Perjantaina menimme illalla Porvooseen viettämään pikkujoulua Jarkon, Gian, Corinnen, Rianan, Jarnon ja Hennan kanssa. Paikaksi olimme valinneet pikkuisen El Patio -ravintolan Porvoon Kirkkokadun varrelta. Ravintolaan mahtuu kerrallaan 28 asiakasta. Joimme aluksi glögit ja Jarkko ja Jarno, jotka aina yhteen päästyään rupeavat revittelemään jutuillaan, aloittivat sen taas saman tien niin, että heidän vanha(hko) äitinsä oli vähällä tukehtua glögiinsä jo ennen kuin oli edes ruokatilausta tehty. Ruoka oli maukasta, osa tilasi paikan herkkuhampurilaisia, osa pippuripihviä ja osa siikaa, kaikki olimme annoksiimme erittäin tyytyväisiä. Palvelusta voi myös antaa täydet pisteet. Meillä oli oikein kiva ilta!

Lauantaina saatiin vieraita Salosta. Pekka ja Ritva tulivat tuomaan Ritvan Hilkalle kutomat matot, jotka olivat niin kauniita ja iloisen värisiä räsymattoja, että päätin tilata kevääksi itsellenikin Ritvalta matot ainakin keittiöön ja eteiseen. Onneksi lumisade oli lakannut ja ajokeli oli melko normaali. Äiti, isä ja Marttikin tulivat meille tapaamaan Pekkaa ja Ritvaa. Söimme karjalanpaistia ja joimme kahvit luumutortun kanssa. Iltapäivä sujui mukavasti.

Illalla katsoin televisiosta Valtakunnallista Suomi 100 -juhlaa, joka televisioitiin suorana lähetyksenä Ouluhallista Oulusta. Juhla alkoi kymmenen orkesterin yhteissoitolla. Oulun Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto oli säveltänyt tilaisuutta varten Yhdessä-nimisen alkusoiton, jonka esitti paikalla Ouluhallissa Oulu Sinfonia ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri ja lisäksi suurella valkokankaalla orkesteria täydensi kahdeksan muuta orkesteria etukäteen kuvatussa ja nauhoitetussa osuudessa. Teoksessa soitti kaikkiaan 404 muusikkoa ja koko konsertin johti Jaakko Kuusisto. Tämä oli harvinaisen vaikuttava esitys!

Konsertin puheosuuksista vastasi tanssija, koreografi Minna Tervamäki ja kaikkiaan juhlassa nähtiin yli 750 esiintyjää. Ohjelmassa oli runsaasti musiikki- ja tanssiesityksiä. Juhlavaan tilaisuuteen osallistuivat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä. Jenni Haukiolla oli yllään kaunis lahjaksi saamansa kansallispuku. Juhlavieraita tilaisuuteen oli kutsuttu yli tuhatkaksisataa.

Sunnuntaina satoi vettä. Iltapäiväksi olimme varanneet liput Kansallisteatterin "Musta laatikko" -esitykseen, jossa kuultiin "yhdeksän tositarinaa Helsingin Sanomien toimittajien ja kuvaajien kertomana. Tämä oli järjestyksessä jo yhdeksäs Musta laatikko, ja ne ovat alusta lähtien olleet erittäin suosittuja. Noin kahden ja puolen tunnin esityksen aikana yhdeksän Helsingin Sanomien toimittajaa kertoi tarinoita valitsemistaan aiheista. Tällä kertaa aiheina olivat muun muassa Laura Saarikosken "Jos olisin amerikkalainen nainen", Katri Kallionpään "Ihan tavallinen kuolema", Marko Junkkarin "Juhlissa Linnassa", Suvi Turtiaisen "Mitä ne meistä ajattelevat" ja Jaakko Lyytisen "Unelma Sointulasta". Tarinat olivat kiinnostavia ja kiinnostavalla tavalla kerrottuja. Tilaisuuden juontajana oli Heidi Väärämäki ja housemuusikkona Samuli Putro.

Illalla kotona katsottiin vielä yhdeksäs osa ruotsalaisesta draamasarjasta "Aika on meidän". Se on ollut mielenkiintoinen kuvaus tukholmalaisen ravintolan, sen omistajien eli Löwanderin perheen sekä ravintolan työntekijöiden elämästä 1940- ja 1950-luvulla. Tarina alkaa rauhanpäivänä 1945. Sarja kertoo sodan jälkeisestä ajasta, hyvinvointivaltion jälleenrakennuksesta ja luokkaeroista, jotka tuohon aikaan vielä olivat Ruotsissakin hyvin isot. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi päättyy ensi sunnuntaina, mutta toinen tuotantokausi on jo valmiiksi kuvattu, sen esitysajasta ei kuitenkaan ole vielä tietoa. Kolmaskin tuotantokausi on suunnitteilla. Tämä on ainakin meille mieluisa tieto, sillä olemme nauttineet sarjan katsomisesta.