Menimme tänään iltapäivänäytökseen Kansallisteatteriin, jossa esitettiin näytelmä Kaspar Hauser. Näytelmää on aikaisemmin esitetty Q-teatterissa, jossa se on ollut erittäin suosittu ja nyt tammikuun alussa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä on muutama lisäesitys, jotka myytiin nopeasti loppuun. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Maria Säkö on analysoinut näytelmän syvällisesti vuosi sitten helmikuussa, jolloin sitä esitettiin Q-teatterissa. Hänen arvionsa on otsikoitu: ”Q-teatterin Kaspar Hauser on teatteritapaus – Loistava esitys esittelee Y-sukupolven syvimmät tunnot.” Myös monet muut kriitikot ovat olleet haltioissaan tästä Y-sukupolven eli noin kolmikymppisten tarinana markkinoidusta esityksestä.

Nurnbergin kaupungista löytyi vuonna 1828 laiminlyöty lapsi, joka oli elänyt koko elämänsä pimeään kellariin suljettuna. Hän osasi tuskin kävellä ja hän osasi puhua vain yhden lauseen. Hän ei tiennyt edes, että muitakin ihmisiä on olemassa, koska hänelle oli työnnetty ruokaa aina, kun hän nukkui. Vapauduttuaankin hän söi vain leipää ja vettä. Häntä alettiin kutsua Kaspar Hauseriksi. Kaspar Hauser eli vuosina 1812 - 1833. Hän ehti elää viisi vuotta vapaudessa, kunnes hän kuoli puukotuksen seurauksena. Ei tiedetä, tekikö hän itsemurhan vai murhattiinko hänet. Tämä historiallinen tarina on pohjana, ja sen päälle on luotu tarina meidän aikamme nuorten aikuisten elämästä.

Sen enempää analysoimatta voi Kaspar Hauserista sanoa, että se oli erikoinen esitys, jossa kuitenkin oli paljon sellaista, jonka saattoi nähdä myös omaan elämäänsä liittyvänä. Se oli pääosin aikamoista tykitystä, jossa tilanteet ja tapahtumat vaihtuivat nopeasti. Paikoin esitys kuitenkin jäi junnaamaan paikalleen turhan pitkäksi ajaksi. Näyttelijöitä oli kolme: Eero Ritala, Lotta Kaihua ja Jussi Nikkilä. He olivat aivan loistavia rooleissaan ja panivat itsensä likoon täysillä.

Teatterin jälkeen ajoimme Söderkullaan turkkilaista ruokakulttuuria vaalivaan Ravintola Veljekset -ravintolaan, jossa söimme maukkaat annokset, minä söin pinaatilla ja fetajuustolla täytettyä kanafilettä ja Antti söi lammasruukun.

Kotiin tultuamme jäimme katsomaan televisiosta uutta kotimaista tosi-TV-sarjaa Ensitreffit alttarilla. Ajatus ensitreffeistä alttarilla tuntuu kyllä hieman omituiselta, mutta tällaiseenkin formaattiin näyttää löytyvän halukkaita osallistujia.