Huominen perinteinen silakkaillallinen Byarsborgilla on peruutettu, koska ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi. Meitä se harmittaa kovasti, kun olemme jo monena vuonna käyneet siellä kahdestaan tai ystäviemme kanssa syömässä maukasta silakkaa, jota on ollut tarjolla monessa eri muodossa. Aikaisemmin tilaisuus on ollut hyvinkin suosittu.

Olen taas tekemässä kuva- ja tarinakirjaa, tällä kertaa kolmatta. Ensimmäisen kirjan  tein äidin ja isän 65-vuotishääpäiväksi, toisen tein omasta tähänastisesta elämästäni ja nyt on vuorossa kirja Jarkon lapsuudesta ja nuoruudesta, jota seuraa samanlainen kirja Jarnosta. Aina kun aloitan tällaisen kirjan teon, jämähdän pitkäksi ajaksi tietokoneen ääreen ja muut hommat jäävät vähemmälle.

Ehdimme kuitenkin katsoa päivällä televisiosta kotimaisen iltapäiväelokuvan, joka oli Hesarin arvioinnissa yhden tähden saanut Mika Waltarin näytelmään Rakas lurjus pohjautuva ja Toivo Särkän ohjaama Rakas lurjus vuodelta 1955. Pääosissa esiintyivät Ansa Ikonen, Joel Rinne ja Edvin Laine. Elokuva tehtiin aikanaan kymmenessä päivässä eikä siinä ajassa välttämättä saada aikaiseksi mitään mestariteosta. Vähän mietityttää, että miltähän näyttelijöistä tuntuu näytellä noin epäuskottavaa ja ohutta elokuvaa. He kuitenkin tekivät elokuvassa parhaansa.

Illalla katsottiin televisiosta jälleen Voimistelun Gymnaestradan Pohjola-illan gaalanäytöstä. Esitykset olivat taas huippuluokkaa niin kuin kaikissa Gymnaestradan näytöksissä on ollut. Jos maanantainen Sveitsin ilta, jota olimme Helsingin jäähallissa katsomassa, oli teknisesti huippuluokkaa, niin Pohjola-illan esitys oli sitä taiteellisesti. Jotenkin näiden esitysten myötä voimistelun monipuolisuus on tullut esiin aivan uudella tavalla. Voimistelijoiden iloisia ilmeitä ja intoa on ilo katsoa.