Pihalampi ehti lainehtia muutaman päivän jäistä vapaana. Silloin nähtiin telkkiä lammessa ja lennossa menossa pönttöön ja tulossa pöntöstä ulos. Oli siis alkamassa taas kevään kohokohta, jolloin kotona ollessa tulee tiiviisti seuratuksi telkkiä ja niiden pesintää. Sitten satoi lunta ja lampi jäätyi. Lumi suli, mutta lampi pysyi jäässä. Sitten satoi taas lunta ja lampi pysyi koko ajan jäässä. Enää ei ole näkynyt sorsia eikä telkkiäkään. Sääennusteen mukaan lämpötila nousee vähitellen, mutta onhan jo aikakin, kun vappukin on viikon kuluttua. Keväästä näyttää tulevan todella lyhyt, kun talvi on pitkittynyt lähes puolen vuoden mittaiseksi.

Eilen satoi lunta koko päivän ja illalla oli Sipoon Vanhan kirkon oppaille opaskurssi Nikkilässä, jonne ajoin kesärenkaisella autollani. Ajattelin, että ajan Söderkullan keskustaan ja käyn vain kaupassa ja palaan kotiin, mikäli tiet ovat lumisia. Onneksi tiet oli aurattu ja suolattu, joten ajokeli oli ihan hyvä. Jatkoin siis matkaa Nikkilään.

Opaskurssilla tuli taas kerratuksi ja palautetuksi mieleen kirkon historia pääpiirteissään ensi kesän opastuksia varten. Toki yksityiskohtaisempaa kertausta teen vielä sen lisäksi ja aika paljon on muistissa muutenkin, onhan nyt alkamassa jo kahdeksas opaskesäni. Syksyllä 2016 Sipoon Sanomissa oli ilmoitus, että kirkkoon tarvitaan uusia vapaaehtoisia viikonloppuoppaita, jolloin ilmoitin olevani kiinnostunut oppaana toimimisesta. Sitä seuraavasta kesästä lähtien minulla on ollut kuudesta kahdeksaan neljän tunnin opasvuoroa kesässä.

Toivottavasti lumi sulaa vapuksi, silloin olisi paljon mukavampaa mennä vapunpäivänä Söderkullan torille kuuntelemaan viime vuonna 85 vuotta täyttäneen Sibbo Sångarbröder -mieskuoron perinteistä vappukonserttia.

 

 

Taas kerran päätin lähteä konserttiin ihan viime hetkellä, kun sunnuntai-iltana Lux Aurea -naiskuoro piti ensikonserttinsa Sipoon kirkossa.

Kuoroon haettiin sitä perustettaessa laulajia, joilla oli jo ennestään kuorolaulukokemusta ja se perustettiin tämän vuoden helmikuussa. Kuoron johtajana toimii Martin Segerstråle, joka on työskennellyt kapellimestarina ja pianistina sekä kuoronjohtajana useissa kuoroissa.

Kuoro on kaksikielinen (suomi ja ruotsi) ja siinä laulaa kaksikymmentäkolme laulajaa. Kuoro toimii Sipoon kansalaisopiston yhteydessä ja sen ohjelmisto koostuu vaativasta ja vaihtelevasta taidemusiikista. Ensikonsertinkin ohjelmisto sisälsi kuoronjohtajan mukaan "vähän sitä ja tätä, kuten kuorojen ensikonsertit yleensäkin sisältävät".

Konsertin aluksi kuultiin Martin Segerstrålen säveltämä Ave maris stella ja viimeisenä lauluna Heikki Klemetin säveltämä Ave maris stella. Kuultiin myös muun muassa Eino Leinon ja Edith Södergranin sekä Erik Blombergin runoihin sävelletyt laulut ja Jean Sibeliuksen naiskuorolle ja orkesterille säveltämä Impromptu op. 19, sanat Viktor Rydberg. Kuoroa lauloi pääosin ilman säestystä, mutta joissakin lauluissa säestäjänä toimi pianisti Folke Gräsbeck.

Runsaan tunnin mittainen konsertti oli upeaa kuultavaa, kuorosta on lyhyessä ajassa kehittynyt hienosti yhteen laulava, taitava kokoonpano. Konsertin päätteeksi yleistö antoi kuorolle hyvin ansaitut suosionosoitukset seisten. Onpa hienoa, että meillä on Sipoossa näin taitava naiskuoro.

Lauantain vastaisena yönä oli satanut muutaman sentin verran lunta ja minulla on jo kesärenkaat autossa. Onneksi tiet oli suolattu, joten ajokeli oli ihan normaali, kun ajoin aamulla Keravalle, jossa rautatieaseman parkkipaikalla oli vielä jokunen pitkäaikaiseen pysäköintiin tarkoitettu paikka vapaana ja sain jätetyksi auton ihan rautatieaseman lähelle.

Olin ostanut lipun suoraan Tampereelle menevään lähijunaan, kun aikataulujen mukaan se ei ollut paljon hitaampi kuin jos olisin mennyt paikallisjunalla Riihimäelle ja siellä vaihtanut InterCity-junaan (kaksi minuuttia nopeampi) tai pendolinoon (20 minuuttia nopeampi). Eläkeläisen lähijunamatka Keravalta Tampereelle maksaa 6,05 euroa, joten eläkeläisten kuljettaminen ei ole VR:lle kovinkaan kannattavaa puuhaa. Juna oli täynnä matkustajia, niin että jouduin seisomaan Keravan ja Järvenpään välin, kun lähijunaan ei voi ostaa paikkalippua. Järvenpäässä väkeä poistui junasta sen verran, että pääsin istumaan.

Raija oli Tampereen asemalla vastassa ja kävelimme sieltä Hämeensillan kupeessa sijaitsevaan Kahvila Puistoon, josta olikin sitten enää kävely Hämeensillan yli Tampereen Teatteriin ja siellä päivänäytöksenä esitettävään Piaf-musikaaliin.

Musikaali kertoo ranskalaisen laulajan Edith Piafin elämästä; vaatimattomista lähtökohdista, saavutetusta menestyksestä sekä suurista menetyksistä. Esitys oli kaikkineen hieno; lavastus oli tyylikäs lavan keskellä olevine pyörivine kaluselleineen, taitava orkesteri lavan takakulman korokkeella oli osa esitystä, tanssiesitykset olivat näyttäviä ja ennen kaikkea upeaääninen Annuska Hannula näytti ja kuulosti ihan Edith Piafilta ja hänen lauluaan olisi kuunnellut enemmänkin.

Pari minuuttia ennen esityksen loppua tuli kuulutus, että esitys keskeytyy ja kysyttiin, onko yleisön joukossa lääkäriä, kun parvella joku katsoja oli saanut sairauskohtauksen. Noin kymmenen minuutin jälkeen esitys sitten jatkui, jäljellä oli oikeastaan enää viimeinen laulu.

 

Kuvakaappaus Piaf-opetusmateriaalista, joka on tarkoitettu muun muassa yläkoulun, ammattiopiston ja lukion opiskelijoille ja jonka tavoitteena on "syventää esityksen katsomiskokemusta ja herättää ajatuksia ja keskustelua teatterielämyksestä". Materiaaliin sisältyy erilaisia, yksin tai ryhmässä suoritettavia tehtäviä. Luin läpi opetusmateriaalin, sen tehtävät olivat haastavia ja vaativat pohdintaa.

Junamatkalle olin varannut kevyttä luettavaa: Pirjo Tuomisen Kurtturuusut, joka kertoo neljän yli 70-vuotiaan leskinaisen ystäväporukasta, jota naiset kutsuvat kurtturuusuiksi. Kirja jäi vielä kesken, joten täytyy lukea se pian loppuun, jotta selviää, miten naisten sydämen- ja muut asiat järjestyvät.

Päivän aikana ehtii hyvin tehdä junalla teatterimatkan Tampereelle ja sen lisäksi tavata ystävää. Kotimatkalla hain vielä Ravintola Veljeksiltä hampurilaiset kotiin illalliseksi.

 

Aamuvirkut, sekatekniikka, 2024.

Taiteilija Netta Tiitisen teokset Gumbostrand Konst & Formin Diversiteetti-näyttelyssä kertovat Pohjolan monimuotoisista luontotyypeistä tavalla, joka viihdyttää ja rauhoittaa katsojaa, siis näin ainakin minä koin, kun kävin lauantaina tutustumassa näyttelyyn. Oli tosiaan viihdyttävää katsella maalauksia, joissa luonto; suot, kalliot ja kivet olivat pääosassa, ja ihmiset ja eläimet olivat osa luontoa.

 

Suopursujen huumaava kutsu,sekatekniikka, 2024. Tämä oli suosikkiteokseni näyttelyn maalauksista. Näyttelyn palautelomakkeessa taiteilija pyysi näyttelyvieraita kertomaan suosikkiteoksensa ja myös sen, mitä ajatuksia näyttely katsojissa herätti.

 

Kiehtovien kivilajien kätköissä, sekatekniikka, 2023.

 

 

Kirsti oli nähnyt Keski-Uusimaa-lehdessä ilmoituksen, että Järvenpään Karjala Seura ja Studio 123 järjestävät kahtena peräkkäisenä sunnuntaina päivänäytöksenä dokumenttifilmi-esityksen Laulumaiden muisto - Karjalaisia lakeuksilla. Varattiin liput ja mentiin Martin ja Kirstin kanssa katsomaan elokuva, joka kertoi Etelä-Pohjanmaan alueelle, pääosin Kurikkaan, sodan jälkeen sijoitetuista Karjalan evakoista ja heidän jälkeläisistään. Viime vuonna valmistuneessa elokuvassa on mukana vanhoja filmejä ja valokuvia sekä evakkojen ja heidän jälkeläistensä haastatteluja. Hieno, koskettava elokuva muistutti taas siitä, miten sodan jälkeen 430 000 evakkoa tarvitsi uuden kodin ja miten asettuminen uusiin oloihin vaati sopeutumista sekä evakoilta että niiltä, joiden koteihin heitä alkuvaiheessa sijoitettiin.

Helsingin Sanomien Musta laatikko -esitys näytettiin sunnuntai-iltana lehden tilaajille suorana lähetyksenä loppuunmyydystä Kansallisteatterista. Tämänkertainen Musta laatikko oli järjestyksessään jo kahdeskymmenesensimmäinen eri aiheita käsittelevä esitys. Mustassa laatikossa HS:n toimittajat ja kuvaajat kertovat "pitkään valmistelemiaan journalistisia tositarinoita". Tällä kertaa illan ohjelma sisälsi kahdeksan esitystä, tilaisuuden juonsi toimittaja Jaakko Lyytinen.

Illan aiheita olivat muun muassa HS-kirjaanvaihtajana Yhydsvalloissa toimineen Anna-Sofia Bernerin Kahden miehen vaali, joka käsitteli Yhdysvaltain marraskuussa pidettävää presidentinvaalia, kirjallisuustoimittaja Antti Majanderin Kolme armastani -esitys, jossa hän kertoi kolmesta HS:n esikoiskirjakilpailun voittaneesta teoksesta, jotka olivat hänelle tärkeitä eli vuoden 2003 voittajan Riku Korhosen Kahden ja yhden yön tarinoita, vuoden 2009 voittajan Leena Parkkisen Sinun jälkeesi Max sekä vuoden 2023 voittajan Ida Turpeisen Elolliset. Ruokatoimittaja Katja Nordlundin aiheena oli Rovaniemi-ilmiö, jossa hän kertoi Rovaniemen olevan Suomen kansainvälisin ruokakaupunki, jossa käy paljon ruokaturistejakin. HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Jenna Jeskanen kertoi elämästä tämän päivän Venäjällä  ja vapaa toimittaja Outi Salovaara avasi Kasakat tulivat Suomeen -esityksessään Suomessa asuvien kasakoiden toimintaa. Aiheet olivat ajankohtaisia ja kiinnostavia, ja tällainen esitys on ihan mukava katsoa kotonakin.

 

On suorastaan hurmaavaa seurata kevään etenemistä nyt, kun joka päivä tapahtuu jotain kiinnostavaa. Torstaina, kun aamulla kurkkasin takaovesta lammelle, siellä kävi melkoinen kuhina. Jouduin melkein hieraisemaan silmiä, kun lammessa uiskenteli ja välillä nahisteli seitsemän sinisorsaa; yksi naaras ja kuusi koirasta. Lampi oli torstaina vielä osittain jäässäkin, tosin torstai-iltaan mennessä kaikki jäät olivat sulaneet. Hauska oli sorsien touhuja seurata, ja aina välillä kävin niitä kurkkaamassa, kun puuhailin pihalla.

Perjantaiaamuna hain Hesarin laatikosta seitsemän aikaan ja samassa yhteydessä tarkistin lammen, jossa nyt oli vuorostaan kolme telkkänaarasta. Toivottavasti ne kaikki pesivät meidän pöntöissämme.

 

Sunnuntaina tehtiin kevään ensimmäinen havainto pesään menevästä telkästä. Puolen tunnin kuluttua se lähti pöntöstä munittuaan (toivottavasti) sinne munan. Tässä vaiheessa telkkä viipyy pöntössä vain sen ajan, joka menee munan munimiseen. Hautomisen se aloittaa vasta sitten, kun kaikki munat on munittu.