Finnair Plus kutsui jäsenensä Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle järjestämäänsä Enjoy Life -tapahtumaan, joka järjestettiin sekä perjantaina että lauantaina. Tilaisuus oli maksullinen ja maksuun sisältyi Riedel Veritas -viinilasin lisäksi kaksi ruokailulipuketta ja kolme viinilipuketta. Tapahtumassa ravintola Olo, ravintola Muru, Street Gastro sekä Thai Papaya tarjosivat street foodia ja viinejä oli tarjolla yli 300 viinin valikoima. Tilaisuuden juontajana toimi Harri Syrjänen ja esiintyjinä olivat Emma Salokoski ja Mikko Leppilampi.

Me olimme ilmoittautuneet perjantain tilaisuuteen, joka alkoi neljältä. Menimme paikalle hieman neljän jälkeen, jolloin väkeä ei ollut vielä kovinkaan paljon, mutta vähitellen tila alkoi täyttyä ja erityisesti ruokia joutui jonottamaan pitkiä aikoja. Tilaisuus pidettiin Vanhan ylioppilastalon salissa, jossa oli vain muutama istumapaikka, joten ihmiset joutuivat seisomaan ja syömään sekä juomaan seisten. Se ei ollut ruuhkassa kovinkaan helppoa eikä mukavaa, sillä väkeä oli tilaan nähden liikaa ja pienten ruoka-annosten jonotusaika oli kohtuuttoman pitkä. Niinpä lähdimmekin kotiin viivyttyämme tilaisuudessa vain melko lyhyen ajan.

P1030041.JPG

Lauantaiaamuna ajoimme Kalkkirantaan katsomaan, näkyisikö siellä hanhia muuttomatkalla pohjoiseen. Hanhia emme nähneet, niin kuin olimme epäilleetkin, koska tuuli puhalsi pohjoisesta ja silloin hanhet eivät yleensä lähde muuttomatkalle. Kalkkirannassa oli kuitenkin kalastajia, jotka onkivat litkoilla silakoita. Menimme keskustelemaan kalastajien kanssa, ja kerroimme haluavamme ostaa silakoita, jos niitä liikenisi. Miehet antoivat meille silakoita, joista he eivät millään suostuneet ottamaan maksua. Kotona söimme kalat lounaaksi pari tuntia sen jälkeen, kun ne oli ongittu. Harvoin niin tuoreita silakoita saakaan, vaikka olemmekin niitä saaneet myös aikaisempina keväinä, kun olemme sattuneet Kalkkirantaan juuri silloin, kun siellä on ollut silakanpyynti menossa.

P1030073.JPG

Loppupäivän luin Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen kirjoittamaa ja maaliskuussa ilmestynyttä rikosromaania “Nainen parvekkeella” (2016, 299 sivua), joka oli juuri saatu Söderkullan kirjastoon. Kirja oli niin koukuttava, että muut puuhat jäivät, kun piti saada se luetuksi nopeasti loppuun.

“Nainen parvekkeella” -kirjan pääosassa on Albert Edelfeltin maalaama taulu Nainen parvekkeella, La Parisienne. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Berliiniin, Pariisiin, Helsinkiin ja Turkuun ja ajallisesti kahteen aikatasoon,  vuoteen 1883 ja 2015.

Vuonna 1883 taidemaalari Albert Edelfelt maalaa teosta Nainen parvekkeella. Albertin on vaikea keskittyä työhönsä, sillä hänen äitinsä ei hyväksy Albertin elämänkumppania Virginietä ja on painostanut Albertia lopettamaan suhteen. Vuonna 2015 Berliinissä asuva nuori suomalainen dokumenttiohjaaja Salome Virta ottaa yhteyttä helsinkiläiseen 75-vuotiaaseen taidekeräilijä Arvo Samuel Joenmaahan. Saksalainen tuottaja on pyytänyt Virtaa tekemään dokumentin Nainen parvekkeella -teoksesta ja Virta on saanut tietoonsa, että kyseinen teos olisi Joenmaan hallussa. Tuottaja on myös tavannut ranskalaisen tutkijan, joka on päässyt perehtymään yli sata vuotta pankin tallelokerossa olleisiin luonnoksiin. Kyseisten luonnosten uskotaan olevan Albert Edelfeltin tekemiä ja liittyvän Nainen parvekkeella -tauluun. Salome Virta matkustaa Pariisiin saadakseen lisätietoja Edelfeltin maalauksesta ja löytääkseen maalaukseen liittyvät luonnokset. Pariisissa hän joutuu keskelle outoja ja vaarallisia tapahtumia.

Kirjan tarina kerrotaan pääosin Salomen ja Arvo Samuelin sähköpostikirjeenvaihtona vuoden 2015 maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana. Sähköpostiviesteistä näkyy, miten Salomen ja Nainen parvekkeella -taulun omistajan Arvo Samuelin keskinäinen suhde kehittyy ja Arvo Samuelin aluksi hyvin viileä suhtautuminen Salomeen muuttuu. Asioiden edetessä paljastuu myös, että Salomen äiti ja Arvo Samuel ovat tunteneet toisensa kauan sitten ja asuneet yhtä aikaa Pariisissa.

Nainen parvekkeella -kirjan tarina on hyvin kerrottu ja se on juonellisesti taitavasti tehty. Jännitys tiivistyy tarinan edetessä ja vaikka kirja ei olekaan huippujännittävä, se on taidetta käsittelevänä teoksena erittäin kiinnostava. Kirjan tekijät ovat kertoneet, että he tapasivat vain kerran kirjoitusprosessin aikana. Pääosin he keskustelivat sähköpostiviestien ja skypen välityksellä. Kirjasta on mahdoton päätellä, miten kirjoitustyö on jaettu, niin yhtenevää sen kerronta on.