Koska Roihuvuoren Kirsikkapuiston ja Japanilaistyylisen puutarhan kirsikkapuut näyttivät Vilppu Rantasen sunnuntaina nettiin laittamissa kuvissa olevan täydessä kukassa, menimme Ritva ja Pena sekä Antti ja minä katsomaan Japanilaistyyliseen puutarhaan kirsikkapuiden kukintaa. Kukinta olikin nyt jo tosi kaunis, vaikka kukinnan huippua odotetaankin vasta ylihuomiseksi keskiviikoksi. Katselimme ja kuvasimme kirsikankukkia. Pois ajaessamme pysähdyimme vielä katsomaan Kirsikkapuiston kirsikkapuita, jotka näyttivät myös olevan täydessä kukassa.

Kirsikkapuita ihailtuamme menimme lounaalle Herttoniemenrannan italialaiseen ravintolaan Trattoria Il Faroon (suomeksi Majakka). Näin teimme myös 14.5. viime vuonna, kun kävimme yhdessä Ritvan ja Penan kanssa katsomassa kirsikkapuiden kukintaa. Silloin kukinta oli jo hieman loppuvaiheessa ja maassakin oli paljon vaalenapunaisia terälehtiä. Il Farossa söimme jälleen pizzat, koska siellä pizzat ovat tosi herkullisia ja rapeakuorisia. Parmankinkusta, vuohenjuustosta, aurinkotomaatista sekä rucolasta tulee erittäin herkullinen pizza. Lounaan jälkeen Ritva ja Pena tarjosivat meille vielä kahvit ja herkkuja kotonaan.

Suomi - Valko-Venäjä -jääkiekko-ottelu oli ihan turhan jännittävä, joten pääosin kuuntelin sen, kun en pystynyt katsomaan. Varsinaisella peliajalla peli päättyi tasapeliin 2 – 2 ja sen jälkeen oli maaliton jatkoaika. Suomi voitti voittomaalikisan ja koko ottelun.

Illalla luin loppuun Eppu Nuotion kirjoittaman romaanin Mutta minä rakastan sinua (2015, 283 sivua). Karin Kiurukorpi on eronnut viisikymppinen historianopettaja ja Lauri Eriksson on eronnut viisikymppinen ilmastointifirmassa työskentelevä insinööri. Karin ja Lauri ovat molemmat yksinäisiä. He tapaavat sattumalta asuntonäytössä, jonne Karin on kävelylenkillään poikennut vessaa etsimään. He lähtevät yhdessä asuntonäytöstä ja sopivat menevänsä jonain päivänä yhdessä kävelemään.

”Niiden viikkojen aikana, kun olen tuntenut Laurin, olen myös elätellyt naiivia toivetta siitä, että meidän kahden ylle laskeutuisi juustokupu, joka suojelisi meitä ja vasta oraalla olevaa rakkautta muilta ihmisiltä. Mutta niinhän ei todellisuudessa elämässä eikä varsinkaan tässä kaupungissa tapahdu. He ovat siinä, jonossa kynnyksellä, piirissä ympärillämme, työkaverit, naapurit, ystävät, entiset puolisot ja heidän nykyiset puolisonsa. On vain ajan kysymys, milloin törmäämme johonkin tuttuun tässä liian pieneksi kutistuneessa kaupungissa.”

Tarinan tapahtumapaikkana on Turun kaupunki. Niitä Karinin ja Laurin ympärillä olevia ihmisiä ovat muun muassa Karinin dementoitunut äiti, joka on vanhainkodissa. Karinin Klara-tytär asuu Uudessa-Seelannissa, josta hän skypettää äidille ongelmistaan avopuolisonsa kanssa ottamatta huomioon maiden välistä aikaeroa. Karinin entisellä puolisolla Saulilla on uusi rakkaus, kaunis matematiikan opettaja Reetta-Mari. Kun Sauli sairastuu syöpään ja on kuolemaisillaan, Karin ja Uudesta-Seelannista tullut Klara rupeavat viettämään aikaansa hänen luonaan sairaalassa, koska Reetta-Marilla on työkiireitä. Karinilla on kaksi hyvää ystävätärtä Stina ja Irene, joiden kanssa hän tapaa aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Laurin työkaveri kolmikymppinen Kaari on ollut rakastunut Lauriin koko sen kahden vuoden ajan, jonka hän on työskennellyt samassa yrityksessä Laurin kanssa. Siitä lähtien hän on odottanut, että Lauri osoittaisi häntä kohtaan muutakin kuin työtoveruutta. Itse hän ei ole uskaltanut tehdä aloitetta, koska Lauri on joskus sanonut inhoavansa päällekäyviä, hyökkääviä naisia.

Karinin ja Laurin tarina kuvaa keski-ikäisten ihmisten pikkuhiljaa syvenevää rakkautta. Karin ja Lauri kävelevät ja kuuntelevat musiikkia yhdessä. Ympärillä olevat ihmiset vaikuttavat heidän suhteeseensa monin eri tavoin eikä luottamuksen rakentaminen aina ole helppoa. Mutta minä rakastan sinua -romaanin tarina kerrotaan sekä Karinin että Laurin näkökulmasta. Karinin osuus kerrotaan minä-muodossa ja Laurin näkökulman kertojana on joku muu. Eppu Nuotio on saanut tarinaan mukavan, lempeän tunnelman. Olen lukenut hänen aikaisemmin kirjoittamansa dekkarit ja olen pitänyt niistä. Siksi halusin lukea myös tämän hänen kirjoittamansa aivan eri tyyppisen tarinan, josta myös pidin.

Kriitikko Suvi Ahola aloittaa Mutta minä rakastan sinua -kirjan arvion Helsingin Sanomissa 8.2.2015 seuraavasti:  ”Tässäpä kirja, jota sopii lukea, kun taas kerran löytää leuastaan jäykän kolmisenttisen karvan. Tai kun sanomalehti on lakonisesti listannut kaikki maailman mannertenväliset ydinohjukset ja esitellyt, millaista tuhoa yksikin saa aikaan.”