Perjantai 30.8.

Tänään leivoin ruispatukoita uudesta juuresta. Ihan ne olivat saman makuisia kuin vuosikertajuurellakin tehdyt. Olin myös iltapäivällä menossa suunnistamaan, koska eilen illalla en päässyt suunnistuskouluun, kun oli muuta ohjelmaa. Ajoin auton Boxin tien varrella olevalle pienelle aukiolle ja olin lähdössä metsään, kun samalle aukiolle ajoi autolla mies, joka oli myös lähdössä metsään. Menin vähän matkaa ykkösrastia kohti, mutta sitten minua rupesi pelottamaan, kun kyseinen mies näytti kulkevan samaan suuntaan jonkin matkan päässä minusta. Käännyin takaisin, palasin autolle ja ajoin kotiin.

Vähän harmitti, että suunnistusreissu meni mönkään, mutta lähdin sitten lähimetsään sieniä etsimään. Löysinkin ihan läheltä jonkin verran hyvänlaatuisia herkkutatteja. Hirvikärpäsiä tuntuu olevan paljon tänä syksynä. Niitä sai nyppiä tukasta vielä kotonakin. Illalla Merja soitti. Heillä oli Keijon kanssa asioita Boxissa ja he tulivat samalla käymään meillä. Oli kiva saada yllätysvieraita, eikä heitä näyttänyt yhtään häiritsevän, että meillä ei ollut siivottu vieraita varten.

Torstai 29.8.

Neljä opettajakollegaani Helena, Marjut, Markku ja Suvi Haaga-Heliasta vietti eläkkeellelähtöjuhlaansa Pakin talossa Pakilassa, ja olin saanut kutsun tilaisuuteen. Pakin hirsinen talo on rakennettu 1700-luvulla, ja se on Helsingin kolmanneksi vanhin alkuperäisellä paikallaan oleva talo. Meitä oli paikalla viitisenkymmentä nykyistä ja entistä haagahelialaista. Oli kiva tavata työkavereita, joista vielä työelämässä olevia näen aina silloin tällöin, kun käyn Haaga-Heliassa Pasilassa. Söimme, seurustelimme ja eläkkeelle lähtevät kertoivat uravalinnastaan ja työvuosistaan opettajana.

Ehdin olla läksiäistilaisuudessa kolmisen tuntia, minkä jälkeen Antti tuli hakemaan minua ja jatkoimme Espoon kirkkoon Urkuyö ja aaria -konserttisarjan päätöskonserttiin Nuit d’été (kesäyö), johon liput oli hankittu jo toukokuussa. Siinä esiintyivät Suomen Kansallisoopperan orkesteri, Suomen Kansallisoopperan naiskuoro, sopraano Hanna Rantala ja mezzosopraano Lilli Paasikivi. Naisäänet soivat kauniisti kirkossa, erityisesti pidin Hector Berliozin Laulusarjasta Kesäöitä op.7, jonka Lilli Paasikivi lauloi.

Keskiviikko 28.8.

Eipä sitä varajuurta löytynyt pakastimesta, joten päätin hapattaa juuren ja tehdä samalla uuden ruisleipätaikinan. Otin pakastimesta puolikkaan viimeksi tekemääni ruispatukkaa, raastoin sen raastimella hienoksi ja laitoin kulhoon vettä, leipäraasteen ja ruisjauhoja. Näin se nyt saa hapantua kaksi vuorokautta, jonka jälkeen teen teen taikinan ja leivon leivät.

Olimme Merjan ja Kaijan kanssa Heinolan kesäteatterimatkalla keskustelleet, että olisi kiva käydä Mäntsälän Nummisissa Alikartanossa eli Frugårdissa tutustumiskäynnillä ja nyt oli aika toteuttaa suunnitelma, kun kartanomuseo  sulkeutuu taas talven ajaksi elokuun  lopussa. Meitä oli paikalla Katri, Eino, Kaija, Merja, Marja ja minä. Olimme varanneet opastuksen, ja saimme kuulla 1600-luvun alussa perustetun Alikartanon tilan ja vaiheista sekä Nordenskiöldien suvun elämästä kartanossa vuodesta 1709 vuoteen 1912. Tutkimusmatkailija ja Koillisväylän ensimmäinen purjehtija Adolf Erik Nordenskiöld vietti lapsuutensa Alikartanossa. Ennen pois lähtöä joimme vielä kahvit Museokahvila Hedda Noorassa. Totesimme, että tämä oli meidän kartanokierroksemme ensimmäinen kohde, seuraavakin on jo suunnitteilla.

Televisiosta alkoi eilen Junior MasterChef ohjelma, jonka uusinnan katsoimme tänään. Kovin taitavia ruoanlaittajia näyttivät olevan kaikki kaksitoista pikkukokkia. Päivän voittajan Viivin annos oli pihvi naudan ulkofilestä pippurikastikkeessa, bataattiranskalaiset ja uunivalkosipuli. Tuomarien Tomin ja Meri-Tuulin mielestä pihvi oli täydellinen.

Tiistai 27.8.

Aurinkoinen kaatopaikkapäivä. Antti vei peräkärryllisen oksia ja risuja ja toisen kärryllisen muuta turhaa tavaraa pienjäteasemalle.

Illalla matkasimme Nurmijärven Palojoelle Kivi-juhlien teatteriesitykseen. Näytelmä oli Veijo Meren kirjoittama Aleksis Kivi. Se kertoi Aleksis Kiven lapsuudesta ja ajasta, jolloin hän asui Charlotta Lönnqvistin luona Fanjunkarsissa ja kirjoitti Seitsemän veljestä -teostaan. Esitys oli hieno kokonaisuus, kulttuurihistoriaa, vahvoja näyttelijäsuorituksia, voimaa ja vauhtia, musiikkia, laulua, ilon ja surun tunteita. Miehitys oli myös vahva, viiden hengen yhtye, kahdentoista hengen lapsikuoro, kymmenen hengen kuoro ja lukuisa joukko nättelijöitä. Emme ole pitkään aikaan olleet Kivi-juhlilla, mutta nyt odotan mielenkiinnolla heidän ensi kesän ohjelmistoaan.

Maanantai 26.8.

Kävin vielä aamulla katsomassa hämähäkin seittiä, mutta nyt se oli jo hieman rikkoutunut, kun kärpänen oli lentänyt sitä päin ja jäänyt kiinni. Tyydyin siis yhteen eilen ottamistani kuvista, jonka lähetin eteenpäin. Kävin myös kirjastossa, josta olin varannut muun muassa Leena Lehtolaisen uusimman kirjan Rautakolmio ja Pekka Punkarin kuvausoppaan Digikamerakoulu. Aloitin Lehtolaisen kirjalla.

Sunnuntai 25.8.

Lämmin, aurinkoinen kesäpäivä. Aamulla Antti lehteä postilaatikolta hakiessaan näki männyn oksalla lähes täydellisen hämähäkin seitin, ja kun hän kertoi siitä, niin ajattelin, että siitä saisin aiheen symmetria-aiheiseen valokuvauskisaan, johon olin lupautunut osallistua. Kun kuvausaikaa on enää elokuun loppuun, niin olin kovin tyytyväinen, kun minulla nyt oli aihe kuvattavaksi. Seitti oli kuvattavissa vain silloin, kun aurinko paistoi suoraan sitä kohti, muulloin seitti ei kuvissa näkynyt. Ehdin ottaa muutaman kuvan, ennen kuin aurinko oli sen verran siirtynyt, että kuvaus ei enää onnistunut.

Lauantai 24.8.

Metsän siivoushommissa aamulla kesän ensimmäinen hirvikärpänen iski kiinni ohimooni, hirvikärpäset ovat ikäviä otuksia. Metsä talon ympäriltä on nyt taas pääpiirteissään siisti ainakin seuraavaan myrskyyn asti.

Iltapäivällä lähdimme rapukattilan kanssa Outin, Tompan, Saran ja Alexin luokse. Oli miellyttävä loppukesän lämmin sää ja viihdyimme ulkona myöhäiseen iltaan. Aluksi Tomppa tarjosi meille hyvin vanhaa, hienoa samppanjaa vuodelta 1979. Alkuruoaksi Outi teki herkullisia sienibruschettoja, minkä jälkeen olivat vuorossa ravut, joiden syömiseen myös Sara osallistui, Alexilla oli sillä hetkellä mukavampaa puuhaa. Saran mielestä ravut olivat hyviä. Minä hieman avustin häntä kuorien rikkomisessa, ja hän söi niitä peräti seitsemän. Ensi vuonna Sara lupasi lisätä määrän kahdeksaan. Kun ravut oli syöty, ilta alkoi olla jo sen verran viileä, että siirryimme sisälle syömään jälkiruokaa, joka oli Tompan valmistama creme brulee, se oli  maultaan ja ulkonäöltään aivan täydellistä. Maistoimme myös Altian Valhalla-yrttilikööriä, joka tulee vasta syksyllä Alkoon myyntiin. Juoma oli tyylikkäässä pullossa, ja se oli hyvänmakuista.

Perjantai 23.8.

Aamiaiseksi söimme kaurakiisseliä. Se on perinteinen karjalainen juhlaruoka, jota me aina joskus nautimme aamiaisruokana. Sen valmistus alkoi jo eilen, kun kauraryynejä, vettä  ja hiivaa pantiin kulhoon hapantumaan. Aamulla kauraryynit siivilöitiin pois ja nestettä keitettiin kymmenen minuuttia, jolloin siitä tuli rakenteeltaan kiisselimäistä. Mausteeksi hieman suolaa. Aamiaisen jälkeen tein kaksi vuorokautta hapantuneeseen juureen ruisleipätaikinan, jonka sitten parin tunnin nostatuksen jälkeen leivoin ruispatukoiksi. Litran taikinasta tulee kahdeksan patukkaa. Jarno tuli käymään ja rupesi laskemaan, paljonko niille leiville tulee työpalkkoineen hintaa ja oli sitä mieltä, että taitaa saada halvemmalla kaupasta. Ihan hyvältä ne hänestä kuitenkin maistuivat. Voi hurja, unohdin ottaa taikinasta palan seuraavan leivonnan juurta varten. Nyt voin vain toivoa, että minulla on ylimääräinen varajuuri pakastimessa. Antti haki kaupasta tilaamansa kahdeksankymmentä elävää rapua, keitti ja jäähdytti ne ja laittoi jääkaappiin odottamaan huomista. Söimme yhden puoliksi ja maku oli kohdallaan.

Valokuvia järjestäessäni löysin hauskan kortin, jonka Jarno oli saanut vuonna 1993 kahdelta Nikkilän päiväkodissa hoidossa olleelta veljekseltä, kun hän oli lopettanut muutaman kuukauden työharjoittelunsa siellä ja lähtenyt armeijaan. Veljekset Jesse ja Jimi kirjoittivat, että ”Jarno on iloinen ja kiva. Se osaa tehdä hyviä lentsikoita. Jarno lukee kirjoja ja maalaa aina pääsiäismunia. Jarno auttaa askartelussa ja hämähäkin teossa. Jarno on hyvä painimaan ja mä pamputin sitä kerran tyynymakkaralla. Kiitos Jarno kivoista päivistä ja hyvästä hoidosta. Kaikkea hyvää jatkossa sinulle. T: Jesse & Jimi, Sari & Reijo.”

Torstai 22.8.

Illalla vietettiin Taiteiden yötä Helsingissä ja mekin ajoimme autolla Itikseen ja jatkoimme sieltä Metrolla Helsingin keskustaan. Meillä oli vapaaliput Kansallisteatteriin, jonka pienellä näyttämöllä oli Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmän avoimet harjoitukset. Aivan aluksi ohjaaja Kaisa Korhonen kertoi täydelle katsomolle näytelmän taustaa ja tapahtumia lyhyesti ja sen jälkeen näyttelijät esittäytyivät ja kertoivat, minkälaisia rooleja heillä on näytelmässä. Oli hauska seurata, miten ohjaaja ohjasi näyttelijöitä, jotka eivät vielä läheskään osanneet vuorosanojaan eivätkä muistaneet kaikkia kohtauksia. Kuiskaajalla oli täysi työ, kun hän huuteli unohtuneita repliikkejä näyttelijöille. Ensi-ilta on 11.9., mutta vielä on harjoiteltava kovasti ennen sitä. Näytelmän pääosassa ovat kolmen sukupolven naiset — isoäiti Emma, äiti Margit ja tytär Märta ja se on koottu Märta ja Henrik Tikkasen omaelämäkerrallisista teoksista. Tunnin verran saimme seurata esitystä ja sen jälkeen ohjaaja ilmoitti, että he jatkavat harjoitusta ilman meitä.

Kävimme vielä ennen kotiinlähtöä Rautatientorilla Herkkujen Suomi 2013 -tapahtumassa, jossa esiteltiin pienten elintarvikeyritysten ja pienpanimoiden tuotteita. Joimme yhdet oluet ja saimme samaan pöytään seuraksemme kaksi hilpeää leidiä, jotka kertoivat tunteneensa toisensa ja olleensa ystäviä jo yli 70 vuotta. He nauttivat saksalaiseen tapaan Jägermeister-snapsin oluensa seuraksi. Samaan pöytään istui myös kaksi kaveria, joiden kanssa keskustelimme hillanpoiminnasta Ranualla. Hillat olivat kypsyneet pari viikkoa etuajassa, mistä syystä thaimaalaiset hillanpoimijat olivat myöhästyneet poiminnasta.

Keskiviikko 21.8.

Nilkka tuntui aamulla aika hyvältä, mutta pidin sinä tukisidettä tämän päivän. Päivä oli kaunis ja kesäinen, ja aloitin ruisleivän valmistuksen. Otin ruisleivän juuren pakastimesta ja annoin sen sulaa. Sekoitin kulhossa (meillä ei ole puutiinua) juuren lämpimään veteen ja lisäsin ruisjauhoja. Mutta onhan meillä sentään härkin, eli hämmennysväline (Wikipedian mukaan). On meillä myös pellavapyyhe, jolla kulho peitetään käymisen ajaksi. Jätin seoksen käymään kahdeksi vuorokaudeksi ja sekoitan sitä aina välillä ohi kulkiessani.

Riana täytti tänään seitsemän vuotta, ja sukulaisia ja ystäviä oli kutsuttu hänen syntymäpäivilleen. Hän on reipas koululainen, joka ottaa koulun alkamisen hyvin rennosti. Hän on yhden kerran unohtanut koulurepun kotiin ja kerran lähtenyt välitunnille samalla luokalla olevan serkkunsa kanssa, kun olisi pitänyt mennä syömään. Tytöt vähän ihmettelivät, kun välitunnilla oli niin kovin hiljaista eikä muita oppilaita näkynyt, mutta selvisihän se syy, kun opettaja tuli hakemaan heidät syömään. Koulurepun kotiin jättäminen oli Rianasta oikeastaan ihan mukava juttu, kun hän pääsi tunnilla lukemaan luokkakaverinsa kanssa samasta kirjasta. Hän on kehittynyt kovasti vanteen pyörityksessä. Nyt hän jo pyörittää samanaikaisesti kahta vannetta ja vieläpä eri tahdissa, aika vaikuttavaa. Syntymäpäivillä oli oikein mukavaa, joimme kahvia ulkona terassilla, ja aurinko paistoi lämpimästi vielä illallakin.

Tiistai 20.8.

Aamusella olin Porvoossa fysioterapiassa ja sieltä autolle kävellessäni kaaduin ja loukkasin nilkkani, joka aluksi tuntui kipeältä, mutta oli jonkin ajan kuluttua lähes oireeton. Päivällä kävin Ritvan kanssa puolentoista tunnin kävelyllä sillä aikaa, kun Antti oli fysioterapiassa Itiksessä eikä jalka silloin juurikaan oireillut. Joimme kahvit Ritvalla ja Pentillä ennen kuin lähdimme Nikkilään.

Veimme Kotimäen päiväkotiin askartelumateriaaliksi kaksi ja puoli kiloa erilaisia simpukankuoria, joita olimme tuoneet matkoiltamme ja jotka nyt pääsivät hyötykäyttöön. Päiväkoti otti ne mielellään vastaan, ja siellä oli jo ideoita niiden käytöstä. Kun olin kotona jonkin aikaa täytellyt ristikkoa, jalka rupesi pikkuhiljaa turpoamaan ja kipeytymään. Nyt on hieman vaikea liikkua, kun siihen koskee sen verran kovasti. Laitoin siihen tukisiteen.

Maanantai 19.8.

Tänään kävin Pasilassa, jossa opettajat olivat jo palanneet lomilta, opetus kuitenkin käynnistyy täysillä vasta ensi viikon alussa. Teen vielä ainakin vuoden opinnäytetyöohjauksia HAAGA-HELIA:ssa. Toivottavasti ohjattavani saavat opinnäytetyönsä sinä aikana tehdyksi. Kävin myös Outin kanssa lounaalla Ruoholahdessa.

Sunnuntai 18.8.

Sunnuntain Keski-Uusimaa-lehdessä kerrottiin, että Valkosipulifestivaalien kävijämäärä oli lauantaina ollut peräti 40 000. Kunniakynsilaukkaajiksi oli valittu Kaisa Ahomaa-Krogell, joka on kirjoittanut kirjan Valloittava valkosipuli, muotoilija Stefan Lindfors, näyttelijä Ulla Tapaninen ja fysioterapiayrittäjä, entinen kansanedustaja Arja Karhuvaara.

Krapintila Tuusulassa on ollut Holman suvun omistuksessa vuodesta 1911, ensin se oli lypsykarjatilana ja vuodesta 1973 hotelli- ja ravintolapalveluyrityksenä Tuusulan Rantatien varrella. Olemme käyneet Krapin vuodenaikalounailla eri vuodenaikoina. Tänään olimme siellä kesäpöytälounaalla Päivin, Juuson, Jannen ja Juulian kanssa. Kesäpöydän ruokalajivalikoima oli todella monipuolinen ja ruoka oli maukasta. Koska Päivillä ja minulla oli omat kuljettajat mukana, saatoimme ottaa ruoan kanssa lasillisen sekä valko- että punaviiniä.

Illalla vaihdettiin Sveitsin ja Suomen kuulumisia skypettämällä Hilkan kanssa pitkästä aikaa. Oli niin paljon asiaa, että ei ehditty ollenkaan keskustella säätiloista.

Lauantai 17.8.

Keravan jokavuotiset valkosipulifestivaalit alkoivat aamulla kello yhdeksän, ja me olimme paikalla heti yhdeksän jälkeen. Siellä oli myös paikalla pöytyäläinen valkosipulinviljelijä, jolta olemme ostaneet jo useana vuonna valkosipulilettimme. Hänen valkosipulinsa eivät ole festivaalien kauneimpia, koska niitä ei ole pesty, mutta ne ovat kestäviä ja säilyvät kevääseen asti. Usein ne kylläkin on syöty jo ennen kevättä. Ostimme myös Ruukin Äijä-sinappia (Antille) ja Konjakki-sinappia (Helenalle) sekä Pehtoorin salaattikastiketta ja vielä jotakin levitettä ja salsaa. Söimme myös perinteiset friteeratut muikut. Olemme olleet valkosipulifestareilla useimpina vuosina vuodesta 1992 lähtien.

Yleensä olemme olleet paikalla festareilla vielä puolen päivän aikaan, kun vuoden kynsilaukkaaja on julkistettu, mutta nyt emme jääneet odottamaan julkistusta, vaan lähdimme piipahtamaan Paippisiin, jonne Mikko oli tullut eilen illalla ilahduttamaan isovanhempiaan. Piipahdus hieman venähti, kun ensin söimme siellä äidin laittaman lounaan ja sitten vielä joimme kahvit. Kotiin tultuamme alkoi sitten MM-kisojen miesten keihäskisan odottelu. Tero Pitkämäki heitti hienosti hopealle, kultamitalikin jäi vain kymmenen sentin päähän. Uskoisin kuitenkin, että Ilmajoki-hallissa oltiin tyytyväisiä mitaliin. Mekin päätimme avata mitalin kunniaksi  Suomen pienimmästä Alkosta Turusta ostamamme uusiseelantilaisen kuohuviinipullon, vaikka yleensä olemme juoneet kuohuviiniä silloin, kun Suomeen on tullut olympia- tai MM-kultaa. Nykyään Suomen arvokisakultamitalit ovat niin harvassa, että hopeakin ansaitsee kuohuviininsä. Juomamme kuohuviini olikin yllättävän maukasta.

Perjantai 16.8.

Aamuseitsemältä alkoi lipunmyynti syyskuussa Musiikkitalossa esitettäviin kahteen Verdin Requiemiin. Hyvissä ajoin olin valmiina ja aloin tehdä varausta netin kautta. Yllätys oli melkoinen, kun toinen esityksistä, se johon halusin liput, oli jo lähes loppuunmyyty ja parhaat paikat olivat menneet. Sain kuitenkin liput varatuksi. Kenelleköhän niitä lippuja myydään ennen virallisen lipunmyynnin alkua?

Eilinen tyytyväisyys kaappien kokoon saamisesta oli ennenaikaista, sillä tälle päivälle jätetty ovien saranoiden kiinnitys oli tosi kinkkistä ja siinä kului kohtuuttomasti aikaa. Nyt kaapit kuitenkin seisovat valmiina työhuoneessa. Tänään vielä hieman sataa ripotteli, mutta vain muutaman millin verran. Alkuviikolla maanantaista puolestapäivästä torstai-aamuun vettä tuli yli 50 milliä, joten nyt pitäisi sieniä ruveta ilmestymään.

Torstai 15.8.

Aamulla jännitettiin MM-kisojen miesten keihään karsintaa. Hienoa, että ”naapurikylän poika” Tero Pitkämäki heitti ensimmäisellä yrityksellään karsintarajan yli. Terohan on syntynyt Ilmajoella ja asuu Ilmajoen Ahonkylässä. Näimme Teron muutama vuosi sitten Seinäjoella Tangomarkkinoiden aikaan, ja Tero suostui kuvattavaksikin sisareni Hilkan Samuel-pojan kanssa. Ilmajokiset ovat kovin ylpeitä urheilijasankaristaan, ja jo nyt siellä mietitään, miten he palkitsevat Teron mahdollisesta mitalista. Ilmajoki-halliin on asennettu isokokoinen screeni, ja Ilmajoen kunta on kutsunut kaikki kiinnostuneet seuraamaan lauantain finaalia. Siellä olisi mukava olla mukana tunnelmassa.

Antti haki Ikeasta kaksi kaappia, jotka hän sitten kokosi monikymmensivuisen ohjeen mukaan. Ihan niistä tuli samannäköiset kuin mallissakin ja kaikki osatkin tulivat käyttöön. Työhuoneesta tulee pikku hiljaa ihan  toimiva.

Keskiviikko 14.8.

Sadepäivä. Äidin ja isän 65-vuotishääpäivä on tänään, vaikka juhlimmekin sitä jo heinäkuussa yhdessä Mikaelin ja Joanien häiden rääppiäisten kanssa. Kävin onnittelemassa heitä, ja kävimme vieraskirjasta läpi heidän häihinsä osallistuneiden noin sadankolmenkymmenenviiden vieraan nimet. Äiti muisti kaikki vieraat ja kertoi, keitä he olivat ja missä he asuivat. Aika hyvin muistettu 65 vuoden jälkeen. Kutsuimme naapurin väen kahville, kun äiti oli tehnyt täytekakunkin. Aulis ja Anja, jotka olivat kotona, tulivat käymään. Soitimme Tuula-serkulleni onnittelusoiton, kun hänellä oli tänään syntymäpäivä.

Illalla kävimme Antin kanssa läpi kalenterimerkintöjäni ensimmäisiltä vuosiltamme täällä Lamminmäessä 1990-luvun alkupuolella. Muutimme tänne lokakuussa 1992. Antti oli ison osan ajasta työmatkoilla, erityisen usein Omanissa ja Brysselissä, mutta myös muualla Aasiassa ja Euroopassa. Minäkin pääsin käymään Omanissa kerran Antin työmatkan yhteydessä ja kaksi kertaa olemme olleet siellä yhdessä lomamatkalla. Oman on mielenkiintoinen ja kaunis maa. Antinkin mielestä se on upein arabimaista. Olimme kalenterimerkintöjen mukaan alkuvuosinamme täällä myös erittäin innokkaita savusaunassa kävijöitä ja minä leivoin usein ruisleipää. Sittemmin sekä savusaunominen että ruisleivän leipominen ovat harventuneet, erityisen vähän olemme käyneet savusaunassa tänä kesänä. Ruisleivän juuri, jota säilytän pakastimessa, on siis jo kaksikymmentä vuotta vanha.

Tiistai 13.8.

Hotelliaamiaisen jälkeen menimme käymään Turun Kauppahalliin. Hämmästyimme kovasti, kun näimme ketun luikkivan kauppahallin lähistöllä. Se vaikutti yllättävän kesyltä ja jäi lepäilemään puistossa olevan lasten liukumäen viereen. Turun Kauppahallissa on Suomen pienin Alko, josta ostimme viiniä kotiin vietäväksi. Sen jälkeen ajoimme Ruissaloon, jossa näimme pellolla käyskentelemässä ja ilmassa lentelemässä isohkoja hanhiparvia. Ruissalossa on Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, jonka kasvihuoneissa ja ulkoalueilla kiertelimme ja kahvit juotuamme lähdimme ajamaan kotiin. Matkalla satoi ja paistoi vuorotellen.

Maanantai 12.8.

Muistan hyvin hämärästi ensimmäisen koulupäiväni vuosikymmeniä sitten. Olin jo vuoden verran odottanut kovasti kouluun pääsyä siitä lähtien, kun Antti-veli aloitti koulun. Syyskuun ensimmäisenä päivänä menin äidin saattelemana kouluun täynnä intoa. Aamusella muistot taas palasivat mieleen, kun oli Rianan ensimmäinen koulupäivä, ja Jarkko lähetti kuvan, jossa Riana reppu selässä odottaa koulun alkua. Kansakoululuokkani tapasi 1.9.2007, jolloin oli kulunut tasan 50 vuotta siitä, kun me aloitimme koulun. Kokoonnuimme silloisessa Haarajoen kansakoulussa, ja meitä oli koolla noin puolet silloin aloittaneista hieman yli kahdestakymmenestä oppilaasta. Kävimme porukalla myös vanhusten palvelutalossa tapaamassa ensimmäisen ja toisen luokan opettajaamme Kyllikkiä.

Aamulla lähdimme ajamaan Turkuun, matkalla poikkesimme kahville Nummi-Pusulassa Ykköstien Aarreaittaan, jossa toimii divari (=diverssikauppa eli sekalaisten tavarain kauppa). Piti oikein tarkistaa wikipediasta, mitä divari tarkoittaa. Teimme kierroksen divarissa, ja Antti löysi H. Ahtelan vuonna 1951 kirjoittaman kirjan “Helena Schjerfbeck”, jonka ostimme. Vielä en tiedä, miksi kirjassa käytettiin Helena- eikä Helene-nimeä. Hotellissa lepäsimme hetken ennen kuin lähdimme Taideakatemian Köysiteatteriin, jossa Akseli Gallen-Kallelan pojantytär Aivi Gallen-Kallela kertoi isoisänsä taiteesta, erityisesti hänen vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn suunnittelemistaan huonekaluista ja sisustekstiileistä, muun muassa erilaisista seinävaatteista, ryijyistä ja matoista. Esityksensä lopuksi Aivi Gallen-Kallela toivotti meille nautinnollista iltaa Jorma Hynnisen monologioopperan Akseli seurassa ja totesi, että toivottavasti Jorma Hynnisen jäähyväisesityksen kanssa käy samalla tavalla kuin aikanaan Marlene Dietrichin jäähyväiskonsertin kanssa, eli että hän jatkaa jäähyväisesityksiä useiden vuosien ajan.

Monologiooppera Akseli, Seitsemän elämänhetkeä “vie Akseli Gallen-Kallelan mielenmaisemiin ja näkyihin, joita hallitsevat koskematon korpi ja sydänmaiden kansanihmiset, nuoruuden Pariisin ilot ja pettymykset, syvä rakkaus Mary-vaimoon, elinikäinen ystävä Louis Sparre, epämieluisan nousukas Berliini, tyttären kuoleman aiheuttama tuska, kalevalainen maailma, taiteen tekemisen intohimot ja ihanteet, levottomuus ja kaukokaipuu, Afrikan valo ja kauneuden huuma sekä kuoleman salaisuus”. (Pekka Hako: oopperan libretto, 2013.) Ooppera oli aivan huikean hieno kokemus. Jorma Hynninen esiintyi itseään säästämättä täysillä. Kun hän hakkasi puupölkkyä kirveellä, muutama puulastu lensi eturiviin päällemme, ja välillä hän heilui hiki päässä maalisutin kanssa. Tämän fyysisen toiminnan lisäksi hän jaksoi laulaa toista tuntia yhteen menoon ja hänen äänensä soi edelleen kauniisti. Ville Matvejeff johti yhdeksänpäistä Avanti!-kamariorkesteria. Oopperaa oli helppo seurata, kun se oli suomenkielinen ja kaikista sanoista sai selvän. Yleisö osoitti seisaaltaan suosiota ja Hynninen joutui palaamaan moneen kertaan kumartamaan.

Oopperan jälkeen menimme Ristorante Pizzeria Dennisiin, jossa Antti tilasi pizzan Il Presidente XII Sauli ja minä Don Sebastian -pizzan. Olivat muuten parempia pizzoja, kuin mitä söimme Italiassa.

Sunnuntai 11.8.

Televisiolähetys Moskovan MM-kisojen karsinnoista alkoi aamuvarhaisella, ja sen tahdissa jatkui myös siivousurakka. Sitä hidastaa erityisesti se, kun aina välillä pitää ruveta tutkimaan löytyneitä papereita ja valokuvia. Löysimme esimerkiksi sekä Antin että minun nuoruuden urheilu-uran lehtileikkeitä, joita piti tietenkin tutkia ja muistella niitä aikoja, kun juoksu ja keihäänheitto vielä sujuivat. Vuonna 1965 olin rippikoululeirillä Lahdessa, ja sieltä jouduin lähtemään kesken leirin viestinjuoksun suomenmestaruuskilpailuihin. Leiri oli Lahden ulkopuolella keskellä metsää olevassa leirikeskuksessa. Ensin sieltä oli päästävä tien varteen, josta pääsin linja-autolla kotiin Sipooseen, ja sieltä sitten lähdettiin porukalla Raumalle kisoihin. Järvenpään Palon tyttöjen joukkue, jossa juoksin, sai 4 x 100 metrin viestissä pronssia ja 4 x 300 metrin viestissä olimme viidensiä. Itse en ollut parhaimmillani, koska matka rippileiriltä Sipooseen ei ollut aivan mutkaton, mutta kyllä pronssimitalikin aivan hyvältä tuntui.

Myös vanhat henkilöarviointilausunnot, joita minulla on melkoisen paljon, kun aikanaan osallistuin erilaisiin testeihin työni puolesta, olivat mielenkiintoista luettavaa. Valokuvien joukosta löysin vuonna 1987 Uusimaa-lehteen otetut alkuperäiskuvat, joissa Jarkko ja Jarno ja muutama muu heidän kaverinsa ovat keräämässä hukkakauraa joltain kaarenkyläläiseltä pellolta. Poikien ilmeistä päätellen he olisivat mieluummin olleet tekemässä jotakin kivempaa, ehkä pelaamassa Commodore 64 -tietokoneella.

Jarno piipahti Chesmuksen ja Danielan kanssa matkallaan Helsingistä Porvooseen, mutta he jatkoivat pian matkaa kotiin ja jalkapalloharjoituksiin sekä valmistautumaan huomiseen koulun alkuun. Illalla sitten käytiin saunassa pesemässä siivoustyössä kertyneet pölyt. Mm-kisojen kohokohta oli loppuillan finaali miesten 100 metrin juoksussa, jonka Usain Bolt voitti odotetusti.

Lauantai 10.8.

Niin siinä nyt sitten kävi, että kun ruvettiin pyrkimään eroon turhasta roinasta, piti lähteä huonekalukauppaan hankkimaan uusia irtokaappeja. Tämä ei kuitenkaan johtunut siitä, ettei pystytä luopumaan mistään, vaan siitä, että saataisiin jäljelle jäävät tavarat parempaan järjestykseen. Työ edistyy hitaasti, mutta pikku hiljaa alkaa kuitenkin turhan tavaran kasa kasvaa ja olo sen myötä keventyä. Onneksi on myös muutakin puuhaa, yleisurheilun maailmanmestaruuskisat Moskovasta ja Ilta-Sanomien ristikot, joiden parissa voi aina välillä rentoutua ja huokaista siivousurakan tauoilla. Ilta-Sanomien ristikoista en ole pitkään aikaan saanut palkintoa, joten elättelen toivoa, että lähiaikoina olisi onnea. Illalliseksi Antti paistoi ahvenfileitä, jotka maistuivat uusiseelantilaisen Cloudy Bayn kanssa herkullisilta.

Perjantai 9.8.

Ihmiset tahtovat kaikenlaista, / vieraita tavaroita vieraista maista. / Pian on kaapit täynnä kamaa, / elämä kuitenkin yhtä ja samaa. / Onneen ei tarvitse tavaraa hankkia, / siihen ei tarvita edes pankkia. – Uppo-Nalle / Elina Karjalainen

Uppo-Nallen innoittamana meillä alkoi eroon turhasta tavarasta -projekti. Onkin tosi innostavaa tyhjentää tavarakasoja, käydä niitä läpi ja miettiä, mitä todella tarvitaan tulevaisuudessa. Suurin haaste on se, että kun päätösten tekeminen on vaikeaa, niin projektille voi ennakoida pitkää kestoa.

Tähän aikaan elokuusta meidän ohjelmassamme on jo vuosia ollut Tuusulan Taiteiden Yö, niin nytkin. Ohjelmaa oli tarjolla runsaasti ja koko Rantatien pituudelta sekä lisäksi Tuusulan kirkon ympärillä, peräti kuuden kilometrin matkalla. Tästä syystä olimme päätyneet siihen, että keskitymme Rantatien Järvenpään puoleiseen päähän, jossa oli tarjolla taidetta ja musiikkipitoisia esityksiä. Ensimmäiseksi kävimme Marin Putiikissa katselemassa kauniita sisustus- ja lahjatavaroita. Sen vieressä olevassa Rantatien Galleriassa alkoi kello 19 Kesäillan keveät -esitys, jossa Primavera-kvartetti esitti musiikkikimaran tangon taikaa, ihania ikivihreitä ja swengiä a cappella -sovituksina. Primavera-kvartetin jäsenillä on klassinen kuorolaulutausta ja he ovat pitkään laulaneet naiskuoro Primaverassa. Taitava kvartetti ja hyvin valittu ohjelmisto.

Lähellä olevassa Halosenniemessä kello 20 alkavassa Rantatien tarinoita -esityksessä näyttelijä Heikki Lund kertoi Rantatiellä 1900-luvun alussa vaikuttaneista kultakauden taiteilijoista ja esitti Rantatiellä asuneiden Aleksis Kiven ja Eino Leinon runoihin sävellettyjä lauluja. Kun Lund oli aloittanut esityksen, tuli sähkökatko, johon hän totesi, että tätä hän toivoikin, jotta saataisiin lisää tunnelmaa. Esityksessä korostui voimakkaasti Rantatien taiteilijoiden suomenmielisyys, suomen mieli, suomen kieli ja irtautuminen ryssän vallasta oli kaikkien tavoitteena ja sitä jokainen pyrki silloin edistämään myös omalla taiteellaan. Sanotaan, että ulkoinen uhka jalostaa taiteen. Lundin jutustelua oli mukava kuunnella, ja taas tuli opituksi uusia asioita Rantatien taiteilijoista. Viimeisenä esitetty Eino Leinon Lapin kesä oli erityisen vaikuttava. Lund kertoi, että Leino kirjoitti runon noin puolessa tunnissa vuonna 1902, kun hän oli luvannut erääseen isänmaalliseen tilaisuuteen kirjoittaa sen ja oli kuitenkin hairahtunut ryypiskelemään. Kun Leino viimein vähän ennen kyseisen tilaisuuden alkua löydettiin jostain huonomaineisesta hotellista huonokuntoisena, hän totesi, että kun on luvattu runo tehdä, niin sehän tehdään. Heikki Lund sanoi esityksessään, että Halosenniemessä oli aikanaan erityisen hyvä tunnelma, mistä syystä lähiseudun taiteilijat useimmiten kokoontuivat sinne. Ateljeen ikkunan edessä oli karbiinilamppu, jolla Pekka Halonen viestitti Tuusulanjärven rannan muille taiteilijoille, että tervetuloa käymään. Tämä tunnelma on säilynyt siellä yli sata vuotta.

Jäimme vielä Halosenniemeen odottamaan kello 21 alkavaa Romanttisia kaikuja menneisyydestä -esitystä, jossa Linda Hedlund (viulu) ja Lily-Marlene Puusepp (harppu) soittivat Sibeliuksen, Järnefeltin ja Merikannon luonnonläheisiä teoksia sekä ranskalaisten säveltäjien kamarimusiikkia. Ilta alkoi pimentyä, ja sähkökatko jatkui, mutta taiteilijat näkivät vielä Halosenniemen ateljeen ikkunoista tulevassa vähäisessä valossa soittaa ohjelmansa läpi. Tunnelmallinen musiikkihetki hämärtyvässä illassa.

Päätimme lopuksi piipahtaa Krapissa, ja vasta siellä ollessamme sähköt palasivat. Söimme pienen iltapalan ja kuuntelimme hetken ulkolavalla tuusulalaista yhtyettä Musta orkidea. Sen jälkeen lähdimme kotiin. Ilta oli tosi lämmin, onneksi loppuillasta rupesi hieman tuulemaan, mikä viilensi oloa.

Tiistai 6.8. – torstai 8.8.

Vietimme Corinnen ja Rianan kanssa kolme mukavaa päivää yhdessä heidän Porvoon kodissaan ja Porvoon nähtävyyksiä katsellen. Tiistaina menimme käymään kirjaston läheisessä japanilaisessa puutarhassa, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Sitten menimme lounaalle Khukuriin, nepalilaiseen ravintolaan, joka on Corinnen ja Rianan lempiravintola. He tilasivat vakioannoksensa Kukhuro Korman, kanaa tomaatti-kookos-kormakastikkeessa ja minä otin lounaslistalta kanaa. Kävimme ostamassa Tiimarista taulun pohjat ja värejä, joista tytöt taiteilivat maalaukset.

Keskiviikko-aamuna Riana jatkoi taulunsa maalaamista. Kotilounaaksi söimme lohikeittoa, minkä jälkeen lähdimme jäätelölle jokirantaan. Kirsikka-valkosuklaatötterö oli tosi herkullinen. Kävimme Runebergin koti -museossa, jossa Johan Ludvig Runeberg ja hänen vaimonsa Fredrika Runeberg asuivat vuodesta 1852 vuoteen 1877, jolloin runoilija kuoli. Riana oli ollut Runebergin kodissa päiväkodin kanssa, ja hän kertoi, miksi Runebergin sänky oli käännetty niin, että hän katseli seinään päin. Seinällä olevan peilin kautta hän saattoi katsella kadulla kulkevia ihmisiä. Pumppasimme vettä Fredrikan puutarhan vieressä olevasta kaivosta ja kastelimme puutarhan kukkasia. Kävimme myös vuokraamassa kaksi elokuvaa: Risto Räppääjä ja Viileä Venla sekä Mahtava Oz. Risto Räppääjä -elokuvan katsoimme yhdessä, toisen elokuvan Corinne katsoi illalla.

Torstaina menimme taas lounaalle kaupunkiin Khukuriin, sen jälkeen kävimme Porvoon Nukke- ja lelumuseossa ja Porvoon tuomiokirkossa.

Sunnuntai 4.8.

Hellepäivä, vielä illalla kahdeksalta lämpötila oli kaksikymmentäkaksi astetta. Oli mukava syödä ulkona terassilla ja ottaa Italian matkaa muistellen pari lasillista punaviiniä, Masin Costasera Amaronea vuodelta 2007. Muistelimme myös aikaisempia Saksan matkojamme, kun söimme päivälliseksi grillattuja porsaankyljyksiä, perunoita ja kantarellikastiketta, ja Antti muisti erityisesti, kun Lubeckin Raatihuoneen kellarissa olevassa ravintolassa söimme samanlaisen annoksen viimeksi autolla Saksassa matkatessamme kaksi kesää sitten.

Tänään järjestettiin valtakunnallinen Avoimet puutarhat -teemapäivä, jolloin portit olivat avoinna lukuisiin kotipuutarhoihin ja muihin puutarhakohteisiin. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 450 puutarhakohdetta Ahvenanmaalta Rovaniemelle. Me valitsimme käyntikohteeksemme Porvoon Sannaisissa sijaitsevan Berntin ja Märtan puutarhan, joka on pinta-alaltaan hehtaarin suuruinen ja jossa on ”kymmeniä hedelmäpuita, marjapensaita, talvipuutarha, hyötykasveja sekä kukkaistutuksissa mm. ruusuja ja pioneja. Hyötykasvien joukossa on 144 eri chililajiketta, muita maustekasveja, kurkku, meloni, viiniköynnös ja tomaatteja. Kiinalaistyylinen vesiallas jossa lumpeita sekä ympärillä yli 100 eri kasvilajin istutusalueet.” (nettiesite)

Puutarha oli todella kaunis ja oppaanamme toiminut Bernt kertoili innostuneesti puutarhastaan ja vastaili kysymyksiimme. Esittelykierroksen lopuksi saimme vielä mehua ja keksejä Berntin ja Märtan valmistamien chili-marja/hedelmähyytelöiden kanssa. Lisäksi halukkaat saivat mukaansa pelargonioiden taimia. Puutarhassa oleva riippumatto joutuu varmaankin useimmiten riippumaan tyhjänä, koska isäntäväellä on niin paljon puuhaa puutarhan kukoistavana pitämisessä. Sitten pitikin jo lähteä kotiin, kun meille oli tulossa vieras, mutta ensin ostimme mukaamme chilikastiketta ja kahta erilaista chilihyytelöä ja kolme pelargonin tainta. Oli tosi kiva tutustumiskohde ja aivan ihastuttava isäntäväki.

Sunnuntai-iltaisin pitää vähän valvoa, kun televisiosta tulee illalla ensin kotimainen sarja NDA – Salassapitosopimus ja sen jälkeen ruotsalais-tanskalainen Silta, joita olemme molempia alkaneet seurata.

Lauantai 3.8.

Vielä ennen kotiinlähtöä kävimme aamukymmeneltä Waahto-ravintolan terassilla tämän vuoden viimeisessä Oopperapäivän avauksessa. Tilaisuudessa haastateltiin Savonlinnan Oopperajuhlien festivaalijohtaja Jan Strandholmia ja väistyvää taiteellista johtajaa Jari Hämäläistä. Tilaisuuden juontaja Oopperajuhlien PR-päällikkö Aarno Cronvall oli saanut kaksikymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkua tietää, että etukäteen sovitut Mihailovski-teatterin esiintyjät eivät olleetkaan tulossa paikalle, mutta onneksi hän oli tavoittanut pianisti Asta Onnilan ja saanut hänet viidentoista minuutin varoitusajalla paikalle soittamaan. Cronvall oli luvannut, että jos Asta soittaa, niin hän puolestaan laulaa. Koska Asta soitti, niin hän myös lauloi, laulu oli Nature Boy ja esitys sai luultavasti Oopperapäivän avausten kaikkien aikojen aplodiennätyksen. Kotiin ajoimme Punkaharjun harjutien kautta. Kolme milliä oli poissaollessamme satanut, joten kesäkukat eivät olleet pahasti kärsineet kuivuudesta.

Perjantai 2.8.

Aamiaisen jälkeen ajoimme Savonlinnan keskustaan, jossa alkoi kymmeneltä Oopperapäivän avaus torin vieressä Waahto-ravintolan terassilla. Tilaisuuden juontaja Aarno Cronvall haastatteli taiteilija Johanna Orasta, ja Mihailovski-teatterin komeaääninen bassolaulaja Evgeny Solodovnikov esitti aariat oopperoista Sevillan Parturi ja Boris Godunov. Vaikka ei vielä ollut nälkä, niin pitihän sitä syödä lihalörtsy ja omenalörtsy puoliksi. Rannassa odotteli Ieva-laiva risteilymatkustajia, ja me ostimme liput ja lähdimme runsaan tunnin laivamatkalle Savonlinnan kaupungin ympäri. Sitten piti vielä nähdä Kerimäen kirkossa olevat neljäkymmentäkaksi vaivaisukkoa, jotka olivat kokoontuneet sinne kesän ajaksi. Ja vielä jäi vähän aikaa huokaista ja syödä päivällistä Lomamokkilassa ennen lähtöä seitsemältä alkavaan oopperaan. Kirsti ja Martti olivat myös samaan aikaan oopperamatkalla Savonlinnassa ja hekin asuivat Lomamokkilassa, joten matkasimme yhdessä Olavinlinnaan.

Savonlinnan Oopperajuhlien tämän vuoden vieraileva oopperatalo on pietarilainen Mihailovski-teatteri, jonka perusti tsaari Nikolai I vuonna 1833. Se on Mariinski-teatterin jälkeen Pietarin toiseksi tunnetuin oopperatalo. Illan ooppera oli Giuseppe Verdin Naamiohuvit. Ooppera oli lavastukseltaan hyvin pelkistetty, esiintyjät olivat erinomaisia ja ooppera soi todella kauniisti Olavinlinnassa. Aivan ihana oopperaelämys.

Torstai 1.8.

Aamulla sen jälkeen, kun piipunkorjaajamies oli käynyt katollamme katsomassa, mitä korjattavaa öljykattilan rikkoutuneessa piipussa on, lähdimme Savonlinnaan, mutta Rapion Myllyn kohdalla Juvan jälkeen piti poiketa tieltä ja käydä ostamassa myllyn tuotteita kotiin vietäväksi. Rapion Myllyteatterissa oli puolen tunnin kuluttua alkamassa kesäteatterin päivänäytöksenä Erkki Saarelan ohjaama ”Kerran vielä”, ja päätimme jäädä katsomaan sitä, kun ei ollut kiirettä Savonlinnaan. ”Kerran vielä on musiikkipitoinen komedia erilaisuudesta ja sen sietämisestä, parisuhteesta, yrityksistä ja erehdyksistä. Iloittelua ja ymmärrystä. Naurua ja laulua.” (Ohjelmalehtinen) Näytelmän päätteeksi Ossi Ahlapuro, joka esitti Mestaria, Välitilan ylimestaria ja Ajatonta, kiteytti: ”Sellaista se on elämä, syömistä, juiomista ja ihmissuhteita. Saavuttuamme Savonlinnaan poikkesimme perinteitä noudattaen Hotelli Seurahuoneen Muikkubaariin, jossa söimme lankkumuikut, ja jatkoimme matkaa jo tutuksi tulleeseen majapaikkaamme Lomamokkilaan.