20220426_094027 (2).jpg

Huhtikuun lopun päivä Hangelby-järvellä 2022. Järvi on vielä suurimmaksi osaksi jäässä.

Kesärenkaat autoon vaihdatutin viime viikon loppupuolella, kun jäät vihdoin viimein sulivat kotitieltä. Jo neljä kertaa olen joutunut puhdistamaan auton kuljettajan puoleisen oven yläosan linnun kakasta, jota on ollut koko oven leveydeltä pieninä nokareina. Luin netistä, että "autojen peilit voivat toimia ärsykkeenä auton kakkatulitukselle, kun koiraslintu huomaa oman peilikuvansa ja näkee siinä kilpailijan, jota kohti pitää hyökätä". Syyllinen tähän kakkatulitukseen on sinitiainen, jonka olen nähnyt itse teossa.

Sirkan kanssa tavattiin LeipomoKahvila N'avetassa ja käytiin läpi Lankisen suvun tutkimusta, jota Sirkka on tehnyt jo muutaman vuoden ajan ja jossa olen häntä hieman auttanut. Tapasimme aamulla kahvilan auettua, koska N'avetta on tosi suosittu kahvila, mutta aamulla siellä on tilaa istua vähän pidempäänkin. Se näyttää olevan myös suosittu palaverinpitopaikka; nytkin meidän lisäksemme siellä istui useampi ryhmä, joilla oli jokin palaveri käynnissä. Sukututkimustyö etenee, mutta kyllä se teettää runsaasti töitä, kun Sirkan on tarkoitus myös kerätä suvun jäsenistä kuvia ja tehdä niistä kuvakirja. Seuraavaksi tavataan suvun jäseniä kuvien ja muisteluiden saamiseksi.  N'avetan leivonnaisvalikoimassa on erilaisia leipiä, suolaisia piirakoita, kakkuja ja monenlaisia pullia. Ostin kotiintuomisiksi sieltä perunarieskaa, ruisleipää ja lihapiirakoita, joka on heidän suosituin tuotteensa.

Hilkka ja J-F tulivat maanantaina Suomeen. He tulivat tänä vuonna näin aikaisin keväällä, kun heidän toiveissaan on nähdä jäiden lähtö järvestä Savonrannan mökillä. Menee varmaan jonkin aikaa ennen kuin jäät sieltä lähtevät, koska Hangelby-järvikin on vielä pääosin jään peitossa. Ainoastaan se pää järvestä, johon aurinko päivällä paistaa, on sulana ja vain kaksi telkkää näkyi järvessä. Tiistaina kävin tapaamassa Hilkkaa ja Fransua Paippisissa.

Tiistaina järjestettiin myös Sipoon Vanhan kirkon opaskurssi seurakuntatalolla. Sen verran monta vuotta olen jo oppaana ollut, ettei kurssilla mitään varsinaisesti uutta tullut esiin, mutta osallistuin kurssiin, koska asioita on hyvä kerrata tässä vaiheessa, kun kirkko avautuu ja opastukset alkavat jo kuukauden päästä. Kurssiin kuuluu vielä toinen tapaamiskerta, jolloin mennään kirkkoon paikan päälle. "Vanhojen" oppaiden lisäksi kurssille osallistui muutama uusikin opas, jotka toivottavasti liittyvät kesällä opasjoukkoon, koska viime vuosina opasinnostus on hieman hiipunut. Syynä on tosin saattanut ainakin osittain olla myös koronapandemia.