Sunnuntaina lähdettiin kesäkurpitsakeittolounaan jälkeen Antin kanssa ajelemaan Askolaan, suunnitelmissa oli käydä Askolan hiidenkirnuilla sekä kirjailija Johannes Linnankosken nuoruudenkotimuseossa, joka Uusimaa-lehden mukaan oli avoinna tänä sunnuntaina kahdesta iltaseitsemään.

 

Jättiläisen kuhnepytty on Askolan hiidenkirnualueen suurin kirnu, sen syvyys on 10,2 metriä ja halkaisija 4,3 metriä.

Ensin siis hiidenkirnuille, joilla olemme viimeksi käyneet vuosia sitten. Tarinan mukaan hiidenkirnut löytyivät sattumalta kesällä 1950, mutta vasta vuonna 1964, kun Yhtyneet Kuvalehdet päätti kustantaa kirnujen esiin kaivamisen ja tyhjentämisen kivistä ja maa-aineksesta, pääsivät työt kunnolla käyntiin ja kuntalaisten osallistuessa talkootyöhön saatiin kaikki Askolan Kirnukallion kaksikymmentä hiidenkirnua kaivetuksi esiin. Työ saatiin valmiiksi toukokuussa 1965, jolloin kirnualueella pidettiin avajaiset. Askolan hiidenkirnut on Suomen suurin kirnuesiintymä.

 

Kolmoset: Mylly, Kattila ja Kuppi

Sunnuntaina sää oli retkeilyyn sopiva; aurinkoinen ja lämmin mutta ei helteinen. Hiidenkirnujen parkkipaikalta on viidensadan metrin kävelymatka kirnuille pitkin metsäpolkua, jossa on suurehkoja korkeuseroja, kiviä, puunjuuria ja paljasta kalliota sekä portaita, joten jo matka kirnuille vaatii kohtalaista kuntoa. Kirnut ovat jyrkässä kallion rinteessä, jossa on portaat ja kaiteet kulkua helpottamassa. Tarkkana pitää kuitenkin olla, kun siellä liikkuu, sen verran jyrkkä kalliorinne on. Onneksi maasto oli kuivaa, joten liikkuminen portaissa ja kalliolla tuntui turvalliselta. Kalliolta näkyy Porvoonjokilaaksoon, ja Porvoonjoessa näkyi useampia melojia. Hiidenkirnuillehan voi tulla myös kanootilla, koska kirnujen lähellä on rantautumispaikka melojille.

Nykyteorian mukaan hiidenkirnut ovat syntyneet viimeisimmän jääkauden päättyessä yli kymmenentuhatta vuotta sitten, kun jäät ovat sulaneet ja kivet ja hiekka ovat kuluttaneet kalliota satojen, tai mahdollisesti jopa tuhansien vuosien ajan. Hiidenkirnut tekevät suuren vaikutuksen, on vaikea kuvitella, miten kivikovaan kallioon on syntynyt tällaisia pyöreitä, sileäreunaisia kirnuja.

 

Kirjailija Johannes Linnakosken nuoruudenkoti.

Hiidenkirnuilta lähdettiin ajamaan Askolan keskustaa ja Linnankosken nuoruudenkotimuseota kohti. Kun tultiin perille, paikalla oli jo kaksi miestä ihmettelemässä, että miksiköhän museon ovet ovat edelleenkin lukossa, vaikka niiden olisi pitänyt avautua jo yli kaksikymmentä minuuttia sitten. Pian paikalle tuli kolmaskin auto ja pienellä parkkipaikalla alkoi olla jo ahdasta. Siinä sitten joukolla ihmeteltiin, että mikähän mahtaa olla syy siihen, ettei museo ole auki, vaikka siitä ihan paikallislehdessä ilmoitettiin. Kurkittiin ikkunoista sisään rakennukseen ja kun ketään ei ilmestynyt paikalle avaamaan ovea, lähdettiin pois. Auki ei ollut myöskään lähellä oleva Askolan Taidekahvila Terehtööri, joka toimii Linnankosken syntymäkodissa. Sen tosin tiesimme etukäteenkin, että kahvila ei ole auki. Lähdimme sitten ajamaan kotiin, jossa juotiin kahvit ja syötiin leivonnaiset.