Söderkullan kartano.

Tänä aamuna heräsin avoimesta ikkunasta kuuluvaan sateen ropinaan, mikä ihana ääni, ja jo aikaisemmin olin unen läpi kuullut ukkosenkin jyrisevän. Antti kertoi, että sadetta oli tullut välillä oikein kovastikin, mutta nyt sade oli hiljaisempaa. Kun lähdin aamulehteä hakemaan puoli kahdeksalta, sadetta oli mittarin mukaan tullut 13,5 milliä. Eilen illalla ei pihan ruukkuja eikä muita kasveja tomaatteja lukuunottamatta kasteltu, kun sääennusteessa oli luvattu sadetta eteläiseen Suomeen. Pihan koivujen, pihlajien ja tammien lehdet ovat jo joissakin puissa aivan keltaisia, samoin metsäsaarekkeen varvut. Jää nähtäväksi, miten näiden puiden käy, siis pysyvätkö ne hengissä.

Viime viikolla tavattiin taas perheenjäseniä. Päivi, Janne ja Juulia tulivat meille juhlistamaan heinäkuussa alkupäivinä armeijaan menneen Jannen tekniikan alan opiskelupaikkaa Aalto-yliopistossa. Heillä oli mukanaan croissantteja, omenaleivoksia (ovat meidän lempileivoksia) ja marsipaanikakkua. Juotiin kahvit ulkona, mutta sitten piti siirtyä sisälle viileään, kun aurinko porotti sen verran kuumasti.

Tanjan ja Basilen tapasin Söderkullan Kakkukartanossa, jossa he söivät lohikeittoa ja lohipiirakkaa ja minä otin lohipiirakkapalan kahvin kanssa. Kakkukartanossa oli aika hiljaista, mutta toivotaan että pahimpien helteiden mentyä heillä riittää asiakkaita niin, että saadaan pitää tämä viehättävä Kakkukartano Söderkullassa. Sillä on kylläkin lähitienoilla kovia kahvilakilpailijoita, kuten LeipomoKahvila N'avetta Västerskogissa ja Gumbostrand Konst & Formin Bistro Gumbostrandissa. Pari päivää sitten kävin Ritvan luona Herttoniemenrannassa ja matkalla kävin ostamassa N'avetasta palat suolaista piirakkaa sekä makeaa kakkua. Asiakasjono ulottui ulos asti, tosin asiakkaat pitivät turvavälejä, mutta kuitenkin kesti jonkin aikaa ennen kuin oma vuoro tuli. N'avetassa kyllä tuntuu riittävän asiakkaita ympäri vuoden. Useimmiten, kun paikan ohi ajaa, sen parkkipaikka on aivan täynnä ja väkeä tulee sinne kuulemma kauempaakin.

 

 

Olemme Antin kanssa seuranneet kotipihassamme telkkien pesintää siitä lähtien, kun Kimmo kävi vuosia sitten ripustamassa ensimmäisen pöntön, ja nyt olen tehnyt telkistä ottamistani kuvista myös kuvakirjan. Tutustuimme Kimmoon, kun osallistuimme 18.5.2000 hänen ja lintujen rengastajan Tapion järjestämälle pöllösafarille, jolla he rengastivat pöllönpöntössä pesivän viirupöllön poikaset. Nyt telkänpönttöjä on meidän pihassamme jo kuusi ja lisäksi yksi lehtopöllön pönttö, jossa telkkä myös voi pesiä.

 

Jarkko noin 48 vuotta sitten.

Useimpina päivinä ikäänsä ei tule miettineeksi, mutta kun omat pojat lähestyvät viidenkymmenen vuoden ikää ja vanhimmat lapsenlapsetkin ovat jo kolmannellakymmenennellä, niin kyllä minun täytyy olla aika vanha. Tosin oma äitini on 95-vuotias ja hän sanoi vasta joskus kahdeksankymmenenviiden ikävuoden jälkeen alkaneensa tuntea itsensä ikäihmiseksi. Esikoispoikani Jarkko täyttää tänään vuosia ja viisikymppisiin on enää vähän matkaa.