Tänään menimme katsomaan Suomen Kansallisteatteriin Nummisuutarit-näytelmää, johon olimme hankkineet liput jo paljon ennen Floridan matkaa. Tiedossamme oli, että näytelmästä on sovitettu modernisoitu versio, ja olimmehan me lukeneet Helsingin Sanomien teatterikriitikon Suna Vuoren arvionkin näytelmästä. Arvio oli otsikoitu: ”Kansallisteatterin Nummisuutarit-tulkinta on uhmakas, yltiöpäisen itsenäinen, vähän pintapuolinen – ja kiinnostava”.

Nummisuutarit-näytelmän kantaesitys oli syyskuussa 1875 Oulussa, jossa Suomalainen teatteri oli vierailulla. Kansallisteatterin näyttämölle siitä on tehty yksitoista aikaisempaa versiota, joten nyt oli vuorossa kahdestoista. Suna Vuori totesi arviossaan, että tarina kertoo sitä, ”millainen on Suomi ja millaisia täällä asuvat ihmiset”. Suna Vuoren arvio oli kaiken kaikkiaan positiivinen.

Nummisuutarit-näytelmä oli minusta outo ja niin oli Antistakin, joka torkahteli erityisesti ensimmäisen puoliajan aikana. Istuimme etupenkissä ja välillä tönin häntä hereille, etteivät lavan etureunassa esiintyvät näyttelijät olisi huomanneet, että näytelmä ei oikein kiinnostanut kaikkia. Näytelmässä naiset esittivät miehiä ja miehet naisia, teksti oli paikoin kummallista ja kohtaukset välillä aivan käsittämättömiä. Aku Hirviniemi esitti Eskoa eikä hänkään pystynyt esitystä pelastamaan, vaikka hän näköjään pystyy myös vakaviin rooleihin. Katsojajoukko oli hyvin nuorta, suuri osa oli lukioikäisiä, jotka olivat opettajiensa kanssa katsomassa esitystä.

Antti totesi, että eihän sitä näytelmää olisi Nummisuutareiksi tunnistanut, ellei siinä olisi ollut mukana jonkin verran myös Kiven tekstiä, kuten ”Maailma muuttuu, Eskoseni.” Näytelmän käsiohjelma oli hyvin tehty ja siinä oli kerrattu Aleksis Kiven elämän päävaiheet ja siinä kerrottiin myös Helsingistä kieliyhteisönä Aleksis Kiven aikaan. Se oli siis parasta tässä esityksessä, ainakin minun mielestäni. Ensi kesänä täytyy mennä katsomaan Nurmijärven Taaborinvuoren Kivi-juhlille perinteinen Nummisuutarit. Toivottavasti se on perinteinen.

Tämän syksyn kaksi näkemäämme Kansallisteatterin näytelmää, Onnellisuuden tasavalta ja nyt Nummisuutarit, ovat olleet kummajaisia, joista Helsingin Sanomien kriitikot ovat tykänneet, mutta yleisö ei ole näyttänyt kovinkaan innostuneelta. Nummisuutarienkin saamat suosionosoitukset olivat melko vaisut ja lyhyet. Väliajan alkaessa jokunen katsoja lähti pois, mutta mitään ryntäystä ei kuitenkaan tapahtunut. Minäkään en viitsi enää kovin monta tämäntapaista näytelmää käydä katsomassa.