20230505_123712 a.jpg

 

Keskiviikoksi olin sopinut tapaamisen liikuntakoordinaattorin kanssa kuntosalilla, mutta kun päivä oli aurinkoinen, vaikkakin hieman viileä, päätimme lähteä kävelemään. Kävelimme tunnin verran Nikkilän kartanon maisemissa. Kevään ensimmäinen kyyn näin paistattelemassa päivää tien penkereellä, ja kyllä kyyn näkeminen aina säikäyttää, vaikka se olisikin jonkin matkan päässä hiljaa paikallaan.

 

Kyy2.jpg

 

Keskiviikkoiltana Sipoon suomalainen seurakunta oli kutsunut vapaaehtoiset kiitosjuhlaan seurakuntatalolle. Olen ollut useita vuosia mukana seurakunnan ystäväpalvelussa sekä kuuden kesän ajan muutamina kesäviikonloppuina Sipoon keskiaikaisen harmaakivikirkon vapaaehtoisoppaana. Opastehtävissä jatkan myös tulevana kesänä. Kiitosjuhlassa tarjottiin maistuva päivällinen sekä musiikkiohjelmaa, josta huolehtivat laulaja Kristiina Brask sekä vuoden 2021 kanttoriksi valittu muusikko Ossi Jauhiainen. Oli kiva tavata tuttuja ja myös tutustua uusiin ihmisiin.

Viime viikon perjantaina kävin omatoimirasteille suunnistamassa Söderkullan maastossa helpoimman radan ja tällä viikolla kävin kiertämässä toiseksi helpoimman radan. Reitin saattoi nytkin kulkea pääosin polkuja pitkin ja niin tein aina, kun se oli mahdollista. Rastit löytyivät helpohkosti, paitsi yksi rasti, jonka yritin kallioisessa ja kumpareisessa maastossa löytää kompassin suunnalla, kun polun kautta olisi joutunut kiertämään hieman pidemmältä. Ja niinhän siinä kävi, että rastia ei löytynyt ennen kuin olin palannut takaisin polulle, josta lähdin seikkailemaan. Polkua pitkin kulkien olikin sitten helppo löytää tämäkin rasti. Maasto oli tosi haastavaa, siinä oli melkoisia korkeuseroja, joten kunto oli koetuksella ja pohkeet ovat vieläkin hieman kipeät.

Perjantaina oli asioita hoidettavana Nikkilässä ja sen jälkeen kävin katsomassa Keravan kirsikkapuiden kukintaa. Kukinta oli hyvässä vaiheessa; jonkin verran oli vielä nuppujakin, mutta jotkin puut olivat jo täydessä kukassa. Kukinta kestää vain lyhyen ajan, joten jos haluaa sen nähdä, on mentävä silloin, kun saa tiedon, että puut ovat kukassa.

 

20230505_123507 a.jpg