Eilen sunnuntaina vietin äitienpäivää sekä äitinä, isoäitinä että tyttärenä ja vielä anoppinakin. Aloitin päivän vieton menemällä äidin, isän ja Martin luokse Paippisiin, jossa keitin lounaaksi lohikeiton. Antti tuli mukaan lounaalle, jonka jälkiruoaksi joimme täytekakkukahvit. Sen jälkeen kävin Kaijan luona katsomassa hänen kuvakirjaprojektiaan. Kirja oli valmis, ja siinä Kaija oli kiinnostavasti kertonut kuvin ja sanoin äitinsä tarinaa lapsuudesta tähän päivään asti.

Iltapäivällä tapasin Jarkon perheen sekä Jarnon ja Hennan Tee- ja kahvihuone Helmessä Porvoon vanhassa kaupungissa. Päivä oli aurinkoinen ja sää lähes helteinen. Väkeä oli liikkeellä melkein ruuhkaksi asti vanhankaupungin kapeilla kujilla.

Lainasin vähän aikaa sitten Söderkullan kirjastosta juuri ilmestyneen kirjan, jonka etulehdellä on kirjoitus: Omistan tämän kirjan yleisölleni Suomessa. KARITA MATTILA

Kirja on ”Karita Mattila – korkealta ja kovaa”, jonka tekijöitä ovat Karita Mattila, Raila Kinnunen ja WSOY (2016).

Kirjan alussa todetaan, että kyseessä ei ole muistelmateos, koska oopperalaulaja Karita Mattila tekee omien sanojensa mukaan aivan liikaa töitä alkaakseen kuvitella, ”minkälaista elämää – saati muutosta – eläköityminen toisi mukanaan”.

Kirjassa Karita Mattila kertoo oopperoista, joita hän on esittänyt eri puolilla Amerikkaa ja Eurooppaa ja  tiukoista ja työläistä harjoitusjaksoista ennen oopperaesityksiä, ja hän kertoo myös sekä saavuttamistaan menestyksistä että kokemistaan epäonnistumisista. Kirjassa käsitellään myös kapellimestareita ja ohjaajia sekä kollegoita, joiden kanssa Karita Mattila on tehnyt töitä. Hän kertoo kaikesta tästä hyvin avoimesti. Tärkeä henkilö kirjassa on myös Mattilan aviopuoliso Tapio Kuneinen, jonka kanssa Karitalla on yhteistä elämää lähes kolmekymmentä vuotta.

Lapsuuden ja nuoruuden ajan Karita Mattila kertoo säästävänsä muistelmiinsa, ja hän kutsuukin nyt tehtyä kirjaa ”nuoren oopperalaulajan löytöretkeksi itseensä, aikuiseksi taiteilijaksi”. Karita Mattila on ollut ammattilaulajana 33 vuotta, johon aikaan mahtuu runsaasti tarinoita ja tapahtumia. Päätös kirjan tekemisestä syntyi keväällä 2014, kun Karita Mattila vieraili Kansallisoopperan Jenůfana. Kun hän tämän jälkeen matkusti kotiinsa Yhdysvaltain Floridaan, hän alkoi aina kun hänellä oli siihen aikaa kirjoittaa Raila Kinnuselle sähköpostiviestejä, joissa hän kertoi muistojaan elämänsä varrelta. Raila Kinnunen myös matkusti haastattelemaan Karita Mattilaa kirjaa varten sekä Floridaan että Mattilan esiintymispaikkoihin.

Mattila kertoo, että suomalainen yleisö on aina palvonut häntä, mutta kotimaan musiikkikriitikot ovat olleet nuivia ja hän kokee, että nämä ovat etsimällä etsineet vikoja hänen esiintymisistään ja puuttuneet epäoleellisuuksiin kritiikeissään.

”Palaute on ollut ihanaa, ja silti tuntuu henkisesti rankalta. Suomessa vaatii itseltään jotain sellaista spesiaalia, jota ei ulkomailla edes ajattele. Kun ne ja ne tutut on tulossa, rakas vanha opettajani, tädit ja sedät, sukulaiset, jotka eivät ole mua vuosiin nähneet. Se on jotenkin paljon henkilökohtaisempaa. Paikalla on jotkut sellaiset suomalaiset ihmeelliset ihailijat, joita en tunne mutta jotka ovat kirjoittaneet kannustuskijeitä kautta vuosien... Kiitokset Suomesta ovat jotenkin kamalan tärkeitä, enemmän, syvästi henkilökohtaisia.”

Karita Mattila kertoo New Yorkin Metropolitanin Salome-oopperan menestyksestä: ”Kuulin valtavan jyrinän ja töminän. Huuto alkoi ja yli 4000 ihmistä nousi seisomaan. Koko sakki oli ylhäällä, ja ihmettelin, että mikä tämä meteli on? Kaikki rupesivat huutamaan. Ihan uskomaton vastaanotto.” ”Mitä tekee suomalainen iltapäivälehdistö? Ennen kuin yksikään kritiikki on edes ilmestynyt, Ilta-Sanomat repii kahtena peräkkäisenä päivänä salaa näpätyistä kuvista kansikuvat ja lööpit mun tisseistäni!” Salomen lopussa Karita Mattila tanssii seitsemän hunnun tanssin, jonka aikana hän laulaa vaikean aarian ja jonka lopussa hän on hetken aivan alasti.

Eräs englanninkielinen kriitikko, jonka nimeä kirjassa ei kerrota kuvailee Mattilan äänen valovoimaisuutta seuraavilla tavoilla: ”se hehkuu, säteilee, loistaa, se on kirkas, valoisa, heleä, se on kuin aamun auer, kuun kumo, keskipäivän sokaiseva paahde, lempeä kajo, nostattaa taivaan ikiheleyteen”.

”Karita Mattila – korkealta ja kovaa” on kiinnostava kuvaus oopperalaulajan elämästä, johon sisältyy menestystä ja yleisön seisten antamia suosionosoituksia, mutta josta suuri osa on myös lentokentillä odottelua ja matkustamista maasta ja maanosasta toiseen sekä harjoittelua ja kunnosta sekä äänestä huolehtimista. Joskus kotona ei ehdi käymään pitkään aikaan eikä hotelleissa asuminen aina ole mukavaa. Oopperaesitykset vaativat pitkiä harjoittelujaksoja eivätkä läheskään kaikki ohjaajat ole mieleisiä. Freelancerin työtilanne saattaa uran alkuvaiheessa olla hyvinkin epävarma ja vain menestyneimmät pääsevät valitsemaan itselleen mieluisimmat työtilaisuudet.

Vaikka kirja olikin kiinnostava, se oli hyvin sekava. Siinä hypittiin asiasta ja ajankohdasta toiseen niin, ettei perässä meinannut pysyä. Kirjasta jäi hieman viimeistelemätön vaikutelma, mutta ilmeisesti tarkoitus onkin ollut kuvata Karita Mattilan ajatuksenvirtaa siinä järjestyksessä kuin asiat ovat hänen mieleensä tulleet.

Tänään oli taas hammaslääkäriaamu. Ylätakahampaan juurihoito alkaa olla loppuvaiheessa. Seuraavalla kerralla laitetaan lopullinen paikka ja se on sitten siinä. Kotimatkalla hammaslääkäristä ajoin Ritvan ja Penan kautta ja kävimme Ritvan kanssa lyhyellä juttelu- ja maailmanparannuskävelyllä. Joutsen esitti meille upean lentonäytöksen, kun se lähti lentoon, lensi matalalla parisataa metriä ja jarrutti voimakkaasti ja laskeutui veteen.

Jarno soitti juuri kun olin lähtenyt kotiin päin ja kertoi, että hän oli työasioissa Söderkullassa ja että Henna oli mukana. Sovimme lounastapaamisen Söderkullaan turkkilaiseen Veljekset-ravintolaan, jonne myös Antti tuli lounaalle. Söimme ulkona terassilla ja nautimme kesäisestä lämmöstä ja auringonpaisteesta.

Televisiossa on parhaillaan menossa jääkiekon MM-kisojen ottelu Suomi - USA. Toinen erä on menossa ja Suomi johtaa 2 - 1. Ottelu on tosi jännittävä, joten täytyy mennä katsomaan se loppuun.