DSC00402.JPG

Tänä aamuna ei itäisellä taivaanrannalla ollut yhtään pilviä.

DSC00423.JPG

Porsaankyljykset menossa uuniin.

DSC00418.JPG

Olen lukenut viime päivinä Kate Jacobsin Lohturuokaa-romaania (alkuteos Comfort Food, 2008, 519 sivua). Kirjan päähenkilö on televisiossa kokkiohjelmaa jo monta vuotta vetänyt Augusta ”Gus” Simpson. Gus on jäänyt leskeksi kolmikymppisenä, nyt hän on viisikymppinen, ja hänellä on kaksi aikuista tytärtä. Kun hänen ruokaohjelmansa katsojaluvut ovat laskussa, ohjelman tuottaja vaatii Gusia keksimään ohjelmaansa jotakin uutta ja aikaisemmasta poikkeavaa tai muuten ohjelma saatetaan lopettaa.

Gusin vanha ohjelma päätetään lopettaa ja aloitetaan uusi ohjelma, johon Gus joutuu ottamaan seurakseen Carmen Vegan, entisen Miss Espanjan, joka haluaa tulla kuuluisaksi kokiksi. Uusi kokkiohjelma näytetään suorana lähetyksenä Gusin omasta keittiöstä, ja ohjelman tekemiseen osallistuvat Gusin ja Carmenin lisäksi myös Gusin tyttäret Aimee ja Sabrina, Gusin naapuri Hannah ja komea apulaiskokki Oliver sekä Sabrinan entinen poikaystävä Troy. Tv-ohjelman teossa ja henkilöiden yksityiselämässä tapahtuu kaikenlaista sähläämistä.

Taivaalle oli ajautunut pilviä, kun kolmikko Oliver, Carmen ja Gus tapasi Union Squaren tuoretorilla muutamaa päivää myöhemmin. He liittyivät vaitonaisina väkijoukkoon, joka koostui gourmet-henkisistä pihvitomaatteja etsivistä jupeista ja New Yorkin yliopiston opiskelijoista, jotka etsivät käytännössä mitä tahansa huokeaa syötävää.

Gus veti syvään henkeä, haistoi tuoreiden yrttien ihanan tuoksun ja antoi katseensa kiertää kojuissa, joissa oli keltaisia ja punaisia tulppaaneita sekä kevätsipuleista, tankoparsoista, hierakasta, ruohosipulista ja sienistä notkuvia pöytiä. Kauempana hän erotti kevään ensimmäisiä rapeita salaatteja, romaine-lajiketta ja pinaattia sekä merlotiksi kutsuttua lajiketta, jonka lehdissä oli ihanan kurttuiset punaiset reunat ja kirkkaanvihreät suonet. Gusin teki kovasti mieli rouskuttaa muutama pieni porkkana ja hän näki jo sielunsa silmin, kuinka hän ryöppäisi ne nopeasti, lisäisi voita ja maustaisi ne sitten persiljalla. Nam!

Vaikka Lohturuokaa-romaanissa on yli 500 sivua, mihinkään asiaan ei paneuduta oikein kunnolla, ei ruoanlaittoon eikä kirjan henkilöihin. Valmistettavista ruoistakin kerrotaan vain pääpiirteittäin tai pelkästään todetaan, mitä ruokia valmistetaan. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta kukaan heistä ei tule tarinassa erityisen tutuksi. Kirjan henkilöiden välillä on runsaasti erilaisia kahnauksia ja ristiriitoja, ja jotkut niistä tuntuvat hyvin keinotekoisilta. Ne myös selviävät aina ikään kuin itsestään ilman, että niiden eteen tarvitsee tehdä mitään. Otin kirjan luettavaksi, koska ruokakirjoja on hauska lukea, mutta tämä kirja ei nimestään huolimatta ollut oikein kunnollinen ruokakirja. Sen verran kiinnostava se oli, etten harkinnut sen kesken jättämistä. Sen lukeminen vain kesti tavallista kauemmin.

Meidän lohturuokamme on tänään uunissa kypsennettävät porsaankyljykset, bataattilohkot ja pikkuiset portobellosienet. Ruoka valmistuu uunissa juuri parhaillaan ja jo nyt keittiöstä tulee herkullinen tuoksu. Kohta syödään.