lauantai, 11. elokuu 2018

"Kesäisen kevyesti keinahdellen, ilta romantiikan parissa"

 

Kilpilahti-näyttely.jpg

 

Elokuussakin on vielä runsaasti erilaisia kesäfestivaaleja ja muita tapahtumia. Tällä viikolla kävimme Taidetehtaalla katsomassa Kilpilahti 100 kuvaa / 20 vuotta -näyttelyn, jossa on esillä sata Eeva Sumiloffin kahdenkymmenen vuoden aikana Kilpilahden teollisuusalueelta ottamaa valokuvaa. Näyttelyn tavoitteeksi on kerrottu, että porvoolaiset "pääsevät kurkistamaan Kilpilahden arkeen". Näyttelyssä on esillä valokuvia koneista, tehtaista ja ihmisistä. Näyttelyn sata kuvaa on valittu Eeva Sumiloffin ottamien kymmenien tuhansien kuvien joukosta.

Näyttelyssä käydessämme Eeva Sumiloff kertoi, että hän on päässyt kuvaamaan Kilpilahdessa kaikkiin paikkoihin, joissa kuvaaminen on ollut mahdollista ja turvallista. Hän on kuvannut muun muassa helikopterin kyydissä roikkuen. Hinaajan tutkamastoon sidottuna hän on kuvannut, kun öljytankkeri Mas­te­ra on lähestynyt Kilpilahden satamaa.

 

P1170989.JPG

 

Urkuyö ja aaria -festivaalia on järjestetty vuodesta 1986 lähtien. Festivaalin konsertteja pidetään kesäkuun alusta elokuun loppuun, aina torstai-iltaisin Espoon tuomiokirkossa. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii pianisti ja kapellimestari Erkki Korhonen. Viime torstaisen konsertin teemana oli "Kesäisen kevyesti keinahdellen". Konsertin esiintyjinä olivat sopraano Mari Palo, mezzosopraano Lilli Paasikivi, tenori Tuomas Katajala, baritoni Kristian Lindroos sekä pianistit Tuula Hällström ja Erkki Korhonen. Ohjelmistossa oli Johannes Brahmsin lemmenlauluvalsseja sekä Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon suomalaisten runoilijoiden runoihin säveltämiä romanttisia lauluja. Konsertin runsaan tunnin mittaisessa ohjelmistossa oli kaunista ja melodista musiikkia ja esiintyjät olivat huippuluokkaa.

Toivo Kuula ammuttiin kuoliaaksi sisällissodan loppuvaiheissa Viipurissa sata vuotta sitten 18.5.1918. Oskar Merikanto syntyi 5.8.1868, joten hänen syntymästään tuli juuri kuluneeksi 150 vuotta. Siksi molemmat säveltäjät ovat tänä vuonna ajankohtaisia ja heidän sävellyksiään onkin kuultu useissa konserteissa.

 

P1170985.JPG

 

Perjantaina oli Pellingin Solhällassa Pellingin musiikkipäivien ensimmäinen konsertti "Ilta romantiikan parissa". Musiikkipäivien taiteellinen johtaja Monica Groop oli rakentanut illan ohjelmiston Robert Schumannin, Johannes Brahmsin, Emil Sjögrenin ja Wilhelm Stenhammarin säveltämästä musiikista; yksinlauluista, duetoista ja kvartetoista.. Esiintyjinä oli mezzosopraano Monica Groopin lisäksi ruotsalainen sopraano Hillevi Martinpelto, tenori Jussi Myllys, saksalainen baritoni Andreas Schmidt sekä pianisti Matti Hirvonen.

Konsertin ohjelmisto oli hyvin kesäiltaan sopivaa kevyttä ja kaunista musiikkia. Erinomaisen monipuoliset ja taitavat esiintyjät nauttivat esiintymisestä, vaikka kuumassa salissa hiki virtasikin. Tunnelma oli korkealla ja yleisö viihtyi. Väliajalla söimme aivan erinomaiset voileivät, joissa saaristolaisleipäviipaleiden päällä oli Pellingistä pyydettyä lohta graavattuna. Enpä ole niin hyvää lohta ennen syönytkään. Voileipiä myytiin vielä konsertin päätyttyä kotiin vietäväksi ja mekin ostimme niitä mukaan.

Yleisurheilun EM-kisojen katsominen on nyt jäänyt hieman sivuosaan, kun on ollut näitä iltamenoja. Kotiin ajettaessa olemme Yle Puheelta kuunnelleet selostusta Berliinistä, mutta eivätpä ole niissä kisoissa suomalaiset menestyneet.

keskiviikko, 8. elokuu 2018

Kesäteatteri kuuluu kesään

 

P1170979 (2).JPG

 

Pari viikkoa sitten Antti ehdotti, että mennään Tuusulaan katsomaan Krapin kesäteatterin näytelmä Pokka pitää (ohjaus ja sovitus Kimmo Virtanen, musiikki Altti Uhlenius), joka on KUTin eli Keski-Uudenmaan Teatterin 20-vuotisjuhlaesitys. Kun selvitin netistä näytelmän lipputilannetta, kaikki jäljellä olevat näytännöt olivat loppuunmyytyjä tai -varattuja. Kaikkiaan Pokka pitää -esityksiä on kesän aikana nelisenkymmentä ja lisänäytöksiäkin on järjestetty kaksi, ja siitä huolimatta kaikissa esityksissä 312 hengen katsomo on ollut täynnä. Muutamana aamuna tarkistin Lippupisteen sivuilta, onko lippuja palautunut myyntiin ja yhtenä aamuna sitten myynnissä olikin parikymmentä lippua sunnuntain 5.8. esitykseen. Siitä sitten pikaisesti hankittiin liput. En ole seurannut Pokka pitää -sarjaa televisiosta, joten minulla ei ollut kovinkaan selvää käsitystä, mitä oli tulossa, mutta odotukset olivat korkealla, koska näytelmä oli saavuttanut näin suuren suosion.

Sunnuntaina sää oli lämmin, mutta ei helteinen ja meidän paikkamme olivat onneksi katetun katsomon siinä osassa, johon aurinko ei päässyt paistamaan, joten olosuhteet olivat hyvät. Esiintyjäjoukko oli myös kiinnostava, esiintyjinä muun muassa Miia Nuutila, Kirsi Ylijoki, Sanna Saarijärvi, Seppo Halttunen ja Anna-Leena Sipilä Hyacinth Bucketina. Näytelmä ei kuitenkaan vastannut meidän odotuksiamme ja kuulinpa samansuuntaisen kommentin heti kun lähdimme katsomosta näytelmän päätyttyä: "Olen kyllä parempiakin esityksiä nähnyt." Koko esitys oli melkoista ryntäilyä näyttämöllä ovista ulos ja sisään niin kuin farsseissa usein tehdään. Kovin hauskakaan esitys ei ollut, vaikka näyttelijät, kiitos heille siitä, tekivätkin parhaansa eivätkä yhtään säästelleet. Tulipahan nähtyä!

Helteiset kesäpäivät ovat kuluneet pääosin kotosalla. Opasvuoroni Sipoon vanhassa kirkossa ovat keskittyneet heinäkuun loppuun ja elokuun alkupuoliskoon, joten nyt on muutaman viikon jakso, jolloin minulla on "työvuoro" jokaisena viikonloppuna.

Eilen käytiin Helsingissä ruokakaupassa K-Supermarket Mustapekassa, jossa on luotu "asiakkaille todella herkullinen ja ruokaisa ostosympäristö". Tuotevalikoima oli laaja ja monipuolinen, kalatiski oli erityisen näyttävä ja asiakaspalvelu erinomaista. Ostimme muun muassa valmiiksi keitettyjä kotimaisia rapuja, jotka söimme illalla, olivat oikein hyviä. Toisaalta on onni, etteivät meidän lähikauppamme ole noin hyvin varustettuja, ruokamenot olisivat varmasti aika tavalla nykyistä suurempia.

Järvenpään yhteiskoulun ja lukion senioreiden hallituksen kokous pidettiin Jaakon kotona Tuusulanjärven rannalla. Kokouksessa suunniteltiin syyskuun lopulla pidettävää senioriyhdistyksen 10-vuotisjuhlaa. Järvenpään yhteiskoulun 90-vuotisjuhlakin on tulossa, tosin se ei todennäköisesti tänä vuonna ole kaikille avoin tilaisuus, vaan se on kutsutilaisuus, jonka järjestelyt Järvenpään lukio hoitaa. Harmi, jos kaikki halukkaat eivät pääse juhlimaan kunniakasta 90-vuotiasta yhteiskoulua. Kokouksen jälkeen Jaakko tarjosi meille valmistamansa upean päivällisen; alkuruoaksi oli kesäkurpitsakeittoa itse leivottujen sämpylöiden kanssa, pääruokana kalamureketta, juustokuorrutettuja perunanpuolikkaita, kukkakaaligratiinia sekä salaattia ja jälkiruokana mansikka-marjarahkaa, juomana muun muassa raparperi- ja viinimarjamehua. Ruoka oli herkullista.

Paippisissa kävin poimimassa punaisia viinimarjoja, joista tulee tosi hyvää mehua kuumentamatta, kun mehun valmistuksessa käyttää sitruunahappoa. Omenoitakin on alkanut putoilla puusta niin runsaasti, että pitäisi varata aika mehuasemalta, jossa omenista puristetaan tuoremehua.

 

P1170961.JPG

Kaksi komeaa valkohäntäpeuraa käväisi pihapiirissä, tässä toinen niistä kurkistaa kuusen oksien takaa.

keskiviikko, 1. elokuu 2018

Kesädekkareita, 2

 

P1170941.JPG

 

Tiergartenin teurastaja (2018, 303 s.) on Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsingistä kertovan Björk-dekkarisarjan viides osa. Eletään vuotta 1922 ja sisäasiainministeri Heikki Ritavuori on murhattu. Björk työskentelee sisäasiainministeriössä, mutta vapaa-ajallaan hän ratkoo rikoksia. Hän haluaisi osallistua Ritavuoren murhan tutkimuksiin, mutta koska häntä ei päästetä mukaan, hän on erittäin vihainen ja ilmoittaa tutkivansa sitä sitten omin päin. Hänen ystävänsä ylikonstaapeli, ylietsivä Martti Ekman, joka yleensä mielellään ottaa Björkin mukaan tutkimuksiinsa, kieltää sen, koska Björk on asianosainen. Ritavuoren ampunut Tandefelt on jo pidätetty, mutta Björk uskoo, että joku tai jotkut muut ovat suunnitelleet rikoksen ja yllyttäneet Tandefeltin toteuttamaan sen.

Björk on turhautunut ja haluaa vaihtaa työpaikkaa, koska totuttautuminen uuteen esimieheen eli tulevaan sisäasiainministeriin tuntuu raskaalta eikä hän viime aikoina ole muutenkaan ollut kovin innostunut työstään. Onpa hän miettinyt siirtymistä ulkoasianministeriöönkin, mutta siellä ei ole vapautunut virkoja. Niinpä hän päättää pyytää elämänuraansa liittyviä neuvoja Gustav-sedältä, joka ilmoittaakin Björkille tarvitsevansa teräväpäistä ja kielitaitoista miestä Berliinin tarkastamaan siellä olevan haarakonttorin kirjanpidon, koska Saksan liiketoiminnasta saatava rahavirta on paljon odotettua pienempi.

Björk, joka puhuu sujuvasti useita kieliä, ottaa Gustav-sedän tarjouksen vastaan ja lähtee työmatkalle  Berliiniin. Hyvin nopeasti hän saa tapahtuneen kavalluksen selvitetyksi ja kavalluksen tehneen johtajan setänsä kehotuksesta erotetuksi.

Sattumalta Björk näkee eräänä päivänä lehtien otsikot: "Hirvittävät murhatapaukset. Silvottu ruumis kanaalissa. Tiergartenin teurastaja on valloillaan.". Björk on tutustunut naapuriasunnon perheeseen, jonka kymmenvuotias Judit-tytär tarvitsee latinanopetusta, jotta hän pääsisi tyttökymnaasiin. Kun naapuriperhe on saanut tietää, että Björk osaa latinaa, he pyytävät, että hän opettaisi Juditia ja Björk lupautuukin. Eräänä päivänä, aivan yllättäen, Judit kaapataan kesken koulupäivän ja hänet kuljetetaan pois hevosvaunuissa. Poliisietsivä Joachim Jacobi ryhtyy tutkimaan Juditin katoamista. Björk on jo siinä vaiheessa omin päin käynyt tutkimassa koulun ulkopuolella olevaa katua, jossa kaappaus on tapahtunut. "Björk meni kadulle ja alkoi tutkia sitä koulun edestä sentti sentiltä. Kunpa hänellä olisi ollut mukana suurennuslasinsa. jalkakäytävä oli täysin jälkien sotkema, siitä ei ollut iloa. Mutta kadun puoli oli lupaavampi. Björk poimi maasta savukkeenpätkän. Joku oli tupakoinut tässä. Ehkä se mies, ehkä ei. Talteen silti. Hänellä oli taskussa kirjekuoria, ja savuke solahti sellaiseen. Enti tuo? Kuitti. Sen päälle oli astuttu. Apotheke. Björk ei erottanut, mitä oli ostettu Talteen. / Björk asteli varovasti ja taipui niin alas, että hänen kasvonsa olivat kymmenen sentin päässä lokaisesta maasta. Hän löysi ensiksi kengänjäljet. Ne olivat lähellä jalkakäytävän reunaa. Kapea lesti, kaksi paikkaa pohjassa."

Björk antaa Jacobille kadulta löytämänsä tupakantumpin sekä piirroksen havaitsemastaan kengänjäljestä, jonka pohjassa on kaksi paikkaa.  Jacobi pyytää Björkin mukaan tutkimuksiinsa Juditin löytämiseksi, he ystävystyvät ja etsivät yhdessä Tiergartenin teurastajaa, joka sieppaa lapsia, tyttöjä ja poikia, surmaa heidät ja heittää ruumiit kanaaliin Berliinin keskuspuistossa Tiergartenissa. Aikaa Juditin löytämiseen on vähän, koska aikaisempien katoamistapausten perusteella tiedetään, että teurastaja surmaa uhrinsa pidettyään heitä ensin joitakin päiviä vangittuina.

Björkin Gustav-sedältä saama työtehtävä jää hyvin vähälle huomiolle kirjassa. Pääosan vie murhatutkimus, jossa Björk ja poliisietsivä Jacobi tekevät tiivistä yhteistyötä pelastaakseen Juditin hengen. Lisäksi Björkin suuri rakkaus Katja, joka ei voi menneisyytensä vuoksi näyttäytyä julkisuudessa henkeään vaarantamatta tulee Berliiniin ja häntä Björk tapaa öisin hotellissa.

Virpi Hämeen-Anttila tuntee hyvin 1920-luvun elämää, jota hänen Björk-romaaninsa kuvaavat. Mielenkiintointoista onkin Björkin tutkimusten lisäksi lukea myös ajankuvausta. Toivottavasti sarja saa jatkoa.

tiistai, 31. heinäkuu 2018

Kesädekkareita

 

P1170937.JPG

 

Dekkareiden lukeminen on mukavaa puuhaa kesähelteillä, kun ei oikein muuta jaksa/viitsi tehdä. Lainasin erinomaisesta Söderkullan kirjastostamme kaksi dekkaria, jotka luin peräjälkeen. Ensin luin A. J. Finnin esikoisteoksen Nainen ikkunassa (2018, 461 s.).

Newyorkilainen lastenpsykiatri Anna Fox potee niin pahanlaatuista agorafobiaa eli avoimien paikkojen kammoa, että hän ei pysty lähtemään ulos kodistaan. Anna viettää päivänsä katselemalla mustavalkoisia jännityselokuvia ja tarkkailemalla salaa sekä valokuvaamalla ikkunoistaan naapuriensa elämää. Hänellä on vahva lääkitys ja sen lisäksi hän nauttii pitkin päivää runsaita määriä merlot-punaviiniä.

"Kukaan ei ole koskaan huomannut minua. Ei kumpikaan Millereistä, eivät Takedat, eivät Wassermanit, ei Grayn perhekunta. Eivät Lordit ennen kuin muuttivat, eivät Mottit ennen kuin erosivat. Eivät ohi ajavat taksit, eivät jalankulkijat. Ei edes postinkantaja, jota aikoinaan kuvasin joka päivä jokaisella ovella. Ja kuukaudesta toiseen kävin kuvia läpi, elin kuvaushetket uudelleen, kunnes en enää pysynyt ikkunani takana eletyn elämän vauhdissa. Poikkeuksia on toki yhä. - Millerit kiinnostavat minua edelleen. Tai kiinnostivat, ennen kuin Russellit tulivat."

Anna on myös aktiivinen Internetin Agora-keskustelupalstalla, jossa agorafobiasta kärsivät kohtaavat toisiaan ja saavat vertaistukea. Kun joku nettisivuston käyttäjä on saanut selville, että Anna on psykologi ja sana siitä leviää, Anna ryhtyy auttamaan muita agorafobiasta kärsiviä omalla "tohtoriottaavastaan"-palstallaan. Näiden Agora-kontaktien lisäksi Annan ainoat kontaktit ovat hänen fysioterapeuttinsa Bina ja psykiatrinsa Fielding, jotka tekevät kotikäyntejä Annan kotiin.

Eräänä päivänä Anna naapureiden elämää tarkkaillessaan näkee ikkunastaan, kun naapuritalossa tapahtuu murha. Kun Anna kertoo poliisille, mitä hän on nähnyt, poliisi ei usko hänen kertomustaan, vaan epäilee, "että kun sinä joit sitä erinomaista merlotia ja otit lääkkeitä ja katselit elokuvaa, saatoit innostua hiukan liikaa ja nähdä sellaista, mikä ei ollut totta."

"Olen eilisestä lähtien vältellyt keittiötä, itse asiassa koko ensimmäistä kerrosta. Nyt istun kuitenkin taas ikkunassa, tuijotan herkeämättä puiston takana olevaa taloa. Kaadan viininauhan lasiin. / Tiedän, kenet näin siellä. Verta vuotavana. Anovana. / tämä ei ole lähimainkaan ohi. / Ja minä juon."

Aluksi kirjan tapahtumat vaikuttivat minusta melko sekavilta, mutta ajan myötä kuva tapahtumista tarkentui ja siinä vaiheessa kirjan lukemista ei malttanut lopettaa, vaan illallakin piti lukea niin kauan, kuin silmät pysyivät auki. Kerronnan edetessä lukija sai vähän kerrassaan tietoa nykyiseen tilanteeseen johtaneista tapahtumista; mitä Annan elämässä oli tapahtunut ja miksi hän ei pystynyt poistumaan kodistaan. Tarina pysyi kiinnostavana loppuun asti, koska juoni oli niin taitavasti rakennettu, ettei loppuratkaisua voinut arvata. Tarina oli jännittävä, mutta ei piinaavalla tavalla, joten sitä uskalsi lukea iltayön tunteinakin ennen nukahtamista.

Kirjaa lukiessa minulla oli koko ajan sellainen tunne, että kirja on naisen kirjoittama, mikä johtuu varmaankin siitä, että kirja on naisen, Annan, näkökulmasta kirjoitettu. Kirjailija on kuitenkin mies, kustantaja Daniel Mallory, joka käyttää kirjailijanimeä A. J. Finn. Nainen ikkunassa -romaania on kutsuttu "vuoden nerokkaimmaksi trilleriksi". Kirjailija Stephen King on sanonut, että se on "kirja, jota ei malta laskea käsistään."

lauantai, 28. heinäkuu 2018

"Hajamietteitä kapinaviikoilta"

 

P1170934 (2).JPG

 

Keväällä luin netin kautta (http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/100653/Hajamietteita_kapinaviikoilta-.pdf) kirjailija Juhani Ahon kirjoittaman teoksen "Hajamietteitä kapinaviikoilta", joka on päiväkirjamuotoon kirjoitettu dokumentti Suomen sisällissodasta alkuvuonna 1918. Sisällissodan alettua Juhani Aho alkoi kirjoittaa päiväkirjaa, ja hän kirjoitti sitä sisällissodan päättymiseen asti. Päiväkirja alkaa sunnuntaina 27. päivänä tammikuuta 1918 ja päättyy lauantaina 25. päivänä toukokuuta 1918. Päiväkirja ilmestyi kolmena osana vuosien 1918 ja 1919 aikana. Sisällissodan aikaan Aho asui Helsingissä.

Päiväkirjan ensimmäisen osan alussa on alkulause, jossa Aho kirjoittaa: "Kapinan aikana elimme täällä Helsingissä kuin suuressa yhteisvankilassa. Päivän aikaan saivat vangitut kyllä tavata toisiaan, kun liikkuivat varovasti, yksitellen, enintään kaksin. Jos kolme henkilöä pyrki yhteen, täytyi heidän jo tulla ja lähteä eri aikoina." ... "Olihan se kylläkin kaameata aikaa täälläkin, mutta mitä se olikaan sen rinnalla, mitä maaseudulta kuului jo silloin, varsinkin sen jälkeen kuin rintamat murtuivat ja kaikki kauhut paljastuivat." "Oli vaikea ryhtyä mihinkään entiseen työhön. Päiväinen aika kului 'tietotoimistojen' väliä kulkiessa ja välittäessä uutisia paikasta toiseen. Jokainen tuttava oli sellainen tietotoimisto. Juttuja kerrottiin ja tarkistettiin. Kotiin tultua askartelivat ajatukset lakkaamatta sen ympärllä, mitä oli kuullut ja nähnyt. Pitkinä iltoina ja öinä ne keskittyivät siihen, mitä tämä oikeastaan on, miten tähän on tultu, mikä tästä on tuleva." ... "Kun en muutakaan osannut, rupesin merkitsemään muistiin mietteitäni ja vaikutelmiani. Ne olivat yhtenä päivänä yhdet, toisina toiset, usein vastakkaiset. Siksi nimitän niitä 'Hajamietteiksi'."

Sisällissodan aikana Aho seurasi aktiivisesti tapahtumia useista sanomalehdistä ja tapasi päivittäin tuttaviaan pysyäkseen mahdollisimman hyvin tietoisena sodan tapahtumista. Hän kirjoitti päiväkirjatekstinsä yleensä myöhäisinä iltahetkinä, ja ennen kun päiväkirjatekstit julkaistiin, hän muutti niitä vain vähän, koska hän ajatteli, että näin hänen purkauksensa tulevat jälkipolvien luettaviksi aitoina ja välittöminä ja kuvaavat parhaiten hänen silloisia tuntemuksiaan. Juhani Aho oli sodassa valkoisten puolella, hänen puolisonsa Venny Soldan-Brofeldt sen sijaan oli punaisten puolella. Heidän poikansa Heikki ja Antti olivat myös sodassa eri puolilla; Heikki oli punaisten ja Antti valkoisten puolella. Näistä perheen sisäisistä asioista Juhani Aho ei kuitenkaan päiväkirjoissaan kerro mitään.

Sisällissodan toisena päivänä 28.1.1918 Juhani Aho naulaa kotinsa eräälle ovelle julistuksen "siltä varalta, että sattuisi joku 'punainen' pistäytymään talossa:"

"Suomen kansa ei voi koskaan tunnustaa mitään hallitusta, joka on saatu aikaan väkivallalla. / Se tunnustaa ainoastaan sen hallituksen, jonka eduskunta on asettanut. / Olkoon se hallitus millainen tahansa, minä tottelen sitä. 28.1.18."

Juhani Aho oli muuttanut perheineen Tuusulasta Helsinkiin vuonna 1911. Sisällissodan aikana hän kuitenkin seurasi myös Tuusulassa asuvien taiteilijaystäviensä elämää: "Maaseudulla. Sain kuulla jotain oloista maaseudulla, m.m. Tuusulassa. Siellä ovat punaiset pitäneet kotitarkastuksia joka huvilassa, on etsitty aseita, m.m. Hjeltien Lepolasta, Eero Järnefeltiltä ja Jean Sibeliukselta, joilta on saatu joitain vanhoja muisto-miekkoja ja seinäkoriste-aseita. He eivät saa olla missään telefooniyhteydessä edes keskenään. Joka tienhaarassa on vartija, joka vaatii passia. Kun Sibelius aamukävelyllään säveltää, pysäytetään hänet, ja täytyy hänen näyttää passi jollekin Järvenpään kartanon muonamiehen pojalle. Suuri säveltäjä on heille vain tavallinen porvari."

Erittäin kiinnostavasti kerrotun ja paljon tietoa sisältävän teoksensa lopussa Aho kirjoittaa muun muassa: "Tämä maa on täynnä raunioita, poltettuja taloja, ryöstettyjä koteja. Kaameaa on nähdä soraläjät sortuneiden rakennusten paikoilla sodan jalkoihin sortuneissa kaupungeissa ja kylissä. Kauhun tunnetta moninkertaistuttaa tieto siitä, miten tämä on tapahtunut, kuka sen on saanut aikaan. Se ei ole sodan jälkea, vaan murhapolttajan, oman kotinsa mielettömän hävittäjän. sillä olihan suuri osa hävitetystä kaikille yhteistä kansallisomaisuutta. Ja ovathan he hävittäneet omintakin omaansa, omia huoneitaan ja työväentalojaan, ryöstäneet pikkutaloja ja torppiakin."

Aholassa Järvenpäässä, jossa Juhani Aho asui 14 vuoden ajan, on tänä kesänä ollut pienoisnäyttely "Hajamietteitä kapinaviikoilta - Sisällissota kirjailijan silmin". Aholassa on myös ollut heinäkuun ajan keskiviikkoisin ja lauantaisin teemaopastus tähän aiheeseen. Tänään oli kesän viimeinen teemaopastus, johon mekin osallistuimme. Sisällöltään opastus käsitteli pääasiassa elämää Aholassa niinä vuosina, kun Ahot siellä asuivat, mutta myös Ahon teoksia ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön elämää sisällissodan aikana.

 

P1170916.JPG