P1280755 (2).JPG

 

Kesäpäivän seisaus oli yli viikko sitten ja päivät ovat ruvenneet lyhenemään, Suomen etelärannikon korkeudella päivät lyhenevät keskimäärin neljä minuuttia kaksikymmentä sekuntia vuorokautta kohti, onneksi muutosta ei kuitenkaan vielä vähään aikaan havaitse. Helle on hellinyt jo monta päivää, mutta näin helteiset säät eivät ole houkutelleet ulos kovin pitkiksi ajoiksi, vaan sisällä ilmastoidussa tilassa on ollut kiva viettää aikaa lukien ja televisiotakin on jonkin verran katsottu, muun muassa sprinttisuunnistuksen MM-kisoja on seurattu ja Syke-sairaalasarjan jaksoja on katsottu Ruutu Plussalta. Areenasta katsottiin myös italialainen sydänsairaalasta kertova sarja Sydämet, joka oli riittävän kiinnostava, vaikkakin hyvin ennalta arvattava.

Viime sunnuntaina teimme Antin kanssa päivän mittaisen kesämatkan Somerolle Jarnon, Hennan ja Edenin kakkoskotiin. Nautittiin kesäisestä säästä, seurattiin sorsaperheen elämää järvessä ja sen rannassa sekä syötiin raparperipiirakkaa ja jäätelöä ja juotiin raparperijuomaa. Lounaan Jarno haki läheisestä ravintolasta, kun ei haluttu lähteä muualle syömään. Satasivuinen Suvi-Somero-lehti esittelee Someron kesätapahtumia, joita on taas tänäkin vuonna käsittämättömän paljon, miten ihmeessä pieni Someron kaupunki pystyy moisiin suorituksiin? Somerolle pitäisikin mennä pidemmäksi aikaa, jotta ehtisi paremmin tutustua edes joihinkin sen kiinnostaviin kohteisiin, muun muassa lukuisiin kartanoihin.

Keskiviikkona menimme Lankisen sukua tutkivan Sirkan kanssa Porvooseen tapaamaan isän serkkua Marjaa, ja hänen kanssaan käytiin läpi suvun vaiheita Karjalassa Kurkijoen Alhon kylässä ja talvisodan ja jatkosodan jälkeisiä evakkomatkoja ja niiden määränpäitä. Suvun asioiden tutkiminen on aikaa vievää, kun joistakin sukuhaaroista ei tahdo millään saada tietoa ja yleensäkin tietoa on niin monissa eri paikoissa. Isä kertoi aikanaan paljonkin ajastaan Karjalassa, vaikka hän ei siellä kovin pitkää aikaa viettänytkään ennen kuin alkoi toinen evakkomatka, joka suuntautui Etelä-Pohjanmaalle Ilmajoelle.

Kukkapöydällämme on seitsemän orkideaa, joista kuusi on nyt kevään ja kesän aikana ruvennut kukkimaan, niiden kukat ovat isoja ja näyttäviä. Tämä on vähän yllättänyt, kun en ole mitenkään erityisesti niitä hoitanut sen jälkeen, kun ne ovat viimeksi kukkineet joskus kauan sitten. Kastellut sentään olen lähes viikoittain, mutta aikaisemmin kastelin ne upottamalla ruukut veteen joka viikko.

 

P1280752 (3).JPG