilaisuuteen ja kolmelta alkoi ruotsinkielisten jouluaaton hartaus. Hartaustilaisuudessa Kai Jämsä lauloi kitaransa säestyksellä ihanan ja tunnelmallisen joululaulunsa Tuhat kynttilää.

Kotiin tultuamme soitimme ja viestittelimme lähipiirillemme joulutoivotukset. Joimme kahvit ja katsoimme taas Kuusijuhla-ohjelmaa, jossa oli vieraina muun muassa kirjailijat Kirsti ja Katri Manninen, äiti ja tytär. Heidän asenteensa jouluun oli mukavan rento ja sydämellinen. Saunoimme, emme kuitenkaan savusaunassa kuten useina aikaisempina jouluina. Suunnitelmissa on kuitenkin savusaunan lämmitys lähiaikoina. Illalliseksi söimme jälleen jouluisia mäti- ja kalaruokia sekä Bosgårdin kartanosta ostamiani joululaatikoita, jotka olivat niin maukkaita, että en koskaan ole saanut itse tehdyistä yhtä hyvänmakuisia. Luimme illalla ja katsoimme televisiosta muun muassa Syke-sarjan dramaattisen jakson. Jouluaatto oli hyvin rauhallinen ja perinteinen, näin olemme viettäneet pääosan niistä yli kahdestakymmenestä jouluaatosta, jotka olemme täällä Hangelbyssä asuneet.

Tiistai 23.12.2014

Aamulla maa oli valkoinen, ja lumensyvyysmittaukseni osoitti, että lunta oli satanut 8,5 senttiä. Aamutelevisiossa haastateltiin Helsingin piispaa Irja Askolaa, joka kertoi, että hänen rakkaimpia joulumuistojaan oli se, kun hän sai joululahjakirjan ja suklaan kanssa käpertyä lukemaan ja syömään suklaata. Minunkin lapsuuteni selvimmin mieleen jääneet joulumuistot ovat hyvin samanlaisia. Me saimme joka joulu ainakin kirjoja ja suklaata joululahjaksi. Jouluaattona, kun oli syöty ja pukki oli käynyt, niin vihdoinkin sen jälkeen  sai kaikessa rauhassa mennä kerrossänkyyn uuden lahjakirjan ja suklaarasian kanssa ja se oli aina uskomattoman hyvä hetki.

Lumisateen jälkeen on aina tiedossa lumitöitä, niinpä tänään aamupäivällä niiden parissa kului toista tuntia. Lumi oli onneksi kevyttä ja kuivaa pakkaslunta. Ulkona oli mukava pakkassää ja kun ei tuullut, ei ollut edes kovin kylmä.

Luminen männyntaimi aamuhämärässä pihassa.

Kävin Söderkullassa ruokakaupassa ennen puoltapäivää. K-kaupassa oli hyvin rauhallista ja asiakkaita oli liikkeellä melko vähän. Kaupan kassa kertoi, että eilen maanantaina oli myös ollut aamupäivällä hiljaista, mutta iltapäivällä aivan tavaton ruuhka. Kävin myös kirjastossa hakemassa etukäteen varaamiani kirjoja ja olin varannut myös muutaman elokuvan joulun viihdykkeeksi.

Iltapäivällä kävimme kahvilla Ritvan ja Penan luona. Ritvan tytär oli jälleen tehnyt ihanan herkullisen suklaakakun ja kaikkien muiden herkkujen lisäksi piparkakku-, sinihomejuusto- ja persimoniyhdistelmä oli erittäin maukas.

Meidän jouluperinteisiimme kuuluu lipeäkala, jota syömme usein joko ennen joulua tai joulun jälkeen. Tänään valmistimme Illalliseksi uunissa lipeäkalaa keitettyjen perunoiden ja valkokastikkeen kanssa, mausteeksi jauhettua maustepippuria, ja hyvää oli.

Maanantai 22.12.2014, talvipäivänseisaus

Joulutähti joulupöytäliinalla.

Tänään oli vuoden pimein päivä. Päivän pituus oli vain 5 tuntia 49 minuuttia. Tulevina viikkoina päivä pitenee aluksi noin viisi minuuttia viikossa, kunnes vauhti kevään edetessä pikkuhiljaa nopeutuu. Illalla viiden aikaan alkoi lumisade aivan sääennusteen mukaisesti ja iltayhdeksään mennessä lunta oli jo satanut useita senttejä.

Jälkiä lumisella terassilla, olisivatko naapurin kissan tekemiä?

Ben Zyskowitch kertoi radiossa vitsin, että eduskunta on maailman suurin teatteri, kun sen kuiskaajakin on Moskovassa asti. Tämä ei ilmeisesti ollut hänen keksimänsä juttu, mutta en kuullut, kertoiko hän, mistä oli sen itse kuullut.

Antti kävi ostoksilla Västerskogissa Keidas Café -leipomo-myymälässä ja Lindbergin puutarhassa Boxissa, ja minä siivoilin kotona sillä aikaa. Söimme lounaaksi leipomon herkulliset lihapiirakat. Ne ovat aivan omaa luokkaansa lihapiirakoiden sarjassa, vaikka meillä ei kauhean laajaa vertailupohjaa olekaan.

Iltapäivällä ryhdyimme katsomaan TV1:n päiväelokuvaa, joka oli Valentin Vaalan ohjaama Vihreä kulta vuodelta 1939. Elokuva perustuu Hella Wuolijoen vuonna 1939 kirjoittamaan samannimiseen näytelmään. Elokuvan pääosissa esiintyivät Hanna Taini ja Olavi Reimas. Elokuvan alussa sen tekijätiedot, muun muassa näyttelijät, käsikirjoittaja ja ohjaaja kerrottiin ääneen lausuttuina eikä kirjoitettuna tekstinä. Elokuva sai Uusimaa-lehdessä kaksi tähteä sellaisella lisäyksellä, että jos tykkää Lapista, voi tähtien määrän lisätä kolmeen. Elokuvassa näkyikin Lapin maisemia, siinä hiihdettiin, oltiin yöllisellä rekiajelulla ja istuttiin rakovalkealla, mikä toi siihen luonnonläheisyyttä.

Sunnuntai 21.12.2014

"Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. / Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla." (sanat suomentanut T. Ilmari Haapalainen)

Päivällä satoi hieman lunta, mutta ei niin paljon, että maa olisi muuttunut valkoiseksi. Minusta siinä ei ole mitään eroa, onko jouluna maa valkoinen vai musta; joulun tunnelma tulee ihan muista asioista. Joulukuusikin on nyt jo koristeltu. Kuusesta tuli tänä vuonna poikkeuksellisen runsaskoristeinen, kun kaikki punaiset, vihreät ja kullanväriset koristeet sekä sveitsiläisten tuomat suklaakoristeet ripustettiin sen oksille.

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen on ihan hurjassa kunnossa. Eilen hän nousi maailmancupin 10 kilometrin takaa-ajokisassa toiseksi oltuaan pikakilpailussa 15. ja tänään hän voitti yhteislähtökilpailun, vaikka ampuikin kaksi ohilaukausta. Talviurheilun seuraamisessa on nyt erityistä mielenkiintoa, kun Kaisa Mäkäräinen pärjää niin hyvin.

Kävimme nauttimassa Martin syntymäpäiväglögit Paippisissa ja jatkoimme sieltä matkaa Villa Kokkosen joulukonserttiin. Kyseessä oli Villa Kokkosen tämän joulun neljäs ja viimeinen joulukonsertti. Väkeä oli paikalla vähän yli 50 henkeä. Tällainen väkimäärä mahtui hyvin kuuntelemaan Villa Kokkosen isäntäväen pianisti Elina Viitailan ja baritoni Antti Pesosen kauniita joululauluja. Heidän ohjelmistossaan oli muun muassa Oi jouluyö, Sylvian joululaulu, Ave Maria sekä Petteri Punakuono. Yleisökin pääsi laulamaan kaksi laulua: Sydämeeni joulun teen ja Joulumaa. Konsertin jälkeen joimme kahvit Elinan leipoman herkullisen taiteilijakodin suklaakakun kanssa ja ostimme puodista hieman jouluisia ostoksia. Olemme käyneet jo useana vuonna Villa Kokkosen joulukonsertissa vähän ennen joulua ja se on virittänyt meidät mukavasti alkavaan jouluun.

Lauantai 20.12.2014

Tänään meillä oli ohjelmassa jo toinen jouluinen kartanolounas tällä viikolla. Olin kutsunut pojat perheineen syömään Bosgårdin kartanoon, noin 14 kilometrin päähän Porvoosta. Tarjolla oli jouluruokakattaus Bosgårdin kartanon historiallisessa päärakennuksessa. Tarjolla oli muun muassa useita erilaisia silakoita, graavilohta ja graavisiikaa, maksapateeta, salaattia, rosollia ja Bosgårdin omia makkaroita sekä lämpiminä ruokina laatikoita, erilaisia makkaroita ja charolais-naudanpaistia. Kartanon myymälästä ostin mukaan silakkasäilykkeitä ja joululaatikoita.

Jarno kuvaa Bosgårdin kartanoa.

Lounas oli erittäin maukas ja monipuolinen. Kartanoympäristö oli myös idyllinen lounaspaikka. Bosgårdin kartano on meille entuudestaankin tuttu, kun olemme käyneet hakemassa sieltä Charolais-karjan lihaa. Olemme myös olleet siellä parissa kartanon väen järjestämässä kesäisessä tilaisuudessa.

Bosgårdin tilalla keskityttiin pihvikarjatuotantoon vuonna 1992 silloisen isännän Kaarlo Schildtin toimesta. Vuonna 2012 tila muutettiin osakeyhtiöksi, jonka omistavat Kaarlon poika Aarne Schildt ja Marcus Walsh. Tila sai luomumerkin vuonna 2013. Bosgårdin tilan herraskartanotyylinen päärakennus on peräisin 1800-luvulta. Kartanon pihapiiri on museoviraston suojelema. Kartanon läheisyydessä sijaitsee esihistoriallinen muinaismuisto nimeltään Husholmen. Tällä tilaan kuuluvalla vanhalla saarella on vanhan linnoituksen jäänteet, ja se on luultavasti toiminut merirosvojen tukikohtana noin 1200-luvulla.

Bosgårdin kartanon nettisivuilla kerrotaan, että ”tilan perustoimintoja ovat Charolais-pihvikarjan kasvatus, suoramyynti, peltoviljely sekä metsänhoito. Lisäksi tilalla on kahvila, ravintola, deli, juhlatilat sekä kolme luontopolkua. Charolais-karja hyödyntää tilan luonnonlaitumia ja pitää maiseman avoimena. Alusta saakka emolehmätuotannon tavoitteena on ollut tarjota suomalaisille puhdasta, korkealuokkaista pihvilihaa suoraan kasvattajalta. Tilalla on noin 250-päinen karja, joka elää vapaana kesät talvet ja jota ruokitaan puhtaalla omalla tilalla tuotetulla luomurehulla. Pelloilla viljellään pääosin apilarehua sekä satunnaisesti kauraa ja härkäpapua.”

Olin lainannut kirjastosta John Fordin vuonna 1941 ohjaaman amerikkalaisen elokuvan Vihreä oli laaksoni, jonka katsoin illalla. Joskus 1960-luvun loppupuolella katsoimme sitä kotona televisiosta, mutta kun toiselta kanavalta alkoi tulla urheilua, isä vaihtoi kanavaa ja elokuva jäi kesken. Nyt ajattelin katsoa sen viimeinkin kokonaan alusta loppuun. Elokuvan tarina oli kiinnostava, mutta mitään en muistanut sen tapahtumista nyt vuosikymmenten jälkeen.

Vihreä oli laaksoni -elokuva sai aikanaan kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja se palkittiin viidellä Oscarilla. Se sai muun muassa parhaan elokuvan palkinnon, vaikka samana vuonna parhaan elokuvan ehdokkaina olivat muun muassa Citizen Kane ja Maltan haukka. Elokuva on sijoitettu 1800-luvun lopun Walesiin, jonne on kauniin, vihreän laakson ympärille rakennettu kylä ja hiilikaivos, joka tarjoaa elannon kaikille kylän asukkaille. Tarina keskittyy Morganin perheeseen, jonka isä ja kaikki pojat työskentelevät kaivoksessa.

Perjantai 19.12.2014

Tuula-serkun tekemä jouluinen lahjareki.

Tänään oli melkoisen synkkä ja sateinen päivä. Menin Paippisiin tapaamaan sveitsiläisiä vieraitamme ja osallistumaan myös joulun valmisteluun, mutta tänään minun työpanokseni rajoittui pikkupullien pyörittelyyn ja porkkanalaatikon ainesten sekoittamiseen.

Sekä Kansallisteatterissa että Helsingin Kaupunginteatterissa on syksyn ajan esitetty Anton Tshehovin kirjoittamaa näytelmää Vanja-eno ja esitykset jatkuvat kevätkaudella. Kansallisteatteri tarjosi kanta-asiakkailleen lippuja Vanja-eno-näytelmän tammikuun näytöksiin ja varasinkin meille liput.

Luin Panu Rajalan päiväkirjasta hänen arvionsa Kansallisteatterin ja Kaupunginteatterin Vanja-eno-esityksistä, jotka hän oli käynyt katsomassa peräkkäisinä päivinä. Artikkeli oli otsikoitu: ”Kaksi Vanja-enoa”. Panu Rajala toteaa, että esitykset olivat hyvin erilaisia. Hän kuvaa esitysten eroja päiväkirjassaan kiinnostavalla tavalla. Hänen mielestään ”Kaupunginteatteri voitti kisan kahdesta Vanja-enosta osapuilleen 6-2”. Hänen mielestään myös kannattaa ensin katsoa Kansallisteatterin ja sen jälkeen Kaupunginteatterin esitys. Täytynee käydä myöhemmin keväällä katsomassa myös Kaupunginteatterin Vanja-eno.

Illalla katsoin tvkaistalta Teemalauantain marraskuussa esittämän ranskalaisen Jean Renoirin ohjaaman mustan komedian Pelin säännöt vuodelta 1939. Sitä on sanottu myös satiiriseksi farssitragikomediaksi. Pelin säännöt -elokuvaa pidetään yhtenä maailman parhaista elokuvista ja se on pysynyt vuosikymmenien ajan maailman parhaiden elokuvien kymmenikön kärkipäässä, vuonna 2012 sen sijoitus oli neljäs. Elokuva on paikoin ihan hauska, vaikka välillä farssimainen koheltaminen tuntuu ylimitoitetulta. Kuvaus on myös hienoa.

Pelin säännöt kuvaa ranskalaisen yläluokan turmeltunutta elämää muutamaa kuukautta ennen toisen maailmansodan alkua. Elokuva kertoo viikonloppujuhlista erään markiisin maalaiskartanossa. Siellä järjestetään metsästysretkiä ja illanviettoja. Elokuvassa kuvataan sekä yläluokan että palvelusväen elämää; siinä juonitaan, valehdellaan, petetään ja ammutaan jopa ihminen, mikä kuitenkin kuitataan vahingonlaukauksena. Ranskalaisten elämä näyttää hyvin modernilta ja vauhdikkaalta.

Torstai 18.12.2014

Kokoonnuimme iltapäivällä joululounaalle Söderkullan kartanoon. Söderkullan kartano toimii tilausravintolana, mutta nyt joulunaikaan siellä on arkipäivisin tarjolla joululounas. Meitä oli koolla Katri ja Eino sekä kaikki heidän lapsensa ja lasten puolisoita. Oli kiva, kun onnistuimme löytämään päivän, joka sopi meille kaikille nyt, kun Hilkka ja Fransukin ovat Suomessa.

Söderkullan kartanolla on pitkä historia. Se on perustettu noin vuonna 1563. Söderkullan nykyinen kartanorakennus edustaa jugend-tyyliä ja se on rakennettu vuonna 1908. Kartanossa on toiminut muun muassa maanviljelyskoulu ja metsänvartijakoulu. Tilan mailla on toiminut myös saha, mylly, turvepehkutehdas, paja, mekaaninen työpaja, puusepänverstas ja tiilitehdas. 1950-luvulta lähtien kartano on ollut Sipoon kunnan omistuksessa.

Aluksi joimme kartanon salaisella reseptillä valmistettua erittäin hyvänmakuista glögiä. Noutopöydässä oli tarjolla muun muassa kalaa, salaattia, maalaispateeta ja joululeipää ja pääruokana perinteisiä laatikoita ja kinkkua. Jälkiruoaksi oli kahvia ja täytekakkua. Lounaan jälkeen ajoimme meille jatkamaan jutustelua.

Illaksi olimme Antin kanssa varanneet liput Taidetehtaalle Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio-esitykseen. Jouluoratorio on kuuden kantaatin kirkollinen draama. Se kantaesitettiin Leipzigissä jouluna 1734 - 1735. Tässä konsertissa esitettiin kolme ensimmäistä kantaattia. Loput kolme kantaattia esitetään loppiaisena Helsingin tuomiokirkossa. Jouluoratorion esiintyjinä olivat lähes satahenkinen Cantores Minores -kuoro ja Lohjan kaupunginorkesteri sekä solisteina Hedvig Paulig, Maria Kettunen, Tom Nyman ja Juha Kotilainen. Jouluoratorio on kaunis ja jouluinen musiikillinen tarina, ja esiintyjät olivat huippuluokkaa.

Keskiviikko 17.12.2014

Kun ikkunanpesijämme tuli aamulla yhdeksän aikaan, päivä oli juuri sen verran valjennut, että ikkunoiden pesu oli mahdollista. Ikkunoiden ilme kirkastui jälleen huomattavasti, vaikka ne eivät aivan hirveän likaisilta ennen pesua näyttäneetkään. Joimme pesuoperaation päätteeksi kahvit Sarin kanssa. Joulukuusemme sai ensimmäiset koristeet jouluvalojen lisäksi, jotka siinä oli alunperinkin. Sain Hilkalta Sveitsin-tuliaisina Lindtin Lindor-joulukuusenkoristesuklaakelloja, -palloja ja -puolikuita. Kaikki sveitsiläiset perheenjäsenemme tietävät, että Lindtin Lindor on lempisuklaatani ja saan sitä aina, kun Sveitsistä joku tulee käymään. Sitä suklaata saa myös Suomesta ainakin Stockmannilta, mutta suoraan Sveitsistä tuotuna se maistuu huomattavan paljon paremmalta.

Luin lukupiirikirjan jälkeen Antin lainaaman dekkarin Viveca Stenin Pinnan alla vuodelta 2010. Tarina tuntui jotenkin tutulta, joten olen ehkä lukenut aikaisemmin jonkin muun Viveca Stenin Tukholman ulkosaaristoon sijoitettuun Sandhamn-romaanisarjaan kuuluvan kirjan. Tarinassa kuljetetaan päällekkäin kahta eri aikatasossa tapahtuvaa tarinaa. Toinen tarina alkaa vuodesta 1899 Sandhamnissa ja toinen tapahtuu pääosin viikon aikana helmikuussa 2007. Kirjan lopussa nämä tarinat yhdistyvät. Tarina keskeisenä aiheena on kosto ja se on sillä tavalla ennalta arvattavissa, että missään vaiheessa ei tule suuria yllätyksiä. Tällaiset tarinat ovat mukavaa luettavaa erityisesti silloin, kun haluaa vain heittäytyä sängylle ja lukea yhteen menoon muutaman tunnin kerrallaan. Pinnan alla -romaani on jännittävä ja sillä tavalla koukuttava, että se täytyy nopeasti.

Viveca Sten: Pinnan alla

Helsingin Sanomien Jean Sibeliuksen juhlavuoden Teema-lehdessä oli paljon kiinnostavaa tietoa ja  erilaisia näkökulmia Sibeliuksen elämään ja sävellyksiin. Vuonna 1899 oli Sibeliuksen säveltämän Finlandian ensiesitys. Finlandia on sen jälkeen esitetty monissa erilaisissa yhteyksissä. Muun muassa pienen keskiafrikkalaisen valtion Biafran julistauduttua itsenäiseksi vuonna 1967 sen kansallissävelmäksi valittiin Sibeliuksen Finlandia. Biafran itsenäisyys kesti kuitenkin vain kolme vuotta. Finlandiaa on myös esitetty elokuvissa: muun muassa Edvin Laineen Tuntematon sotilas, Renny Harlinin Die Hard II  ja Mika Kaurismäen Arvottomat -elokuvassa.

Teemassa kerrottiin myös, että Jean Sibelius haaveili pitkään, että hänenkin suonissaan virtaisi aatelisverta, koska hänen vaimonsa Aino Järnefelt oli aatelissukua. Sibelius tuskastui täysin, kun sukututkimus osoitti, että näin ei ollut. Teemassa kirjoitettiin myös Sibeliuksen juhlimisesta taiteilijaystäviensä kanssa Kämpissä. Sieltä hän saattoi lähettää vaimolleen Ainolle viestin: ”Tulen vähitellen.” Sibeliuksen lempiherkkua olivat osterit. 1800-luvun lopulla niitä saattoi poiketa syömään Kämpiin, mutta nykyään niitä saa vain ennakkotilauksesta. Ruokajuomana Sibelius saattoi nauttia pullollisen sampanjaa. Kevyeksi ateriaksi hän nautti mielellään voileivän sampanjan kanssa. Sibeliuksen tyttärien jälkeläiset kertovat myös kiinnostavia tarinoita Ainolasta.

Tiistai 16.12.2014

Aamulla ajelin Paippisiin, jossa teimme kuuden hengen talkooporukalla karjalanpiirakoita ja piparkakkuja. Ensin teimme karjalanpiirakoita. Riisipuuroa oli keitetty sen verran paljon, että ensimmäinen annos piirakankuoritaikinaa ei riittänyt, vaan sitä jouduttiin tekemään lisää. Kun puuro hupeni uhkaavasti ja kuoritaikinaa oli vielä jäljellä, keitettiin perunoita ja tehtiin muusia, joten saatiin tehdyksi myös perunapiirakoita. Loppujen lopuksi sekä kuoritaikina että perunamuusitäyte riittivät yhtä pitkälle, joten sen jälkeen ei enää tarvinnut tehdä mitään lisää. Perunapiirakoista tuli erityisen hyviä. Piparkakkujakin saatiin aikaiseksi melkoinen määrä. Talkoilla työt sujuivat joutuisasti ja yhdessä puuhailu oli mukavaa. Se oli enemmän huvia kuin työtä. Ulkona paistoi pitkästä aikaa aurinko ja kyllä se auringonpaistekin kummasti piristi mieltä.

Illalla osallistuin Järvenpää yhteiskoulun ja lukion senioreiden hallituksen kokoukseen Järvenpään lukiolla. Opettajainhuoneessa oli juotu glögiä ja kun sitä oli vielä jäljellä, kun me menimme pitämään kokoustamme opettajainhuoneen viereiseen neuvottelutilaan, sitä tarjottiin meillekin pipareiden kanssa. Kokoukseen osallistui viisi hallituksen jäsentä ja käsiteltävinä aiheita olivat muun muassa yhdistyksen järjestäytymisasiat, jokavuotinen kevätretki ja hieman käsiteltiin myös syksyn tulevaa symposiumia. Seuraava kokous pidetään maaliskuussa. Mietimme myös sitä, millä keinoilla tavoittaisimme entisiä Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion oppilaita ja saisimme lisää jäseniä yhdistykseen. Yhdistyksen nettisivuilla on tietoa Järvenpään Yhteiskoulun vaiheista ja entisistä oppilaista. Siellä on myös mielenkiintoista historiatietoa. Puolitoista tuntia hurahti nopeasti, minkä jälkeen ajelin kotiin pussillinen perunapiirakoita mukanani.

Maanantai 15.12.2014

TV1 esittää Unelmapäivä-sarjaa, jossa toteutetaan ikäihmisten toiveita. Olimme nauhoittaneet ohjelman yhden jakson, jonka tänään katsoimme. Siinä toteutettiin 75-vuotiaan opettajan Sirkan toive. Sirkka toivoi, että hänestä maalataan aistikas muotokuva Halosenniemessä. Sirkka menetti äitinsä seitsemänvuotiaana, kun hänen äitinsä kuoli syöpään. Ennen kuolemaansa Sirkan äiti oli etsinyt lapsilleen kotia muun muassa laittamalla ilmoituksen Opettaja-lehteen. Sen ilmoituksen havaitsi Pekka Halosen tytär ja Sirkka sai kodin Halosten perhetuttavien luota.

Sirkka vieraili adoptioäitinsä kanssa usein Halosenniemessä ja myöhemmin hän oli siellä myös kesätyössä. Nuoruudessaan Sirkka esiintyi muotokuvamaalarien mallina ja nyt hän halusi päivittää itsestään aikaisemmin maalatut muotokuvat tähän päivään. Katariina Souri oli toteuttamassa Sirkan unelmapäivää, jonka aikana kolme Pekka Halosen akatemian opiskelijaa maalasi hänestä muotokuvan Sirkan istuessa heidän mallinaan. Maalausten valmistuttua Sirkka sai valita näistä kolmesta maalauksesta itselleen mieluisimman. Unelmapäivä oli Sirkan mielestä erittäin onnistunut.

Samassa ohjelmassa toteutettiin myös 90-vuotiaan Reinon toive päästä vielä kerran kalaan. Reinon vaimo kuoli muutama vuosi sitten ja samalla Reino menetti rakkaan kalakaverinsa. Hänen toiveensa toteuttaja oli Mikko ”Peltsi” Peltola, joka on itsekin innokas kalamies. Reino pääsi kalaan ja hän sai virvelillä parin kilon hauen. Parasta päivässä kuitenkin oli ollut hänen mielestään se, kun sai viettää aikaa mukavien kaverien kanssa. Oli kiva nähdä, miten iloisiksi unelmapäivän viettäjät tulivat, kun heidän toiveensa toteutettiin.

Menin Rianaa vastaan koululle ja sen jälkeen menimme Porvoon Taidetehtaalle katsomaan taidetta. Kävimme myös kirjakaupassa, jossa teimme pieniä ostoksia. Riana ehti tehdä valmiiksi vielä yhden joululahjankin. Sain Rianalta kauniisti kirjoitetun kirjeen ja joulukortin, joista tulin tosi iloiseksi.

Illalla oli syyskauden viimeinen lukupiiri Söderkullan kirjastossa. Syksyn teemana on ollut Maistuva syksy, jonka viimeisenä kirjana käsiteltiin tänään Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen vuodelta 1989. Laura Esquivel on meksikolainen kirjailija. Koulutukseltaan hän on opettaja ja hän tuli tunnetuksi esikoisteoksestaan Pöytään ja vuoteeseen. Kirja on jaettu kahteentoista lukuun vuoden kahdentoista kuukauden mukaan. Jokaisen luvun alussa on myös meksikolainen ruokaohje, joka liittyy kyseiseen lukuun.

Pöytään ja vuoteeseen -kirja kertoo Titasta, joka on nuorin perheen kolmesta tyttärestä. Kun perheen isä kuolee, nuorin tytär joutuu perinteen mukaisesti pysymään naimattomana ja huolehtimaan perheen leskiäidistä tämän elämän loppuun asti. Tita rakastuu Pedroon, mutta he eivät voi mennä naimisiin, koska Titan on huolehdittava tyrannimaisesta äidistään. Pedro menee naimisiin Titan vanhimman sisaren kanssa, jotta hän voi edes olla lähellä Titaa. Tita rakastaa suuresti keittiötä, ja ruoanlaittoa ja hän elääkin suuren osan elämästään keittiössä, jossa hän valmistaa ruokaa myös rakastamalleen Pedrolle. Ruoka, maut ja tuoksut liittyvät olennaisesti kaikkiin kirjan vaiheisiin. Tyyliltään kirjan sanotaan olevan latinalaisamerikkalaista maagista realismia, mikä tarkoittaa, että kuolleet ilmestyvät eläville ja muutakin selittämätöntä tapahtuu. Kirjasta on myös tehty elokuvaversio Suklaata iholla.

Ihan hirveästi en innostunut Pöytään ja vuoteeseen -kirjasta. Kokonaisuudessaan tarina oli kuitenkin hyvin ja sujuvasti kerrottu ja myös kiinnostava, vaikka se olikin paikoin epäuskottava. Kohtaukset, joissa tapahtui selittämättömiä asioita, olivat minusta hieman häiritseviä.

Syksyn lukupiirikirjat ovat olleet kiinnostava katsaus ruokaan liittyvään kirjallisuuteen. Vivi-Ann Sjögrenin kirjaa Andalusian karkea suola, joka oli marraskuun lukupiirikirja, en ole vielä lukenut, kun en ollut täällä silloin, kun sitä käsiteltiin, mutta ajattelin lukea sen jossain vaiheessa.

Sunnuntai 14.12.2014

Ihan pyjamapäivää tästä ei tullut, vaikka en ulkona koko päivän aikana käynytkään. Sunnuntai meni rauhallisesti; televisiota katsoen ja lukien. Televisiosta tuli ampumahiihtoa ja salibandya. Naisten ampumahiihdon maailmancupin 10 kilometrin takaa-ajokisan voitti jälleen Kaisa Mäkäräinen, jonka ammunta sujuu tällä hetkellä hienosti ja hiihtovauhtikin on omaa luokkaansa. Salibandyn maailmanmestaruuskisojen finaalissa Suomi hävisi harmittavasti Ruotsille ja jäi kisoissa hopealle.

Marraskuussa esitettiin Yle Teemalla sarja Kaupunki uusiksi. Sen neljännessä jaksossa Taistelu asukkaista kolmen arkkitehtitoimiston nuoret suunnittelijat tekivät suunnitelman Sipoon uudistamiseksi. Katsoin tänään kyseisen jakson, jonka aluksi toimittaja totesi Sipoon olevan iso ja idyllinen maalaismaisema Helsingin vieressä. Sipoolaisia on kuitenkin niin vähän, että jos kaikki sipoolaiset pantaisiin Helsingin Olympiastadionille, se täyttyisi vain puolilleen. Sipoo halutaan säilyttää toisaalta puistomaisena maalaismaisemana, toisaalta sen halutaan kasvavan kaupunkimaiseksi, jotta se voisi säilyä itsenäisenä.

Yhden arkkitehtitoimiston suunnittelutehtävänä oli Söderkullan keskustan elävöittäminen, toinen toimisto suunnitteli Majvikin ekotilan yhteyteen urbaania asumista maalaisympäristöön ja kolmas toimisto suunnitteli uudenlaista asumismuotoa Sipoonrannan lähelle. Suunnittelijoilla oli 48 tuntia aikaa tehdä suunnitelmansa.

Muutama vuosi sitten järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka tuloksena ehdotettiin, että Söderkulla muutettaisiin Sibbesborgiksi ja siitä kasvatettaisiin 70 000 asukkaan kaupunki. Näin suuri kaupunki tarvitsee myös kohtaamispaikan kansalaisille. Tällaisen kohtaamispaikan Söderkullan elävöittämisryhmä tässä ohjelmassa suunnitteli. Ryhmän mielestä Söderkullan keskustan läpi kulkeva tie vaikeuttaa liikkumista tien eri puolilla olevien liikkeiden ja palveluiden välillä ja haittaa keskustan kehittämistä. Heidän ehdotuksensa oli, että Uusi Porvoontie katkaistaan Söderkullan keskustan kohdalta ja että uusi tie siirretään kiertämään keskusta-alue.  Suunnitelman mukaan ydinkeskustaan rakennetaan torialue ja keskusta-aluetta tiivistetään rakentamalla sinne lisää asuintaloja. Nyt kun Söderkullan keskustan risteykseen on rakennettu kiertoliittymä, Uutta Porvoontietä tuskin katkaistaan. Olisi kuitenkin kiva, jos hieman ankeaa keskustaa jotenkin elävöitettäisiin.

Lauantai 13.12.2014

Yön aikana oli satanut lunta viitisen senttiä ja aamulla satoi vielä räntää. Paippisissa, kolmenkymmenen kilometrin päässä meiltä, lunta oli satanut peräti viisitoista senttiä.

Helsingin Sanomien kulttuuri-osiossa oli teatterikriitikko Lauri Meren arvio Harold Pinterin näytelmästä Petos, jonka ennakkonäytöksen näimme alkuviikosta. Arvio oli otsikoitu ”Petturien kyydissä peruutusvaihteella”, ja Meren mielestä Kansallisteatterin Willensaunassa nähtiin tiivistunnelmainen tulkinta Harold Pinterin modernista klassikosta. Emmaa näyttelevä Maria Kuusiluoma on Lauri Meren mukaan ”hyvin kokonaisvaltainen persoona, joka pienillä keinoilla pystyy viestimään vahvasti”. Myös Marc Gassotin tulkinta Jerryn roolissa on Meren mukaan herkullinen. Robertia esittävällä Petri Liskillä on sitä vastoin eniten vaikeuksia löytää oma paikkansa kokonaisuudessa.

Kun luimme Lauri Meren arvion, saatoimme todeta, että olimme hyvin samaa mieltä hänen kanssaan. Kulttuuriarviointeja on hauska lukea sellaisten esitysten osalta, jotka on itse nähnyt. Silloin huomaa, miten itsekin havaitsee samoja asioita esityksessä kuin ammattikriitikko mutta ei osaa niitä ilmaista.

Hilkka ja Fransu tulivat myöhään eilisiltana Sveitsistä Suomeen. Menimme Paippisiin tapaamaan heitä ja iltapäivällä lähdimme heidän kanssaan järvenpääläisen Prima Vista -kuoron joulukonserttiin. Prima Vista on järvenpääläinen sekakuoro, joka sijoittui Suomen Paras Kuoro -tv-ohjelmassa kolmanneksi vuonna 2011. Kuoro on perustettu 1990, joten ensi vuonna se viettää 25-vuotisjuhlaansa. Kuorossa laulaa kolmisenkymmentä nuorta laulajaa ja sen taiteellinen johtaja on Järvenpään seurakunnan kanttori Heikki Ruokonen.

Järvenpään kirkossa odotellaan Prima Vistan joulukonsertin alkua.

Joulukonsertin urkurina soitti 13-vuotias tuusulalainen Joel Vartiainen, joka on soittanut pianoa neljä vuotta mutta urkuja vasta runsaan vuoden. Hän on kuitenkin osoittanut olevansa poikkeuksellinen urkurilahjakkuus.  Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi on todennut, että hän ei ole vastaavaa kuullut ikänään noin nuorelta. Joel Vartiainen onkin jo levyttänyt urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa. Kun kuunteli Joel Vartiaisen soittoa silmät kiinni, oli vaikea kuvitella, että hän on vasta 13-vuotias, niin taitavasti hän soitti Bachia ja Händeliä.

Prima Vistan konsertissa kuultiin espanjalaisia, brittiläisiä, ranskalainen, ukrainalainen, virolainen ja suomalaisia lauluja. Lucian-päivän kunniaksi kuoro esitti konsertin aluksi italialaisen kansanlaulun Santa Lucia. Ylimääräisenä numerona kuultiin Lumiukko-animaatioelokuvan iki-ihanan Avaruus-tunnusmelodia. Prima Vistan konsertti Järvenpään betonikirkossa oli kaunis ja erittäin korkeatasoinen. Oli kiva pitkästä aikaa käydä Järvenpään kirkossa sisällä. Edellistä kertaa en edes muista. Elokuun lopussa kävimme katsomassa kirkkoa ulkoapäin, mutta sisällä emme silloin käyneet.

Perjantai 12.12.2014

Aamupäivällä kävin tutkimuksissa Meilahden sairaalassa. Sinne  oli hieman haasteellista osata, kun en ole aikaisemmin käynyt ja sairaala-alue on aika laaja ja sekava. Ehdin kuitenkin ajoissa ja olin kovasti vaikuttunut hoitohenkilökunnan ystävällisyydestä ja huomaavaisuudesta. Ehdin kotiin juuri ajoissa, kun televisiosta alkoi ampumahiihdon maailmancupin naisten pikakilpailu Itävallasta. Kaisa Mäkäräinen voitti jälleen kisan. Miesten kisaa emme katsoneet, koska Suomella ei ole menestyviä miesampumahiihtäjiä.

Iltapäivällä kävin Porvoossa hoitelemassa asioita ja Porvoon Taidetehtaan Joulumarkkinoilla. Taidetehtaalle oli sisätiloihin saatu aikaan hyvin keskieurooppalainen markkinatunnelma. Hehkuviini ja paahdetut kastanjat, jotka kuuluvat keskieurooppalaisiin joulumarkkinoihin, tosin Taidetehtaalta puuttuivat. Myyntikojuja oli useita kymmeniä ja tarjolla oli muun muassa vaatteita ja asusteita, elintarvikkeita, joulukoristeita ja lahjatavaroita, keramiikkaa, koruja ja käsitöitä sekä sisustustuotteita. Paikka oli jouluisen kaunis ja väkeä oli liikkeellä runsaasti.

Ostin markkinoilta hieman ruokatavaraa, kuten suurpellinkiläisten kalastajien Johanna ja Jörgen Kellgrenin myymiä tuotteita: saaristolaisleipää sekä  kermaviilichilisilakkaa, joka voitti lokakuussa Stadin Silakkamarkkinoiden ”Vuoden silakkayllätys” -sarjan sekä maustekalaa, joka puolestaan voitti ”Vuoden maustekala” -sarjan. Kermaviilichilisilakkaa söimme kotona saaristolaisleivän kanssa ja ne olivat erittäin hyviä. Ostin myös virolaisen tuottajan myymää villisikamakkaraa ja hirvimakkaraa sekä Brunbergin suklaata ja lakua.

Torstai 11.12.2014

Helsingin Sanomien Tänään-sivustolla olevassa HS 50 vuotta sitten torstaina 10.12.1964 -osiossa oli eilen artikkeli ”Seka-avioliitot nyt laillisia Floridassa”. Siis vasta 50 vuotta sitten Yhdysvaltain korkein oikeus peruutti lain, ”jonka mukaan valkoihoisten ja neekerien väliset avioliitot ovat kiellettyjä”, kuten asia Helsingin Sanomissa silloin kerrottiin.

Eräänä maanantai-iltana naapurimme Floridassa, minua vanhempi naisihminen, kävi kutsumassa minut seurakseen katsomaan Amerikan Tanssii tähtien kanssa -kilpailua televisiosta. Kun televisiossa tanssi pari, jossa tähtitanssija oli musta mies ja hänen opettajansa valkoinen nainen, naapurini totesi, että hän ei tykkää yhtään tällaisista sekapareista. Naapurini on kotoisin Yhdysvaltain keskilännestä, jossa hän viettää vieläkin kesäkuukaudet, ja poliittiselta kannaltaan hän on republikaani. Heidän keskuudessaan tällainen ajattelutapa ei ole vieläkään harvinainen. Huolimatta erilaisista ajatusmaailmoistamme olemme naapurimme kanssa ystävystyneet ja vietämme aina silloin tällöin aikaa hänen parvekepöytänsä äärellä viiniä juoden ja maailman asioita pohdiskellen. Usein mukana on muitakin saman talon tai lähitalojen asukkaita, koska naapurillamme on laaja ystäväpiiri.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Vesa Sirén kirjoitti eilen Kulttuuri-osion Näkökulmassa: En säätäisi Finlandiaa kansallislauluksi. Kirjoituksessa kerrotaan että ”Uusi kansalaisaloite ehdottaa Suomen kansallislaulun vaihtamista Fredrik Paciuksen Maamme-laulusta Jean Sibeliuksen Finlandia-hymniksi. Olen niin samaa mieltä Vesa Sirénin kanssa ja olen aina ollut sitä mieltä, että missään tapauksessa Maamme-laulua ei saisi vaihtaa Finlandiaan.

Tein Helsingin Sanomien nettisivulla Sibelius-aiheisen testin: ”Testaa tietosi säveltäjämestarista”. Vaikka en tiennytkään oikeaa vastausta kaikkiin viiteentoista kysymykseen, testin tulos oli: ”Olet huikea Sibelius-tietäjä, varsinainen Tawaststjerna!”. Arviointiasteikko oli mitä ilmeisimmin erittäin vastaajaystävällinen.

Olen kirjoittanut joulutervehdyksiä, mikä on minusta yksi jouluun liittyviästä mukavista asioista. Samalla kun kirjoitan tervehdyksiä, mietin, miten olemme tervehdyksen saajan kanssa olleet yhteydessä kuluneen vuoden aikana ja mitäköhän hänelle nyt kuuluu. Soitan myös joululevyjä ja juon glögiä. Juuri nyt kuuntelen Karita Mattilan joululevyä, ja kun se loppuu, on vuorossa Rajaton-lauluyhtyeen joululevy.

Keskiviikko 10.12.2014

Aamu oli tuulinen ja tuuli yltyi päivän mittaan. Tilaamamme joulukuusi tuli postissa ja nyt se on jo asennettu paikoilleen. Siinä oli valot valmiina, mutta muuten sitä ei ole vielä koristeltu. Olemme aikaisempina vuosina hakeneet kuusen omasta metsästä ja pariin vuoteen meillä ei ole ollut joulukuusta ollenkaan.

Iltapäivällä katsoin Tvkaistalta Jaakko Pakkasvirran ohjaaman elokuvan Runoilija ja muusa, joka on Eino Leinon syntymän 100-vuotisjuhlaelokuva. Se valmistui vuonna 1978 ja se kertoo runoilija Eino Leinosta ja hänen elämänsä naisista; avioliitosta Freya Schultzin ja rakkaussuhteesta runoilija L. Onervan kanssa. Pääosissa esiintyivät muun muassa Esko Salminen Eino Leinona ja Elina Salo L. Onervana.

Elokuvan alussa todetaan, että ”Elokuvan kohtaukset ovat täysin kuvitteellisia, joskin elämäkertatietojen innoittamia”. Elokuva on hieno ja mielenkiintoinen kuvaus 1900-luvun alun taiteilijoista ja heidän elämästään Suomessa ja vaikka se onkin fiktiivinen, siinä on kuitenkin mukana paljon historiasta tuttuja asioita. Elokuvaa on kuvattu myös Halosenniemessä Tuusulassa. Siellä Leino elokuvan lopussa lausuu omaa runoaan:

”Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
Yksi on laulu
ylitse muiden:
ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.”

Halosenniemessä esitettiin joitakin vuosia sitten Heikki Lundin pienoisnäytelmää Yksi laulu yli muiden, joka kertoo Sibeliuksen ja Leinon kohtaamisesta Halosenniemessä vuonna 1925. Näytelmässä esiintyvät myös Pekka Halonen ja L. Onerva. Kaikki nämä henkilöt esiintyvät myös Runoilija ja muusa -elokuvassa, ja elokuva on saattanut vaikuttaa myös pienoisnäytelmän syntyyn. Pienoisnäytelmää esitetään jälleen Halosenniemessä Jean Sibeliuksen ja Pekka Halosen 150-juhlavuoden kunniaksi vuoden 2015 alussa ja vaikka olemmekin nähneet sen aikaisemmin, menemme katsomaan sen uudelleen tammikuussa.

Illalla myrskytuuli yltyi ja naapurimme tuli kertomaan meille, että meidän kotimäessämme, jota naapuritkin käyttävät ajaessaan kotiinsa, oli kaatunut kaksi keloutunutta mäntyä ja että tie oli poikki. Soitimme paikalle Keravan Energian miehet, koska puut olivat kaatuneet sähköjohtojen päälle. Tunnin kuluttua soitostamme puut oli raivattu tieltä, joten Keravan Energia sai kiitosta ripeästä toiminnasta. Sähköt eivät onneksi katkenneet missään vaiheessa.

Tiistai 9.12.2014

Nyt on joulukonserttien vilkkain aika menossa ja Helsingin Sanomien Tänään - Minne mennä -sivulla on päivittäin suuri määrä joulukonsertti-ilmoituksia. Tänään siellä kerrottiin myös Östersundomin kirkossa illalla pidettävästä Joulutaivas-konsertista, jonne päätin mennä. Östersundomin kirkko on hyvin tunnelmallinen ja kaunis kirkko, jossa emme juuri enää käy, koska se jäi Helsingin puolelle silloin, kun osa Sipoosta liitettiin Helsinkiin.

Tänään otin vihdoin esille joulukoristeet, muun muassa olkipukin, sähkökyntteliköt, sähkökynttilätähdet, Gian yli 15 vuotta sitten tekemät olkitähdet, Antin 1990-luvulla Abu Dhabista tuomat puiset joulukellot sekä Tuula-serkun tekemät punaiset joulureet. Sen jälkeen sytytin kynttilän ja otin mukillisen glögiä ja kuuntelin radiota, jossa aina välillä soitettiin joululauluja.

Päivällä kävin kuntosalilla keskustelemassa, millainen kunto- ja ravinto-ohjelma voisi soveltua minulle, joka olen välillä hyvinkin laiska kuntoilija ja olen osan ajasta myös Floridassa. Katsotaan nyt sitten, millaiseen ohjelmaan päädytään.

Illalla lähdin Östersundomin kirkkoon, vaikka hieman väsyttikin ja Anttikaan ei jaksanut lähteä mukaan. Konsertissa esiintyivät Hanna Ekola laulu; Kai Jämsä, laulu ja kitara sekä Virpi Salo, piano ja laulu. He esittivät sekä uusia että vanhoja, tuttuja joululauluja. Uudet joululaulut olivat enimmäkseen Hanna Ekolan runoja, joihin Kai Jämsä oli tehnyt sävellyksen, mukana oli myös erittäin kaunis Hanna Ekolan nyt jo kuolleen äidin 20-vuotiaana kirjoittama jouluruno, johon sävellyksen oli tehnyt Hanna Ekolan veli Martti.

Olin erittäin tyytyväinen, että sain lähdetyksi konserttiin. Se oli ihanan tunnelmallinen, koskettava ja lämminhenkinen. Konsertissa esitetyt uudet joululaulut olivat kauniita ja melodisia, ja niitä oli erityisen mukava kuulla. Tuttuja ja rakkaita joululauluja ehtii kuitenkin kuulla vielä monta kertaa. Laulujen välillä Hanna Ekola tarinoi esitettävien laulujen synnystä ja joulun merkityksestä meille ihmisille.

Östersundomin kirkon alttaritaulu.

Maanantai 8.12.2014, Suomalaisen musiikin päivä, Jean Sibeliuksen 149. syntymäpäivä

Päivä oli pimeä ja ajoittain vettä satoi lähes kaatamalla. Menin Rianaa vastaan koululle ja vietin iltapäivän yhdessä hänen kanssaan. Ohjelmassa meillä oli maalaamista ja joululahjan tekemistä. Joulukortit Riana tekikin jo hyvissä ajoin syksyllä ennen kuin lähdin Floridaan.

Sibeliuksen 150-juhlavuosi on jo käynnistynyt. Helsingin Sanomien Jean Sibeliuksen juhlavuoden Teema-lehti (Teema 6/14) on monipuolinen katsaus Sibeliuksen elämään ja taiteeseen. Teemassa esitetään Sibeliuksen sukupuu ja kuvakooste Sibeliuksen elämän varrelta sekä otteita Päivälehdessä ja Helsingin Sanomissa olleista Sibeliusta käsittelevistä kirjoituksista. Teemassa kerrotaan myös muun muassa Sibeliuksen sinfonioista ja Finlandian vaiheista. Aino Sibeliuksen elämäntyöstä on myös kirjoitettu, ja Sibeliuksen lapsenlapset muistelevat pappaansa. Teeman Sibelius-numero on erittäin kiinnostava ja hyvin tehty julkaisu.

Illalla menimme teatteriin. Olimme hankkineet puoleen hintaan liput Kansallisteatterin Villensaunassa esitettävän näytelmän Petos ennakkonäytökseen. Petos on Nobel-palkitun englantilaisen näytelmäkirjailijan ja näyttelijän Harold Pinterin vuonna 1978 kirjoittama näytelmä kolmiodraamasta. Näytelmässä esiintyy neljä henkeä: galleristi Emma, kustannustoimittaja Robert, Emman mies, kirjallisuusagentti Jerry, Emman rakastaja ja Robertin vanha ystävä sekä tarjoilija hyvin pienessä roolissa.

Petos alkaa nykyhetkestä, vuodesta 1977 ja tapahtumat käydään läpi käänteisessä järjestyksessä nykyhetkestä menneisyyteen. Näytelmän alusta lähtien siis tiedetään, miten kaikki päättyy, mutta esityksen edetessä selviää, miten nykyhetkeen on tultu ja lopussa nähdään, miten kaikki alkoi.

Näytelmä kestää vain tunnin ja viisitoista minuuttia eikä siinä ole väliaikaa. Esitys perustuu Emman, Robertin ja Jerryn keskusteluihin erilaisissa tilanteissa. Näyttelijöiden ilmeiden ja sanomisten perusteella syntyy kuva heidän esittämiensä henkilöiden luonteenpiirteistä. Me pidimme esityksestä, joka vaati tarkkaavaista seuraamista, jotta havaitsi näyttelijöiden kaikki pienetkin eleet ja niiden merkitykset.

Sunnuntai 7.12.2014

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin Linnan juhlista otsikolla ”Linna loisti jälleen”. Pukumuoti oli HS:n mukaan hienostunutta, herkkää ja kepeää, pitsiä oli käytetty paljon ja trendiväri oli vihreä. Miesvieraatkin pyrkivät erottumaan. Tyyli oli lehden mukaan vähän varovaista ja hissuttelevaa, tyylivirheitä ei paljon näkynyt.

Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa oli Pekka Mykkäsen artikkeli ”Herää Suomi”, jossa hän haastatteli Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreckia. Oreckin pesti Suomessa on nyt viiden vuoden jälkeen päättymässä, mutta hän kuitenkin aikoo jäädä Suomeen, koska viihtyy täällä niin hyvin. Hän ohjeistaa meitä suomalaisia viiden askeleen ohjelmalla, jolla me saamme Suomen viidessä vuodessa uuteen nousuun:

1. Tähdätkää korkealle ja päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa.
2. Jotta kehitystä voi seurata, on laadittava mittarit.
3. Sitten toimintaa, action.
4. Harjoitelkaa, vimmatusti.
5. Kun olette valmiita, nauttikaa siitä.

”Viisi askelta viidessä vuodessa, ja teillä on vallankumous Suomen taiteissa, bisneksissä, kirjallisuudessa ja elämän jokaisella alueella”, toteaa Oreck. Artikkeli oli erittäin innostava ja positiivinen. Viiden askeleen ohjelmassa ei ole mitään järisyttävää uutta vaan ihan perusasioita, joita yksittäinenkin ihminen voisi soveltaa elämässään.

Päivä kului mukavasti kun kävin Porvoossa ja Paippisissa kyläilemässä ja kertomassa Floridan kuulumisia. Iltapäivällä katseltiin naisten ampumahiihdon takaa-ajokilpailua, jonka Suomen Kaisa Mäkäräinen voitti ylivoimaisesti. Ensimmäinen ammunta sujui Kaisalta kuitenkin sen verran heikosti, että kisasta tuli todella jännittävä.

Lauantai 6.12.2014, itsenäisyyspäivä

Outi ja Tomppa perheineen olivat kutsuneet meidät viettämään itsenäisyyspäivää kanssaan ja menimme heille jo puolenpäivän aikaan. Joimme maljan itsenäisen Suomen kunniaksi ja söimme raclettea. Sen jälkeen lähdimme Antin kanssa elokuviin Helsinkiin.

Sveitsin Ystävät Suomessa -yhdistys järjesti elokuvateatteri Orionissa Helsingissä elokuvaesityksen, jossa näytettiin sveitsiläinen vuonna 1940 kuvattu dokumenttielokuva Suomi taistelee: pieni kansa puolustautuu. Elokuva esitettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja siitä oli kaksi näytöstä, ensimmäinen esitys oli ollut talvisodan syttymispäivänä 30.11. ja toinen oli tänään Suomen itsenäisyyspäivänä. Talvisodan syttymisestä on tänä vuonna kulunut 75 vuotta, minkä kunniaksi kyseisen elokuvan tänä vuonna restauroitu versio esitettiin vihdoinkin Suomessa.

Suomi taistelee on dokumenttielokuva talvisodasta. Se on saksankielinen ja siinä oli suomenkielinen tekstitys. Se on kahden sveitsiläisen eri puolilla Suomea sodan aikana kuvaama dokumentti. Kun elokuva alkaa, Sibeliuksen Finlandia alkaa soida aivan kuten Edvin Laineen ohjaaman Tutematon sotilas -elokuvankin alussa. Aluksi dokumentissa kerrotaan Suomen tilanteesta syksyllä 1939 ennen sodan syttymistä. Kerrotaan, miten Suomen metsäteollisuus ja rakennus- sekä kaivosteollisuus  ovat vahvassa kasvussa. Myös kulttuurin tärkeästä asemasta ja noususta kerrotaan. Suomessa sodan syttymiseen ei uskota. Neuvostoliitto kuitenkin hyökkää Suomeen ja pommittaa kaupunkeja ja siviilikohteita. Kun sota syttyy, Suomen teräksenluja puolustustahto nousee esiin ja sata kertaa suurempaa vihollista vastaan lähdetään rohkeasti puolustustaisteluun, kuten elokuvassa todetaan.

Dokumenttia on kuvattu muun muassa Lemetissä ja Sallassa, ja siinä ylistetään suomalaista sankaruutta. Elokuva ei kuitenkaan ole sotaa ihannoiva. Taistelukohtauksien lisäksi dokumentissa näytetään lottia ilmatorjunta- ja lääkintätehtävissä, kotinsa menettäneitä evakkoja, rintamasotilaita ja venäläisiä sotavankeja. Näytetään myös, kuinka suomalaiset sotilaat saunovat korsusaunassa ja kierivät alastomina lumessa 30 asteen pakkasessa pommikoneiden jyristessä taivaalla. Etulinjan taistelukuvaukset ovat lavastettuja. Ne on kuvattu koulutustilanteissa ja ulkomaisille lehtimiehille järjestetyissä näytöksissä.

Suomen talvisota herätti suurta huomiota eri puolilla maailmaa ja erityisesti Sveitsissä tunnettiin myötätuntoa pientä Suomea kohtaan. Elokuva Suomi taistelee sai aikanaan erittäin suuren suosion Sveitsissä ja sillä katsotaan olleen ratkaiseva merkitys elokuvatuotannon vakiintumiseen siellä. Elokuva oli mielenkiintoinen ja erityisen kiinnostavaa oli katsoa, miten sveitsiläiset elokuvan tekijät näkivät Suomen tilanteen sodan aikana.

Elokuvan jälkeen palasimme Outille ja Tompalle ja katsoimme heidän perheensä kanssa Linnan juhlat. Tämä itsenäisyyspäivä oli mukava ja erilainen kuin kolme edellistä itsenäisyyspäiväämme, jotka vietimme risteilyllä Karibialla. Siellä suomalaisryhmämme matkanjohtaja järjesti meille isänmaallisen itsenäisyyspäivän vastaanoton.

Presidentinlinna on entisöity komeaksi ja olisikin erittäin toivottavaa, että kansalaisille järjestettäisiin tutustumiskierroksia uudistetussa linnassa. Jopa Buckinghamin palatsiin järjestetään tutustumiskäyntejä, miksi ei siis meidän presidentinlinnaamme.

Perjantai 5.12.

Eilinen päivä meni hyvin, kun oli nukuttu hyvin, mutta kuten aikaisemminkin, toinen yö kotona oli vaikea. Illalla ei nukuttanut eikä alkuyöstäkään nukuttanut. Vasta joskus aamuyöstä, kun itäisen Amerikan aika, joka on seitsemän tuntia perässä, oli illassa, nukahdimme muutamaksi tunniksi. Päivä oli mukavan valoisa, joten päivän mittaan olokin piristyi.

Aamulla oli kiiruhdettava kampaajalle Söderkullaan ja kyllä sinne valmistunut kiertoliittymä oli hieno ja toimiva. Sipoon Sanomissa jo mietittiin, millaista taidetta kiertoliittymän keskelle laitettaisiin. Ainakin ankkureita on ehdoteltu merelliseen Söderkullaan. Nikkilään muutama vuosi sitten valmistuneiden kahden kiertoliittymän taideteokset ovat saaneet monenlaisia kommentteja. Toisessa liittymässä on oransseja porkkanoita ja toisessa valkoisia kaninpäitä. Minusta ne ovat hauskannäköisiä. Olin varannut jo Floridassa ollessamme Söderkullan kirjastosta seuraavan lukupiirikirjamme Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen (1989, suomeksi 1994), ja kävin nyt hakemassa sen. Pöytään ja vuoteeseen on "jatkokertomus kuukausi kuukaudelta, mukana rakkautta, ruokaohjeita ja kotoisia parannuskeinoja".

Antti kävi Itiksessä hoitamassa asioita ja minä pääsin kyydissä Ritvalle ja Penalle. Kävimme Ritvan kanssa tunnin reippaalla kävelylenkillä ja kun Antti tuli hakemaan minua, Ritva ja Pena tarjosivat kahvit lämpöisten, kanelintuoksuisten korvapuustien kanssa.

Torstai 4.12.2014

Kunnon yöunien jälkeen olo oli aamulla ihan pirteä ja aamu sujui aika tavalla normaalisti. Hain lehdet postilaatikosta ja Helsingin Sanomia, Uusimaata ja Sipoon Sanomia luettiin pari tuntia. Sipoon Sanomatkin on meidän poissaollessamme muuttunut tabloid-kokoiseksi ja lehteä on nyt paljon kivempi lukea kuin aikaisemmin. Sipoon Sanomissa kerrottiin, että Söderkullan kiertoliittymä on juuri avattu ja että siihen ollaan erittäin tyytyväisiä. En ole kiertoliittymää vielä nähnyt, kun en tänään käynyt Söderkullassa.

Ampumahiihdon maailmancup on alkanut ja tänään katsoimme naisten 15 kilometrin kisaa, jossa Kaisa Mäkäräinen tuli toiseksi. Onneksi Kaisa jatkaa ampumahiihtouraansa, koska Suomessa ei ole ketään toista, joka olisi lähelläkään hänen tasoaan. Katsoimme myös Viimeinen tango Halifaxissa -sarjan, jossa Celia ja Alan olivat päättäneet mennä salaisesti naimisiin maistraatissa. Alanin tytär kuitenkin sai asiasta tiedon ja saapui paikalle juuri kun toimitus oli alkamassa. Hän haukkui isänsä ja erityisesti Celian, joka hänen mielestään on sekoittanut Alanin pään kokonaan. Tämän jälkeen hän poistui paikalta. Celia ja Alan kuitenkin vihittiin ja seuraavana päivänä Alanin tyttärenpojan tyttöystävä synnytti tytön ja Alanin tyttärenpojasta tuli isä 17-vuotiaana. Raskaudesta kukaan lapsen tulevia vanhempia lukuunottamatta ei ollut tiennyt mitään. Alanilla on heikko sydän ja hänhän sai juuri sydänkohtauksenkin. Lääkäri varoitti, että seuraava vähäinenkin sydänkohtaus olisi Alanille kohtalokas.

Keskiviikko 3.12.2014

Kotimatka Floridasta sujui hyvin, lennot olivat ajoissa ja Jarno oli Helsinki-Vantaan lentokentällä vastassa. Finnairin koneessa katsoin kotimaisen elokuvan Hyväntekijä vuodelta 2013, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Elokuva pohjautuu Heidi Köngäksen romaaniin ja hän on myös ohjannut sen. Elokuva kertoo keski-ikäisten ihmisten rakastumisesta; tarjoilija Alman (Sari Siikander) ja lääkäri Juhanin (Carl-Kristian Rundman). Se kertoo myös dementiaan sairastuvasta Alman äidistä (Tea Ista) ja tilanteesta järkyttyneestä isästä (Esko Salminen). Elokuvan DVD-esittelyssä sanotaan muun muassa, että ”Hyväntekijä on lämminhenkinen aikuisten rakkaustarina, vähän haikea kuin suomalainen tango.” Tuo määrittely kuvaa hyvin elokuvaa.

Marraskuu oli Suomessa poikkeuksellisen vähäaurinkoinen, täällä Etelä-Suomessa aurinko paistoi koko marraskuun aikana vain noin kolmetoista tuntia ja viimeisen kahden viikon aikana vain noin kolme tuntia. Monet tosin ovat sitä mieltä, että marraskuussa parasta onkin pimeys ja sää, joka houkuttelee kääriytymään vilttiin ja polttamaan kynttilöitä ja takkatulta. Meidän kotiinpaluumme päivä tänään oli kuitenkin kaunis ja aurinkoinen ja se tuntui ihan mukavalta.

Nyt pitää nukkua yhden valvotun matkustusyön univelat pois ja sitten ryhtyä odottamaan joulun tuloa ja sitä ennen juhlia itsenäisyyspäivää. Onneksi olin ostanut glögitölkin valmiiksi ennen Floridan matkaa, joten pääsin glögin makuun heti kotiin tultuani.

Maanantai 1.12.2014

Kävimme syömässä aamiaisen Lantanan rannan Dune Deck Cafessa. Mereltä puhalsi reipas tuuli ja tuntui vahva meren tuoksu. Aamiaisen jälkeen käytiin Boynton Beachissa, minä tein hieman vielä ostoksia ja Antti kävi katsomassa elokuvan The Hunger Games: Mockingjay - Part 1. Ei ollut kuulemma kovinkaan kummoinen elokuva, vaikka onkin ollut täällä erittäin suosittu ja saanut paljon katsojia.

Nyt on lähtösiivous tehty, laukut pakattu ja kaikki alkaa olla valmista huomisaamun varhaista Fort Lauderdaleen lähtöä varten. Sieltä lennämme New Yorkiin, josta Finnairin lennolla Helsinki-Vantaalle. New Yorkissa on onneksi hyvä sää, joten lennot eivät ainakaan lumisateen takia ole myöhässä.

Meidän tämän joulun ainoat joulukoristeemme joulukellot jäävät tänne seinälle odottamaan, kun tulemme tammikuun loppupuolella takaisin.