P1250164.JPG

 

Kirjailija Linda Olssonin neljäs romaani Kun mustarastas laulaa (2015, 320 sivua) kertoo kolmesta Tukholmassa samassa kerrostalorapussa asuvasta ihmisestä; kotiinsa eristäytyneestä keski-ikäisestä Elisabethista, joka on juuri muuttanut taloon ja Otosta, joka on leskimies ja eläkkeellä oleva entinen antikvariaatin omistaja sekä Eliaksesta, joka on lahjakas sarjakuvapiirtäjä. Se kertoo myös yksinäisyydestä, ystävyydestä sekä rakkaudesta. Kirjoilla ja kirjallisuudella on myös tärkeä rooli tarinassa.

Kirjallisuutta rakastava Otto ja lukihäiriöstä kärsivä Elias ovat ystävystyneet, ja joka viikko Otto kutsuu Eliaksen syömään kanssaan valmistamaansa illallista. Elisabeth puolestaan ei halua olla missään tekemisissä naapureidensa kanssa eikä hän pitkään aikaan edes avaa ovea, kun hänen ovikellonsa soi.

Minulla ei ole aavistustakaan, miltä hän näyttää. Tai onko hän nuori vai vanha. Tai miksi hän elää sillä tavoin kuin elää. Ei koskaan käy ulkona, ei koskaan sytytä valoja. Hän ei selvästikään halua mitään yhteyttä naapureihinsa, mutta syytä siihen en tiedä.

Eräänä päivänä Elisabeth kuitenkin avaa oven Eliaksen soittaessa ovikelloa. Tästä eteenpäin Elisabeth, Elias ja Otto tutustuvat ja ystävystyvät vähitellen viettäessään aikaa kirjojen, Eliaksen piirrosten ja Oton valmistamien illallisten parissa. Kevät etenee, tulee kesä ja juhannus.

Kun hän lopulta nukahti, auringon ensi säteet koskettivat jo puunlatvoja kadun toisella puolen. Hän ei kuullut, kun kirkonkellot löivät viisi kertaa. Eikä sitäkään, kun mustarastas alkoi laulaa takapihalla.

Olssonin tyyli kertoa on aivan erityinen; asiat etenevät rauhallisesti mutta tarina vie mukanaan ja tekee mieli lukea kirja yhteen menoon loppuun asti. Kun mustarastas laulaa -romaanin loppuvaiheessa kirjailijan ote tarinasta tuntuu kuitenkin jotenkin herpaantuneen ja yllättävässä loppuratkaisussa jää moni asia auki. Minusta olisi parempi, jos kirjailija itse kertoisi loppuratkaisun, ettei minun tarvitsisi pohtia, mitä lopussa mahtoikaan tapahtua.

Kun mustarastas laulaa on toinen lukemani Linda Olssonin romaani. Olen lukenut aikaisemmin hänen kirjoittamansa romaanin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2009), josta myös pidin paljon. Tunnelmaltaan nämä romaanit ovat hyvin samankaltaisia.