torstai, 17. lokakuu 2019

Tyttö tuli!

 

Eetu.jpg

 

Tiistaiaamuna 15.10. kello 5.23 syntyi Espoon sairaalassa Hennan ja Jarnon tyttövauva, minun viides lapsenlapseni ja vanhempieni yhdestoista lapsenlapsenlapsi. Menin eilen Hennan äidin ja Jarnon lasten, Chesmuksen ja Danielan kanssa katsomaan vauvaa ja vauvan vanhempia. Heillä on käytössään sairaalan perhehuone, jossa vauvan isälläkin on oma sänky. Vauva oli hyvin rauhallisen ja tyytyväisen oloinen, vaikka saikin siirtyä sylistä toiseen ja vaikka sylissäpitelijöitä jännittikin. Runsaan vuorokauden ikäinen vauva on niin kovin pieni.

Espoon sairaalassa syntyneille vauvoille lahjoitetaan pipo, jotta vauvan ruumiinlämpö ei laske syntymän jälkeen liikaa. Martat osallistuvat näiden pipojen tekemiseen ja tänä vuonna, kun Marttaliitto täyttää 120 vuotta ja Kätilöliitto juhlii 100-vuotista taivaltaan, nämä liitot toteuttavat yhdessä Sukat äidille -tempauksen, jolloin kaikille ensisynnyttäjille ja adoption kautta äideiksi tuleville lahjoitetaan villasukat. Tällä tempauksella liitot osoittavat tukensa ensisynnyttäjille. Vauvan saama pipo ja Hennan saamat villasukat lämmittävät varmasti saajiaan.

Hennan äiti, joka asuu Askolassa, toi mukanaan Linnankoski-leivonnaisia, jotka syötiin sairaalan R-kioskista haetun kahvin kanssa. Kirjailija Johannes Linnankoski syntyi Askolassa 18.10.1869, joten hänen syntymästään tulee tänä vuonna kuluneeksit 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Tuorilan leipomo on ideoinut Linnankoski-leivonnaisen, joka on "kirjan mallinen, se on kerroksellinen ja koostuu pullataikinasta ja välissä olevasta puolukkahillosta ja tuoreista puolukoista. Leivonnaista koristaa marsipaanista tehty punainen ruusu, tulipunakukka."

tiistai, 15. lokakuu 2019

Heidi Köngäksen Mirjami

 

P1250048.JPG

 

Kolmaskymmenes tänä vuonna lukemani kirja on Heidi Köngäksen Mirjami (2019, 348 s.), se on jatkoa Köngäksen romaanille Sandra (2017), joka kertoi kirjailijan mummon Sandran ja tämän miehen Jannen elämästä. Mirjami kertoo Köngäksen äidin elämästä, sitä tarinaa kertovat pääasiassa Sandran tyttäret Annikki, Mirjami ja Soili sekä ajoittain myös Sandrakin. Tarinan alkaessa kesäkuussa 1928 Sandran ja Jannen ja heidän perheensä koti Lepistö Ruovedellä myydään ja sen irtaimisto ja eläimet huutokaupataan vapaaehtoisella huutokaupalla. Perhe muuttaa tiettömän taipaleen taakse, Loukkusuon reunaan Mäntän lähelle.

Sandra 1928: Janne oli varoittanut, että paikka ei ole mikään luonnonkaunis, ja siinä hän oli kyllä oikeassa. Muuta vapaata tonttimaata ei Mäntän suunnasta saanut, koska yhtiö oli ostanut kaikki maat ja metsät. Kunta oli saanut puhuttua juuri tämän Vuohijoen kulman ja lähistölle oli jo noussut muutama talo. Teitä ei ollut ehditty rakentaa, mutta Janne arveli, että kyllä talon rakennuspuut saadaan tuotua kärrytietä pitkin jo kesäkuussa. Meillä oli nyt kuitenkin koppeli, huone, hella ja eteinen, sillä selvittäisiin kesän ajan, kunhan saisivat vielä saunan rakennettua.

Varsinainen tarina alkaa marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Vanhimmat perheen viidestä pojasta asuvat perheineen Helsingissä ja vanhin tytär Annikki on myös jo muuttanut omilleen. Annikki on käynyt keskikoulun ja hän on päässyt töihin Serlachiuksen pääkonttoriin. Keskimmäinen tytär, 19-vuotias Mirjami, asuu edelleen kotona, josta hän käy töissä viiden kilometrin päässä neiti Jalavan ompeluliikkeesssä. Nuorin tytär Soili on yhdeksänvuotias. Marraskuun viimeisenä päivänä syttyy sota Suomen ja Neuvostoliiton välille ja Helsinkiä pommitetaan. Sandran ja Jannen viidestä pojasta neljä on asevelvollisuusiässä, ja he joutuvat sotaan.

Annikki 1939: Sota syttyi ja yhtiö joutui hätätilaan. Meidän on heti varmistettava aivan kaikki, tilaukset, toimitukset ja ennen kaikkea se, että saisimme varmasti pidettyä tehtaan toiminnassa. Parhaat miehet kutsutaan tietysti kaikki rintamalle ja millä tehdas pyörisi ilman työmiehiä? Jos tehdas ajetaan alas, niin mistä minäkään enää saisin töitä? / Sitten tajuan, että tehdas on tietysti strateginen pommituksen kohde ja pääkonttori hohtaa valkoisena aivan tehtaan vieressä kuin paraskin maalitaulu. Istun pääkonttorin kirkon puoleisella sivulla, kahdeksan hengen huoneessa.

 

P1230969.JPG

G. A. Serlachius Oy:n pääkonttori valmistui vuonna 1934. Sen suunnittelivat arkkitehdit Valter ja Bertel Jung. Kuva viimekesäiseltä käynniltämme Mäntässä.

Sodan alettua Sandran ja Jannen perheen koti tulee täyteen asukkaita, kun pojat tuovat perheensä Helsingistä sotaa pakoon. Sota jatkuu vuosia, sota-aika on raskasta, kun ruoasta, vaatteista ja kaikesta muustakin on puutetta ja kaiken aikaa on myös huoli rintamalla olevista perheen pojista. Mirjami toimii lottana ja joutuu seisomaan kunniavartiossa, kun kylän sankarivainajia haudataan. Ompelimossa hän joutuu kohtaamaan asiakkaita, jotka tulevat ompeluttamaan surupukuja ja suruharsoja. Kankaita on vaikea saada, mutta sotilaiden lumipukujen ompelu tarjoaa työtä.

Mirjami 1941: Vaikeinta on ottaa musta pakka hyllyltä, ottaa vastaan ihminen, jonka sydämen läppä lepattaa painavaa surua. Aina sellaisen asiakkaan käynnin jälkeen olemme kaikki aivan hiljaisia omien koneidemme äärellä ja neiti istuu yksin liikkeen puolella, eikä hänkään tee mitään, katselee vain ulos ja ikävöi.

Annikin avioliitto on kriisissä, mies juo joka päivä. Annikki ei kuitenkaan haluaisi erotakaan, kun eronneen naisen leimaa olisi vaikea kestää. Mirjami rakastuu helsinkiläiseen ruotsinkieliseen puutarhuriin. Rakkaussuhde on kuitenkin hyvin vaikea eikä sillä näytä olevan tulevaisuutta. Soilia ei koulunkäynti oikein jaksa innostaa, hän haluaa treenata, juokseminen on ainoa häntä kiinnostava asia.

Soili 1945: Yksi mies seuraa minua. Hän seisoo aina radan luona muka seisakkeella odottamassa junaa, kun minä palaan treeneistä kotiin. / En viitsi kertoa äidille mitään, hän ei pian päästä minua treeneihin ja juoksu on kyllä nyt ainoa kiinnostava asia. Keskikoulun viimeinen luokka alkoi myöhään, mutta olen jo kurkkuani myöten täynnä. Annikki kuulustelee saksan verbejä aina kun käy meillä, hän ei ymmärrä kuinka en saa parempia numeroita, kuinka en ole yhtä innostunut koulusta kuin hän.

Heidi Köngäs kertoo kiinnostavasti ja todentuntuisesti sota-ajan Suomesta, ja siitä, miten sota-aikanakin elämä jatkuu; rakastutaan, mennään naimisiin, saadaan lapsia, erotaan ja kuollaan.

maanantai, 14. lokakuu 2019

"Sipoon Äänet" soi komeasti

 

20191013_100820.jpg

 

Tänä vuonna kolmipäiväinen Sipoon Äänet -kitarafestivaali järjestettiin kolmannen kerran Sipoon Nikkilässä. Festivaalin järjestäjiä ovat Sipoon kunnan Kulttuuripalvelut, Musiikkiopisto Sipoossa, Sipoon suomalainen seurakunta, Sibbo svenska församling, Lilla Villan ja Sipoon kirjasto. Tämän vuoden ohjelmisto keskittyi Värimeren ympäristöön, ja erityisesti Espanjaan. Jokaisena päivänä oli kaksi konserttia ja lisäksi lauantaina Topeliussalissa esitettiin Kultakutri ja kolme karhua -kansansatuun perustuva konserttikokonaisuus.

Me kävimme kuuntelemassa ja katsomassa perjantai-iltana Lilla Villanissa puoli kymmeneltä alkaneen Flamenco Klubin Northern Duenden, suomalaisen flamencon superyhtyeen, esityksen. Norhern Duendessa esiintyivät Suomen tunnetuimmat flamencon taitajat; Anna Murtola, laulu, Joonas Widenius, kitara, Katja Lundén, tanssi ja Ricardo Padilla, perkussiot. Northern Duende tarkoittaa suomeksi jotain sellaista kuin "pohjoinen haltija, keiju tai tonttu". Konsertti oli huikean hieno ja viihdyttävä, ja kaikki esiintyjät olivat todellakin huipputasoa. Väkeä oli runsaasti ja tunnelma oli mukava.

 

P1070128 (2).JPG

Sipoon kirkko.

Lauantai-iltana Sipoon kirkossa oli Sipoon Kamariorkesterin konsertti Aranjuez. Sipoon Kamariorkesteri on vuonna 2010 perustettu orkesteri, joka on kasvanut sinfoniaorkesterin mittoihin. Orkesterissa soittaa enimmillään noin viisikymmentä soittajaa, lauantain konsertissa soittajia oli kolmisenkymmentä. Orkesteria johtaa Tapio von Boehm

Lauantain ohjelmistossa oli alkusoitto Mozartin Ryöstö Seraljista -oopperasta, Joaquin Rodrigon Concierto de Aranjuez, jossa solistina oli espanjalainen kitaristi Àlex Garrobé sekä Maurice Ravelin Tombeau de Couperin ja Ma Mére l'Oye. Yleisöä oli tässäkin konsertissa mukavasti paikalla, ja kyllä kannatti ollakin. Sipoon Kamariorkesteri soitti taidolla ja Àlex Garrobén soitto oli taianomaista.

Sunnuntaina Sipoon Äänet -festivaali jatkui Välimeren maisemissa Tour de France -kamarimusiikkikonsertilla Artborg 35:ssä. Esiintyjinä olivat sopraano Marjukka Tepponen, harpisti Sivan Magen, huilisti Sami Junnonen, mandoliinia soittava Pasi Eerikäinen ja festivaalin taiteellinen johtaja, kitaraa soittava Petri Kumela. Ohjelmassa oli  Xavier Montsalvatgen sävellys harpulle ja kitaralle, Gabriel Faurén soololauluja, Henri Duparcin lauluja, Henriette Renién sävellys harpulle, Hans Werner Henzen elokuvamusiikkia, Claude Debussyn huilusoolo ja lauluja, Eugène Bozzan huilusoolo ja Igor Stravinskyn lauluja huilun, harpun ja kitaran säestyksellä.

Konsertti oli hauskalla tavalla erikoinen. Marjukka Tepposta säestettiin harpulla sekä harpulla ja kitaralla, ja oli kiinnostavaa kuulla muun muassa pelkästään harpulla soitettuja sävellyksiä. Väkeä Artborg 35:ssä oli joitain kymmeniä, saliin olisi kyllä mahtunut saman verran lisääkin. Kaiken kaikkiaan Sipoon Äänet -kitarafestivaali oli onnistunut ja esiintyjäjoukko oli korkeatasoinen. Ensi syksynä sitten taas nähdään ja kuullaan toisenlainen festivaali.

lauantai, 12. lokakuu 2019

Syyspäiviä

 

P1240922 (2).JPG

Harmaapäätikka.

 

Lintujen ruokintapaikalla käy melkoinen kuhina. Tali-, sini-, hömö-, töyhtö- ja kuusitiaisia on nähty, mutta odotuksista huolimatta pyrstötiaista ei ole tänä vuonna näkynyt. Mustarastaita, harakoita, närhiä, sepelkyyhkyjä, vihervarpusia ja järripeippoja on myös käynyt melko säännöllisesti. Lisäksi yksi lintu, jota emme aikaisemmin ole ruokintapaikalla nähneet, harmaapäätikka, teki lyhyen vierailun ja viipyi sen ajan männyn rungolla, että ehdin saada siitä kuvan.

 

P1240899.JPG

Järripeippo.

 

Perjantaina ja lauantain vastaisena yönä satoi välillä ajoittain tosi rankasti. Lauantain aamu-uutisten sääosiossa kerrottiin runsaista sateista, ja kerrottiin myös, että joillain paikkakunnilla oli satanut peräti 30 millimetriä. Meidän sademittarissamme oli vuorokauden sadelukema 37 millimetriä.

Meitä seuraava sukupolvi lähestyy jo viidenkymmenen vuoden ikää. Ensimmäinen tähän ikäluokkaan kuuluva ystävämme Tom täytti 50 vuotta viime viikolla. Hänen ja hänen perheensä kanssa olemme tavanneet useina kesinä matkoillamme eri puolilla Eurooppaa, viimeksi muutama vuosi sitten Ranskan Provencessa. Näistä matkoista on paljon mukavia muistoja. Kävimme muun muassa ostamassa Chateauneuf-du-Papen alueen viiniä, joka toimitettiin meille kotiin.

Martin kanssa kävin suunnistuslenkillä meidän metsäpalstallamme Paippisissa. Alueelta on tehty uusi suunnistuskartta, jonka kanssa mekin menimme metsään. Martti moitti kartan laatua, ja totta olikin, että kaikkia maaston muotoja ja kiviä ei kartassa näkynyt. Minä en niin kauheasti keskittynyt suunnistukseen, kun samalla piti etsiä suppilovahveroita, joita jonkin verran löytyikin. Puolukoitakin oli paikoin runsaasti.

 

20191005_173941 (2).jpg

 

Ritva ja Pekka tulivat Salosta Paippisiin äitiä, isää ja meitä muitakin tapaamaan. Viimeksi tapasimme sukujuhlassa Isonkyrön Orisbergissä heinäkuussa. Heidän sukuhaaransa järjestää seuraavan sukutapaamisen kahden vuoden kuluttua, joten tällä kertaa tilaisuus pidetään jossain Salon seudulla, ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin Etelä-Pohjanmaalla.

Henna soitti yhtenä päivänä ja kutsui lohikeitolle, ja kun en ollut vähään aikaan häntä ja Jarnoa nähnyt, lähdin käymään. Ajoin auton Itäkeskukseen ja jatkoin sieltä metrolla, koska oli ruuhka-aika ja metrolla heille pääsee nopeasti ja ruuhkattomasti. Heillä on kaikki valmiina vauvaa varten, nyt vain odotellaan, laskettu aika meni jo muutama päivä sitten.

Kävin äidin ja isän kanssa Järvenpäässä Kuuloverkossa kuulolaitteiden tarkistuksessa. Oli aika mielenkiintoista, että Kuuloverkon tietokoneilla pystytään seuraamaan sitä, miten heidän kauttaan hankittuja kuulolaitteita käytetään. Äidillekin todettiin, että täältä näkyy, että kuulolaitteet ovat aina päivittäin käytössä. On nimittäin käynyt niinkin, että asiakas tulee valittamaan kuulolaitteiden toimivuutta, ja sitten koneelta näkyy, ettei laitteita ole edes käytetty.

Nikkilässä oli verenluovutustilaisuus, ja kävin luovutuksessa. Tapasin siellä Sipoossa asuvan entisen opettajakollegani, joka vielä on opetustehtävissä. Paljon on ammattikorkeakouluopetus muuttunut sen jälkeen, kun jäin eläkkeelle. Muun muassa opinnäytetöiden ohjaukseen on nykyään käytettävissä paljon aikaisempaa vähemmän tunteja, mikä ei ainakaan helpota opinnäytetyöprosessia, joka monella opiskelijalla venyy muutenkin.

sunnuntai, 6. lokakuu 2019

Majakka

 

P1240839.JPG

 

Kolmen kaveruksen teekkarijäynän suunnittelu käynnistää Christian Rönnbackan romaanin Majakka (2019, 300 s.). Teekkarikaverukset Anna, Elias ja Sampsa ajavat toukokuussa auton Sipoon Kalkkirantaan. Laiturilla on jo muutama muukin odottamassa laivaa, joka veisi heidät Söderskäriin, ja pian M/S Matilda saapuukin ja matkustajien astuttua laivaan alkaa matka Söderskärin majakkasaarelle. Saarelle saavuttuaan nuoret tutustuvat 150-vuotiaaseen majakkaan ja erityisesti sen valolaitteeseen ja valmistelevat näin lokakuussa majakalla suoritettavaa operaatiotaan.

 

P1030076.JPG

 

Portö Line liikennöi Sipoon Kalkkirannasta Söderskäriin (kuva Kalkkirannasta toukokuulta 2016).

 

Lokakuisena iltana Anna, Elias ja Sampsa lähtevät Gumbostrandin pienvenesatamasta toteuttamaan suunnitelmaansa Annan Gustav-enolta lainaksi saadulla Bella-veneellä. Heidän aikomuksensa on sytyttää kolmekymmentä vuotta sammuksissa ollut Söderskärin majakan loiste palamaan, ja sen he myös onnistuvat tekemään.

 

Samana syksyisenä iltana komisario Antti Hautalehto, porvoolaistunut pohjalaispoliisi, pitää vapaaillan ja veneilee pankkiiriystävnsä Larsin kanssa tämän saarimökille Bodöhön. Larsin ja Antin ohjelmassa on saunomista, kalastamista ja mökin alla majailevan ja hajuhaittaa mökissä aiheuttaneen minkin pyydystäminen loukulla. Teekkareiden sytyttämä Söderskärin majakan loiste näkyy Larsin mökille, ja Lars ja Antti päättävät lähteä veneellä katsomaan, mistä tässä oudossa valoilmiössä on kysymys. Matkalla majakalle vene tömähtää johinkin pehmeään, joka majakan valossa paljastuu ruumiiksi. Miehet nostavat ruumiin vedestä, ja kun merivartiosto, joka myös on nähnyt majakan valon, siinä samassa saapuu paikalle, Antti ja Lars pidätetään epäiltynä murhasta.

 

Rönnbacka, joka on työskennellyt poliisina ja vakuutusetsivänä, osaa kertoa kiinnostavasti poliisin työstä. Hänen kirjojensa tapahtumat sijoittuvat Porvoon ja Sipoon maisemiin, mikä tekee niistä erityisen mielenkiintoisia. Majakassakin liikutaan ihan tässä meidän lähitienoillamme; Porvoossa, Kalkkirannassa, Eriksnäsissä, Sipoonlahden Neste-asemalla, Söderkullassa.

 

Meillä suunnitelmissa ollut laivamatka Söderskärin majakalle, jonne pääsee kesällä päivittäin Kalkkirannasta, jäi menneeltä kesältä toteuttamatta ja odottaa nyt ensi kesää. Edellinen reissu Söderskäriin tehtiin toukokuussa 1995, jolloin käytiin seuraamassa arktikaa, eli arktisten lintujen kevätmuuttoa.