Maanantai 30.9.

Kävimme Rianan koulun jälkeen Taidetehtaalla kahvilla ja pillimehulla sekä ostoksilla Tiger Storessa, josta ostimme piirustuslehtiön ja tusseja. Rianalla oli ollut jonain päivänä koulussa ulkoliikuntatunnilla tehtävärata, jossa oli ollut muun muassa vanteen pyöritystä. Hän oli onnistunut pyörittämään neljää vannetta kerrallaan.

Sunnuntai 29.9.

Sain Kjell Westön kirjan Kangastus 38 luetuksi. Kjell Westö kuvaa Helsinkiä, vuoden 1938 tapahtumia ja kirjan henkilöitä kiinnostavalla tavalla. Kirja on fiktiivinen, vaikka siinä esiintyykin nimeltä mainittuina joitakin todellisia sen ajan julkisuuden henkilöitä, kuten Tauno Palo, ja jotkut kirjassa kuvatut tapahtumat ovat todellisia, esimerkiksi kuvaus Olympiastadionin vihkiäiskilpailuista. Kyseisessä vihkiäiskisassa sadan metrin juoksun voittaa selvästi ja maalikamerakuvankin todistamana juutalainen juoksija, joka kuitenkin lopputuloksissa pudotetaan vasta neljänneksi. On oletettu, että tähän päätökseen ehkä vaikutti se, että stadionin katsomossa oli arvovieraita natsi-Saksasta. Ilmeisesti Westön kirjan vaikutuksesta Urheiluliitto alkaa nyt selvittää tätä olympiastadionin vuoden 1938 oikeusmurhaa.

Westön kirja Missä kuljimme kerran on yksi lempikirjoistani. Ihan samalle tasolle Kangastus 38 ei mielestäni yltänyt, vaikka pidinkin siitä. Kesällä Helsingin Sanomissa oli juttusarja, jossa lehden lukijat saivat äänestää mielestään viisi parasta 2000-luvulla ilmestynyttä suomalaista romaania. Kisan voitti Sofi Oksasen Puhdistus, toinen oli Ulla-Lena Lundbergin Jää ja kolmas Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Minä äänestin parhaaksi Missä kuljimme kerran -romaania ja toiseksi Sofi Oksasen Puhdistusta.

Missä kuljimme kerran -romaaniin pohjautuva näytelmä esitettiin vuonna 2008 Helsingin kaupunginteatterissa. Kävimme katsomassa näytelmän ja katsoin myös FST5:llä talvella 2011 – 2012 esitetyn sarjan. Kaikissa näissä, sekä kirjassa, näytelmässä että sarjassa on mielestäni vallitsevana surumielinen tunnelma, joka välittyy erityisesti kirjasta.

Lauantai 28.9.

Kävimme Kirkkonummella Päivin ja Juuson perhettä tapaamassa. Alkupalojen jälkeen söimme pihviä ja uuniperunoita maukkaiden kastikkeiden kanssa ja joimme Brunello di Montalcinoa vuodelta 2006, jota olimme tuoneet Italiasta. Kyllä maistui hyvältä. Minäkin sain taas juoda ruoan kanssa viiniä, kun kymmenen päivää kestänyt lääkekuuri oli päättynyt pari päivää sitten. Toisella kahdesta lääkkeestäni oli nimittäin antabus-vaikutus, joten edes liköörikonvehtia ei sopinut sinä aikana ottaa.

Torstaina 26.9.

Alkuviikon aikana ollaan pikku hiljaa valmisteltu pihaa talvikuntoon, ja tänään saatiin pääosin kaikki tarpeellinen tehdyksi. Vielä tekisi mieli istuttaa tulppaanin sipuleita. Sää kylmeni alkuviikosta ja eilen, kun lähdin aamulla autolla liikkeelle, sen lasit olivat tiukassa jäässä.

Olen ollut parina päivänä Rianaa vastassa koulusta, ja läksyjen teon jälkeen olemme puuhanneet kaikenlaista mukavaa.

Keskiviikko 25.9.

Aamulla pidimme Antti-veljen kanssa kokouksen metsäasioista, minkä jälkeen ajoin koululle Pasilaan tapaamaan ohjattavaani. Kirsti tuli myös käymään koululla, ja kävimme läpi hänen tekemäänsä artikkelia.

Illalla menimme Kansallisteatteriin katsomaan Neljäs tie -näytelmää. Se kertoi Suomen poliittisen elämän ja talouden lähihistoriasta vuoden 1918 kansalaissodasta vuoteen 2015 eli tulevaan aikaan, pääosin kuitenkin käsiteltiin aikaa 1970-luvulta eteenpäin tähän päivään. Näytelmän repliikit perustuivat todellisiin kirjallisiin lähteisiin, muun muassa puheisiin, haastatteluihin ja pöytäkirjoihin. Esitys oli kiinnostava katsaus meidän lähihistoriaamme, mutta hieman turhan pitkä, kolme tuntia ja kymmenen minuuttia. Takapuoli ehti puutua erityisesti väliajan jälkeen, jolloin esityksen tempo jollain tavalla laski. Näytelmässä esiintyivät muun muassa Antti Litja, Jukka Puotila, Kristiina Halttu ja Katariina Kaitue. Jokaisella näyttelijällä oli useita eri rooleja. Katariina Kaitue esitti muun muassa Ben Zyskowiczia ja Timo Tuominen Kimmo Sasia. Ben Z. ja Kimmo S. olivat myös katsomassa esitystä.

Sunnuntai 22.9.

Viikonloppuna piti katsoa televisiosta lentopallon EM-kisoja. Suomen joukkue pelasi hienosti alkusarjan otteluissa ja voitti lohkonsa.

Sunnuntaina aamupäivällä oli ihana kuulas syysilma. Suppilovahverot olivat jo kasvaneet poimintakokoon eivätkä hirvikärpäsetkään häirinneet niiden poimintaa. Monet ovat sen huomanneet, että liikkuminen metsässä kaikessa rauhassa ja mahdollisesti vielä marjoja tai sieniä poimien tai vaikkapa suunnistaen, tekee hyvää mielelle. Sitä se todella tekee.  Sain Merjalta eilen omenia, joista tein omenasosetta. Omenat olivat niin makeita, että sokeria ei paljon tarvinnut lisätä, kun vielä pakastin soseen. Luonnon antimista nauttimisen päivän päätti peston tekeminen lopuista terassin basilikoista.

Perjantai 20.9.

Meidän oma lähikirjastomme Söderkullassa on erinomainen, pieni kirjasto, josta olemme saaneet varatuksi uutuuskirjat ilman jonotusta. Kjell Westön Kangastus 38 -romaaninkin sain nopeasti luettavaksi. Amerikassa olemme jo hankkineet ja lukeneet sähköistä kirjaa. Sitä onkin helppo ja kätevä lukea. Kirjaan on ladattuna useita englanninkielisiä romaaneja, mutta aika helposti kuitenkin tulee vielä siirrytyksi suomenkieliseen paperikirjaan, jos sellainen on saatavilla.

Kävimme Ritvan kanssa tunnin kävelylenkillä ja parantelimme maailmaa. Saimme kävellä poutaisessa säässä, vaikka sateen uhka olikin ilmassa.

Illalla alkoi taas uusi kokkikilpailu, Hell’s Kitchen Suomi. Kokkiohjelmat ja -kilpailut ovat jollain tavalla niin kiinnostavia, että niitä tulee aika usein katsotuksi. Tässä ohjelmassa oli kuitenkin tuomarin metelöinti ja möykkääminen niin suuressa osassa, että ihan hirveästi ohjelma ei kiinnostanut.

Lentopallon EM-kilpailut alkoivat. Suomi – Hollanti -ottelulla. Se oli taas niitä liian jännittäviä otteluita, jota juuri ja juuri pystyin kuuntelemaan mutta en katsomaan. Suomi voitti tämän hienon pelin.

Torstai 19.9.

Syksyn tulo näkyy siinä, että aamulla kuuden aikaan on jo pimeää, mutta lämpötila on poikkeuksellisen korkealla, tänäkin aamuna oli 15 astetta lämmintä.

Helsingin Sanomien Suna Vuori arvioi Kansallisteatterin Kirsikkapuiston ”irrallisten kuvien Kirsikkapuistoksi”. Hän ei juurikaan nähnyt hyvää esityksessä ja kirjoitti muun muassa, että ”…Kirsikkapuisto ei ole ainoastaan keskeneräinen vaan – näyttämöä hallitsevaa junametaforaa käyttääkseni – raiteiltaan suistunut.” Vuoren mielestä kokonaisuus on epämääräinen ja likimääräinen, sotku. Ilta-Sanomien Kirsikka Kiviniemen mielestä Kirsikkapuisto on vuoden tapauksia, vaikka hänkin näki siinä puutteita, erityisesti videoäänten ja näyttelijöiden puheen kuulemisessa. Näytelmän taival on ollut vaikea, kun Tea Istan sairastumisen vuoksi esitys jouduttiin rakentamaan lähes kokonaan uudestaan ja harjoitusaikaa jäi vain viisi viikkoa.

Iltapäivällä menin Rianaa vastaan koululle, ja aina se on yhtä liikuttavaa, kun pieni tyttö iso reppu selässään ja hymyillen tulee koulun ovesta ulos. Ruokana koulussa oli ollut kalakeittoa, joka oli kuulemma ollut hyvää.

Keskiviikko 18.9.

Iltapäivällä katsoimme televisiosta Eduskunnan täysistuntoa, joka oli samalla säännöllisen valtiopäivätoiminnan  150-vuotisjuhlaistunto. Aleksanteri II oli se Venäjän keisari, jonka aikana vuonna 1863 valtiopäivät Suomessa käynnistettiin uudelleen yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran valtiopäivät olivat Suomessa koolla Porvoossa vuonna 1809 keisari Aleksanteri I:n määräyksestä. Vuonna 2009 Porvoossa oli lukuisia juhlallisuuksia Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlan merkeissä. Mekin kävimme silloin katsomassa Porvoon tuomiokirkossa draamaesityksen Aleksanteri I:n vierailusta Porvooseen.

Sain tänään luetuksi Enni Mustosen uuden kirjan Paimentyttö, joka on Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan ykkösosa. Kirja oli kiinnostava historiallinen kuvaus Ida-nimisestä piikatytöstä ja hänen elämästään ja työstään Björkuddenin eli Koivuniemen huvilassa Sipoon (nykyisin Helsingin) Östersundomissa Zacharias Topeliuksen perheen palvelijana.

Björkuddenin huvila oli lohkaistu Östersundomin kartanon maista, ja Topelius eli siellä elämänsä yhdeksäntoista viimeistä vuotta vuodesta 1879 vuoteen 1898. Kirjan tapahtuvat ulottuvat meidänkin lähitienoille Söderkullaan sekä Porvooseen. Facebookissa on hyvät sivut Topeliuksen elämästä. Täytynee ruveta tutustumaan tarkemmin Topeliukseen, joka oli aikanaan erittäin arvostettu ja vaikutusvaltainen sipoolainen.

Mielenkiintoista, että kun sain Paimentyttö-kirjan luetuksi, Topeliuksen nimi tuli esiin saman päivän aikana vielä kahdesti, ensinnäkin tänä syksynä ilmestyy Topeliuksen Lukemisia lapsille Kirsti Mäkisen uudistamina satuklassikkoina ja illalla, kun oli Söderkullan kirjaston järjestämässä Södiksen Aulaklubissa, tilaisuuden vieras Jaakko Selin totesi, että matkakirjoja on tehty jo kauan sitten ja että yksi erinomainen sellainen on Topeliuksen Maamme kirja.

Jaakko Selin kertoi tilaisuudessa sekä työ- että vapaa-ajan matkoistaan eri puolille maailmaa ja lisäksi juuri ilmestyneestä kirjastaan Jaakon matkassa. Kirjastossa oli parikymmentä kiinnostunutta kuulijaa, joukossa kaksi miestäkin, joista toinen oli kirjaston henkilökuntaa. Lisäksi etäkatselijoita oli neljä eri puolilla Sipoota ilmeisesti skypen videoyhteyden kautta.

Tiistai 17.9.

Aamulla olo oli jo hieman kohentunut, mutta lepäilin ja nukuin melkein koko päivän, kunnes illansuussa lähdimme teatteriin Helsinkiin. Aamupäivällä kymmenen aikaan alkoi taas kuulua hanhien ääntelyä ja ulos kiiruhdettuamme näimme koko taivaan täydeltä hanhiauroja tällä kerralla matkalla etelään eli meren suuntaan. Vähän ihmeteltiin, miksi ne tähän aikaan päivästä matkaavat kohti merta, kun ne aina ennen ovat lentäneet aamuvarhaisella mereltä sisämaan suuntaan kohti peltoaukeita ja illalla takaisin meren suuntaan.

“Elämä se on mennyt, ihan niin kuin ei olisi elänytkään.” Näihin lakeija Firsin (Ismo Kallio) sanoihin päättyy Anton Tsehovin näytelmä Kirsikkapuisto Kansallisteatterissa. Tänään oli Mika Myllyahon ohjaaman Kirsikkapuisto-näytelmän ensi-ilta, johon olimme jo keväällä hankkineet liput. Onneksi terveyteni oli jo sen verran kohentunut, että pääsimme lähtemään.

Istuimme kolmen hengen aitiossa, jossa kolmantena istui rouva, joka oli aikanaan tykästynyt Tsehovin teksteihin niin paljon, että oli ryhtynyt opiskelemaan venäjän kieltä. Hän oli nähnyt Kirsikkapuiston lukemattomia kertoja eri maissa. Hän totesi väliajan jälkeen, että hän kävi ottamassa calvadosia vahvistukseksi, jotta kestäisi näytelmän loppuun asti. Hän myös kertoi nauttivansa lisää vahvistusta kotiin päästyään ja tekstaavansa ystävilleen, että menkää vain katsomaan tätä näytelmää, mutta lääkitkää itseänne.

Minä en ollut nähnyt Kirsikkapuistoa aikaisemmin, joten en voinut tehdä vertailuja aikaisempiin esityksiin. Hieman hämmentäviä elementtejä oli lavastuksessa, muun muassa valkoisten muovituolien käyttö. Kaikkiaan esitys oli kuitenkin kiinnostava, joskin melko hajanainen. Kaikesta tekstistä ei saanut selvää, erityisesti videoesitysosuuksissa äänet olivat sekavia. Näyttelijöiden suoritukset olivat kuitenkin hyviä.  Mielenkiinnolla odotan, miten Helsingin Sanomien kriitikko ylihuomenna arvioi esitystä.

Maanantai 16.9.

Kahdeltatoista menin Rianaa vastaan, kun hän pääsi koulusta. Kävimme Cafe Cabriolessa, joimme kahvia ja pillimehua sekä söimme pienet leivokset. Harjoittelimme myös puolipylväiden tekoa virkkaamalla ja aloitimme kaulahuivin teon. Kotiin tultuani vatsani, joka oli jo parin päivän ajan hieman vihoitellut, kipeytyi pahemmin ja  minua rupesi palelemaan. Illalla mittasin lämmön ja kun sitä näytti olevan, soitin päivystykseen, koska arvasin vanhan vaivan taas ilmaantuneen. Ajoin päivystykseen ja siellä otettujen kokeiden tuloksena todettiin, että näin on ja määrättiin lääkekuuri.

Sunnuntai 15.9.

Aamulla kuuden aikaan makuuhuoneen avoimesta ikkunasta alkoi kuulua hanhien ääntelyä, ja kun juoksimme kiireesti pihalle, siellä lensi hanhia suuressa auramuodostelmassa. Aamun aikana kuului samanlaista ääntelyä useaan otteeseen ja aina riensimme ulos katsomaan. Kaikkiaan näimme satoja hanhia matkalla mereltä sisämaahan päin. Illalla katsoimme televisiosta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa, ja yht’äkkiä puoli yhdeksän aikaan alkoi terassin avomesta ovesta kuulua tuttua ääntelyä, kun hanhet palasivat takaisin etelään meren suuntaan.

Tätä jatkui parinkymmenen minuutin ajan, ja kaikkiaan näimme taas satoja hanhia. Viimeisten parvien ääntelyn kuulimme, mutta ilta oli jo pimentynyt niin, että niitä ei kunnolla taivaalta erottanut. Olipa tosi vaikuttava elämys sekä aamulla että illalla. Myös jo keväällä poikkeuksellisen monet hanhiparvet lensivät meidän ylitsemme muuttomatkallaan pohjoiseen. Näimme hanhia kyllä vielä enemmän Pohjois-Virossa, jossa vietimme muutaman päivän Sagadin kartanossa toukokuun alkupäivinä. Siellä hanhet odottivat, että talvi päättyy tundralla ja ne pääsevät lentämään sinne.

Illalliseksi Antti valmisti karitsanpotkia uunijuuresten kanssa. Illallisen valmistus alkoi jo alkuiltapäivästä ja ruoka valmistui uunissa neljän tunnin haudutuksen aikana. Potkien seurana joimme kaakkoisaustralialaista punaviiniä.

Lauantai 14.9.

Lauantain Helsingin Sanomissa oli Paavo Raution mielenkiintoinen kolumni ”Nokia, johtajien tärvelemä yhtiö”. Siinä oli tiivistetysti kuvattu Nokian vaiheet 1990-luvulta tähän päivään. Siinä kerrottiin muun muassa, että Nokialla oli tekeillä kosketusnäytöllisiä tuotteita jo monta vuotta ennen Applea, mutta ”Ylin johto vetäisi ruksit mokomien yli.”. Kuvakirjan toinen, parannettu painos valmistui 60-sivuisena tänään ja tilaus lähti eteenpäin. Pizzat kotikylän pizzeriasta ja italialainen Brunello di Montalcino -viini maistuivat illalliseksi.

Perjantai 13.9.

Kaunis kesäinen päivä. Söimme lounaan ulkona kotimme terassilla ja hyvin tarkenimme. Valokuvakirjan teko jatkui, mutta sitten olikin lähdettävä Musiikkitaloon, jonne Kirsti ja Martti myös saapuivat. Ennen illan konserttia kuuntelimme dosentti Susanna Välimäen mielenkiintoisen luennon Giuseppe Verdin elämästä. Luento alkoi kuvauksella Verdin kuolemasta ja hautajaisista ja päättyi kuvaukseen illan esityksestä Requiem.

Meillä oli paikat esiintymislavan takaosasta, kun perjantaisarjalaiset olivat päässeet varaamaan ensin parhaat paikat. Istuimme aivan patarumpujen yläpuolella. Radion sinfoniaorkesteri (RSO), Musiikkitalon kuoro, Soile Isokoski, Lilli Paasikivi, Matti Salminen ja Sergei Semiskur esittivät Requiemin komeasti kapellimestari Hannu Linnun johdolla. Patarummut pauhasivat edessämme ja kuoro revitteli toisella sivullamme. Requiem oli komeaa kuultavaa. Erityisesti pidin jälleen kerran Lilli Paasikiven lauluosuudesta.

Torstai 12.9.

Kävin Paippisissa tarkistamassa kuvakirjaani varten joidenkin vanhojen kuvien henkilöiden tietoja. Pengoimme vielä vanhoja valokuvia, ja löysimme aivan uusia kuvia kirjaan lisättäväksi. Kotimatkalla kävin Söderkullassa verenluovutuksessa. Vielä muutaman vuoden ajan Veripalvelu kelpuuttaa minun vereni, ennen kuin se muuttuu yli-ikäiseksi. Veren tarve onkin vähentynyt muun muassa siitä syystä, että leikkausmenetelmät ovat kehittyneet, jolloin lisäverta tarvitaan aikaisempaa vähemmän. Loppuilta menikin sitten kokonaan kuvakirjan parissa. Valokuvakirjojen tekeminen kun on niin koukuttavaa puuhaa, että sellaista tehdessä kyllä muut kotityöt unohtuvat.

Keskiviikko 11.9.

Tänään on maailmanpolitiikan historian kannalta merkittävä päivä. Neljäkymmentä vuotta sitten Chilessä tapahtui sotilasvallankaappaus ja kaksitoista vuotta sitten Yhdysvalloissa tapahtuivat syyskuun 11. päivän terroriteot, jolloin neljä matkustajalentokonetta kaapattiin ja kaksi niistä ohjattiin päin World Trade Centerin kaksoistorneja New Yorkissa. Neljäkymmentä vuotta sitten minä odotin lasta, joka syntyi marraskuun alussa enkä niinkään ollut kiinnostunut Chilen asioista. Nyt tuli kerratuksi näitä tapahtumia vähän tarkemmin.

Tiistai 10.9.

Tänään minulla oli Helsinki-päivä. Tapasin Kirstin, jonka kanssa kävimme lounaalla ja ideoimme kirjaprojektimme sisältöä. Kävin myös Pasilassa ja iltapäivällä minulla oli tapaaminen Marjatan kanssa Itiksessä  vakiokahvilassamme. Marjatan kanssa olemme tutustuneet ja ystävystyneet alun perin työn merkeissä jo yli kaksikymmentä vuotta sitten ja olemme pitäneet yhteyttä myös sen jälkeen, kun olen jäänyt eläkkeelle.

Televisiossa Jaakko Selin kuului Neljän tähden illallinen -ohjelmassa kehuvan Italian parhaaksi valittua Comincioli Numero Uno -oliiviöljyä, jota hän käyttää ruoanlaitossaan. Se on samaa oliiviöljyä, jonka puristamiseen me kävimme tutustumassa paikan päällä Garda-järvellä tänä kesänä. Meille järjestettiin siellä puristamossa myös oliiviöljymaistiaiset, ja ostimme mukaan pullollisen Numero Unoa. Junior MasterChef -ohjelmassa kilpailijat tekivät muun muassa uppomunia, ja tosi taitavasti kaikki kahdeksan pikkukokkia saivat uppomunat aikaiseksi.

Maanantai 9.9.

Sijoituin valokuvauskilpailun ensimmäisessä osakilpailussa jaetulle jumbosijalle. Osakilpailun aiheena oli symmetria, ja minä olin kuvannut hämähäkin pyyntiverkon aamuauringossa. ”Tärkein asia olympialaisissa ei ole voitto vaan osallistuminen.” Näin on sanonut modernien olympialaisten isä Pierre de Coubertin, ja eiköhän se päde myös tähän kisaan. Nyt on sitten vain ryhdyttävä miettimään seuraavaan aiheeseen sopivaa kuvauskohdetta.

Koripallon EM-kisoissa Suomen joukkueen pelit ovat olleet aivan huikaisevan jännittäviä. Tänään Suomi voitti Kreikan, joka on ennakkoveikkailuissa mainittu yhtenä koko kisan voittajasuosikkina. Peli oli niin jännittävä, että kuuntelin television selostusta viereisestä huoneesta ja siivosin samalla kirjahyllyä, kun en pystynyt jännitykseltäni ottelua katsomaan.

Sunnuntai 8.9.

Muna-pekoniaamiaisen jälkeen pakkasin sienestystarvikkeet ja lähdin kierrokselle lähimetsään. Minkä yllätyksen tuottikaan metsä, jossa emme ole ihan viimeaikoina käyneet! Metsää oli kaadettu laajalta alueelta ja ihan uusi iso omakotitalokin lukuisine piharakennuksineen oli rakennettu metsän reunaan. Pariin kertaan tunsin olevani eksyksissä metsässä, jossa olen Antin kanssa aikaisemmin kulkenut. Sieniä ei löytynyt. Kotiin tultuani ja kerrottuani Antille muutoksista lähiympäristössämme lähdimme autolla ajelemaan metsäteille ja totesimme tapahtuneen suuren muutoksen. Yhä vaikeampi on lähimetsistä löytää sieniä ja muita metsän antimia.

Sunnuntai-päivä oli kaunis ja söimme lounaan ulkona. Päivä oli myös täynnä jännittäviä urheilutapahtumia, erityisesti koripallon Euroopan mestaruuskilpailujen Venäjä – Suomi -ottelu oli henkeäsalpaavan jännittävä. Onneksi Suomi voitti ottelun toisella jatkoajalla ja varmisti näin pääsyn jatkosarjaan. Suomi – Ruotsi -yleisurheilumaaottelu ei ollut läheskään yhtä jännittävä, kun Ruotsi oli ylivoimainen sekä naisten että erityisesti miesten ottelussa. Havukka-ahon ajattelija pohdiskeli illan jaksossa taas maailman menoa.

Lauantai 7.9.

Aamulla lähdimme liikkeelle kohti Janakkalan Leppäkoskea, jossa Antin veli Paavo ja hänen vaimonsa Ritva asuvat. Menimme ensin kuitenkin Vekkosken-Anttilan myllylle, josta ostimme muun muassa luomuruisjauhoja. Veimme Marttojen tekstiilikeräykseen Nikkilään tarpeettomiksi käyneitä vaatteita ja liinavaatteita, ja kävimme vielä Järvenpäässä Maa elää -tapahtumassa, josta ostimme leipää ja vihanneksia, muun muassa kyssäkaalin ja hunajanauriita.

Leppäkoskelle tultuamme poikkesimme siellä olevan ratamestarin talon pihassa. Vuonna 1857 Leppäkoskella syntynyt näyttelijä Ida Aalberg asui talossa perheineen lapsuusvuotensa 1862 – 1874. Ida Aalberg oli aikansa tunnetuin suomalaisnäyttelijä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Nyt talossa on Ida Aalbergin museo. Museo on auki vain kesäkuukausina, joten emme päässeet sisälle. Talon pihapiirissä on muistolaatta, jossa kerrotaan, että: ”Ida Aalberg kasvoi täällä”. Leppäkosken kylästä kehittyi 1800-luvun lopulla vilkas taajama, kun Helsinki-Hämeenlinna-rautatie kulki kylän läpi ja sinne perustettiin kolme tiilitehdasta.

Antreassa syntynyt Antti tuli vanhempiensa kanssa sotaevakkona vuonna 1945 Leppäkoskelle, jonne Antin isä ja äiti rakensivat uuden kodin. Se valmistui vuonna 1951. Antti aloitti koulunkäyntinsä vuonna 1951 Leppäkosken kansakoulussa (perustettu vuonna 1883), josta hän siirtyi Hämeenlinnan Lyseoon vuonna 1955.

Tänään oli aivan ihastuttava syyspäivä. Aurinko paistoi lämpimästi ja me istuimme ulkona ja söimme Ritvan paistamia ohukaisia. Myös Päivi, Juuso, Janne ja Juulia sekä Elli-koira olivat tulleet Leppäkoskelle.

Perjantai 6.9.

Olin eilen torstaina ja tänään perjantaina ekaluokkalaista Rianaa vastassa koulun portilla, jonne Riana reippaasti tuli reppu selässään koulun päätyttyä. Olimme iltapäivät yhdessä siihen asti, kun Gia tuli töistä. Rianalla oli läksynä torstaina e-kirjain. Ihan samanlaiseen vihkoon kuin minäkin 56 vuotta sitten hän kirjoitti isoja ja pieniä e-kirjaimia sekä e-sanoja. Riana tykkää tehdä sudokuja ja ratkaista päässälaskutehtäviä ja niitä hän nytkin teki. Hän on myös tosi innokas askartelija, ja yritämme aina keksiä uusia askarteluaiheita. Perjantaina teimme muun muassa syyskranssin ulko-oveen kranssipohjasta, Rianan niinestä tekemistä palmikoista, paperinauhasta ja pihlajanmarjatertuista.

Keskiviikko 4.9.

Sipoon vanha harmaakivikirkko on rakennettu 1450-luvulla. Siellä on kesän aikana ollut viikoittain erilaisia pienimuotoisia kesäkonsertteja. Tänään kirkossa oli tämän kesäkauden viimeinen konsertti, ystäväkonsertti, jossa Duo Fasso (Peter Grans, kontrabasso, Mika Ylärakkola, fagotti) soitti muun muassa Telemannin ja Mozartin 1700-luvulla säveltämää sekä Peter Gransin 2010-luvulla säveltämää musiikkia. Meidän lisäksemme konserttiyleisöä oli paikalla vain vajaa parikymmentä henkeä, mikä oli sääli, sillä soittajat käsittelivät instrumenttejaan taitavasti ja musiikki soi kirkon holveissa kauniisti.

Tiistai 3.9.

Aamun yllätysuutinen oli Nokian matkapuhelintoiminnan myyminen Microsoftille. Asiaa käsiteltiin eri viestimissä pitkin päivää. Jotkut näkivät asiassa hyviäkin puolia, mutta yleisemmin kuitenkin oltiin sitä mieltä, että myyntihinta 5,44 miljardia euroa oli aivan liian alhainen ja että Suomesta häviää suuri määrä työpaikkoja. Toimitusjohtaja Stephen Elopia on mediassa kutsuttu muun muassa Eflopiksi, myyräksi ja Troijan puuhevoseksi. Ystäviä Suomessa hänellä ei taida tällä hetkellä olla kovinkaan monta.

Minä sain ensimmäisen Nokia-matkapuhelimen työsuhdepuhelimeksi vuonna 1991, ja siitä lähtien minulla on ollut erilaisia nokialaisia, uusin Lumia minulla on ollut toukokuusta lähtien. Yhden Nokian puhelimen olen huuhdellut wc-pöntöstä alas, muissa tapauksissa vaihto uuteen malliin on tapahtunut luonnollisemmalla tavalla.

Kävin äidin ja isän kanssa shoppailemassa, toimin makutuomarina ja löysimmekin ihan mukavia syysvaatteita. Shoppailun päätteeksi ostimme mustaa makkaraa, ja ajoimme Paippisiin, jossa söimme makkaran juuri poimittujen puolukoiden kanssa.

Tein taas lähiympäristöön sieniretken ja löysin runsaan tunnin kierroksella hyväkuntoisia herkkutatteja sen verran, että niistä tuli iso paistinpannullinen. Entisiä herkkutatteja näin harmikseni vielä sitäkin enemmän.

Maanantai 2.9.

Kierroksella lähimetsässä löytyi muutama herkkutatti, pienenpieniä suppilovahveron alkuja ja pari pientä kanttarellia sekä muutamia hirvikärpäsiä, jotka kulkeutuivat kotiin päänahkaan piiloutuneina.

Koska Antin pukujen käyttö on nykyisellään hyvin pientä, teimme inventaarin hänen pukuvarastossaan ja lähetimme osan puvuista vaatekeräykseen.

Tapasimme pitkästä aikaa ystäväni Leilan kanssa Porvoossa Cafe Cabriolessa. Meillä on Leilan kanssa pitkä yhteinen historia työelämässä. Aloitimme molemmat Pekemalla jo 1970-luvulla, minä aloitin alkuvuodesta 1973 ja Leila tuli Pekemalle vuonna 1975. 1980-luvun lopulla työskentelimme molemmat Neste Chemicalsilla samassa neljän hengen henkilöstöyksikössä.

Sunnuntai 1.9.

Eilen illalla ukkosti ja satoi ja sunnuntainakin sateli aika ajoin. Jarno ja Sesse tulivat käymään ja söimme raclettea eilen siivotulla terassilla.

Televisiosta tuli amerikkalainen elokuva A good year – mainio vuosi (2006), joka perustuu Peter Maylen Provence-kirjoihin. Olemme lukeneet kaikki Maylen Provence-kirjat, koska Provencesta tuli eräs lempipaikoistamme Euroopassa jo vuonna 1994, kun Hilkka perheineen vietti siellä kesälomaansa vanhassa linnassa Gordesissa, ja me vierailimme siellä heidän luonaan. Gordes tuttuine paikkoineen näkyi myös elokuvassa. Myös skorpioni vilisti linnan eräässä huoneessa samalla tavalla kuin elokuvassakin.

Seuraavan kerran kävimme Provencessa automatkaillessamme Keski-Euroopassa kesäkuussa 2005. Asuimme Gordesin lähellä olevassa bed and breakfast -paikassa ja viivyimme viisi päivää. Lämpötila oli enimmillään 37 asteen paikkeilla, ja kuumimpaan aikaan jaksoimme vain lojua majapaikkamme uima-altaassa. Kävimme markkinoilla Aptissa, maalaismarkkinoilla Coustelletissa ja vielä Gordesin paikallisilla markkinoilla. Eri maissa vieraillessa paikalliset markkinat ovat aina mielenkiintoinen tutustumiskohde. Vierailimme Chateauneuf-du-Papessa, joka on Rhonen jokilaakson tunnetuin viinialue, kävimme laventelimuseossa, Abbaye Notre Dame de Sénanquen luostarissa, jonka ympärillä on laajat laventelipellot ja borie-kivikylässä, jossa on yli 2000 vuotta vanhoja, ikkunattomia, kupolimallisia kivimajoja sekä oliivipuristamomuseossa, jonka paikalla toimi oliivipuristamo jo roomalaisten aikana. (matkapäiväkirja 6-7/2005.) Tuli ihan ikävä Provencea ja sen kauniita maisemia.