Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


maanantai, 28. syyskuu 2020

Upea viikonloppusää

 

20200926_165612.jpg

Hangelbyträsketin rannalla on komea kallio,

Lauantaina lähdin pitkästä aikaa kävelemään Hangelbyträsketille ja päätin sitten kävellä järven ympäri, kun sääkin oli miellyttävän lämmin. Järvellä uiskenteli sorsalintuja, joita en pystynyt tunnistamaan, kun ne olivat keskellä järveä eikä minulla ollut kiikaria mukana. Muitakin ihmisiä oli järvellä kävelemässä ja eräs pariskunta näytti löytäneen suppilovahveroita. Oli minullakin pieni muovipussi taskussa siltä varalta, että polulla kasvaisi sieniä, koska en aikonut poiketa poluilta. Muutaman kantarellin löysinkin ja kodin läheltä sitten jonkin verran suppilovahveroita. Kävin myös järven toisessa päässä olevalla kalliolla, jossa oli mielenkiintoisen näköinen luola.

 

20200926_165449.jpg

jossa on kiinnostavan näköinen luola.

Sunnuntainakin sää oli kesäinen; aurinkoinen ja lämmin. Aamulla avoimesta ikkunasta kuului pitkän aikaa lintujen ääniä, ja myöhemmin viisi joutsensa lensi matalalla pihan yli. Joutsenet olivat ehkä yöpyneet Hangelbyträsketillä ja sieltä sitten lähteneet lentoon. Aamupäivällä lähdin taas kävelemään mutta nyt eri suuntaan kuin lauantaina ja taas mukana oli pieni muovipussi, ihan varmuuden vuoksi. Tällä matkalla löysin jonkin verran suppilovahveroita. Näin myös kolme metsäkaurista kirmaamassa lähimaastossa. Lähitienoot ovat muuttuneet tosi paljon siitä, kun melkein kolmekymmentä vuotta sitten muutimme tänne, ja tutut sienipaikatkin ovat pääosin hävinneet. Metsiä on kaadettu ja muutama talo on rakennettu metsäisille tonteille. Iltapäivällä kävelylenkin jälkeen, kun Antti katsoi formuloita, sytytin pihagrilliin tulen ja grillasin meille makkaraa. Ilmatieteen laitoksen pitkän sääennusteen mukaan koko lokakuu on poikkeuksellisen lämmin.

Kesällä seurasin aika tiiviisti WWF:n Suomen luontoliven sääksikamerasta sääksen pesintää Saimaalla. Sääksi muni kolme munaa ja kolmen poikasen kehittymistä, kasvamista ja lentoharjoituksia oli kiva seurata. Nyt WWF:n Lintulahti-luontolivessä voi seurata syksyn etenemistä Kirkkonummella sijaitsevalla kosteikolla, jossa linnut viivähtävät muuttomatkallaan.

sunnuntai, 27. syyskuu 2020

Kiinnostava kotimainen sarja

 

255px-12622-1-cover-fi-1552991282.jpg

(Kuva Wikipedia)

Katsottiin Antin kanssa kahden päivän aikana kuusiosainen kotimainen sarja Kaikki synnit, joka esitettiin ensin Elisa Viihteessä ja nyt syyskuussa sen kaikki jaksot tulivat Yle Areenaan. Sarjan käsikirjoitus on toimittaja Merja Aakon ja ohjaaja Mika Ronkaisen, joka on myös ohjannut sarjan.

Kaikki synnit kertoo murhien sarjasta Varjakan kunnan lestadiolaisyhteisössä Oulun lähellä Pohjois-Pohjanmaalla. Keskusrikospoliisin tutkija Lauri Räihä (Johannes Holopainen), jonka entisessä kotikylässä murhat ovat tapahtuneet, ja hänen työparinsa etsivä Sanna Tervo (Maria Sid) saavat komennuksen selvittämään murhia.

Varjakan kylässä tapahtuneiden kahden murhan ja yhden katoamisen tutkimisen lisäksi molemmilla Helsingistä lähetetyillä tutkijoilla on omassa elämässään kriisejä ja selvitettäviä asioita. Nekin avautuvat sarjan edetessä vähitellen, samoin kuin rikosten tutkiminen ja selviäminen.

Kaikki synnit on kiinnostava ja myös jännittävä. Se on myös juoneltaan loogisesti etenevä niin, ettei tarvitse kauheasti miettiä, että missä ajassa ja paikassa milloinkin ollaan. Positiivista on myös se, että sarjaa pystyy hyvin seuraamaan, kun sen tapahtumat on kuvattu päivänvalossa eikä nykyään niin tyypilliseen tapaan pimeässä. Näyttelijöiden repliikeistäkin saa kohtuullisen hyvin selvää.

Kuusi jaksoa on hyvä määrä, ja kun ne tulevat kaikki samalla kertaa Areenaan, ne voi katsoa haluamassaan aikataulussa, sarja on nimittäin aika koukuttava. Sarjasta on tehty jo toinenkin ja tulossa on myös kolmas tuotantokausi, mutta ilmeisesti ne ovat omia kokonaisuuksiaan. Nekin esitetään ensin Elisa Viihteessä, ja toivottavasti myöhemmin myös Areenassa.

torstai, 24. syyskuu 2020

Kyläilypäivä

119943172_2668273536609333_3994104069322984772_n.jpg

Jarno ilahdutti kauniilla kukkakimpulla.

Sunnuntaina aamupäivällä puhelimeen kilahti viesti, jossa oli kutsu Lauttasaareen lohikeittolounaalle, joten matkaan. Ensin kävin kuitenkin äitiä katsomassa Paippisissa, kun olin jo ehtinyt sopia käynnin siellä. Olisin päässyt Martin ja Kirstin kanssa suunnistamaankin kuntorastireittiä, joka oli edellisenä torstaina suunnistettu aivan lähimaastossa ja jossa rastit olivat vielä paikoillaan, mutta en nyt ehtinyt mukaan vaan jatkoin matkaa Helsinkiin.

Matkalla näin ensin satojen kurkien lentävän auramuodostelmissa kohti etelää ja myöhemmin hanhiparvet melkein peittivät taivaan. Muuttosää oli siis hyvä ja syksy on todellakin tullut, vaikka sää välillä onkin ollut lähes kesäisen lämmin. Puolen vuoden kuluttua sitten taas odotellaan muuttolintuja saapuvaksi takaisin.

Lauttasaaressa odoteltiin myös Sesseä Upinniemestä lomalle ja lohikeitolle. Eden söi ensin oman lohi-peruna-annoksensa, joka näytti maistuvan hänelle, ja lohikeitto maistui meille muille. Kahvin ja sen kanssa syötyjen herkkujen jälkeen vein Sessen Porvooseen. Automatkan aikana kuulin korona-ajan armeijaelämästä Upinniemessä, jossa jopa sotkuun (tai sodeen) pääsyä on varusmiehiltä rajoitettu. Ulkopuoliset eivät sinne pääse nyt ollenkaan. Lomalle varusmiehet pääsevät viikoksi kuukauden välein.

sunnuntai, 20. syyskuu 2020

Kekkosten miniänä -kirja

 

20200917_111046.jpg

 

Suomen presidenteistä, erityisesti Urho Kekkosesta, sekä presidenttien puolisoista on kirjoitettu monenlaisia kirjoja, faktaa sekä faktan ja fiktion yhdistelmiä. Marja Linnankiven ja Terttu Levosen kirjassa Kekkosten miniänä - Muistelmia Sylvi ja Urho Kekkosen perheestä 1950 - 1970 -luvuilla (2010, 235 s.) Matti Kekkosen entinen puoliso Marja Linnankivi muistelee elämäänsä Kekkosten miniänä. Kirja koostuu tuokiokuvista niiden kahden vuosikymmenen ajalta, jotka Marja Linnankivi oli naimisissa Urho ja Sylvi Kekkosen pojan Matin kanssa.

Sylvi Kekkosta on tavallisesti kuvattu ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi. Lehtikuvista saattaa nähdä, ettei hän viihtynyt julkisuudessa. / Mutta toisin oli kotona. Siellä Sylvi seisoi keskilattialla, määräsi tahdin ja piti langat käsissään. Komentajan tavoin hän valvoi reviiriään ja ohjasi joukkojaan: kolmea "poikaansa" ja sittemmin lapsenlapsiaan. Miniät olivat perheyhteisössä eräänlaisia ulkojäseniä, mutta myös heidän oli pysyttävä ruodussa.

"Kajjaanin" murteella viisaita ja harkintakykyisiä ihmisiä kutsutaan tolkuiksi. Kyllä Urho Kekkonenkin tolkku oli, mutta häntä on silti kuvattu kylmäksi, laskelmoivaksi ja häikäilemättömäksi ihmiseksi. Sylvin ja poikien Urholta saamien kirjeiden sekä kahden vuosikymmenen tuttavuuden perusteella väitän kuitenkin, että entinen appeni oli kaikkea muuta kuin kylmä, laskelmoiva ja häikäilemätön.

Urholla oli myös loistava huumorintaju. Se ilmeni ilkikurisina tempauksina, jotka voivat naurattaa minua vielä kymmenien vuosien kuluttua. Matkoiltaan Urho lähetti hauskoja viestejä, jotka saivat vastaanottajan hyvälle tuulelle.

Kirja on hieman hajanainen, koska siinä ei ole yhtenäistä juonta, vaan siinä kerrotaan valittuja paloja sekä Marja Linnankiven ja Matti Kekkosen avioliitosta että Marja Linnankiven kokemuksista Kekkosten miniänä. Oli kuitenkin kiinnostavaa kurkistaa tästäkin näkökulmasta Kekkosten elämään.

lauantai, 19. syyskuu 2020

Syksyinen mökkivierailu

 

20200914_115236.jpg

 

Alkuviikosta vietin muutaman päivän Savonrannassa Hilkan ja Fransun mökillä. Sää oli koko ajan miellyttävän syksyinen; poutainen, ajoittain aurinkoinen ja tuulinen, ja järvellä näkyi välillä kunnon aaltojakin. Mökin ympäristössä oli hyvin rauhallista, kun ainoan lähellä olevan mökin asukkaatkin lähtivät pois mökiltään. Tuulen humina olikin oikeastaan ainoa ääni, jota ulkoa kuultiin. Hilkka ja Fransu jatkoivat aamu-uintejaan ja juoksulenkkienkin jälkeen Hilkka kävi uimassa, vaikka vesi olikin jo melko viileää.

 

20200914_181449.jpg

 

Olin ajatellut, että pitkästä aikaa voisi olla kiva poimia puolukoita, kun niitä Savonrannassa Hilkan kertoman mukaan oli runsaasti. Ja olihan niitä ja oli vielä mustikoitakin tosi paljon, vaikka Hilkka ahkerana marjastajana olikin niitä jo heinäkuun alkupuolelta asti kerännyt. Me keräsimme nyt kuitenkin etupäässä puolukoita, jonkin verran kuitenkin poimittiin mustikoitakin aamupuuron kanssa syötäväksi.

Puolukoita oli kiva poimia, vaikka lihakset hieman jäykistyivätkin kyykistelystä. Lämpötila oli lähellä viittätoista astetta, ja kun aurinko paistoi, tuli tosi lämmin. Fransu kävi mökin terassin hirsien hionta- ja maalaustöiden välissä säikäyttämässä puolukanpoimijat pari kertaa, mikä kummasti piristi poimintaa.

Tiistain sääennusteet lupailivat Suomeen keskiviikoksi ja torstaiksi oikein kunnon syysmyrskyä. Mahtoivatkohan kurjetkin aavistaa myrskyn saapumisen, kun puolukassa ollessamme suuri määrä kurkia lensi ylitsemme kohti etelää. Niiden auramuodostelmat ja ääntely ovat aina syksyllä hienoa seurattavaa, vaikka samalla tuleekin haikea mieli siitä, että kesä on taas mennyt.

Mökin ruokailuissa kunnioitettiin suuresti luonnon antimia, vaikka kalaa ei järvestä nyt saatukaan. Tarjolla oli kuitenkin kantarelli-voitattipiirakkaa, kantarellirisottoa, aamupuuron kanssa mustikoita ja puolukoita, puolukkarahkaa ja vaikka mitä.

Kotiin lähtiessäni auton takakontissa oli Hilkan ja minun poimimat puolukat, Hilkan tekemää mustikkahilloa, Fransun tekemää kantarellipikkelsiä ja Hilkan ja Fransun poimimia kantarelleja.