Mummojengi, Henna ja Eden.jpg

Mummojengi Hennan ja Edenin kanssa Sakura Sushissa.

SKS:n sivuilla oli seuraavanlainen ilmoitus: ”Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjestää yhdessä Helsingin yliopiston, Talonpoikaiskulttuurisäätiön ja Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokuksen kanssa Mitä söin tänään? -keruun, jossa osallistujia pyydetään pitämään ruokapäiväkirjaa perjantaina 21. huhtikuuta 2023."  (SKS)

Perjantaina minulla oli ajanvaraus verikokeeseen, enkä syönyt aamiaista sitä ennen. Hain seitsemän jälkeen postilaatikosta aamun lehdet, Helsingin Sanomat ja Uusimaa-lehden, ja luin ne kuivin suin, vaikka yleensä syön samaan aikaan aamiaista ja juon kahvia.

Vähän ennen yhdeksää lähdin autollani laboratorioon, jossa pääsin saman tien sisään vatsan jo hieman muristessa. Olin ottanut jääkaapista mukaani edellisenä päivänä ostamastani kinkku-goudajuusto-kolmioleipäpaketista toisen puolikkaan ja kaatanut, samoin edellisenä päivänä ostamastani, Virkku-hedelmä-nektaritölkistä noin kaksi desilitraa mehua puolen litran vesipulloon. Verikokeen jälkeen söin nämä eväät kello 9.30 autossa jatkaessani matkaa muille asioille.

Auton radiosta kuulin Yle Radio Suomen kanavalta puoli kymmenen jälkeen, että perjantai 21.4.2023 oli Ruokapäivä ja että ihmisten toivottiin pitävän päivän ajan päiväkirjaa ruokaan liittyvistä valinnoistaan ja kokemuksistaan, ja tällöin päätin osallistua tähän "Mitä söin tänään" -päivään.

Tultuani kotiin kello 11.30 söin puolet edellispäivänä ostamastani kalkkuna-kananmunakolmioleipä-paketista ja join lasillisen laimennettua, sokeroimatonta passionhedelmä-raparperimehua. Sen jälkeen lähdin Porvooseen.

Torstai-iltana lapsenlapseni Eden oli lähettänyt ääniviestin ja ehdottanut perjantaiksi tapaamista Porvoossa, ja olimmekin sopineet tapaavamme miniäni, lapsenlapseni ja lapsenlapseni toisen mummon sekä bonusmummon kanssa Porvoossa. Lelukauppa Riimikossa käynnin jälkeen menimme hieman kello 13 jälkeen syömään porvoolaiseen sushiravintolaan, jossa söin seitsemän erilaista sushia inkiväärin, wasabin, merilevän ja soijakastikkeen kanssa sekä yhden friteeratun mustekalarenkaan. Join kaksi lasillista keltaista laimennettua mehua ja jälkiruoaksi pienen annoksen mansikka-, suklaa- ja vaniljajäätelöä sekä yhden pienen palan lakritsia. Ruoka oli hyvää ja meillä oli hauskaa yhdessä. Miniäni kirjoitti tapaamisemme jälkeen Hullunkuriset perheet -ryhmämme sivulla: ”Kolmen mummun tiimi on kyllä paras jengi, jonka tiedän. Kulkee myös nimellä Hupu, Tupu ja Lupu.”

Tulin kotiin Porvoosta puoli neljän maissa ja kello 16 aikaan join Antin seurassa puoli mukillista, noin kaksi desilitraa, kahvia ja sen kanssa söin 35 gramman painoisen pakaste-kanelipullan ja yhden macaron-leivoksen. Join myös lasillisen laimennettua sokeroimatonta passionraparperimehua. Tarkkailimme samalla keittiön ikkunasta näkyviä telkänpönttöjä, koska olimme edellisenä päivänä havainneet, että toisessa telkänpöntössä oli haudonta käynnistynyt, kun olimme nähneet telkkänaaraan lähtevän pöntöstä järvelle ruokailemaan ja palaavan jonkin ajan kuluttua takaisin pönttöön, niin kuin ne tekevät noin neljä kertaa päivässä. Nyt ei telkkää kuitenkaan nähty.

Illalla klo 19.40 söin Antin seurassa illalliseksi yhdeksän sentin pätkän uunissa grillaamastani HK:n Sininen -lenkistä, jonka päällä oli juustoraastetta. Sen kanssa syötiin tekemääni tomaatti-kurkku-paprikasalaattia ja 100-prosenttista Stadilainen-ruisleipää ja Benecol-levitettä. Ruokailun lopuksi join kaksi lasillista laimennettua sokeroimatonta passionraparperimehua. Jälkiruoaksi söin 15 grammaa maitosuklaata, jossa oli kokonaisia pähkinöitä.

Ruokakaupassa en käynyt perjantaina, ja kokonaisuudessaan perjantai oli epätavallinen ruokapäivä, koska en syönyt tavanomaista aamiaista ja koska illan uunimakkara ja salaatti oli ainoa päivän aikana valmistamani ruoka.