tiistai, 20. elokuu 2019

Elokuiset ylioppilasjuhlat

 

Lohikeitto.jpg

Lohikeitolla saunatuvalla Antti (vas.), Helena, Hilkka, Gia ja Jarkko (kuva J-F Coquoz)

Brysselissä asuvien Susannan ja Ykän tytär Sara pääsi ylioppilaaksi heinäkuussa Brysselin Eurooppa-koulusta ja viime lauantaina vietettiin hänen ylioppilasjuhliaan perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien kesken Luumäellä Antin ja Liisan kotona. Liisa oli tehnyt Saralle lahjaksi upean kansallispuvun, johon hän oli itse kutonut hamekankaankin, ja se yllään Sara juhlapäiväänsä vietti.

 

Antti lipunnostossa.jpg

Antti ja Heikki nostavat lippua, Sara, Susanna ja Ykä sekä Liisa seuraavat (kuva J-F Coquoz).

Perinteiden mukaisesti juhlavieraille tarjottiin saunatuvalla Kivijärven rannassa lohikeittolounas, minkä jälkeen nostettiin lippu salkoon, laulettiin Lippulaulu ja Gaudeamus igitur -laulut sekä nostettiin malja ylioppilaalle. Outi lauloi Saralle vielä Lapsuuden toverille -kansanlaulun (Sä kasvoit neito kaunoinen). Tämän lipputangon luona vietetyn juhlavan hetken jälkeen oli tarjolla kahvia ja erinomaisen maukkaita voileipäkakkuja, jotka Liisa oli tehnyt ja lisäksi erilaisia juusto- ja täytekakkuja. Sää oli kesäisen lämmin vaikkakin tuulinen, joten ulkonakin oli mukava istua, juoda kahvia ja seurustella.

 

Antti ja Justus.jpg

Justus tuo Antille laulunsanoja (kuva J-F Coquoz)

Matkalla ylioppilasjuhliin ajoimme Keravalle, jossa järjestettiin yksipäiväiset Valkosipulifestivaalit jo kolmannenkymmenennenneljännen kerran ja josta olemme vuosittain käyneet hankkimassa valkosipulimme tutulta pöytyäläiseltä valkosipulinviljelijältä. Tällä kertaa aikaa oli sen verran vähän, että haettiin vain valkosipuliletit meille ja Luumäelle vietäväksi, nyt ei tutustuttu valkosipulituotteisiin eikä syöty friteerattuja tai paistettuja muikkuja, kuten yleensä on tehty, vaan jatkettiin matkaa Lahden kautta Luumäelle.

sunnuntai, 18. elokuu 2019

Elokuun puolivälissä

 

Hääpäivä 71 v.jpg

Äiti ja isä edessä, takana Helena (vas.), Hilkka ja Martti.

Äiti ja isä vihittiin avioliittoon Ilmajoen Huissinkylässä äidin kodin pihamaalla elokuun 14. päivänä 1948, joten siitä oli keskiviikkona kulunut jo 71 vuotta. Hilkka ja Fransu tulivat Savonrannasta ja minä täältä Hangelbystä Paippisiin äitiä ja isää tapaamaan. Syötiin lohikeittoa ja Hilkan Savonrannassa keräämistä mustikoista tekemää mustikkapiirakkaa. Sen suurempia juhlallisuuksia ei järjestetty, kun isälläkin oli iltapäivällä lääkärin vastaanotto.

 

P1240760.JPG

 

Illalla mentiin Antin kanssa kesäteatteriin Söderkullaan Joensuun tilalle katsomaan Sipoon Teatterin esittämää kirjailija Dave Freemanin komediaa Kunnolla katettu, jonka oli ohjannut Anu Hälvä. Näytelmän ohjaaja kertoo käsiohjelmassa: "Kunnolla katettu edustaa brittiläistä farssia tyypillisimmillään; sen suolaa ovat väärinkäsitykset ja absurdit tilanteet, jotka eskaloituvat loppua kohti mitä hullummaksi vyyhdeksi." Sellainenhan se näytelmä oli ja sellaisena ihan viihdyttävää kesäteatteria. Väkeä oli mukavasti katsomossa, ja onneksi oli varattu vaatetta riittävästi päälle, sillä illalla oli jo melko viileää. Väliajalla syödyt grillatut makkarat sentään lämmittivät mukavasti.

Torstaina mentiin ensimmäistä kertaa lounaalle söderkullalaiseen Café Pikkurastaaseen. Torstaina siellä oli hernekeittopäivä ja jälkiruoaksi pannukakkua. Koska Pikkurastaan lounaslistassa ei kerrottu, että tarjolla olisi myös pannukakkua, tein kotona ennen lounaalle lähtöä pannukakun. Kahvilassa oli myynnissä myös maukkaan näköistä levylihapiirakkaa, ja ostimme sitä kotiin iltapalaksi. Ja Antin toivomuksesta ostettiin myös vastapaistetut munkit. Pikkurastas ilmoittaa olevansa palveleva kylätupa ja sellaisena se on hyvä lisä Söderkullan kahvila- ja ravintolajoukkoon.

 

P1240762.JPG

 

Perjantai-iltana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmassa oli Musiikkitalossa esitettävä Arnold Schönbergin jättiteos Gurrelieder. Musiikkitalon lavan täyttivät kaksi sinfoniaorkesteria: Helsingin kaupunginorkesteri ja Sinfonia Lahti ja kuusi laulusolistia, yhdistetyt kuorot: Musiikkitalon kuoro, Polyteknikkojen kuoro ja Spira Ensemble puolestaan täyttivät permannon takakatsomon. Kapellimestari Susanna Mälkki johti tätä runsaan 400 esiintyjän joukkoa. Konsertin alussa Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari kertoi yleisölle, että tenori Torsten Kerl, jonka Waldemarin rooli esityksessä oli kaikkein suurin, kärsi korvatulehduksesta mutta että hän oli kuitenkin päättänyt esiintyä ja että hän pitäisi laulaessaan kättä korvansa suojana. Korvatulehduksesta kärsivän Torsten Kerlin ääni häipyi välillä lähes kuulumattomiin mutta samoin kävi paikoitellen myös muiden laulusolistien äänille ison orkesterin edessä. Kuorot lauloivat komeasti ja heitä olisi mielellään kuunnellut enemmänkin, kuoro-osuudet olivat kuitenkin melko lyhyitä tässä kaksituntisessa väliajattomassa esityksessä. Erityisen lyhyt, mutta kaunis, oli Gurreliederin lopussa se muutaman minuutin osuus, jossa kuorojen naislaulajatkin pääsivät laulamaan.

sunnuntai, 18. elokuu 2019

Sotaleski

 

P1240755.JPG

 

Enni Mustosen Sotaleski  (Otava 2019, 523 sivua) on Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -romaanisarjan seitsemäs osa. Sarjan ensimmäinen osa on Paimentyttö, ja siinä Ida Kristiina Eriksson on 12-vuotias ja seitsemännen osan, Sotalesken, päättyessä hän on 64 vuoden ikäinen. Hänen ja hänen lähipiirinsä elämää on päästy tähän mennessä seuraamaan jo yli 50 vuoden ajalta.

Sotalesken kertoja on Idan tytär Kirsti, 34-vuotias muotiliike Parisiennen omistaja, kuvanveistäjä Ilmari Aaltosen vaimo ja 10-vuotiaan Vienan äiti. Kesällä 1939 Karjalan kannaksella tehdään linnoitustöitä ja varustaudutaan Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta. Marraskuun viimeisenä päivänä Neuvostoliitto aloittaa talvisodan yllättäen ilman sodanjulistusta. Talvisodan ja sitä välirauhan jälkeen seuraavan jatkosodan aikana sota vaikuttaa ja tuntuu kaikessa elämässä. Pommituksissa tuhoutuu taloja ja ihmisiä kuolee. Pelko on koko ajan läsnä ihmisten elämässä, isät ja pojat ovat sodassa ja kotona pelätään heidän puolestaan ja pelätään myös pommituksia, ja vähän väliä joudutaan pakenemaan pommisuojiin. Ruoasta ja kaikesta muustakin on pulaa.

Sotaleskessä kuvataan naisten elämää muun muassa linnoitustöiden muonitustehtävissä: Neljännestuntia myöhemmin kömpivätkin jo kaikki miehet riihikatoksen pöydän ääreen, ja kaatelin kahvia heidän peltimukeihinsa. Marin tuoma mannapuurokin teki kauppansa, mutta vielä enemmän miehet ilahtuivat, kun askareisiin herätetty Anna-Liisa toi lopulta tarjolle kukkuralisen kulhollisen juuri uunista otettuja piirakoita. / - Haes vielä se pienempi silakkanelikko kellarist, Mari käskytti tytärtään, kun näki, että yksi miehistä kaivoi repustaan puisen suola-askin ja sirotti siitä hyppysellisen piirakkansa päälle. Tietysti miehiä huikoi, olihan illalla juotu juhannusviinoja oikein urakalla.

Kerrotaan myös kotirintaman naisten elämästä: Arkihan meidät naiset piti järjissämme, arki ja lapset ja se, että jouluun oli enää pari viikkoa. Kun talo oli täynnä kirkassilmiä, oli selvää, ettei heitä voinut jättää ilman lahjoja. Rintamallekin piti lähettää paketteja, vaikkei niiden perillemenosta ollut varmuutta.

Karjalaistenkin tilannetta käsitellään ja evakkojen elämää seurataan erään kannaslaisen perheen kannalta: Kaikkein raskain oli tietysti Marin, Arvon ja lasten kohtalo, sillä heiltä oli riistetty koti ja koko entinen elämä rauhansopimuksella, johon he eivät olleet voineet vaikuttaa millään tavoin. Ei ihme, että he sulkeutuivat rauhanehtojen selvittyä koko loppupäiväksi kamariinsa pikku-Rauhan kanssa.

Mustonen kuvaa sota-ajan elämää todentuntuisesti. Hän on hyvin perehtynyt historiaan ja kaikki historialliset tapahtumat ovat todellisia. Henkilöt ovat muutamia todellisia henkilöitä lukuun ottamatta fiktiivisiä, mutta kun heidän elämäänsä on päässyt seuraamaan näin monien vuosikymmenten ajalta, hekin tuntuvat hyvin todellisilta. 

Sotaleski on sujuvasti kerrottu, kiinnostava tarina sota-ajan Suomesta. Tarinan kerronta etenee suoraviivaisesti ilman takaumia ja muita aikatasovaihdoksia, ja vaikka sota-aika on kaikille raskasta ja vaikeaa, tarina ei ole synkkä vaan antaa uskoa siihen, että asiat järjestyvät ja vaikeistakin tilanteista voi selvitä. Toisaalta kirja on kevyttä luettavaa, mutta toisaalta asiat, joita siinä käsitellään, eivät ole kevyitä. Anttikin luki Sotalesken ja lainasin sen kirjastosta myös äidille. Seuraava osa Syrjästäkatsojien tarinoita ilmestyy toivottavasti taas ensi keväänä, näin ainakin voisi päätellä siitä, mihin Sotaleski päättyi.

perjantai, 16. elokuu 2019

Hennan Baby Shower

 

Henna ja mummot.jpg

Henna ja mummot: Tuula (oik.), Kaija, Henna ja Helena. (kuva Nita Korhonen)

Hennan ystävät järjestivät Hennalle upean Baby Shower -juhlan, ja meidät mummotkin kutsuttiin mukaan. Juhlapaikka oli Katjan perheen koti Espoossa, jonne Kaija, Tuula ja minä matkasimme kolmisin nyyttärieväittemme kanssa, ja juhlapaikan ympäristöön tekemämme pienen tutustumiskierroksen jälkeen löysimmekin perille. Olimme kaikki juhlijat paikalla hyvissä ajoin ennen Hennan saapumista, ja seurasimme jännittyneinä navigaattorista Hennan ja Nitan saapumista Lauttasaaresta Espooseen. Enpä ole ennen sitäkään tiennyt, että navigaattoriin ohjelmoidun reitin voi halutessaan jakaa niin, että sen etenemistä voi seurata myös toiselta laitteelta. Odotimme tulijoita ulkona, ja kun Henna ja Nita saapuivat paikalle, jonne he Hennan käsityksen mukaan olivat vain poikkeamassa kahville, piha olikin täynnä Hennan ystäviä.

Meitä juhlijoita oli koossa kaikkiaan 17; Hennan naispuolisia ystäviä ja me mummot. Kaikki asianosaiset ja asiasta tietävät olivat pystyneet pitämään asian salassa Hennalta, joten kun hän Nitan kanssa saapui paikalle, yllätys oli niin suuri, että Henna ei pitkään aikaan tuntunut tajuavan, miksi hänen ystäviään ja perheenjäseniään oli samaan aikaan kokoontuneina paikkaan, jossa heidän ei olisi voinut kuvitella sillä hetkellä olevan. Yllätys oli hyvin suunniteltu ja se onnistui täydellisesti.

Ilta oli täynnä suuria tunteita, kaikki viihtyivät ja ruokaa ja leivonnaisia oli tehty niin runsaasti, että niitä saatiin kotiin viemisiksikin. Sää oli ihanteellinen, ulkona terassillakin oli sopivan lämmintä istua. Hennaa hemmoteltiin ja kuvattiin ahkerasti. Ja ennen kaikkea, oli ilo seurata Hennan onnea siitä, että hän oli ystäviensä keskellä. Nukkumisestakaan ei seuraavana yönä kuulemma oikein meinannut tulla mitään, kun kierrokset olivat sen verran korkealla vielä pitkään juhlan jälkeen. Juhlan järjestävät olivat onnellisia, kun olivat pystyneet yllättämään Hennan, joka useimmiten on se, joka järjestää lähipiirilleen yllätyksiä.

perjantai, 9. elokuu 2019

Lounaita hyvässä seurassa

Maanantaina mentiin Jarkon, Gian ja Rianan kanssa lounaalle Gumbostrandiin N'avetan Laituri -ravintolaan, joka merinäköaloineen on erityisesti kauniilla ilmalla viihtyisä ja tunnelmallinen ruokapaikka. Ilma olikin kaunis, ja kun ulkoterassipaikat olivat täynnä, menimme yläkertaan, josta oli mukava katsella merelle. Saatiinkin katsella aika kauan, kun jouduttiin odottamaan ruokaa tunnin verran, näin pitkästä odotusajasta ei kuitenkaan kerrottu etukäteen. Ruokaa tilatessamme tilausta vastaanottava henkilö sanoi, että rieskapizzoja ja joitakin muitakin listan ruokalajeja ei voinut tilata, kun "juustokuorma ei ole tullut, enkä minä tässä nyt voi juustoksi muuttua!" Vähän ihmetytti tällainen tiuskaisu, eihän se asiakkaiden vika ollut, että juustot olivat myöhässä. Aurajuustoa ilmeisesti oli varastossa, koska tilaamamme kana-aurajuustotäytteiset uuniperunat tulivat aikanaan ja olivat kyllä maukkaita. N'avetan Laituri on edelleenkin suosittu ruokapaikka, mutta meillä on jo aikaisemmilta vuosilta vastaavantyyppisiä kokemuksia; aika usein jokin listalla oleva ruokalaji on lopussa ja odotusajat ovat lounasaikaan turhan pitkiä.

Menimme lounaan jälkeen kahville Porvoontien varrelle LeipomoKahvila N'avettaan, josta meille oli luvattu kahvit Gumbostrandissa syömämme lounaan jälkiruoaksi. Parkkipaikka oli lähes täynnä ja sisällä oli jonkin verran jonoa; paikka on todella suosittu. Se on myös kodikas ja kauniisti sisustettu, ja kesäaikaan ulkona on useita istuinryhmiä, jossa voi juoda kahvinsa. Me joimme kahvit, minkä jälkeen minä lähdin kotiin ja Jarkon porukka jäi odottamaan seuraavaa valmistuserää lihapiirakoista, jotka ovat paikan ykköstuote ja jotka näyttävät melko usein pääsevan loppumaan ennen seuraavan erän valmistumista.

 

P1240753 (2).JPG

Hattulan Pyhän Ristin kirkko, kellotapuli ja viljamakasiini.

 

P1240669.JPG

 

P1240680.JPG

Aatami ja Eeva.

Tiistaina pääsin jälleen tutustumaan yhteen upeaan keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon. Meidät oli kutsuttu lettukesteihin Ritvan ja Paavon kotiin Leppäkoskelle ja ennen sinne menoa ajoimme Hattulan Pyhän Ristin kirkolle. Kirkon ovi oli auki, ja kun menimme sisään siellä soi alttoviulu kauniisti. Kirkon opas toivotti tulijat tervetulleiksi soitollaan. Opastuskierros 1400-luvun lopulla valmistuneessa kirkossa oli erittäin kiinnostava, onhan kirkko komeine katto- ja seinämaalauksineen yksi Suomen merkittävimmistä kuvakirkoista. Kirkossa on myös hyvin vanhoja puuveistoksia. Opaskierroksen päätteeksi opas soitti vielä viuluaan. Antti, joka tunsi kirkon entuudestaan, ei osallistunut opastuskierrokseen vaan odotteli sen ajan vuonna 1840 valmistuneessa pitäjänmakasiinissa, jossa nykyään toimii kirkon opastuskeskus ja kahvila.

Ritva oli taas tehnyt monenlaisia herkkuja. Herkuttelimme letuilla ja vadelmakakulla, ja sitä ennen syötiin uunivihanneksia ja Antin tutusta lihasavustamosta hakemia grillimakkaroita. Päivi, Janne ja Juuliakin tulivat Leppäkoskelle, jossa vietettiin mukava iltapäivä.

Keskiviikkoaamuna puoli viiden aikaan heräsin siihen, että avoimesta ikkunasta kuului sateen ropinaa. Vettä tulikin ihan reippaasti, seitsemään mennessä oli satanut 20 milliä, mikä tuli kyllä tarpeeseen, kun pihan kasvit selvästi jo kärsivät kuivuudesta. Keskiviikkona kävin pienen tauon jälkeen ystäväpalvelutapaamisessa, kun ystäväni oli hieman toipunut sairaudestaan. Hän on syntynyt Isossakyrössä, ja oli kiva kertoa hänelle sukutapaamismatkastamme Isossakyrössä ja Orisbergissä. Sen jälkeen kävimme Antin kanssa lounaalla thaimaalaisravintola Suan Aahaanissa Söderkullan S-marketin tiloissa.

Torstaina tapasin Paulan Helsingissä ja kävimme lounaalla Factoryssa Aleksi 13:ssa. Meillä on Paulan kanssa kouluvuosilta paljon yhteisiä muistoja, joita oli kiva palautella mieleen. Kotimatkalla ajoin Lauttasaaren kautta ja kävin moikkaamassa Hennaa ja Oskua, Jarno oli vielä töissä.