Riana pääsi koulusta varttia vaille yksi ja menin häntä koululle vastaan. Ajoimme Mailikselle, josta hain korjatut vaatteeni, minkä jälkeen menimme Näsin Alkoon. Kävin ostamassa kaksi pulloa normandialaista siideriä, Cidre Bouché, La Brique, joka oli tämän päivän Helsingin Sanomien siiderivertailussa parhaana arvioiduista saanut neljä tähteä. Illalla joimme kotona Antin kanssa toisen siideripullollisen. Se olikin erinomaisen hyvää ja toi mieleen siiderimaistiaiset Normandian-matkallamme neljätoista vuotta sitten.

DSC07967.JPG

Menimme Rianan kanssa taas pitkästä aikaa Taidetehtaalle katsomaan taidenäyttelyitä. Tällä kertaa näytteillä oli porvoolaisen keraamikon Tiina Walliuksen uusimpia keramiikkateoksia ”Kaunokki”-näyttelyssä ja Katri Monosen Daydreams-näyttelyn Akryylivärejä ja spraymaaleja yhdistäviä maalauksia. Molempien taiteilijoiden teokset ovat vuosilta 2014 - 2015. Katsoimme myös Taidelainaamo Konstan näyttelyn. Sen jälkeen menimme kahville ja pillimehulle viereiseen Coffee House -kahvilaan. Kirjakaupasta kävimme ostamassa Antille luettavaksi Ilkka Remeksen uusimman, juuri ilmestyneen jännitysromaanin Jäätyvä helvetti. Itselleni ostin ensi vuoden kalenterin, koska en halua vieläkään ruveta käyttämään sähköistä kalenteria.

Iltapäivän aikana Riana soitti opettelemiaan pianokappaleita ja myös jo valmiina olevan alkuosan itse säveltämästään kappaleesta. Riana oli illalla lähdössä koripalloharjoituksiin, joten pallottelimme hänen koripallollaan. Kiva iltapäivä meni tosi nopeasti.

Illalla luin vielä kertaalleen läpi vihdoinkin valmiiksi saamani kuva- ja tarinakirjan Jarkon lapsuudesta ja nuoruudesta. Jarkko tulee lukemaan sen huomenna tänne, minkä jälkeen teen siitä tilauksen ja aloitan seuraavan kuvakirjan tekemisen.