P1210938.JPG

 

Linda Olssonin romaani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2009, 344 s.) kertoo kahdesta naisesta; Astridista ja Veronikasta. Vanha Astrid asuu pienessä ruotsalaiskylässä omassa talossaan yksin ja lähes erakoituneena. Kylän väki pitää häntä vähän outona. Noin kolmekymppinen kirjailija Veronika on kohdannut suuren surun menetettyään elämänsä rakkauden Jamesin. Hän on päättänyt vetäytyä täydelliseen rauhaan kirjoittamaan kirjaansa, ja hän vuokraa Astridin naapurista talon, jonne hän saapuu maaliskuussa. Astrid näkee uuden naapurinsa saapumisen ja asettumisen taloonsa, ja hän seuraa tämän toimia kotinsa ikkunasta, mutta kun menee muutama päivä, ettei naapurissa näy mitään liikettä, Astrid menee koputtamaan naapurin ovelle.

Kului kaksi päivää. Toisena yönä hän heräsi ja meni seisomaan ikkunan ääreen. Toinen talo oli haudanhiljainen. Hän istui pöydän ääreen ja katseli ulos ... Astrid ei pystynyt enää nukkumaan. Hän vaelsi huoneensa ja keittiön väliä kahvimuki kädessä. Auto seisoi samassa paikassa. Nainen ei ollut voinut lähteä ... Hän tiesi naapuristaan vain sen, minkä oli pannut merkille. Nainen oli nuori. Ihmisen iän määrittäminen oli käynyt vaikeaksi. Olisiko ollut kahdenkymmenenviiden? Kolmenkymmenen? ... Eräänä päivänä kaupassa hän oli kuullut jonkun puhuvan naisesta mutta oli kävellyt tapansa mukaan pois. Veronika. Nimen hän oli kuullut ... Aika kului yhä hitaammin, ja minuutti minuutilta hänen kävi yhä vaikeammaksi kääntää katsettaan pois talosta pellon laidalla. Se tuntui vievän kaiken tilan, kaikki hänen ajatuksensa. Viimein hän meni hakemaan takkinsa ... Hän käveli tien päähän ja toisen talon etupihan poikki. Elonmerkkiäkään ei näkynyt. Hän koputti ovelle ja astahti taaemmas kuin olisi valmistautunut pakenemaan ... Kun ovi avautui ja hän seisoi kasvokkain nuoren naisen kanssa, hän tajusi elämän palanneen peruuttamattomasti. Hän välitti.

Astrid ja Veronika tutustuvat ja vaikka heillä ei luulisi olevan mitään yhteistä, he huomaavat vähitellen, että heitä yhdistää yksinäisyys ja suuresta menetyksestä johtuva tuska. He alkavat vierailla toistensa luona, he tekevät kävelyretkiä lähiympäristöön ja syövät yhdessä. Lettujen ja metsämansikkahillon sekä viinilasien äärellä he keskustelevat ja kertovat elämästään ja menetyksistään. He uskaltavat kertoa toisilleen kipeimmätkin surunsa ja saavat lohtua toisistaan. Nykyhetkessä ei tapahdu paljonkaan, vaan pääosin naiset käyvät läpi menneisyyttään.

Marraskuussa Veronika lähtee kylästä. Hänellä oli ollut kylään tullessaan ajatus kirjoittaa kirja Jamesista, mutta kun hänen kirjansa oli alkanut muotoutua, hän ymmärsi, ettei kirja kertoisi Jamesista. Hän oli vähitellen ymmärtänyt, että tarina jonka hän haluaa kertoa onkin Astridin tarina. Maaliskuussa, vuoden kuluttua siitä, kun hän ensimmäisen kerran saapui kylään, hän palaa.

"Astrid, minä olen saanut kirjan valmiiksi", hän kuiskasi. "Toivottavasti pidät siitä sillä se on sinun kirjasi ... "Sinun tarinasi oli pakko kirjoittaa. Piti saattaa päätökseen jokin, joka alkoi kauan sitten ... Tässä se nyt on, Astrid, sinun kirjasi. Annoin sen nimeksi 'Laulaisin sinulle lempeitä lauluja'.Tulin tänne laukku täynnä murheita ja kirjoittamaton kirja mukanani. Sinä autoit minua näkemään, että surut ovat myös rakkautta, iloa ja naurua, jotka kuuluu kantaa kevyesti, ikuisesti sisällään...

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on kauniisti kerrottu koskettava tarina elämästä, menetyksistä, muistoista ja ystävyydestä.