sunnuntai, 23. huhtikuu 2017

Luokkakokous

 

P1110766.JPG

 

Järvenpään yhteiskoulu vuonna 1961, jolloin vietettiin lisärakennuksen vihkiäiset. Vasemmalla olevassa siivessä, jonka ikkunat ovat katon rajassa, oli juhlasali.

 

Luokkatoverit ovat henkilöitä, joiden kanssa viettää lapsuudestaan ja nuoruudestaan parhaimmillaan tai pahimmillaan yli kymmenen vuotta. Siksi onkin luonnollista, että joidenkin luokkakavereiden välille syntyy ystävyyssuhteita, jotka kestävät jopa läpi koko elämän. Vaikka näin syvää ystävyyssuhdetta ei syntyisikään, luokkatoverit ovat joka tapauksessa merkittävässä osassa elämän aikana tavattujen ihmisten verkostossa.

 

Minun ja luokkatovereitteni kouluajoista on jo vuosikymmeniä, mutta nyt tuntui olevan oikea hetki järjestää luokkakokous ja yrittää löytää mahdollisimman suuri joukko samaan aikaan Järvenpään yhteiskoulussa luokanvalvojamme Elvi Päivänsalon, Päikin, luokalla opiskelleita. Olimme tavanneet neljän luokkakaverini, Helenan, Leilan, Liisan ja Jaakon, kanssa Järvenpään yhteiskoulun ja lukion senioreiden symposiumeissa ja keskustelleet luokkakokouksen järjestämisestä, ja lopulta sitten viime vuoden lokakuun symposiumin jälkeen päätimme ryhtyä toimeen.

 

Ensimmäisessä tapaamisessamme päätimme luokkakokouksen ajankohdaksi huhtikuun 2017. Päätimme myös, että tapaamme Suomi 100 vuotta -juhlavuoden merkeissä. Seuraavaksi aloimme etsiä luokkatoveriemme yhteystietoja. Niitä etsittiin muun muassa VRK:n sähköisestä osoitepalvelusta, paikallislehtiin laitettiin ”etsintäkuulutus” ja jo tavoitetuilta kyseltiin heidän tiedossaan mahdollisesti olevista luokkatovereistamme. Kaikkia luokkatovereita ei tavoitettu, osa oli kuollut ja joidenkin yhteystietoja ei löydetty etsinnöistä huolimatta. Kaikille niille, joiden yhteystiedot, postiosoite, sähköpostiosoite tai puhelinnumero, saatiin selville, lähetettiin tieto tulevasta luokkakokouksesta ja luvattiin lähempänä luokkakokouksen ajankohtaa lähettää kutsu ja yksityiskohtaiset tiedot tapahtumasta.

 

Lauantaina 22.4. puolenpäivän aikaan Järvenpään taidemuseolle alkoi saapua tutuntuntuista väkeä. Jotkut luokkatoverit olivat helposti tunnistettavissa, joidenkin osalta piti hieman miettiä. Kaikkiaan luokkakokoukseemme osallistui 21 oppilasta ja kaksi opettajaa; kuvaamataidon opettaja Anna ja ruotsin opettaja Pirkko. Järvenpään taidemuseossa meidän ryhmällemme oli järjestetty draamaopastus, jossa Marika Sampo-Utriainen Elisabeth Järnefeltin roolihahmossa kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Pietarissa, avioliitostaan Alexander Järnefeltin kanssa sekä lapsistaan, joista tuli omilla aloillaan tunnettuja taiteilijoita ja vaikuttajia. Myös Elisabeth Järnefelt itse oli merkittävä suomalaisen kulttuurin kehittäjä ja innoittaja. Draamaopastus oli kiinnostava ja myös Elisabeth Järnefelt -näyttely, johon emme nyt ehtineet paneutua, vaikutti niin kiinnostavalta, että näyttelyyn täytyy mennä tutustumaan paremmin.

 

Taidemuseolta ajoimme muutaman kilometrin päähän Villa Kokkoseen, jossa luokkakokouksemme jatkui. Ensin Villan isäntä Antti tutustutti meidät Alvar Aallon suunnittelemaan Villa Kokkoseen ja myös Villa Kokkosen ensimmäiseen isäntään Joonas Kokkoseen, ja sen jälkeen Villan isäntäväki, pianisti Elina ja baritoni Antti, esitti meille Elinan sovituksen Finlandia-hymnistä, Villa Kokkosen tunnuslaulun Tuonne taakse metsämaan sekä laulun O sole mio. Isäntäparin esitysten jälkeen Jaakko piti nimenhuudon ja kertoi, ketkä luokkatovereistamme olivat lähettäneet terveisensä tilaisuuteemme, koska eivät päässeet osallistumaan. Vietettiin myös hiljainen hetki kuolleiden luokkatovereidemme muistoksi.

 

Villa Kokkosen patapöydästä söimme herkullisen kana- ja kasvispata-aterian, minkä jälkeen ohjelmamme jatkui. Helena-kaimani luki Oppikouluun pyrkivän oppaasta, millaisia äidinkielen ja matematiikan tehtäviä mekin ratkoimme oppikouluun pyrkiessämme. Meidän pääsykokeemme oli aikanaan kesäkuun ensimmäisenä ja toisena päivänä ja kolmantena päivänä saimme tiedon siitä, ketkä on hyväksytty Järvenpään yhteiskouluun.

 

Minä kerroin luokanvalvojamme Päikin elämäkertatietoja joita olin saanut Järvenpään yhteiskoulun ja lukion senioreiden sivuilta, Järvenpään koululaitoksen satavuotishistoriasta sekä puhelinkeskustelusta Päikin sisarentyttären Hilkka Päivänsalon kanssa.

 

Ruotsin opettajamme Pirkko kertoi muutaman hauskan muiston opettaja-ajaltaan. Pirkko tuli opettajaksi Järvenpään yhteiskouluun vuonna 1964, jolloin hän oli alle 30-vuotias. Koululla järjestettiin iltamatyyppisiä juhlia, joissa oli myös tanssia. Eräs poikaoppilas oli tanssittanut Pirkkoa ja tanssin loputtua todennut hänelle, että opettaja on tainnut tanssia paljonkin nuoruudessaan. Tähän Pirkko kertoi vastanneensa, että kyllä hän on nyt vanhemmallakin iällä jatkanut tanssiharrastusta. Pirkko kertoi myös, kuinka opettajainhuoneessa oli eräiden iäkkäiden opettajien aloitteesta keskusteltu siitä, onko sopivaa, että koulun juhlissa tanssitaan muun muassa letkajenkkaa. Päikki, joka säesti näitä oppilaiden tansseja, oli selittänyt, että kyseessä oli pupuhyppely, ei mikään letkajenkka. Jossain vaiheessa opettajanhuoneessa oli Pirkon kertoman mukaan myös keskusteltu siitä, saavatko ensimmäisen luokan oppilaat sinutella opettajia. Eräs opettajista oli todennut, että hänelle ei ainakaan ole suurta eroa sillä, sanooko oppilas hänelle, että ”haistakaa paska” vai ”haista paska”. Näin siis opettajainhuoneessa yli puoli vuosisataa sitten.

 

Koulumuistelujen jälkeen joimme vielä kahvit. Kahvin kanssa oli tarjolla Villa Kokkosen maukasta suklaa-omenakakkua. Päivä oli ollut mukava ja aika oli mennä hurahtanut nopeasti, ja koska olisi ollut vielä paljon keskusteltavaa ja muisteltavaa, päätimme tavata uudelleen vuoden kuluttua huhtikuussa.

perjantai, 21. huhtikuu 2017

Kevät keikkuen tulevi

 

P1110738 (2).JPG

 

 

P1110753.JPG

 

Tämän päivän raekuuron jälkeen maa oli aivan valkoinen.

 

Jo yli kolme viikkoa on oltu Suomessa eikä kevät ole sinä aikana edistynyt juuri yhtään. Pihan kevätharavointi on siis edelleenkin tekemättä, tekosyitä haravoimattomuuteen kevään keikkumisen lisäksi on ollut muun muassa pitkittynyt flunssa ja yskä, matkan jälkeinen aikaerosta toipuminen ja sen aiheuttama väsymys ja sekin, että on ollut kiinnostavampaa tekemistä. Tosin minusta pihan haravointi on kivaa ja palkitsevaa puuhaa, jossa näkee tekemisensä jäljet mukavasti. Sää vain saisi olla lämpöisempi.

 

Viime aikoina olen tehnyt valmisteluja huomenna pidettävään luokkakokoukseen. Järjestelytoimikuntamme on pitänyt pari suunnittelupalaveria. Sen lisäksi olen informoinut tilaisuuteen osallistuvia. Mutkien kautta saimme hankituksi entisen luokanvalvojamme sisarentyttären yhteystiedot, ja olen ollut häneenkin yhteydessä ja hän on kertonut luokanvalvojamme elämästä, josta meillä oli entuudestaan vain vähäiset tiedot.

 

Kuntavaalitkin järjestettiin ja niitä ennen oli lukuisia puolueiden puheenjohtajien keskustelutilaisuuksia televisiossa, niitä seurasimme, samoin varsinaisen vaalipäivän illan vaalivalvojaisia. Me kävimme äänestämässä ennakkoon niin kuin olemme tehneet jo useiden vuosien ajan. Ehdokkaan valinta ei ollut helppoa, koska en tuntenut ketään ehdokkaista enkä kovin monesta tiennyt mitään. Vaalikone hieman auttoi asiassa, kun sen ja omat ajatukset vielä kävivät hyvin yksiin.

 

Rianan kanssa olemme tavanneet muutaman kerran ja viettäneet mukavia iltapäiviä yhdessä. Pääsiäisen aikaan tapasimme perheenjäseniä eri kokoonpanoissa ruokailun merkeissä. Kaikkia perinteisimpiä pääsiäisruokia syötiin, siis lammasta, pashaa ja mämmiä. Minä olen aina tykännyt mämmistä. Tuntuu, että siitä on tullut jollain tavalla aikaisempaa trendikkäämpää, tänä pääsiäisenä ainakin siitä puhuttiin radiossa useissa eri ohjelmissa. Ilta-Sanomissakin kirjoitettiin, että tänä vuonna mämmi todennäköisesti loppuu kaupoista normaalia suuremman kysynnän takia. Me suomalaiset syömme vuodessa yli kaksi miljoonaa kiloa mämmiä, jota on kaupoissa myynnissä ympäri vuoden, vaikka pääosa siitä syödäänkin pääsiäisen aikaan.

 

Kevätpuutarhamessut on jo käsitelty samoin kuin Didrichsenin ja Gyllenbergin taidenäyttelyt. Vaikka puutarhamessut ei mitään suurta innoitusta synnyttänytkään, sen verran puutarha-asioista innostuin, että tilasin Viherportaasta meille hedelmäpuiden ja aitapensaiden leikkauksen. Kirsikka- ja luumupuut kannattaa kuitenkin leikata vasta kesällä. Omenapuita siivottiin niin, että ne näyttävät nyt asiallisilta, samoin tien reunassa olevat aitapensaat. Meillä on yksi hieman yli 20-vuotias omenapuu, joka tuotti viime kesänä ennätyssadon. Sitten on yksi noin kymmenvuotias omenapuu ja vajaan viiden vuoden ikäinen. Nämä puut eivät yltyneet kovinkaan runsaan sadon tuottamiseen viime kesänä.

 

Ritvan ja Penan kanssa käytiin perinteisellä pizzalounaalla Il Farossa, Pena tosin otti pihvin kuten edellisilläkin kerroilla. Jarkon kanssa käytiin tänään lounaalla Willa Söderissä, joka tarjoaa tasokkaita lounaita. Meillä on Söderkullassa nykyään ihan hyvä lounastarjonta. Söderkullan Kartano, Ravintola Veljekset, Willa Söder ja Söder Pizza ja Kebab. Vähän matkan päässä Västerskogissa on myös erittäin suosittu keittolounasravintola N'avetta, jonka parkkipaikka on aina lounasaikaan tupaten täynnä autoja.

 

Iltapäivällä taivas peittyi paksuun mustaan pilvikerrokseen, ukkonen rupesi jyrähtelemään ja yhtäkkiä taivaalta rupesi paiskomaan normaalia suurempia rakeita oikein voimalla. Hetken sitä kesti ja sen jälkeen taivas selkeni ja aurinko rupesi paistamaan.

 

Uunissa valmistui illalliseksi kukkakaali-nyhtökaurapaistos. Ensin kukkakaalilohkot keitettiin ja pantiin voideltuun vuokaan. Paistinpannulle kaadettiin öljyä, jossa nyhtökaura ja hienonnetut valkosipulin kynnet kuumennettiin. Pannulle lisättiin tomaattimurskaa ja ruokakertaa ja se maustettiin suolalla, pippureilla ja tuoreella timjamilla. Seos kuumennettiin ja kaadettiin kukkakaalilohkojen päälle. Päällimmäiseksi lisättiin vielä juustolastuja ja paistos pantiin uuniin puoleksi tunniksi. Mielenkiinnolla odotimme, miltä se maistuu, koska söimme nyt ensimmäistä kertaa nyhtökauraa. Ihan hyvää se oli, mutta nyhtökauran maku ei erityisesti erottunut.

perjantai, 21. huhtikuu 2017

Juurihoitoa

 

P1110758.JPG

 

Miika Nousiaisen romaani Juurihoito (2016, 334 sivua) kertoo kahdesta veljeksestä, toinen on Pekka, copywriter ja toinen häntä kymmenisen vuotta vanhempi Esko, hammaslääkäri. Pekka ja Esko vaihtelevat kirjan kertojina. Jotkut kirjaa arvioineet ovat todenneet, että kirjan nimi tarkoittaa sekä hammaslääkärin tekemää juurihoitoa että ihmisten omien juurien hoitamista, ja niinhän kirjassa tehdäänkin.

 

Veljekset tapaavat, kun Pekan hammasta särkee ja hän tarvitsee hammaslääkäriä ja tulee Eskon vastaanotolle. Pekalla ja Eskolla on sama harvinainen sukunimi, Kirnuvaara. Pekka alkaa kysellä Eskon sukujuurista ja vähitellen paljastuu, että Pekka ja Esko ovat saman isän, Onni Kirnuvaaran, poikia.

 

Pekka Kirnuvaara on juuri eronnut vaimostaan Tiinasta, ja ero on ollut vaikea. Heillä on kaksi yhteistä lasta. Esko on perheetön ja kaavoihinsa kangistunut vanhapoika, jonka ainoa kiinnostuksen kohde ovat ihmisten hampaat ja niiden hoitaminen. Veljekset ovat yhdennäköisyydestään huolimatta luonteiltaan hyvin erilaisia.

 

Pekka haluaa saada tietoa isästään, joka on poistunut poikansa elämästä pojan ollessa kolmevuotias. Pekka saa myös Eskon innostumaan isän etsinnästä ja niinpä veljekset lähtevät etsimään Onnia. Matka alkaa Lieksasta ja jatkuu sieltä Ruotsiin Södertäljeen, Thaimaahan ja Australiaan. Matkalta Pekka ja Esko löytävät uusia sisaruksia, Onni Kirnuvaaran jälkeläisiä.

 

Tarina on sujuvasti kerrottu, se on paikoin hyvin hauska. Siinä käsitellään kuitenkin myös vakavia asioita, kuten perheenjäsenten ja yleisemminkin ihmisten välisiä suhteita. Myös siirtolaisuutta käsitellään tarinassa monipuolisesti. Kirjan loppu on hyvin seesteinen. Luin kirjan joskus viime vuoden loppupuolella ja pidin siitä.

 

P1110759.JPG

 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitetään parhaillaan näytelmää Juurihoito, joka perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin. Tämän kevään esitykset ovat loppuunmyytyjä, mutta ne jatkuvat syksyllä.

 

Näytelmän alussa todetaan: ”Elämässä on kolme suurta kysymystä: Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko?” Näihin kysymyksiin haetaan vastausta myös tässä näytelmässä, samoin kuin romaanissakin. Kävimme Antin kanssa katsomassa näytelmän eilen.

 

Näytelmään on koottu pääosin kaikki romaanin tapahtumat ja siitä syystä näytelmän kerronta etenee lyhyestä katkelmasta toiseen. Tästä syystä myös henkilöt jäävät pinnallisemmiksi kuin romaanissa. Hammaslääkäri Esko Kirnuvaaraa esittävä Markku Maalismaa on huippuhyvä roolissaan ja hän onkin koko näytelmän kantava voima.

 

Oli kiva katsoa näytelmä, kun kirja oli luettu aikaisemmin. Esitys oli useimmista nykynäytelmistä sillä tavalla poikkeava, että siinä kerrottiin alusta loppuun asti loogisesti etenevä tarina. Esitys nauratti ja välillä myös melkein itketti eli kosketti, vaikka tarina ja sen henkilöt eivät kovin syvällisiä olleetkaan.

 

Tänään perjantaina aamukahdeksalta minullakin sitten oli hammaslääkärin vastaanotto. Ei tosin juurihoito, mutta muutama viikko sitten irronneen, vuosia sitten juurihoidetun hampaan kruunun kiinnitys ja hampaiden tarkastus. Puudutusta ei tarvittu enkä minä kovin helposti siihen suostukaan, koska paksujen puudutuspiikkien tunkeminen ikeniin on monin verroin vastenmielisempää kuin pieni vihlonta hammasta porattaessa. Hammaslääkäri Esko Kirnuvaara tosin oli tarinan alussa sitä mieltä, että aina kannattaa puuduttaa ja että tunteensakin on hyvä puuduttaa.

tiistai, 11. huhtikuu 2017

Kevätpuutarhamessuilla

 

20170407_104157.jpg

 

 

Keväällä, kun lumet ovat sulaneet, ajatukset siirtyvät ulos ja siihen, miltä piha näyttää ja erityisesti siihen miltä sen toivoisi näyttävän. Kevätpuutarhamessut on usein ollut innoittajana pihapuuhien aloittamiseen. Kävimme Antin kanssa messuilla viikonloppuna. Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi kaikille Suomen presidenttien puolisoille, entisille sekä nykyiselle, oli sidottu silkkikukista kukka-asetelmat, joiden sitojat halusivat tekemillään asetelmilla kuvata presidenttien puolisoiden työtä ja persoonallisuutta. Kukka-asetelmien yläpuolella Messukeskuksen katossa riippui Suomen lippuja, mikä teki tilasta juhlavan.

 

 

20170407_103749.jpg

 

Presidentti Tarja Halosen puolison Pentti Arajärven keltainen kimppu.

 

Messuilla oli tosi paljon esillä erilaisia puutarhakalusteita ja -rakennelmia sekä grillejä. Myynnissä oli myös kasvien siemeniä ja kukkia sekä erilaista syötävää. Ostimme sieltä muun muassa mansikoita, kuivattuja hedelmiä, makkaroita ja kalasäilykkeitä.

 

Tällä kertaa näyttely ei kuitenkaan tarjonnut ainakaan minulle mitään suuria elämyksiä tai innoituksia itse puutarhan laittamiseen.

 

 

20170407_104311.jpg

 

Kukkapalloja kehotettiin haistamaan.

tiistai, 11. huhtikuu 2017

Taidetta kahdessa näyttelyssä

Sunnuntaina suuntasimme Helsingin Kuusisaareen, jossa sekä Didrichsenin taidemuseossa että Koti- ja taidemuseo Villa Gyllenbergissä on tällä hetkellä mielenkiintoinen näyttely. Molempien taidemuseoiden näyttelyt juhlistavat Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

 

P1110669.JPG

 

Juho Rissasen näyttelyn esitteessä on kuvattu Rissasen Lapsuuden muisto (1903) -teos.

 

Didrichsenin taidemuseon Lapsuuden muisto -näyttely esittelee taidemaalari Juho Rissasen (syntyi 1873 Kuopiossa ja kuoli 1950 Miamissa, Floridassa) tuotantoa 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Museossa oli juuri, kun tulimme sinne, alkamassa opastuskierros, joten liityimme joukkoon ja kiersimme näyttelyn oppaan johdolla.

 

Juho Rissasen vanhemmat olivat köyhiä eikä perheellä ollut vakituista asuntoa. Isä oli kiertelevä puuseppä ja äiti toimi taloissa palvelijana. Kun Juho oli kymmenvuotias, hänen isänsä eksyi talvella markkinoilta juopuneena palatessaan järven jäällä ja jäätyi kuoliaaksi. Juho joutui tämän jälkeen elättämään perhettään muun muassa juoksupoikana, suutarina ja muurarina. Hän aloitti taideopinnot vuonna 1895 ja hänen opettajinaan olivat Suomessa muun muassa Albert Edelfelt, Helene Schjerfbeck, Albert Gebhard ja Victor Westerholm sekä Pietarin taideakatemiassa Ilja Repin. Rissanen on erityisen tunnettu kansankuvauksistaan. Hän kuvasi mielellään ihmisiä työssä. Rissasesta on sanottu, että hän on sukupolvensa ”suomalaisin” taiteilija.

 

Juho Rissasen näyttelyn pääteos Lapsuuden muisto on lainattu näyttelyyn Budapestin taidemuseosta, jonne se myytiin 1900-luvun alussa. Edellisen kerran teos on ollut Suomessa esillä Ateneumin näyttelyssä vuonna 1998. Muut näyttelyn teokset on lainattu taidemuseoista sekä yksityisistä kokoelmista. Näyttely oli kiinnostava ja opastuksen ansiosta saimme tietoa sekä esillä olevista töistä että niiden tekijästä.

 

P1110714.JPG

 

Akseli Gallen-Kallelan Ad Astra (1907), toinen versio kuuluu Villa Gyllenbergin taidemuseon kokoelmaan.

 

Koti- ja taidemuseo Villa Gyllenberg on avoinna vain keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, kesällä myös lauantaisin. Villa Gyllenbergin näyttely Ane Gyllenberg – keräilijän itsenäisyys on Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön kunnianosoitus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlalle ja osa juhlavuoden virallista ohjelmaa. Ane Gyllenberg oli taiteen keräilijä, jonka periaatteena oli, että taiteen tuli heijastaa hänen elämänihanteitaan ja henkisiä arvojaan.

 

Villa Gyllenbergin näyttelyssä on esillä erittäin monipuolinen kokoelma 1800- ja 1900-luvun suomalaista taidetta. Esillä on sata maalausta, sekä Gyllenbergien kokoelmaan kuuluvia töitä että lainassa olevia teoksia; kaikkien sen ajan tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden tuttuja teoksia.

 

Villa Gyllenbergin näyttely oli niin vaikuttava, että sinne täytyy mennä uudelleen ja mielellään siihen aikaan, kun siellä on opastus. Nytkin siellä oli alkamassa opastus, mutta meillä ei ollut enää aikaa jäädä sitä kuuntelemaan. Meidät oli kutsuttu lounaalle Lauttasaareen, jossa meille tarjottiin herkullisia fetajuustolla täytettyjä lihapullia parsan ja bataattimuusin kanssa sekä suklaakakkua. Maukas lounas mukavassa seurassa!