maanantai, 17. joulukuu 2018

Jouluisia juttuja

 

P1210227.JPG

 

Viime viikon maanantaina Antti ja minä vietimme Paippisissa pikkujoulua äidin, isän, Martin, Maria-Liisan, Jukan ja Elinan kanssa. Sunnuntai-iltana olin laittanut karjalanpaistin uuniin, jossa se kymmenen tunnin aikana oli matalassa lämpötilassa hautunut mureaksi. Sen kanssa söimme jouluisia ruokia, muun muassa porkkanalaatikkoa, rosollia ja salaattia, jälkiruoaksi luumurahkaa ja kahvin kanssa käpykakkua, pipareita ja Maria-Liisa oli leiponut joulutorttujakin.

Tiistaina leivoin pullaa sekä taatelikakkuja ja hedelmäkakkuja ja illalla kirjoitin joulukortit. Joulukorttien kirjoittaminen on kivaa puuhaa, kun sen tekee kynttilöiden palaessa ja glögiäkin on kiva samalla nauttia. Kortteja kirjoittaessa tulee aina mietittyä kuluneen vuoden tapahtumia ja sukulaisten ja ystävien tapaamisia. Suomalaiset lähettävät joulukortteja nykyään selvästi aikaisempaa vähemmän. Vuonna 2016 niitä lähetettiin 29 miljoonaa, kun menneinä vuosina jopa runsaasti yli 50 miljoonaa.

Perjantaina menin Rianaa vastaan koululle. Kävimme kahvilla ja mehulla Vanhassa Porvoossa Tee- ja Kahvihuone Helmessä, jossa pöydät olivat lähes täynnä asiakkaita. Paikka näyttää olevan suosittu ympäri vuoden. Illalla menimme Antin kanssa Helsingin keskustaan Hotelli Vaakunan ravintolaan, josta Neste Engineeringin "vanhalle" johtoryhmälle oli varattu kabinetti illallista varten. Meitä oli paikalla yhdeksän henkeä, söimme maukkaan illallisen ja vietimme hauskan illan.

Lauantaina kävimme Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa suurella näyttämöllä esitettävän Kaasua, komisario Palmu -näytelmän, jonka oli ohjannut Heikki Kujanpää. Näytelmä perustuu Mika Waltarin vuonna 1939 ilmestyneeseen romaaniin Kuka murhasi rouva Skrofin. Komisario Palmua näytelmässä esitti Kari Väänänen.

Vastikään kuolleen Matti Kassilan ohjaaman elokuvan Kaasua, komisario Palmu vuodelta 1961 olen nähnyt muutaman kerran ja vieläkin sen ehkä katson, jos se tulee TV1:n päiväelokuvana. Siinä esiintyvät päärooleissa legendaariset Joel Rinne komisario Palmuna, Matti Ranin "lain ylioppilas" Virtana ja Leo Jokela etsivä Kokkina. Elokuva on hienosti tehty ja kiinnostava, mutta näytelmä ei yltänyt ihan samaan. Se oli juoneltaan hajanainen ja vaikeasti seurattava ja väistämättä tuli verratuksi pääroolien esiintyjiä, koska Joel Rinne, Matti Ranin ja Leo Jokela olivat niin sopivia rooleihinsa.

Sunnuntaina söimme meillä Sveitsistä tuomaani raclettea poikien porukoiden kanssa. Nyt syömämme juuston olin ostanut Sierrestä Sainte Catherinen markkinoilta, ja se olikin tosi hyvää. Kahvin kanssa tarjottavaksi olin tehnyt valkosuklaajuustokakkua.

maanantai, 10. joulukuu 2018

Takana myös vilkas viikonloppu

 

20181208_164806.jpg

Halosenniemi iltavalaistuksessa.

Lauantaina 8.12. vietettiin suomalaisen musiikin päivää ja säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäpäivää. Liput liehuivat sen kunniaksi monissa lipputangoissa. Olin marraskuussa hankkinut meille liput Ainolassa järjestettävään Sibeliuksen syntymäpäivän konserttiin. Sitä ennen kävimme kuitenkin Halosenniemessä katsomassa sunnuntaihin asti avoinna olevan näyttelyn Sanoinkuvaamatonta! - WSOY 140 vuotta, jossa nähtiin noin kuusikymmentä teosta WSOY:n kirjallisuussäätiön tuhannen teoksen kokoelmasta; maalauksia ja veistoksia. Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisöön kuului 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella myös kirjailijoita, kuvittajia ja suomentajia ja Halosenniemen tämänkertaisen näyttelyn teokset esittivätkin suurelta osin tätä joukkoa. Esillä oli muiden muassa Akseli Gallen-Kallelan ja Venny Soldan-Brofeldtin maalauksia sekä Essi Renvallin ja Eemil Halosen veistoksia. Lisäksi esillä oli tuttuja Pekka Halosen maalauksia Halosenniemen museon omista kokoelmista. Vaikka sää oli tosi surkea; tuuli ja satoi märkää lunta, emme olleet ainoat vieraat Halosenniemessä. Olimme ehtineet sopivasti kiertää näyttelyn, kun piti lähteä Ainolan konserttiin.

 

20181208_164715.jpg

 

Yleisöä Ainolan konsertissa oli kolmisenkymmentä eikä sinne enempää ollut lippuja myytykään, sillä tila oli aivan täynnä. Museonjohtaja Julia Donner toivotti meidät tervetulleiksi Ainolaan ja esitteli illan esiintyjät; pianisti Folke Gräsbeckin, viulisti Petteri Iivosen ja professori Timo Virtasen. Konsertin ohjelmistossa oli Sibeliuksen säveltämää musiikkia. Aluksi kuultiin kuusi kappaletta op 79 (1915) viululle ja pianolle, sen jälkeen Folke Gräsbeck ja Timo Virtanen keskustelivat Sibeliuksen musiikista ja erityisesti hänen säveltämistään kappaleista, joiden alkuperäisiä käsikirjoituksia on vasta aivan viime aikoina löydetty. Sen jälkeen Folke Gräsbeck soitti kaksi tällaista vastikään löydettyä kappaletta niiden alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan sekä pianokappaleen Kuusi. Folke Gräsbeck ja Petteri Iivonen soittivat vielä viisi tanssia vuosilta 1924 - 1925. Konsertti oli tunnelmallinen ja oli kiva viettää Sibeliuksen 153-vuotispäivää Ainolassa.

 

20181209_145016(0).jpg

 

Sunnuntaina Antti ja minä kävimme Päivin, Juuson, Jannen ja Juulian kanssa Tuusulassa Ravintola Krapissa, jossa oli tarjolla "Ravintola Krapihovin suomalainen joulupöytä - käsin valmistettu suomalainen joulu. Niin kuin aikaisempinakin vuosina, nytkin oli tarjolla aivan käsittämättömän runsas valikoima jouluisia herkkuja: sinappisilliä, glögisilliä, tyrnisilakoita, kirjolohen mätiä, smetanaa ja punasipulia, kylmäsauvlohiterriiniä, jokirapu-haukimureketta ja sahrami-ranskankermakastiketta, puolukkagraavattua lohta ja konjakki-sinappikastiketta, maalaispateeta ja sinapinsiemen-kurpitsachutneytä, maksapasteijaa ja karpalokastiketta, sitruuna- ja yrttimarinoitua kalkkunanrintaa ja omenahilloketta, palvattua karitsaa ja valkosipuli-punasipulihilloketta, metsäsienisalaattia, rosollia, maustesilliä ja kermaviilikastiketta, kaali-selleri-omenasalaattia, punajuuri-ohrasalaattia ja lehtikaalia, jouluinen vihersalaatti granaattiomenasta, juureksista, juustoista ja omenavinaigrettea, keitinperunoita, joulukalaa (lipeäkalaa), joulukinkkua, kinkun kastiketta ja talon sinappia, punaviinissä haudutettua punakaalia, luumuja ja herneitä, krapin joulumakkaraa ja kasvismakkaraa ja puolukkasurvosta, imellettyä perunalaatikkoa, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, Krapin luomuleipiä, suomalaisia pientilajuustoja ja Krapin hilloketta sekä maustettuja manteleita, karpalo-suklaaleivosta, luumukiisseliä ja vaniljakermaa, joulukakkua ja käsin tehtyä marmeladia, pipareita, pikkuleipiä ja marenkia, kahvia ja teetä.

Ruoat olivat kauniisti esillä ja maultaan erinomaisia, vaikka kaikkia ei millään pystynyt edes maistamaan niiden suuren lukumäärän takia. Krapin joulupöytä on meille yksi joulun perinteistä ja vaikea siitä olisi luopua, niin suuren makuelämyksen se tarjoaa. Kotiin tultuamme katsoimme tallennuksen ampumahiihdon maailmancupin naisten takaa-ajokilpailusta Pokljukasta Sloveniasta. Kaisa Mäkäräinen ampui puhtaasti kaikilla neljällä ampumapaikalla ja voitti kisan ylivoimaisesti. Yöksi laitoin karjalanpaistin uuniin maanantain pikkujoululounasta varten.

sunnuntai, 9. joulukuu 2018

Takana tapahtumarikas viikko

On aina kiva tavata serkkuja ja muita sukulaisia. Salon suunnalta tulivat maanantaina Manne, Laila ja Marjo tapaamaan äitiä ja isää ja siinä samalla meitä muitakin. Kun ei ollut melko pitkään aikaan nähty, kuulumisten ja vointien päivittäminen oli tärkeää. Syötiin lohikeittoa, juotiin kahvit ja katseltiin kuvakirjoja suvun vaiheista. Mukava iltapäivä!

 

20181209_190048.jpg

 

Ystäväpalveluystävän tapaaminen oli tiistaina ja keskiviikkona siivoilin itsenäisyyspäivää varten. Keskiviikkoillaksi Kaija ja Piia kutsuivat minut mukaansa Jokelan Jokelasaliin katsomaan monologinäytelmää Eino Leinon eksät - enemmän ja vähemmän muusina. Näytelmän oli käsikirjoittanut Pinja Hahtola, ja hän myös esitti sen, ohjaus oli Seppo Honkosen. Esityksessään Pinja Hahtola toi näyttämölle joukon Eino Leinon elämään vaikuttaneita naisia, muun muassa Anni Swanin, Aino Kallaksen, L. Onervan, Maila Talvion ja kaikki kolme vaimoa; seurapiirikaunotar Freya Schoultzin, jonka kanssa Leino oli naimisissa kolme vuotta, harpputaiteilija Aino Kajanuksen, jonka kanssa avioliittoa kesti vuoden ja Hanna Laitisen, jota Leino kosi saatuaan ensin rukkaset tämän serkulta Esteriltä. Einon ja Hannan tiet erosivat kuitenkin pian häiden jälkeen, kun Eino joutui katkaisuhoitoon ja Hanna Nikkilän mielisairaalaan.

Eino Leinon eksät oli kuvaus Anonyymien Apollon muusien terapiaistunnosta, johon nämä Eino Leinon muusat ja yleisö yhdessä osallistuivat. Muusan rooli taiteilijan innoittajana nähtiin tärkeäksi ja joku näistä Eino Leinon muusista totesikin puheenvuorossaan, että "Muusuus on kutsumusammatti". Runsaan tunnin mittainen esitys oli ennen kaikkea viihdyttävä ja hauska, se oli myös erittäin hyvin tehtyä teatteria, jossa Pinja Hahtola pienillä muutoksilla muuttui henkilöstä toiseksi. Ja saihan siitä tietoa runoilija Eino Leinon elämästäkin.

 

20181209_185728.jpg

 

Itsenäisyyspäivän iltapäivällä Sipoon kunta tarjosi kuntalaisille Nikkilän Topelius-salissa Oma maa -elokuvaesityksen (ohjaus Markku Pölönen, päärooleissa Oona Airola ja Konsta Laakso), johon meilläkin oli liput. Elokuva kertoo toisen maailmansodan jälkeisesta ajasta Pohjois-Karjalassa. Sota on päättynyt ja sodasta palanneille miehille tarjotaan kylmiksi tiloiksi kutsuttuja metsätilkkuja, joihin he kovalla työllä joutuvat raivaamaan peltonsa ja rakentamaan kotinsa.

Annin perhe on varakas, hänen vanhemmillaan on leipomoyritys, jossa Annikin työskentelee. Kun Anni ja sodasta palannut Veikko tutustuvat ja rakastuvat, he lähtevät yhdessä raivaamaan Veikon valtiolta saamaa metsätilaa. Annin vanhemmat eivät hyväksy Veikkoa eivätkä halua enää olla missään tekemisissä Annin kanssa. Elokuvassa kuvataan paljon sitä, miten raskasta työtä metsän raivaaminen on, kun puut ensin kaadetaan ja niiden kannot kiskotaan juurineen maasta. Ystävällisten naapurien avulla Anni ja Veikko saavat metsän raivatuksi pelloksi ja oman talon rakennetuksi. Elämä pientilalla ei kuitenkaan sen jälkeenkään ole helppoa.

Oma maa -elokuvassa on jotain mukavan vanhanaikaista. Siinä kerrotaan tarina, joka etenee loogisesti vuodesta 1947 vuoteen 1952 ja, mikä parasta, päättyy positiiviseen tulevaisuudenkuvaan. Matkalla kuitenkin kohdataan suuria, lähes ylipääsemättömiä vaikeuksia. Elokuva sopi mielestäni hyvin itsenäisyyspäivän ohjelmaan. Illalla sitten katsottiin Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa, poltettiin kynttilöitä ja nautittiin kuohuviiniä ja pientä naposteltavaa.

tiistai, 4. joulukuu 2018

Konsertissa ja joulukonsertissa

 

P1210219.JPG

 

Lauantaina rupesi yhtäkkiä tuntumaan siltä, että joulu onkin jo tosi lähellä. Nyt, kun maassa ei ole yhtään lunta ja taivas on paksussa pilvessä, on niin pimeää, että sisällä täytyy olla valot päällä koko päivän. Tähän pimeyteen tuovat lauantaina esille kaivamani sähkökyntteliköt ja tähdet lämmintä valoaan. Nyt on kiva polttaa kynttilöitä ja juoda lämmintä glögiä.

Lauantai-iltana mentiin Antin kanssa Porvooseen Grandiin katsomaan Veijo Baltzarin 50-vuotistaiteilijajuhlakonserttia Linnuntietä taivaaseen. Kirjailija, näytelmäkirjailija, kuvataiteilija, teatteriohjaaja, runoilija sekä kulttuuripoliittinen vaikuttaja Veijo Baltzar syntyi 76 vuotta sitten Kuopiossa kulkijamustalaisten perheeseen, jossa oli iso liuta lapsia. Baltzar on toiminut monella kulttuurin alueella. Vuonna 2011 tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle tunnustuksena elämäntyöstä kulttuurineuvoksen arvonimen.

Linnuntietä taivaaseen -konsertin esiintyjinä olivat Veijo Baltzarin lisäksi kolmimiehinen Ludvig XIV -orkesteri, ja Integraatioteatteri Baltzarin naisjoukko, joka lauloi ja tanssi erilaisissa kokoonpanoissa. Mustalaismusiikkia konsertissa edustivat Veijo Baltzarin runoihin sävelletyt laulut, ja niiden lisäksi kuultiin ikivihreitä balladeja ja iskelmäklassikoita sekä tangoja.

Konsertti oli mukavan kotikutoisen oloinen. Pääesiintyjä unohti aina välillä, missä kappaleissa hänen milloinkin piti olla mukana esiintymässä, mutta se ei haitannut yhtään. Esiintyjät lauloivat ja tanssivat kauniisti ja ohjelmisto oli monipuolinen sekä kiinnostava.

Sunnuntai-iltana Sipoon Sointu -kuoro esitti Joulukonserttinsa Enkellaulu kajahtaa! ensin neljältä Sipoon kirkossa Nikkilässä ja sen jälkeen kuudelta Söderkullan kirkossa. Söderkullan kirkko oli tupaten täynnä väkeä kuuntelemassa Päivi Bonde-Jensenin johtaman kuoron esittämiä lauluja ja laulamassa myös yhdessä kuoron kanssa. Konsertin aluksi laulettiin yhdessä Hoosianna, minkä jälkeen kuoro esitti uudehkoja joululauluja. Joulun sana -osuudessaan pappi Aija Wist puhui muun muassa siitä, miten kuoroissa laulavat ovat tutkitusti onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Hän myös rohkaisi laulamisesta innostuneita ja erityisesti laulamisesta innostuneita miehiä liittymään Sipoon Soinnun kuoroon. Seitsemäntoista hengen joukossa lauloi nimittäin vain yksi mies. Konsertin loppupuolella kuoro esitti vanhempia joululauluja, ja aina välillä laulettiin yhdessä.

Konsertti oli lämminhenkinen ja kodikas. Kuoro, joka on viime vuosien aikana nuorentunut huomattavasti, lauloi taitavasti ja laulut soivat kauniisti kirkkosalissa.

torstai, 29. marraskuu 2018

Sveitsissä joulun odotukseen virittäytymässä, osa 2

 

P1200938.JPG

 

Sunnuntai oli yllätyspäivä, jonka ohjelman Hilkka oli järjestänyt Kaijalle ja minulle. Aamulla nousimme auton kyytiin tietämättä yhtään, mitä oli odotettavissa. J-F lähti ajamaan Geneven suuntaan. Veveyn kohdalla käännyttiin pois moottoritieltä ja matka jatkui vielä vähän aikaa, kunnes auto pysähtyi erään kyltin kohdalla. Kyltissä oli teksti "Musée", joten oltiin siis menossa museoon, mutta mihin museoon?. J-F jätti meidät museon kohdalle, ja aivan ensimmäiseksi menimme museon kahvilaan, jossa oli jo koolla suomea puhuva naisjoukko. Museon seinällä oli kävelykeppikokoelma, ja silloin tajusin, että oltiin Chaplin-museossa. Liityimme mukaan ryhmään, jossa meitä suomalaisia naisia oli kaikkiaan seitsemäntoista. Joukossa oli muutamia Suomessa asuvia, vaikka suurin osa olikin eri puolilta Sveitsiä. Matkan oli organisoinut matkaoppaana ja matkanjärjestäjänä toimiva Mia.

Huhtikuussa 2016 avattiin yleisölle Chaplinin entinen koti ja sen viereen rakennettu suuri museopaviljonki Corsier-sur-Veveyssä. Paikkaa kutsutaan yhteisnimellä Chaplin’s World. Tähän maailman ensimmäiseen Chaplin-museoon me pääsimme tutustumaan oppaan johdolla. Kierros aloitettiin vuonna 1840 valmistuneesta kartanorakennuksesta Manor de Ban'sta, jonne Charles Chaplin muutti vuonna 1953 perheensä kanssa. Kartanon esineistö ja näyttely kertoo Chaplinien ajasta Sveitsissä. Yhdessä huoneessa on lehtileikkeitä, joissa kerrotaan Chaplinien Amerikasta lähdöstä, toisessa kerrotaan Chaplinin yhteyksistä sen aikaisiin kuuluisuuksiin, Hollywoodin tähtiin ja kansainvälisiin merkkimiehiin ja -naisiin. Esillä on myös Chaplinin sukupuu, perhekuvia sekä tietoa Chaplinin elämän vaiheista ja elokuvista. Kirjasto-työhuone, olohuone ja ruokasali ovat alkuperäisessa Chaplinin ajan asussa.

Suurta onnea tuntien istun terassillamme auringonlaskun aikaan ja katselen laajan ruohokentän yli kaukaiselle järvelle ja sen takana kohoaville turvallisille vuorille. Sellaisessa mielentilassa en ajattele mitään, nautin vain näkymäni tyynestä ja häiritsemättömästä rauhasta. Vuonna 1964 Charles Chaplin kirjoitti nämä lauseet omaelämäkertansa loppusanoiksi. Maisema, jota hän silloin katseli, avautui hänen kotinsa Manor de Ban'n kartanon takapinalta. Siellä Chaplin viimeisinä elinvuosinaan usein istui pyörätuolissa. Kun ensilumi talvella satoi, Chaplin pyysi, että lumen pinta pysyy koskemattomana, joten lapset eivät saaneet siellä juoksennella.

 

P1210032.JPG

 

Chaplinin aikaisen autotallin ja kasvimaan tilalle on rakennettu suuri museopaviljonki Studio, jossa esitellään Charlien elämää ja uraa ennen muuttoa Sveitsiin. Tämän osuuden aluksi katsottiin elokuvateatterissa kymmenen minuutin mittainen Chaplinin tarina -dokumentti, jossa näytetään, miten köyhän englantilaisen perheen poika näyttää kykynsä näyttelijänä ja pääsee teatterikiertueelle Yhdysvaltoihin. Siellä hän luo kulkurihahmon, jonka ansiosta hänestä tulee kansainvälisesti tunnettu monimiljonääri. Elokuvan päätyttyä valkokangas nousee ylös ja sen takaa paljastuu lontoolainen katunäkymä, joka kuvaa Chaplinin lapsuuden kotimaisemaa. Kuljettaessa katua eteenpäin sen varrella on vahanukkeja Chaplinin elämään liittyvistä ihmisistä sekä hänen elokuviinsa liittyviä videoesityksiä ja rakennelmia. Kierroksen päätteeksi kuljettiin museokauppaan, jossa oli myynnissä Chapliniin liittyvää kirjallisuutta, t-paitoja, kävelykeppejä ja paljon muuta.

 

P1210100.JPG

 

Meidän ryhmällemme oli varattu kierroksen päätteeksi lounas museon ravintolasta. Tarjolla oli alkuruokasalaatti, kalaruoka-annos (fish and chips) sekä täytekakkua yhden ryhmäläisemme syntymäpäivän kunniaksi. Lounaan jälkeen matkasimme paikallisbussilla Genevenjärven rantaan, josta jatkoimme vuorolaivalla Cullyyn. Sieltä oli puolen tunnin kävelymatka Dubois'n viinitilalle Epessesiin, jossa viinitilan emäntä, yksi suomalaisseurueemme jäsen, Tutta maistatti meillä kuutta tilan viiniä ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita elämästään Sveitsissä sekä viininviljelystä. Tähän päättyi ryhmämme yhteinen ohjelma. Tutta vei Hilkan, Kaijan ja minut autolla Montreaux'n joulumarkkinoille, jossa kiertelimme ja katselimme markkinakojujen tarjontaa, kunnes J-F, joka oli ollut katsomassa Tanjan salibändyottelua, tuli Tanjan kanssa hakemaan meitä. Päivä oli ollut kiinnostava ja tapahtumarikas sekä yllätyksiä täynnä.

Maanantaina menimme Hilkan ja J-F:n kanssa Sierreen Sainte Catherinen markkinoille. Myyntikojuja oli katujen varsilla satoja ja väkeä oli paikalla niin paljon, että tungoksessa oli välillä vaikea kulkea. Sää oli sumuinen ja kostea, mutta meidän onneksemme sade alkoi vasta, kun oltiin jo kotimatkalla. Illalla syötiin choucroutea (alunperin alsacelainen hapankaaliruoka, jossa pitkään haudutetun hapankaalin lisäksi on lihaa ja erikoismakkaroita). Illallisen jälkeen kävimme Mikaelin luona katsomassa, miten hänen kotinsa remontti on edistynyt.

Tiistaina kävimme Aiglessa ostoksilla. Tuliaisostokset koostuivat pääasiassa suklaasta ja juustoista sekä lihoista ja makkaroista kotona tehtävää choucroutea varten. Iltapäivällä teimme Hilkan kanssa pitkän kävelylenkin pitkin Rhônen rantoja. Illalla J-F valmisti meille herkullista riistaruokaa. Jälkiruoaksi oli pakastettuja kirsikoita ja suklaakastiketta, ja se oli tosi hyvää!

 

20181127_124146.jpg

 

Keskiviikkona lähdettiin aamulla junalla St.-Mauricesta Geneven lentokentälle. Matka kestää puolitoista tuntia ja sen varrella on kauniita näkymiä nyt jo lumihuippuisista vuorista ja Genevenjärvestä sekä järven rannalla olevista kaupungeista. Kolmen tunnin lentomatkan jälkeen oltiin Helsinki-Vantaalla ja alkuillasta kotona. Matka oli onnistunut, nähtiin ja koettiin taas monenlaista kiinnostavaa lomalla olleen Hilkan ja eläkkeelle jäämistä harjoittelevan J-F:n sekä Mikaelin, Tanjan ja Samuelin kanssa. Koko viikon ajan saimme syödä Hilkan ja J-F:n valmistamia herkkuruokia ja leivonnaisia ja mukaankin saatiin Hilkan tekemää kirsikka- ja aprikoosihilloa.