Juhannuksen viettoon on valmistauduttu viileässä ja sateisessa säässä eikä juhannusaatoksi ainakaan ole sen parempaa säätä luvassa. Kirjastosta on haettu riittävästi luettavaa, jos sää on sellainen, ettei tee mieli olla ulkona. Kaupassa on käyty ja jääkaapissa on syötävää viikoksi. Siivoukset, sen verran kun niitä nyt tehtiin, on tehty.

Eilen katsottiin televisiosta Hannu Lemisen vuonna 1949 ohjaama merirosvoelokuva Rosvo-Roope. Tämänkin elokuvan olen nähnyt joskus nuorena, mutta kyllä sen saattoi katsoa uudelleenkin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvulle, ja sen tarina perustuu vuonna 1931 levytettyyn Rosvo-Roope-balladiin. Robertista (Tauno Palo) tulee merirosvo, kun hänen rakastettunsa Helena (Helena Kara) pakkonaitetaan rikkaalle miehelle Helenan isän taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Vietettyään parikymmentä vuotta merirosvona Robert vihdoin palaa kotiseudulleen ja löytää tyttärensä, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut tietoakaan sekä juuri leskeksi jääneen rakastettunsa Helenan.

Elokuvaan lainattiin luvatta taistelukohtaus- ja laivakuvamateriaalia Michael Curtizin Kapteeni Blood -elokuvasta vuodelta 1935. Rosvo-Roope on ensimmäinen televisiossa esitetty suomalainen elokuva. Se esitettiin teekkarien tv-kerhon koelähetyksessä vuonna 1956.

Donna Leonin komisario Brunetti -sarjan uusin dekkari Kultamuna (2015) on jo yli kahdeskymmenes suomennettu Brunetti-kirja. Se kertoo lähipesulan nuoresta vammaisesta apumiehestä Davidesta, joka kuolee yllättäen. Komisario Guido Brunetti ryhtyy apureineen tutkimaan Daviden ja hänen äitinsä taustaa, josta paljastuukin yllättäviä asioita. Keskeistä tarinassa on Venetsia ja sen näkymät sekä Brunettin vaimon Paolan valmistamat ateriat, joilla tarjoillaan italialaisia herkkuja. Aterioiden aikana Guido, Paola ja heidän kaksi lastaan käyvät kiinnostavia keskusteluja. Kultamunan  tapahtumat etenevät hyvin hitaasti eikä missään vaiheessa tapahdu mitään merkittävää. Yleensä vuosittain suomennetut Brunetti-dekkarit ovat olleet kiinnostavampia kuin tämänkertainen, joka oli minun makuuni liiankin hidastempoinen ja arkipäiväinen.