Eilen maanantaina vein isän taas silmäpistokseen Tilkan Silmäsairaalaan. Isälle on annettu pistoksia sekä Tilkan Silmäsairaalassa että HUSin Läntisessä Silmäsairaalassa Lauttasaaressa parin vuoden ajan ja kaikkiaan jo aika monta kertaa. Silmään pistäminen kuulostaa aika ikävältä ja siltä se kuulemma myös tuntuukin, vaikka ei normaalisti sujuessaan ole erityisen kivulias toimenpide. Paippisista kotiin ajaessani huomasin Nikkilässä Seurakuntakodin edessä ilmoituksen verenluovutuksesta, jonne olin kyllä aikonut mennäkin, mutta olin ehtinyt sen jo unohtaa. Verenluovutus sujui harvinaisen nopeasti, koska väkeä oli paikalla melko vähän. Pois lähtiessäni, kun kello oli neljän paikkeilla, jonoa oli yhtäkkiä kertynyt melkoisesti.

Iittalan Valtakunnallinen Taidekirjapäivä palkitsi vuoden 2014 parhaana taidekirjana Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön julkaiseman kirjan Minä & Sibelius: 20 näkökulmaa säveltäjämestariin. Teoksessa 20 klassisen musiikin tuntijaa kertoo oman näkökulmansa Sibeliukseen ja hänen musiikkiinsa. Jotkut kirjoittajista tunsivat Sibeliuksen henkilökohtaisesti. Kirjan tekemiseen ovat osallistuneet myös Sibeliuksen tyttären Katarinan pojanpoika viulisti Jaakko Ilves ja Sibeliuksen tyttären Ruthin pojanpoika toimittaja Janne Virkkunen. Muita Sibelius-suhteestaan kirjoittavia ovat muun muassa kapellimestari Okko Kamu, pianisti ja kapellimestari Erkki Korhonen, kirjailija ja poliitikko Lasse Lehtinen, sopraano Karita Mattila, kapellimestari Susanna Mälkki ja pianisti Iiro Rantala.

Minä ja Sibelius.jpg

Minä & Sibelius: 20 näkökulmaa säveltäjämestariin on suurikokoinen, kaunis ja tyylikäs teos. Siinä on myös hienoja kuvia. Kirjan tekijöiden tarinat ovat kiinnostavia. Erityisen kiinnostavia ovat Sibeliuksen tytärten Katarinan ja Ruthin lastenlasten Jaakko Ilveksen ja Janne Virkkusen omakohtaiset muistot Jean ja Aino Sibeliuksesta.

”Meille Sibeliukset olivat Ainolan pappa ja mummi, jotka viettivät Ainolassa seesteistä vanhuuttaan. Siltä se ainakin näytti ja tuntui.”...”Minun muistoissani Pappa ei ole tuima murjottaja, vaan hän pysyy aina lempeänä ja hyväntahtoisena ihmisenä, jolla riitti pienille pojille ystävällisiä tokaisuja. Ne olivat ehkä hieman etäisiä, mutta aina ystävällisiä.” (Janne Virkkunen)

Päivällä leivoin sämpylöitä ja sen jälkeen ruvettiin katsomaan televisiosta ykköseltä kotimaista elokuvaa, joka oli vuoden 1939 kesällä kuvattu SF-paraati. Elokuvan pääosissa esiintyivät Ansa Ikonen turistioppaana ja Tauno Palo taksikuskina. Helsingin Sanomat kirjoitti, että elokuvaa voi katsoa monesta eri kulmasta. Katsoin elokuvan lähihistoriallisena kuvauksena Helsingistä, jossa valmistauduttiin vuoden 1940 kesäolympialaisiin. SF-paraatin tarkoituksena oli markkinoida olympiakaupunki Helsinkiä matkailukohteena. Niitä olympialaisia ei sitten sodan sytyttyä koskaan pidetty. Elokuva oli vauhdikas ja vähän hassu ja Ansa Ikonen ja Tauno Palo lauloivat yhdessä komeasti.