Pyhän Marian kirkon rauniot Vanhassa Vaasassa.

Lähdin sukujuhlamatkalle synnyinseudulleni Etelä-Pohjanmaalle jo torstaina ja tällä kertaa matkustin junalla Seinäjoelle. Oli kiva, kun sain Leenan matkaseuraksi, vaikka meillä olikin aivan eri syy matkaamme. Leena meni katsomaan Jukan taitolentokilpailua Seinäjoelle ja minä menin sukutapaamiseen Ilmajoelle sekä katsomaan Suomen Unescon maailmanperintökohdetta Merenkurkun saaristoa.

Torstai-iltana käytiin Leenan sekä Seinäjoelle myös torstaina tulleiden Hilkan ja Fransun kanssa syömässä paistettua kuhaa Ravintola Talriikissa. Yövyin hotelli Lakeudessa, josta Hilkka ja Fransu, jotka yöpyivät Marjatta-serkkumme luona, hakivat minut perjantaiaamuna matkalle kohti Vanhaa Vaasaa.

Merenkurkun saaristoa.

Ensin ajettiin Vanhan Vaasan alueelle, jossa kiinnostavinta olivat Pyhän Marian keskiaikaisen kivikirkon rauniot. Sieltä jatkoimme Merenkurkun saaristoon ja ensimmäiseksi pysähdyimme Raippaluodon sillan kupeessa Maailmanperintöportti-vierailukeskuksessa, josta saimme karttoja ja opastusta siitä, mitä alueella erityisesti kannattaa käydä katsomassa. Jatkoimme matkaa Svedjehamniin ja kävelimme vajaan kilometrin näkötorni Saltkaretille, josta oli hienot näkymät merelle. Siellä sai hyvän käsityksen siitä, miten maa nousee ja sen myötä meri siirtyy kauemmaksi. Maa nousee vajaan metrin sadassa vuodessa ja 2000 vuoden kuluttua maa on noussut niin paljon, että Merenkurkun yli pääsee kävelemällä Ruotsiin.

Meidän lisäksi moni muukin oli päättänyt, että Café Salteriet on hyvä lounaspaikka ja lohikeitto hyvä lounasruoka. Tästä syystä jouduimme hieman odottelemaan lounastamme, mutta tulihan se lopulta, ja kun olimme syöneet, lähdimme ajamaan kohti Isoakyröä, jossa kävimme katsomassa keskiaikaista kivikirkkoa. Se ei kuitenkaan ollut auki, vaikka oletimme sen monivuotisen remontin jo päättyneen. Jatkoimme siis matkaa Napuelle Kyrö Distillerylle, jonka viskin ja ginin valmistukseen olimme tutustuneet jo kuusi vuotta sitten, kun sukutapaamisemme oli Isonkyrön Orisbergissä. Nyt joimme lonkerot, minäkin join inkiväärilonkeron, kun halusin mahdollisimman vähän lonkerolta maistuvan lonkeron.

Perjantain aikana Jarkko ja Gia sekä Jarno, Henna ja Eden olivat tulleet Seinäjoelle. Tapasin heidät kaupungilla, jossa vietettiin aikaa yhdessä ennen kuin mentiin nukkumaan.

Lauantaina kokoonnuttiin sitten Koskenkorvan Trahteeriin sukutapaamiseen. Meitä oli kaikkiaan koolla yli 50 henkeä eri puolilta Suomea. Ohjelmassa oli maalaisbrunssi, yhteislaulua, suvun jäsenten musiikkiesityksiä, serkkumme Riikan kiinnostava esitys suvun vaiheista ja vierailu sekä Koskenkorva Museossa että Könnimuseossa, jotka ovat molemmat Trahteerin pihapiirissä. Könnimuseossa kuultiin Trahteerin eläkkeellä olevan Martti-isännän vauhdikas ja hauska kertomus Könnin suvusta ja Könnin kellojen historiasta. Tapaamisen päätteeksi käytiin laskemassa kukat isovanhempiemme Matti ja Maria Mäkelän haudalle. Sieltä tulikin sitten kiire juosta autolle, kun äkillinen sadekuuro kaatoi aikamoisen vesiryöpyn meidän niskaamme.

Sunnuntaina tulin kotiin Jarkon ja Gian kyydissä. Tapaaminen oli mukava, oli taas kiva nähdä suvun jäseniä ja erityisen kivaa oli, että osallistujien joukossa oli myös lapsia ja nuorta väkeä.

Perniön Pyhän Laurin kirkko.

Perniön kirkon alttaritaulun "Ehtoollisen asettaminen" on maalannut turkulainen maalaimestari Lars Myra vuonna 1703.

Sovitiin jo viime vuonna Maria-Liisan kanssa, että mennään yhdessä tutustumaan Salon seudun kolmeen keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon, ja nyt vihdoin toteutimme kierroksen; Perniön, Halikon ja Perttelin kirkot ovat melko lähekkäin, joten ne sopivat hyvin katsottavaksi saman päivän aikana. Perniön kirkon ulkopuolella olin käynyt Antin kanssa jo silloin, kun neljä vuotta sitten oltiin menossa Mathildedaliin sukutapaamiseen, mutta silloin kirkko ei ollut avoinna.

Hain Maria-Liisan Muurlasta ja matkalla Perniön kirkkoon poikettiin Opaliina Cafe & Puotiin, jossa juotiin kahvit ja syötiin kantarellipiirakat tämän kesän kantarelleista, tai ainakin osa kantarelleista oli tämän kesän satoa. Kahvila oli täynnä kesäpäivän viettäjiä, ja sääkin oli mitä mainioin; aurinkoinen mutta ei helteinen. Jouduttiin jonkin aikaa odottelemaan piirakoitamme, kun ne piti lämmittää, joten lähdettiin jatkamaan matkaa heti, kun piirakat oli syöty ja kahvit juotu.

Perniön Pyhän Laurin kirkossa oli nuori opaspoika, joka oli tosi innostunut opastehtävästään ja hyvin perehtynyt kirkon historiaan. Kirkko olikin kiinnostava, etenkin kun se on melko hyvin säilynyt keskiaikaisessa asussaan.

Halikon kirkossa on 1500-luvulta oleva Kolmen kuninkaan alttarikaappi.

Halikon Pyhän Birgitan kirkon arvioidaan  valmistuneen noin 1440, mutta sitä on laajennettu vuosisatojen kuluessa ja 1800-luvulla se muutettiin nykyiseksi ristikirkoksi. Kirkon vanhimpia esineitä ovat kuoriseinän krusifiksi ja alttarikaapin osa. Kirkossa on kivipaanukatto, jollainen on Suomessa vain kahdessa kirkossa. Katto koostuu ohuista, limittäin asetetuista luonnonkivilaatoista, joten se on todella painava, mutta kestävä eikä tarvitse tervausta niin kuin puupaanukatot.

Perttelin kirkon sakastissa on kirkon vanha alttaritaulu; Lars Myran maalaama "Pyhä Ehtoollinen" vuodelta 1696.

Perttelin Pyhälle Bartolomeukselle pyhitetty kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa. Kirkon sakastissa on kirkon vanha, Lars Myran maalaama alttaritaulu "Pyhä ehtoollinen" vuodelta 1696. Nykyisen alttaritaulun aiheena on Kristus Getsemanessa ja sen on maalannut R. W. Ekman vuonna 1872.

Perttelin kirkko onkin jo matkan varrella Someron suuntaan, joten sieltä jatkettiin tapaamaan Jarnoa, Hennaa ja Edeniä heidän kotiinsa, josta mentiin ensin Rantatupaan syömään myöhäinen lounas minkä jälkeen palattiin syömään jälkiruoaksi Hennan tekemää mansikkatorttua. Edenin pöydän alta esittämä näytelma oli niin hauska, että vedet valuivat silmistä. Kotimatka kulki Somerolta Muurlan kautta kotiin Sipooseen.

Ihan parasta kesäteatteria!

Ruotsinpyhtään kirkko.

Lauantaiaamuna, kun mietin päivän ohjelmaa iltapäiväksi Porvoosta varatun silmäoptikon vastaanoton lisäksi, päätin, että ajankin ennen optikolle menoa Strömforsin ruukille ja sen jälkeen vielä Eija´s Garden -elämyspuutarhalle. Koska olimme Antin kanssa jo vuosia sitten käyneet tutustumassa Strömforsin ruukkiin ja raudan jalostukseen sekä rautatuotteiden valmistukseen, keskityin tällä kertaa erityisesti aivan ruukkialueen vieressä olevaan, Ruotsinpyhtään kirkkoon. Vuosina 1770-1771 rakennettu kirkko on Suomen ensimmäinen kahdeksankulmainen keskeiskirkko.

Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu "Ylösnousemus".

Kirkon tunnetuin esine on taidemaalari Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu "Ylösnousemus", joka valmistui vuoden 1898 lopussa ja vihittiin käyttöön juhannuksena 1899 ja joka on ainoa Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu. Taidemaalari Maria Wiik, Schjerfbeckin ystävä, maalasi alttaritaulun yläpuolen sinisen ja punaisen osan, kun Schjerfbeckin voimat uupuivat kesken maalaustyön. Alttaritaulun kehyksen on suunnitellut Schjerfbeckin veli Magnus.

Strömforsin ruukin letkumakasiini ja Armonlinna. Letkumakasiini rakennettiin alunperin päärakennuksen maitoaitaksi ja varastoksi. 1940-luvulla se muutettiin ruukin paloasemaksi ja siihen rakennettiin tähystys- ja letkunkuivaustorni. Armonlinna rakennettiin Strömforsin ruukin isännöitsijän ja konttorihenkilökunnan asuin- ja hallintorakennukseksi.

Strömforsin ruukin vesivasara (kankirautavasara).

Antin kanssa Strömforsin ruukilla käydessämme Alapajan kankivasaramuseossa oli opastus, jonka aikana kerrottiin, miten kankivasarapajassa jatkojalostettiin raakaraudasta kestävää kankirautaa. Yläpajan museonäyttely puolestaan kertoo ja esittelee vaiheittain, miten rautamalmista syntyy naula.

Ruukin alueella on valtavasti erilaisia käsityöläisiä esittelemässä ja myymässä tuotteitaan ruukin eri rakennuksissa. Lisäksi siellä on ravintoloita, joten siellä saisi hyvin vietettyä koko päivänkin. Nyt olin kuitenkin varannut sen verran aikaa, että ehdin kirkon jälkeen katsoa pajamuseot ja kierrellä alueella.

Eija's Garden: Hiljaisuuden puutarha.

Eija's Gardenissakin on käyty vuosia sitten samalla kertaa kuin Strömforsin ruukissakin. Nyt kiersin taas kerran tämän elämyspuutarhan, joka on rakennettu uskomattoman kauniiseen metsäiseen maastoon, jossa on suuri määrä sammal- ja jäkäläpeitteisiä isoja kiviä ja suuria puita. Puutarha on rakennettu niin, että rakennettu osa ja luonnonmetsä ovat lomittain. Kokonaisuus on erittäin kaunis ja sopusointuinen. Sää oli hieman epävakainen, joten puutarhassa oli vain muutamia vierailijoita, joten oli rauhallista kiertää alueella, onneksi vieläpä poutasäässä.

Eero Nelimarkka, Omakuva, 1922.

Eero Nelimarkka (1891 - 1977) oli Vaasassa syntynyt suomalainen taidemaalari, joka on erityisesti tunnettu pohjalaisista lakeusmaalauksistaan. Ateneumin tämänhetkinen näyttely esittelee kuitenkin Nelimarkan töitä monipuolisesti koko hänen uransa varrelta.

Ennen kierrosta näyttelyssä kävin katsomassa näyttelyintron, jossa kerrottiin ja näytettiin kuvia taiteilijan elämästä, urasta sekä teoksista. Lakeusmaalausten lisäksi Nelimarkka maalasi paljon omakuvia, muotokuvia, kaupunkimaisemia ja asetelmia.

Vaikka Nelimarkka maalasi muotokuvia sekä aikansa vaikuttajista, perheenjäsenistään sekä pohjalaisisännistä ja -emännistä sekä omakuviakin eniten suomalaisista taiteilijoista, maalaukset pohjanmaan maisemista olivat hänen vaikuttavinta taidettaan, tämä on myös minun mielipiteeni.

Eero Nelimarkka, Maisema Seinäjoelta, 1962.

Nelimarkka on sanonut: "Maa ja taivas. Siinä on elämän synteesi, pohjalaisen maiseman kasvot." (1934) Ajatelma oli kirjoitettu myös lakeusmaalauksia esittelevän huoneen seinään. Lakeusmaalaushuoneessa vietin suurimman osan ajasta.

Eero Nelimarkka, Omakuva, 1966.

Olin kesäkuussa kolmen opasvuoron verran Sipoon Vanhassa kirkossa. Niissä on aina mukavia tapaamisia ja joskus myös jotkut tutut käyvät siellä moikkaamassa, viime lauantaina Matti käväisi kertomassa kuulumisiaan. Myös kesäkuun tapaamiset ja lounas- tai kahvihetket ystävien kanssa ovat ilahduttaneet. Ja pihanhoitokin tuottaa iloa, vaikka välillä siitä tuleekin pidetyksi taukoa. Nyt kun on satanut aika säännöllisesti, kaikki kasvaa vain niin nopeasti, että pitkiä taukoja ei passaa pitää. Ja kun varhain keväällä on aina ihan pakko saada orvokkeja ruukkuihin, niin tässä vaiheessa ne eivät enää ole parhaimmillaan, joten on istutettava uudet kesäkukat, sen aloitin eilen, kun puutarhoilla on nyt kesäkukkatarjouksia.

Kellokosken kartano.

Huhtikuussa osallistuimme Merjan ja Kaijan kanssa Kellokosken värikästä historiaa -luentoon ja Kellokosken vaiheet tutuiksi -kävelykierrokseen, ja silloin sovimme, että teemme vielä kesällä retken Kellokosken nähtävyyksille. Toteutimme retken juhannusviikolla, ja alkuperäinen suunnitelmamme muuttui, kun lounaspaikaksi suunniteltu Kinuskilla juuri kyseisenä päivänä sulki ovensa juhannukseksi. Mutta varasuunnitelma oli ehkä sitäkin parempi. Ensin keräsimme Merjan raparperimaasta suuret kassilliset raparpereita kotiin vietäväksi, ja sen jälkeen söimme Merjan tarjoaman lounaan ja joimme vielä kahvit.

Kellokosken sairaalassa tehtiin 1940-luvulta 1960-luvulle noin 200 lobotomiaa. Lobotomiassa potilaan ohimoihin porataan reiät paikallispuudutuksessa, minkä jälkeen lattakärkisillä leukotomeilla viilletään valkoisen aineen läpi. Näin katkaistaan aivojen tunnetiloja sääteleviä yhteyksiä. (Kellokosken sairaalamuseon tekstiä)

Ensimmäinen kohteemme Kellokoskella oli sairaalamuseo, jonka näyttelyn ehdimme katsoa ennen kuin liityimme noin parinkymmenen muun osallistujan kanssa oppaan johdolla tehtävälle kierrokselle sairaalan ympäristööön. Kellokosken upea kartano on tyhjillään, mikä on sääli, sillä kartanossa olisi tiloja erilaisille toimijoille. Matkalla Kellokosken sairaalan kuuluisimman potilaan Anna Lappalaisen (Prinsessan) muistomerkille oppaamme soitti meille kartanon parvekkeen alla tallenteen, jossa oli Annan jutustelua ja laulua. Opas kertoi Annan usein esiintyneen kartanon parvekkeelta ja näin ilahduttaneen sairaalan henkilökuntaa, muita potilaita ja ympäröivää kyläyhteisöä. Hän järjesti parvekkeelta myös juhannuskonsertteja.

Muistomerkkiin olimme tutustuneet jo huhtikuun kävelykierroksella, ja sieltä jatkoimme sairaalan kappelille. Kappelin kellarissa oli pieni ruumishuone kahdelle vainajalle ja myös kappeli on pieni ja idyllinen. Kappelin arvokkain esine on taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin maalaus Ristiinnaulittu vuodelta 1922. Lopuksi lämpimät kiitokset oppaalle informatiivisesta sekä hauskasta opastuksesta ja vielä takaisin sairaalamuseolle, jossa tämän kesän päänäyttelynä on Moniääniset taiteilijat -kollektiivin 10-vuotisjuhlanäyttely #Stigmattomuus, ja sieltä kohti Ruukin tehtaan museota.

Marieforsin Brukiin haettiin naiskonttoristia vuonna 1942.

Kellokosken ruukin tehdasmuseo on Keravanjoen kosken partaalla vanhassa tehdasmiljöössä, jonne ruukki perustettiin 1795 koskivoiman ja runsaiden metsien vuoksi ja jossa ruukki toimi lähes 200 vuoden ajan. Tehdas sai nimensä Mariefors Bruk perustajansa Lars Olof Nystenin vaimon mukaan. Aluksi ruukin pajassa valmistettiin kankirautaa ja nauloja ja myöhemmin erilaisia maatalouden tarvikkeita; kirveitä, lapioita, kuokkia, auroja ja lisäksi vasaroita, saranoita ja hevosenkenkiä. Muita tehtaan tunnettuja tuotteita olivat maitoastiat sekä niiden jälkeen Suomen ensimmäiset alumiiniveneet, Kelloveneet, jotka nykyään tunnetaan Buster-nimellä.

Syvälahden taidepolun kiertäminen jätettiin toiseen kertaan, kun minä ainakin olin tässä vaiheessa jo helteisen sään uuvuttama. Päivä oli mukava ja vierailukohteet kiinnostavia.