Ainakin kolmessa telkänpöntössä on haudonta käynnissä.

Löysin Sipoosta hyvän verhoilijan, ja kun kotimaisen Annalan valikoimista vielä löytyi tosi hyvin olohuoneen muuhun sisustukseen sopiva kangas, meidän ruokapöydän tuolit ovat nyt saaneet aivan uudet päällysteet. Edelliset olivatkin jo alkaneet rispaantua, olihan niillä ikääkin jo yli 26 vuotta. Aina käy niin, että kun yhden asian saa uusituksi, tulee tarve uusia jotain muutakin. Niinpä päätettiin hankkia nojatuoleihin uudet huput ja työhuoneenkin tuolien päällyskangas näyttää aika rähjäiseltä.

Annalan tarina on kiinnostava, ja yrityksen internet-sivuilla kerrotaan muun muassa, että "Olipa kerran Huopatehdas joka aloitti toimintansa Lankilankosken rannalla 1917 Juho Annalan toimesta. Juho Annalalla oli liikeidea. Hän halusi jalostaa kotoisasta lampaanvillasta huopaa, jota voitiin käyttää mitä moninaisimpiin tarkoituksiin, niinpä hän perusti tehtaan. Tehdas perustettiin kauniille paikalle, Lankilankosken vehreään maisemaan." Huonekalukankaita Annala on valmistanut vuodesta 1955 lähtien ja tänä päivänä Annala on ainoa jäljellä oleva suomalainen huonekalukankaita valmistava yritys. Annala kutoo ainoastaan Suomessa ja tekee kokonaisvaltaista työtä kotimaisen tuotannon eteen.

Tilasin Viherpeukaloilta perennan taimia, ja nyt toinen ryhmä on saatu istutetuksi, mutta toinen, vähän isompi, odottaa vielä sitä, että sille tehdään tilaa siirtämällä muita kasveja. Näin keväällä into uudistaa pihaa on korkealla, mutta sen olen huomannut, että ikääntymisen myötä ei enää jaksa samalla tavalla kuin vaikka silloin 27 vuotta sitten, kun muutettiin tänne Hangelbyhyn.

Ollaan kovasti odoteltu arktisten hanhien muuttoa, joka aina tähän aikaan keväisin ilahduttaa. Useina keväinä osa hanhista on muuttanut Hangelbyn ja meidän talomme yli. Tänä vuonna on ainakin tähän mennessä ollut aika hiljaista, vaikka nytkin oli aurinkoinen päivä ja hyvä muuttoilma. Pari isohkoa hanhiparvea lensi sen verran lähellä, että niiden äänet kuuluivat ja linnutkin näkyivät, tosin aika kaukana.

Päätin aika spontaanisti lähteä Nikkilään Lilla Villaniin katsomaan siellä esitettävää Joseph Haydnin oopperaa L'Isola disabitata, Asumaton saari, jonka Haydn sävelsi ruhtinas Esterhazyn hovinäyttämölle vuonna 1779. Teoksen libreton on kirjoittanut Pietro Metastasio ja sen esittivät Suomen Kansallisoopperan kuorossa laulavat sopraano Johanna Lehesvuori, mezzosopraano Polina Zyrianova, tenori Roland Liiv ja baritoni Ilan Dong-Hoon, pianistina toimi Tuomas Juutilainen. Kyllä oli sääli, että yleisöä oli vain kourallinen, sillä tunnin ja vartin mittainen oopperaesitys oli erittäin hieno. Musiikki oli kaunista ja melodista, esiintyjät olivat taitavia ja sympaattisia, ja mikä myös kannattaa mainita, ooppera päättyi onnellisesti. Ennen oopperaesitystä kävin isää katsomassa terveyskeskuksessa, joka on aivan Lilla Villanin vieressä.

Päivälleen viisi vuotta sitten viritettiin puutarhan kastelupumppu niin kuin tänäänkin, ja lämpötila nousi 23 asteeseen niin kuin tänäänkin. Jääkiekon MM-kisat olivat käynnissä niin kuin nytkin, ja kansainvälinen museopäiväkin samalla paikalla. Ja minä harrastin kulttuuria viisi vuotta sitten niin kuin nytkin ja Antti, joka yleensä lähtee mukaan näihin tapahtumiin, katsoi sillä aikaa televisiota kotona viisi vuotta sitten niin kuin nytkin. Isä huilaili viisi vuotta sitten sängyssä niin kuin nytkin, vain sänky oli eri paikassa, nyt se oli terveyskeskuksessa. Viisi vuotta sitten Antti teki illalliseksi karitsanpotkia, tänään syötiin valkoista parsaa, ilmakuivattua kinkkua ja keitettyjä munia. Ruoka oli maukasta silloin niin kuin nytkin ja viini, silloin punaista Bourgognea, nyt valkoista Rieslingiä, oli hyvää. Silloin katsottiin illalla televisiosta dokumenttia, nyt Euroviisuja niin kauan kuin silmät pysyvät auki. Kiinnostus on tietysti vähäisempi, kun Suomi ei ole viisuissa mukana.

Sunnuntai 18.5.2014

Kesäiseltä tuntuvan sunnuntain lämpötila nousi tänään 23 asteeseen. Aamupäivän vietimme taas pihalla. Antti viritti puutarhan kastelupumpun lammelle ja minä vaihdoin mullat yrttilaatikkoon sekä tein muutaman istutuksen. Lounaaksi keitin tattikeittoa kuivatuista herkkutateista.

Kansainvälisen museopäivän kunniaksi useimpiin museoihin oli tänään vapaa pääsy. Valitsin käyntikohteeksi vanhan tutun Halosenniemen. Antti päätti jäädä kotiin katsomaan Suomi - USA -jääkiekko-ottelua. Ei olisi kyllä kannattanut, sillä Suomi kärsi kirvelevän tappion.

Ennen Halosenniemeen menoa kävin Paippisissa, jossa isä ja Martti olivat istuttaneet perunoita käsivetoisella peruna-auralla kolmeentoista vakoon. Äidin kertoman mukaan isä oli ollut istutusurakan jälkeen aivan naatti ja siellähän hän huilaili sängyssä täyttäen sanaristikkoa.

Halosenniemessä oli tänään kevätnäyttelyn ”Katsoppas tuota lahdelmaa” viimeinen päivä. Näyttelyssä esiteltiin Pekka Halosen taidetta ja taiteilijakotia Halosenniemeä. Esillä oli monia tuttuja Pekka Halosen maalauksia, mutta mukana oli myös töitä, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Öljymaalausten lisäksi näytteillä oli muun muassa akvarelleja, etsauksia ja lyijykynätöitä. Näyttelyssä oli melko paljon väkeä ja paikalla olevat oppaat joutuivat ojentamaan useita näyttelyvieraita, jotka istuivat museotuoleille tai ottivat sisätiloista valokuvia, mikä on kiellettyä.

Halosenniemessä oli tänään myös kansainvälisen museopäivän konsertti Tsaikovskia illansuussa, jossa esitettiin Tsaikovskin Vuodenajat op. 37 a. Sävellyksessä on kaksitoista osaa, yksi vuoden jokaiselle kuukaudelle. Esiintyjinä olivat viulistit Mauri Saarikoski ja Leena Tuomisto-Saarikoski sekä sellisti Ulla Lampela. Tsaikovskin musiikki oli kaunista ja teoksen eri osat vaihtelivat herkistä vauhdikkaisiin.

Illalliseksi Antti valmisti uunissa neljä tuntia haudutettuja karitsanpotkia, jotka olivat ihanan mureita ja maukkaita. Otimme potkien kanssa lasilliset Bourgognen viiniä vuodelta 2005.Yle TV1 lähetti illalla kiinnostavan Sota ilman voittoa -dokumenttielokuvan talvisodasta. Se oli tehty suomalais-venäläisenä yhteistyönä.