Ympäristötaideteos Syvälahden taidepolun varrella Kellokoskella.

Seela Sellan poistuminen keskuudestamme toi mieleen muistoja hänen esityksistään, joita olen käynyt katsomassa. Seela Sella ja Esko Roine esittivät Rakkauskirjeitä-näytelmänsä tämän vuoden helmikuun lopussa Topelius-salissa Nikkilässä. Kävin katsomassa ystävien kanssa tämän upean esityksen – siitä tuli samalla viimeinen kerta, kun näin suuresti arvostamani taiteilijan esiintyvän näyttämöllä.

Aikaisemmin olen käynyt kahteen kertaan katsomassa Seela Sellan, sopraano Pia Freundin ja pianisti Kristian Attilan esityksen Tänä yönä en pelkää kulkea yli pimeän; ensin 2019 Ainolassa Järvenpäässä ja viime vuonna Järvenpää-talossa. Teos kertoo musiikin, runojen ja kirjeiden kautta taiteilijakohtaamisista, taiteilijapareista ja ihmiskohtaloista. Myös Sellan monologeja olen käynyt katsomassa, erityisesti muistan Seela Sella seisaallaan -esityksen. Näkemistäni elokuvista Teräsleidit on viimeinen, jossa Seela Sella esiintyi. Tulee vielä mieleen Ylen järjestämä Tuntematon sotilas -lukumaraton, jossa Seela Sella oli yhtenä ja myös viimeisenä lukijana. Muistan, miten hän hyvin liikuttuneena lausui romaanin viimeiset sanat: "Aika velikultia." Koronavuoden 2020 poikkeuksellisissa Linnan juhlissa Seela Sella esiintyi Esko Salmisen kanssa.

Lauluviihteen juhlaa esitettiin syyskuussa Topelius-salissa, ja kun kolmikko Seppo Hovi, Angelika Klas ja Hannu Lehtonen tulevat Sipooseen esiintymään, menen katsomaan ja kuuntelemaan heitä myös siinä tapauksessa, että olen nähnyt kyseisen esityksen jo aikaisemmin samana vuonna, niin kuin nyt oli tilanne, kun olin käynyt heidän Lauluviihteen juhlaa -konsertissaan Porvoossa alkuvuodesta. Esitys oli taas viihdyttävä, hauska ja koskettavakin.

Jo alkukesästä oli Merjan kanssa suunniteltu kävelyä Kellokoskella Syvälahden taidepolulla, joka on aikanaan saanut alkunsa Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017 ja jonka teokset vaihtuvat kausittain. Nyt sitten vihdoin toteutimme suunnitelman, ja Keijo ja Marttikin liittyivät seuraamme. Polku seurailee Keravanjokea, ja sen varrella, etupäässä puiden oksilla, on paikallisten kädentaitajien ja yhdistysten luomia teoksia. Tämän polun vaikuttavin taideteos oli tällä kertaa kuitenkin luonnon oma luomus, kun yhdeksän sorsaa paistatteli päivää veteen kaatuneen puun rungolla. Syksyinen päivä oli mitä mainioin kävelyyn, kun aurinko paistoi ja oli mukavan lämmintä.

Taidepolun lisäksi kiersimme vielä sen jatkeena olevan kuntopolun ja sen jälkeen olimmekin ansainneet lounaan, jonka söimme Kinuskillassa, jossa ruoka oli erinomaisen maistuvaa.

Sorsat paistattelivat päivää veteen kaatuneen puun rungolla.

Vihdoin sain tämän vuoden lukuhaasteeseen valitsemani kirjat luetuksi. Tänä vuonna se oli jotenkin työläämpää kuin viime vuonna. Nyt luen sitten ihan mitä mieleen sattuu juolahtamaan, kunnes ensi vuoden lukuhaaste taas julkaistaan. Siinä vaiheessa on hauska ruveta miettimään, mitä kuhunkin haastekohtaan valitsisi tai katsomaan lukuhaasteen Facebook-sivuilta, mitä muut haasteeseen osallistujat suosittelevat.

Jos pitää valita yksi erityisesti mieleen jäänyt kirja tämän vuoden lukuhaastekirjoistani, se on Iida Turpeisen Elolliset, jonka pohjalta tehtyä näytelmää menen katsomaan lokakuussa Helsingin Kaupunginteatteriin.

1. Brittiklassikko – Jane Austen: Viisasteleva sydän
2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto – Ann-Christin Antell: Kätketty tähti
3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.) – Marie-Hélène Baylac: Agatha Christie : arvoituksellinen elämä
4. Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla - Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia
5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat – Jenni Räinä: Vaino
6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset – Taina Latvala: Torinon enkeli
7. Romanttinen viihdekirja – Liina Putkonen: Kaukaisten haaveiden huvila
8. Kirjassa ei rakastuta – Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia
9. Kirjassa on jääkiekkoilija – Marika Lehto: Häkissä – Hannes Hyvösen tarina
10. Kirjassa leikataan – Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja
11. Kirjassa on 400–500 sivua – Kate Thompson: Kiellettyjen kirjojen lukupiiri
12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu – Jenny Erpenbeck: Kairos
13. Kirjassa on syntymäpäivät – Annie Lyons: Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos
14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite – Ääniä Gazasta : päiväkirjat tuhon keskeltä, neljän gazalaisen naisen päiväkirjat
15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu – Liina Putkonen: Hiljaisten tarinoiden tupa
16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille – Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu
17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus – Anni Reuter: Suomalaiset Stalinin puhdistuksissa
18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen – Anna Kortelainen: Stadin väkeä
19. Kirjan nimessä on jokin talon osa – Suvi Ratinen: Omat huoneet : missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten
20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista – Tove Jansson: Taikatalvi
21. Kirjassa käydään museossa – Iida Turpeinen; Elolliset
22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen – Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini
23. Cozy crime -dekkari – Virpi Hämeen-Anttila: Kuoleman kuriiri
24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto – Sara Gruen: Vettä elefanteille
25. Matkakertomus – Johanna Vuoksenmaa: Suurenmoinen matka
26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu – Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä
27. Kirjassa on puutarha – Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha
28. Kirjassa tanssitaan – Trude Teige; Isoäiti tanssi sateessa
29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle – Loretta Ellsworth: Viininviljelijän tytär
30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa – Enni Mustonen: Pappilan piika
31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi – Iida Aho: Kesän tango
32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna – Aalto Heidi, Kupila Sanna: Turun linna: elämää muurien suojassa
33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias – Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
34. Kirjassa mennään piiloon – Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
35. Kirjassa on lyhyet luvut – Clare Leslie Hall: Missä maa murtuu
36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkee - Merete Mazzarella: Ainoa todelliset asiat : Vuosi elämästä
37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta) – Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
38. Kirjassa keräillään jotain – Elli Salo: Keräilijät
39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin – Markus Nummi: Käräjät
40. Kirja sijoittuu syksyyn – Karl Ove Knausgård: Syksy
41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis – Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä – Donna Leon: Puhdistava tuli
43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi – Valérie Perrin: Kolmikko
44. Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi – Minna Rytisalo: Lempi
45. Kirjassa on kiusaamista – Anu Vähäaho: Meri välissämme
46. Trilogian ensimmäinen osa Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
47. Trilogian toinen osa – Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2
48. Trilogian kolmas osa – Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 3
49. Kirja on julkaistu vuonna 2026 – Faith Hogan: Kirjakaupan naiset
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä – Monika Fagerholm: Eristystila / Kapinoivia naisia

Viime viikon lauantaina oli ohjelmassa Porvoon Kulttuurinystävien teatterimatka Lahteen katsomaan Kolmen pennin oopperaa. Bertolt Brechtin ja Elisabeth Hauptmannin kirjoittama libretto perustuu balladioopperaan Kerjäläisooppera vuodelta 1728 ja Kurt Weill on säveltänyt siitä laulunäytelmän, joka valmistui vuonna 1928. Eli kyseessä on lähes satavuotias klassikko.

Lauri Maijalan ohjaama näytelmä on päivitetty tuomalla siihen mukaan juoneen kuulumattomia elementtejä kuten marjanpoimijoita, ruokalähettejä ja vaipoissa viruvia vanhuksia. Nämä tapahtumat olivat täysin irrallaan tarinasta eivätkä olleet edes yhtään hauskoja, mutta tällaista olen nähnyt muissakin Lauri Maijalan ohjaamissa näytelmissä.

Lauantaina Helsingin Sanomissa oli Lauri Meren kirjoittama teatteriarvio tästä Lahden Kaupunginteatterin näytelmästä. Luin arvion ennen teatterimatkalle lähtöä. Sen mukaan "Lauri Maijalan päivittämä musiikkinäytelmä kärsii tolkuttomasta sekavuudesta." Ja se kyllä pitää täysin paikkansa. Vaikka olikin kiva nähdä tämä musiikkinäytelmä, josta olin aikaisemmin vain kuullut ja lukenut, niin esitys itsessään ei sykähdyttänyt millään tavalla, sillä olisin halunnut nähdä sen omaan aikaansa sijoitettuna. Ja niin kuin jostain luin "Klassikko ei päivittämällä parane". Aivan toisenlaisen arvion näytelmästä kirjoitti Suomen Kuvalehteen Kimmo Korhonen, jonka mielestä esitys oli kaikin puolin onnistunut ja myös esityksen päivittäminen nykyaikaan oli perusteltua.

Teatterimatkan jälkeen tavattiin Hilkan, Fransun, Jarkon ja Gian kanssa Porvoossa Leonardissa. Syötiin kevyt iltapala ja naurettiin niin, että jos kerran nauru pidentää ikää, varmaan muutama päivä ainakin tuli lisää.

Porvoon Taidetehtaalla oli keskiviikkona iltapäiväkonsertti Lauantain toivotut 90 vuotta, jossa  Seppo Hovi, Mari Palo ja Hannu Lehtonen esittivät vuonna 1935 radiossa aloitetun Lauantain toivotut levyt -ohjelman eniten toivottua musiikkia. Pianisti Seppo Hovi kertoi esitettävien kappaleiden taustoista ja säesti sopraano Mari Paloa ja baritoni, diplomisaksofonisti Hannu Lehtosta. Vajaan puolentoista tunnin konsertti oli korkeatasoisten esiintyjien ansiosta varsinainen hyvän mielen tilaisuus, jota Seppo Hovin hauskat ja hienosti historian vaiheista kertovat tarinat täydensivät. Tilaisuus suorastaan valaisi sateisen päivän.

Elga Sesemann: Omakuva (Odotus), 1946

Sateinen oli myös perjantain sää, kun lähdin Helsinkiin katsomaan Soteorpo-näytelmää Teatteri Avoimiin Oviin. Kun Helsingissä oli hyvin aikaa ennen näytelmän alkua, kävin Ateneumissa katsomassa näyttelyn Modernit klassikot: Elga Sesemann, joka avaa Ateneumin Modernit klassikot -sarjan. Elga Sesemann oli hyvin tuottelias suomalaistaiteilija, mutta hänestä ei koskaan tullut erityisen tunnettua eikä minullakaan ollut minkäänlaista käsitystä hänen taiteestaan, joten oli kiva käydä katsomassa näyttely, joka on esillä Ateneumin ensimmäisessä kerroksessa vuoden ajan.

Minna Lindgrenin romaaniin pohjautuva, Hanna Kirjavaisen ohjaama Soteorpo-näytelmä käsittelee muistisairautta, omaishoitoa ja sote-byrokratiaa mustan huumorin keinoin. Aviopari Pirjo ja Markku odottavat eläkkeelle pääsyä ja suunnitelmissa on matkustelua ja monenlaisia harrastuksia. Ensin jää Markku eläkkeelle ja hyvin pian hänellä ilmenee muistisairauden oireita; diagnoosi on Alzheimerin tauti, joka muuttaa kaikki eläkeajan suunnitelmat. Kun Markun sairaus etenee nopeassa tahdissa, Pirjosta tulee omaishoitaja, joka uupuu, mutta kukaan ole kiinnostunut hänen voinnistaan.

Näytelmässä todettiin, että jokainen omaishoitaja säästää yhteiskunnan varoja jopa 80 000 euroa vuodessa. Kuitenkin Pirjo ja näytelmässä videolla esiintyvät oikeat omaishoitajat kertoivat kokevansa, että heidät oli jätetty yksin äärettömän kuormittavassa ja kestämättömässä tilanteessa.

Esitys oli raju ja ajatuksia herättävä. Hieman ristiriitaisia tunteita herätti se, kun näin vakavaa aihetta käsiteltiin kärjistetysti huumorin keinoin. Kyllähän huumori saattaa auttaa, mutta ei ihan kaikkea voi kuitata huumorilla.

Syksyn teatteriesitykset alkoivat jo elokuussa ja muutama viikko sitten osallistuin Porvoon Kulttuurinystävien teatterimatkalle Kansallisteatteriin katsomaan Toinen tasavalta -näytelmää, joka kertoo Suomen vaiheista toisen maailmansodan jälkeisinä vaaran vuosina ja aina 1980-luvulle ja Neuvostoliiton romahdukseen. Lähihistoria on kiinnostavaa, kun on itsekin elänyt suurimman osan näytelmässä esitettävästä ajanjaksosta ja koko Kekkosen presidenttikauden.

Walter Runeberg: Ellan Edelfelt, 1880.

Rakas Äiti -konsertti Villa Albertissa oli näyttelijä Laura Malmivaaran käsikirjoittama ja kertoma esitys, jossa hän selasi taiteilijaystävysten Albert Edelfeltin ja Walter Runebergin kirjeitä ja muistiinpanoja. Pianisti Liisa Malmivaara ja viulisti Janne Malmivaara esittivät näiden ystävysten ajan musiikkia. Näissä Villa Albertin pienimuotoisissa konserteissa ja muissa tapahtumissa on aina korkeatasoisia esiintyjiä ja kodikas, viihtyisä tunnelma. Kesänäyttelyssä on esillä aina Albert Edelfeltin ja muiden taiteilijoiden maalauksia ja tänä kesänä lisäksi Walter Runebergin veistoksia, myös molempien taiteilijoiden teos Albert Edelfeltin vaimosta Ellan Edelfeltistä.

Albert Edelfelt: Ellan Edelfelt, 1898.

Kävin Kirstin kanssa lounaalla Helsingissä ja samalla matkalla kävin Sinebrychoffin taidemuseossa tutustumassa Anna Sinebrychoff - Edelläkävijä -näyttelyyn. Anna Sinebrychoff jäi nuorena leskeksi, ja miehensä Paul Sinebrychoffin kuoleman jälkeen hän hallitsi 1800-luvun lopulla Sinebrychoffin panimoa, joka oli yksi sen ajan menestyksekkäimmistä yrityksistä Suomessa. Hän toimi yhtiön hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa saakka ja nelinkertaisti perimänsä omaisuuden arvon. Hän oli myös tunnettu laajasta hyväntekeväisyydestään.

Anna Sinebrychoff myös tuki taiteilijoita ja keräsi taidetta. Hän tilasi itsestään neljä erilaista isokokoista muotokuvaa Albert Edelfeltiltä ja antoi ne lahjaksi neljälle lapselleen ikäjärjestyksessä, ensimmäisen muotokuvan vanhimmalle lapselleen ja neljännen nuorimmalle.

Albert Edelfelt, Kauppaneuvoksetar Anna Sinebrychoffin muotokuva, 1884.

Viime vuoden syyskuussa Maria-Liisa, Kaija ja minä teimme kolmen päivän matkan Savoon Hilkan ja Fransun mökille. Nyt teimme samalla joukolla saman matkan samaan paikkaan.

Menomatkalla mökille poikkesimme moikkaamaan Elinaa ja viiden kuukauden ikäistä Emiliä Savonlinnassa. Joimme kahvit ja söimme Kotileipomo Siiskosen feta-parsakaalipiirakkaa ja omenapiirakkaa, minkä jälkeen matka jatkui Savonrantaan. Ensimmäisenä iltana mökillä syötiin, juteltiin, laitettiin nukkumispaikat kuntoon ja saunakin lämpeni.

Seuraavana päivänä aamiaisen ja muiden aamuaskareiden jälkeen lähdimme poimimaan puolukoita, joita olivatkin lähimetsät punaisenaan. Onneksi meillä oli kuitenkin kohtuullisen kokoiset astiat, joten metsässä ei mennyt kovin pitkää aikaa, kun ainakin minulla poimiminen tuntui niskassa ja selässä. Kuten viime vuonnakin Elina ja Niko tulivat alkuillasta racletille meidän seuraksemme, nyt heidän mukanaan oli myös pikku-Emil. Sää oli aivan ihanteellinen ja oli riittävän lämmintä istua ulkona ja nauttia herkullisesta racletista, jota Fransu meille sulatti, Kaijan omasta maastaan poimimista perunoista sekä Hilkan säilömistä maistuvista lisukkeista.

Kolmen päivän matka, jossa ollaan perillä vain yksi kokonainen päivä menee nopeasti, ja kolmantena päivänä lounaan jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Nyt ajettiin Varkauden kautta, sitä reittiä en ole ennen ajanutkaan, ja pysähdyttiin Kermankoskella katsomaan ja kuuntelemaan kosken kohinaa, minkä jälkeen jatkettiin kotimatkaa. Kotona käsittelin vielä illalla mökkituliaiset: esipaistoin kantarellit pakastamista varten ja survoin osan puolukoista.

Parasta tällaisella mökkimatkalla on minusta yhdessäolo läheisten kanssa, mahdollisuus keskusteluihin kaikessa rauhassa, hiljaisuus ja auringossa läikehtivä järvi sekä kiireettömät yhteiset aamiaiset ja paljon luonnonantimia sisältävät ateriat. Monella tähän parhaiden mökkiasioiden listaan kuuluvat myös saunominen ja uiminen.

Gallen-Kallela Museo

Sain yhdistetyksi hammaslääkärikäyntiini myös käynnin Gallen-Kallela Museossa Espoon Tarvaspäässä. Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela suunnitteli ja rakennutti vuosina 1911–1913 ateljeen, joka toimii nykyään museona. Tämän kesän näyttely on Aurinkoa ja elämäniloa - 1910-luvun väritaidetta, jossa Gallen-Kallenin teosten lisäksi on esillä muiden saman ajan suomalaisten taiteilijoiden töitä.

Akseli Gallen-Kallela, Puna-apiloita maljakossa, 1911.

Joka kesä olen myös käynyt ainakin yhdessä tapahtumassa Villa Albertissa Porvoon Haikossa. Oodi kesälle -konsertti, Villa Albertissa. Se on Albert Edelfeltin ateljeen pihapiiriin vuonna 2019 valmistunut galleria, jossa on kesäisin kaksi vaihtuvaa näyttelyä sekä konsertteja ja pienoisnäytelmiä. Oodi kesälle oli Emäsalon musiikkijuhlien kanssa toteutettu konsertti, jossa esiintyivät suomalaistaiteilijat Linda Hedlund (viulu) ja Risto-Matti Marin (piano) sekä italialaiset Giuliano de Angelis (sello) ja Silvia di Falco (mezzosopraano). Ohjelma sisälsi Puccinin, Rahmaninovin, Astor Piazzollan ja Luigi Arditin teoksia. Astor Piazzollan Buenos Airesin neljä vuodenaikaa oli todella hurmaava.

Kesään kuuluvat myös kesäteatteriesitykset, joista tämän kesän ensimmäisenä kävin katsomassa Merjan ja Keijon kanssa karaokeshown Kuumia aaltoja Riihimäen kesäteatterissa. Siinä esiintyivät näyttelijät Anu Sinisalo ja Maarit Poussa, jotka näyttelemisen lisäksi osaavat myös laulaa. Ja yleisökin sai laulaa mukana, joten tunnelma oli mukavan rento ja sääkin oli suosiollinen.

Söderkullan kartanon vanhin rakennus viljamakasiini on rakennettu 1800-luvun alussa.

Sipoon teatterin tämän vuoden kesäteatterinäytelmä oli Yksi yö, yksi mahdollisuus, jota on esitetty Söderkullan kartanon ulkonäyttämöllä heinä-elokuussa, ja viimeiseen esitykseen ehdittiin Merjan, Keijon ja Kaijan kanssa. Ennen näytelmää käytiin Söderkullan kartanon entisessä viljamakasiinissa kahvilla. Esitys oli hauska ja kesäisen kevyt, vaikka siihen sisältyi myös vakavampia sävyjä. Sää oli taas aurinkoinen, vaikkakin tuulinen, joten ulkoilmanäytelmää oli mukava katsoa.

Torstaina ohjelmassa oli Tanjan ja Basilen siviilivihkiminen, jonka jälkeen hääparin läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät oli kutsuttu Sipoon Västerskogiin Arkkitehtikillan majalle Särkilammen rannalle viettämään iltaa, saunomaan ja syömään raclettea ja Leenan ja Jukan tuomaa jälkiruokaa "japanilaista juustokakkua". Ilta oli mukava, sää leppoisa ja ruokatarjoilut maistuvia. Osan syödystä raclettesta oli valmistanut sveitsiläinen juustontuottaja, jonka juusto voitti viime vuonna raclettejuuston maailmanmestaruuskilpailut.

Perjantaina juhlinta jatkui Soukan venekerholla, jonne kokoontui Tanjan ja Basilen sveitsiläisiä ja suomalaisia sukulaisia ja ystäviä. Sielläkin ohjelmassa oli saunomista ja uimista, seurustelua ja ruokailua. Nyt syötiin lämminsavu- ja graavilohta saaristolaisleivän, kirkkaan perunasalaain ja mansikkasalaatin kanssa sekä jälkiruoaksi erilaisia Fazerin suklaita kahvin kanssa. Sää oli pilvinen, välillä satoi ja ukkonenkin jyrähti pari kertaa, mutta se ei illanviettoa haitannut.

Lauantaina oli häiden pääjuhla Bodomin kartanolla. Sää oli aamusta lähtien kaunis ja lämmin. Iltapäivällä runsaat yhdeksänkymmentä häävierasta kokoontui Bodomin kartanon pihapiirissä olevan suuren vanhan tammen katveeseen. Siellä Tanjan ja Basilen sisarusten johdolla toteutettiin kaunis hääseremonia, jossa hääparille puhuivat sekä morsiamen että sulhasen äidit ja Tanja ja Basile puhuivat toisilleen. Seremonian jälkeen otettiin yhteiskuva juhlaväestä ja jatkettiin juhlintaa Bodomin kartanon Vanhassa Tallissa. Siellä ohjelmassa oli Tanjan ja Basilen puhe häävieraille, Samuelin ja Selinan järjestämiä hääleikkejä, ruokailu (nyt syötiin alkuruoaksi silliä, silakkaa, graavilohta ja salaattia, pääruoaksi poroa ja jälkiruoaksi mansikka-britakakkua), hääparin isien puheet ja tanssia orkesterin tahdissa.

Tanja ja Basile sekä heidän perheenjäsenensä olivat tehneet häiden järjestämisessä suuren työn, jonka lopputuloksena oli kaunis ja tunnelmallinen hääjuhla täynnä hauskoja yllätyksiä.

Jarnon (vas.) ja Jarkon kanssa Bodomin kartanon pihapiirissä vanhan tammen katveessa. Poistin kuvan taustalla olevat henkilöt takoälyn avulla, siksi kuvan alareunassa on teksti, että kuva on luotu tekoälyn avulla. Hääjuhlassa oli valokuvaaja, joka kuvasi illan tapahtumat. Niitä kuvia saadaan muutaman viikon kuluttua.

Pyhän Marian kirkon rauniot Vanhassa Vaasassa.

Lähdin sukujuhlamatkalle synnyinseudulleni Etelä-Pohjanmaalle jo torstaina ja tällä kertaa matkustin junalla Seinäjoelle. Oli kiva, kun sain Leenan matkaseuraksi, vaikka meillä olikin aivan eri syy matkaamme. Leena meni katsomaan Jukan taitolentokilpailua Seinäjoelle ja minä menin sukutapaamiseen Ilmajoelle sekä katsomaan Suomen Unescon maailmanperintökohdetta Merenkurkun saaristoa.

Torstai-iltana käytiin Leenan sekä Seinäjoelle myös torstaina tulleiden Hilkan ja Fransun kanssa syömässä paistettua kuhaa Ravintola Talriikissa. Yövyin hotelli Lakeudessa, josta Hilkka ja Fransu, jotka yöpyivät Marjatta-serkkumme luona, hakivat minut perjantaiaamuna matkalle kohti Vanhaa Vaasaa.

Merenkurkun saaristoa.

Ensin ajettiin Vanhan Vaasan alueelle, jossa kiinnostavinta olivat Pyhän Marian keskiaikaisen kivikirkon rauniot. Sieltä jatkoimme Merenkurkun saaristoon ja ensimmäiseksi pysähdyimme Raippaluodon sillan kupeessa Maailmanperintöportti-vierailukeskuksessa, josta saimme karttoja ja opastusta siitä, mitä alueella erityisesti kannattaa käydä katsomassa. Jatkoimme matkaa Svedjehamniin ja kävelimme vajaan kilometrin näkötorni Saltkaretille, josta oli hienot näkymät merelle. Siellä sai hyvän käsityksen siitä, miten maa nousee ja sen myötä meri siirtyy kauemmaksi. Maa nousee vajaan metrin sadassa vuodessa ja 2000 vuoden kuluttua maa on noussut niin paljon, että Merenkurkun yli pääsee kävelemällä Ruotsiin.

Meidän lisäksi moni muukin oli päättänyt, että Café Salteriet on hyvä lounaspaikka ja lohikeitto hyvä lounasruoka. Tästä syystä jouduimme hieman odottelemaan lounastamme, mutta tulihan se lopulta, ja kun olimme syöneet, lähdimme ajamaan kohti Isoakyröä, jossa kävimme katsomassa keskiaikaista kivikirkkoa. Se ei kuitenkaan ollut auki, vaikka oletimme sen monivuotisen remontin jo päättyneen. Jatkoimme siis matkaa Napuelle Kyrö Distillerylle, jonka viskin ja ginin valmistukseen olimme tutustuneet jo kuusi vuotta sitten, kun sukutapaamisemme oli Isonkyrön Orisbergissä. Nyt joimme lonkerot, minäkin join inkiväärilonkeron, kun halusin mahdollisimman vähän lonkerolta maistuvan lonkeron.

Perjantain aikana Jarkko ja Gia sekä Jarno, Henna ja Eden olivat tulleet Seinäjoelle. Tapasin heidät kaupungilla, jossa vietettiin aikaa yhdessä ennen kuin mentiin nukkumaan.

Lauantaina kokoonnuttiin sitten Koskenkorvan Trahteeriin sukutapaamiseen. Meitä oli kaikkiaan koolla yli 50 henkeä eri puolilta Suomea. Ohjelmassa oli maalaisbrunssi, yhteislaulua, suvun jäsenten musiikkiesityksiä, serkkumme Riikan kiinnostava esitys suvun vaiheista ja vierailu sekä Koskenkorva Museossa että Könnimuseossa, jotka ovat molemmat Trahteerin pihapiirissä. Könnimuseossa kuultiin Trahteerin eläkkeellä olevan Martti-isännän vauhdikas ja hauska kertomus Könnin suvusta ja Könnin kellojen historiasta. Tapaamisen päätteeksi käytiin laskemassa kukat isovanhempiemme Matti ja Maria Mäkelän haudalle. Sieltä tulikin sitten kiire juosta autolle, kun äkillinen sadekuuro kaatoi aikamoisen vesiryöpyn meidän niskaamme.

Sunnuntaina tulin kotiin Jarkon ja Gian kyydissä. Tapaaminen oli mukava, oli taas kiva nähdä suvun jäseniä ja erityisen kivaa oli, että osallistujien joukossa oli myös lapsia ja nuorta väkeä.

Perniön Pyhän Laurin kirkko.

Perniön kirkon alttaritaulun "Ehtoollisen asettaminen" on maalannut turkulainen maalaimestari Lars Myra vuonna 1703.

Sovitiin jo viime vuonna Maria-Liisan kanssa, että mennään yhdessä tutustumaan Salon seudun kolmeen keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon, ja nyt vihdoin toteutimme kierroksen; Perniön, Halikon ja Perttelin kirkot ovat melko lähekkäin, joten ne sopivat hyvin katsottavaksi saman päivän aikana. Perniön kirkon ulkopuolella olin käynyt Antin kanssa jo silloin, kun neljä vuotta sitten oltiin menossa Mathildedaliin sukutapaamiseen, mutta silloin kirkko ei ollut avoinna.

Hain Maria-Liisan Muurlasta ja matkalla Perniön kirkkoon poikettiin Opaliina Cafe & Puotiin, jossa juotiin kahvit ja syötiin kantarellipiirakat tämän kesän kantarelleista, tai ainakin osa kantarelleista oli tämän kesän satoa. Kahvila oli täynnä kesäpäivän viettäjiä, ja sääkin oli mitä mainioin; aurinkoinen mutta ei helteinen. Jouduttiin jonkin aikaa odottelemaan piirakoitamme, kun ne piti lämmittää, joten lähdettiin jatkamaan matkaa heti, kun piirakat oli syöty ja kahvit juotu.

Perniön Pyhän Laurin kirkossa oli nuori opaspoika, joka oli tosi innostunut opastehtävästään ja hyvin perehtynyt kirkon historiaan. Kirkko olikin kiinnostava, etenkin kun se on melko hyvin säilynyt keskiaikaisessa asussaan.

Halikon kirkossa on 1500-luvulta oleva Kolmen kuninkaan alttarikaappi.

Halikon Pyhän Birgitan kirkon arvioidaan  valmistuneen noin 1440, mutta sitä on laajennettu vuosisatojen kuluessa ja 1800-luvulla se muutettiin nykyiseksi ristikirkoksi. Kirkon vanhimpia esineitä ovat kuoriseinän krusifiksi ja alttarikaapin osa. Kirkossa on kivipaanukatto, jollainen on Suomessa vain kahdessa kirkossa. Katto koostuu ohuista, limittäin asetetuista luonnonkivilaatoista, joten se on todella painava, mutta kestävä eikä tarvitse tervausta niin kuin puupaanukatot.

Perttelin kirkon sakastissa on kirkon vanha alttaritaulu; Lars Myran maalaama "Pyhä Ehtoollinen" vuodelta 1696.

Perttelin Pyhälle Bartolomeukselle pyhitetty kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa. Kirkon sakastissa on kirkon vanha, Lars Myran maalaama alttaritaulu "Pyhä ehtoollinen" vuodelta 1696. Nykyisen alttaritaulun aiheena on Kristus Getsemanessa ja sen on maalannut R. W. Ekman vuonna 1872.

Perttelin kirkko onkin jo matkan varrella Someron suuntaan, joten sieltä jatkettiin tapaamaan Jarnoa, Hennaa ja Edeniä heidän kotiinsa, josta mentiin ensin Rantatupaan syömään myöhäinen lounas minkä jälkeen palattiin syömään jälkiruoaksi Hennan tekemää mansikkatorttua. Edenin pöydän alta esittämä näytelma oli niin hauska, että vedet valuivat silmistä. Kotimatka kulki Somerolta Muurlan kautta kotiin Sipooseen.

Ihan parasta kesäteatteria!

Ruotsinpyhtään kirkko.

Lauantaiaamuna, kun mietin päivän ohjelmaa iltapäiväksi Porvoosta varatun silmäoptikon vastaanoton lisäksi, päätin, että ajankin ennen optikolle menoa Strömforsin ruukille ja sen jälkeen vielä Eija´s Garden -elämyspuutarhalle. Koska olimme Antin kanssa jo vuosia sitten käyneet tutustumassa Strömforsin ruukkiin ja raudan jalostukseen sekä rautatuotteiden valmistukseen, keskityin tällä kertaa erityisesti aivan ruukkialueen vieressä olevaan, Ruotsinpyhtään kirkkoon. Vuosina 1770-1771 rakennettu kirkko on Suomen ensimmäinen kahdeksankulmainen keskeiskirkko.

Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu "Ylösnousemus".

Kirkon tunnetuin esine on taidemaalari Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu "Ylösnousemus", joka valmistui vuoden 1898 lopussa ja vihittiin käyttöön juhannuksena 1899 ja joka on ainoa Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu. Taidemaalari Maria Wiik, Schjerfbeckin ystävä, maalasi alttaritaulun yläpuolen sinisen ja punaisen osan, kun Schjerfbeckin voimat uupuivat kesken maalaustyön. Alttaritaulun kehyksen on suunnitellut Schjerfbeckin veli Magnus.

Strömforsin ruukin letkumakasiini ja Armonlinna. Letkumakasiini rakennettiin alunperin päärakennuksen maitoaitaksi ja varastoksi. 1940-luvulla se muutettiin ruukin paloasemaksi ja siihen rakennettiin tähystys- ja letkunkuivaustorni. Armonlinna rakennettiin Strömforsin ruukin isännöitsijän ja konttorihenkilökunnan asuin- ja hallintorakennukseksi.

Strömforsin ruukin vesivasara (kankirautavasara).

Antin kanssa Strömforsin ruukilla käydessämme Alapajan kankivasaramuseossa oli opastus, jonka aikana kerrottiin, miten kankivasarapajassa jatkojalostettiin raakaraudasta kestävää kankirautaa. Yläpajan museonäyttely puolestaan kertoo ja esittelee vaiheittain, miten rautamalmista syntyy naula.

Ruukin alueella on valtavasti erilaisia käsityöläisiä esittelemässä ja myymässä tuotteitaan ruukin eri rakennuksissa. Lisäksi siellä on ravintoloita, joten siellä saisi hyvin vietettyä koko päivänkin. Nyt olin kuitenkin varannut sen verran aikaa, että ehdin kirkon jälkeen katsoa pajamuseot ja kierrellä alueella.

Eija's Garden: Hiljaisuuden puutarha.

Eija's Gardenissakin on käyty vuosia sitten samalla kertaa kuin Strömforsin ruukissakin. Nyt kiersin taas kerran tämän elämyspuutarhan, joka on rakennettu uskomattoman kauniiseen metsäiseen maastoon, jossa on suuri määrä sammal- ja jäkäläpeitteisiä isoja kiviä ja suuria puita. Puutarha on rakennettu niin, että rakennettu osa ja luonnonmetsä ovat lomittain. Kokonaisuus on erittäin kaunis ja sopusointuinen. Sää oli hieman epävakainen, joten puutarhassa oli vain muutamia vierailijoita, joten oli rauhallista kiertää alueella, onneksi vieläpä poutasäässä.