En ole erityisesti jännityskirjallisuuden enkä jännityselokuvien ystävä ja kauhuelokuvat ovat niin pelottavia, että en halua katsoa niitä ollenkaan. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän jännitys ja kauhu kiinnostavat.

Maanantain Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuilla viitattiin Parnasso-lehdessä olleeseen kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin kirjoitukseen, jossa Nyqvist toteaa kirjallisuuden kylvävän kuolemaa. Nyqvist kirjoittaa, että "Kirjastojen hyllyt notkuvat henkirikosten painosta ja kirjakaupat tekevät tiliä kalmoilla." Tämän olen itsekin kirjaston ahkerana käyttäjänä huomannut ja miettinyt ihan samaa kuin Nyqvist, että miksi jännitystä ei synny ilman ruumista.

Dekkarit ovat ihan mukavia luettavia, kunhan niissä ei kuvata murhia yksityiskohtaisesti, ja voisihan sitä dekkarin kirjoittaa joskus vaikka ilman murhaakin, luulisin. Esimerkiksi Virpi Hämeen-Anttilan rikosromaanit, jotka kertovat Karl Axel Björkin tutkimuksista, ovat viihdyttäviä monesta muusta syystä kuin itse murhasta. Romaanien henkilöt ovat tulleet tutuiksi, kun sarjassa on ilmestynyt jo yhdeksän romaania, ja romaanien tapahtuma-aika 1920-luku antaa erityisen kiinnostavan taustan tapahtumille. Toinen kirjailija, jonka vuosittain ilmestyvää rikosromaania odotellaan, on Donna Leon ja hänen Guido Brunetti -rikoskirjasarjansa. Tämän sarjan tapahtumapaikkana on Venetsia ja siinä kuvataan italialaista elämäntapaa ja ruokakulttuuria hauskasti. Useimmiten näissäkin kirjoissa tapahtuu murha, mutta pääosassa on murhan tutkimus.

Samaisessa maanantain Hesarissa kulttuuritoimittaja Eleonoora Riihinen kirjoittaa Näkökulma-kolumnissaan otsikolla Hollywood satsaa kauhuun, että "Ahdistusta, pelkoa ja jännitystä. Niitä on luvassa, kun vilkuilee tekeillä olevia elokuvia." Tämänkin olen huomannut television elokuvatarjonnasta. Riihinen kirjoittaa myös, että "Kauhu tuntuu usein menestyvän etenkin erilaisten kriisien aikaan." Ja nythän näitä erilaisia kriisejä on ollut jatkuvasti jo monta vuotta.

Uhrilampaat on yksi jännityselokuva, jonka katsoin vuosia sitten, ja kun se vähän aikaa sitten esitettiin televisiossa nelosella mietin jo, että pitäisiköhän se jossain vaiheessa katsoa uudelleen, koska vaikka se olikin hyytävän jännittävä, tai niin ainakin muistan, se oli myös hyvin tehty ja mukaansatempaava.

Olemme katsoneet Yle Areenasta poliisisarjan Paratiisi toisen kauden jaksoja. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun ja Espanjan Costa del Solille ja siinä tutkitaan laitonta elinkauppaa. Sarja on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että se ei ole vain rikossarja vaan siinä käsitellään myös sen henkilöiden elämää ja ihmissuhteita. Henkilöt ovat uskottavia, ja Riitta Havukainen on erityisen uskottava oululaisena rikostutkijana. Sarja on hyvin tehty eikä se ole  liian jännittävä. Kakkoskauden loppu oli kuitenkin sen verran yllättävä, että saattaa olla kolmaskin kausi tulossa.