Sunnuntai 29.06.2014

Lähdimme matkaan kohti Dublinin lentokenttää varhaisen aamiaisen jälkeen. Sää oli hieman viileä, puolipilvinen ja poutainen. Päivällä lämpötila nousi kahteenkymmeneen asteeseen. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme matkalla oli Bunrattyn kylässä sijaitseva Bunratty Castle, joka rakennettiin nykyiseen muotoonsa 1400-luvulla. Paikalla on kuitenkin ollut jonkinlainen linna jo viikinkien aikaan 900-luvulla.

Bunrattyn linna.

Ajoimme myös Limerickin kaupungin läpi ja kävimme katsomassa Limerickin yliopiston kampusta. Se on valtaisan kokoinen alue, jossa on omat pubit, kahvilat ja kauppa. Limerick on 80 000 asukkaan kaupunki, ja se on Irlannin teollisuuden keskus, joka on kärsinyt suuresti Irlannissa vallinneesta lamasta.

Matkalla pidimme vessatauon Barack Obama Plazalla Moneygallissa, josta Barack Obaman äidinpuoleinen isoisän isoisä lähti nuorena miehenä perunaruttoa pakoon Amerikkaan vuonna 1850. Vuonna 2011 Barack Obama vieraili vaimonsa Michellen kanssa Moneygallissa, jossa he kävivät tapaamassa Barack Obaman kaukaisia sukulaisia. He kävivät myös paikallisessa pubissa, jossa Obama kuulemma totesi, että Guinness maistuu paremmalta Irlannissa kuin Amerikassa.

Ennen Dublinin lentokentälle saapumista poikkesimme vielä Newbridgeen, jossa on Newbridge Silverware -hopeatuotetehtaan vierailijakeskus ja myymälä. Sen yhteydessä olevassa museossa on esillä aikansa tyyli-ikonien käyttämiä juhla-asuja. Siellä on muun muassa ruhtinatar Gracen, prinsessa Dianan ja Marilyn Monroen asuja.

Marilyn Monroe ja hänen käyttämiään asuja Newbridgen museossa.

Matka oli mielenkiintoinen katsaus Irlantiin, sen historiaan, nykypäivään, kaupunkeihin, maaseutuun ja luonnon nähtävyyksiin. Matkaohjelma oli hyvin suunniteltu. Sen oli tehnyt Kaija, joka oli myös hoitanut yhteydet matkan järjestäjiin ja matkan osallistujiin. Kuljettajamme Sas kertoi meille paljon Irlannista ja matkalle osallistunut Minna oli myös aivan erinomainen ja hyväntuulinen opas. Minna tiesi paljon Irlannista, koska hän oli ollut siellä jonkin aikaa sitten au-pairina. Minna kertoili meille matkan aikana asioita Irlannista ja käänsi Sasin kertomuksia, koska kaikki matkalaiset eivät osanneet englantia.

Näkymä eräältä vessataukopaikaltamme.

Irlannissa alkoi vapaussota 1919 ja vuonna 1921 Irlanti ja Britannia sopivat Irlannin itsenäisyydestä. Irlannissa on asukkaita noin 4,6 miljoonaa. Maan virallisia kieliä ovat iiri ja englanti, tosin iiriä puhuu vain hyvin pieni osa irlantilaisista. Irlannissa jäädään eläkkeelle keskimäärin 65 - 67 vuoden iässä, mutta koska eläkkeet ovat melko pieniä, monet eläkeläiset hankkivat lisätuloja palkkatyöstä tai yrittäjyydestä. Irlannissa ei ole pakollista asevelvollisuutta, vaan armeijan käyminen on vapaaehtoista. Myös naiset voivat suorittaa asevelvollisuuden. Mailapeli hurling on Irlannin kansallispeli. Siinä käytettävä maila on hieman litteää kauhaa muistuttava ja pallona on pieni nahkapallo. Bussimatkan aikana kuuntelimme irlantilaista kansanmusiikkia, sekä soitinmusiikkia että laulumusiikkia. Irlannissa ei ole yhtään käärmelajia, koska legendan mukaan Pyhä Patrick karkotti käärmeet saarelta 400-luvulla.

Irlannin kaupungeissa on usein värikkäitä taloja, tässä Galwayn keskustan rakennuksia.

Lauantai 28.6.2014

Lauantain Irish Independent -lehdessä oli artikkeli, jossa käsiteltiin Irlannin turismia. Matkailun kasvun kerrottiin auttaneen laman väistymisessä. Maalis-toukokuun 2014 aikana matkailu kasvoi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 7,5 prosentilla. Artikkelissa todettiin, että ”Mikä on hyväksi turismille, on hyväksi Irlannille, koska se lisää talouden kasvua ja työpaikkoja”. Suurimmat matkailijamäärät Irlantiin tulevat Iso-Britanniasta ja USA:sta.

Irlantilaiseen hotelliaamiaiseen kuului paistettuja munia, pekonia, paistettuja tomaatteja, makkaroita ja papumuhennosta. Aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla katsomaan Irlannin länsirannikon jylhiä kalliomaisemia Cliffs of Moher -nimiseen paikkaan, jossa oli karun kaunis ja jyrkkä rantakallio. Paikalla oli runsaasti matkailijoita. Paikka onkin yksi Irlannin merkittävimmistä turistinähtävyyksistä, ja siellä käy vuosittain yli miljoona matkailijaa. Katselimme ja valokuvasimme rantakallioita, minkä jälkeen katsoimme vielä mäen sisään rakennetussa vierailukeskuksessa kuvanäyttelyn rannikosta. Näyttelytilassa katsoimme myös videoesityksen rantakallioista sekä lintu- että kalaperspektiivistä.

Cliffs of Moherin jylhät kalliorannat ovat kauniita.

Länsi-Irlannin maaseudun maisemat olivat vihreitä ja kauniin kumpuilevia. Tiet, joita pitkin ajoimme, olivat hyvin kapeita ja aivan ajoradan reunassa oli useiden kilometrien matkalla kiviaita, joten ajoittain bussikuskillamme oli tiukka paikka, kun vastaan tuli jokin vähänkin isompi ajoneuvo. Kiviaitoja oli joka paikassa todella paljon. Niitä oli tonttien rajoilla, karjalaitumien aitoina ja teiden varsilla ja paikoin ihan muuten vain. Kaikki kiviaidat on rakennettu paikallisista kivistä ja ne ovat olleet paikoillaan jo pitkään.

Lounaalle ajoimme Ballyvaughanin kaupungin Monk-ravintolaan ja lounaan jälkeen joimme vielä kahvit ja söimme herkullisen sitruuna-passionhedelmäpiirakkapalan ihastuttavan kauniissa Tea & Garden Rooms -ravintolassa, jonka puutarhassa kukkivat monet kauniit ruusut, pensaat ja perennat. Päivä oli aurinkoinen ja lämpötila oli noin 20 astetta.

Burrenissa, kahdeksan kilometrin päässä Ballyvaughanista on Poulnabrone Dolmen, dolmeeni. Se on esihistoriallinen hautamuistomerkki, jossa muistomerkin päällä oleva kivi on tuettu kahdella tai usemmalla pystykivellä. Tämä dolmeeni, jota kävimme katsomassa, on ajoitettu suurin piirtein vuosien 4200 ja 2900 välille ennen ajanlaskun alkua.

Poulnabrone Dolmen -hautamuistomerkki Burrenissa.

Ajoimme myös kuun maisemaa muistuttavien kalkkikivikallioiden alueella, jossa oli silmänkantamattomiin harmaan eri sävyistä kalkkikivikalliota. Alue on Unescon suojelukohde, ja siellä on kieltomerkit, jotka kieltävät kivien siirtelyn tai kasaamisen.

Kalkkikivikalliot ovat karuja.

Länsi-Irlannin maisemat ovat kauniita sekä hyvin moninaisia ja vaihtelevia. Ne ovat myös eksoottisen näköisiä, erityisesti kalkkikivikalliot, rantakalliot ja kiviaidat.

Perjantai 27.6.2014

Bussikuskimme ja oppaamme Sas on aivan huipputyyppi. Hänen sydämenasiansa on, että me viihdymme ja saamme mahdollisimman paljon tietoa hänen kotimaastaan Irlannista. Toisaalta hän on niin ulospäinsuuntautunut, että hän on välillä pysähdyspaikoissamme unohtunut juttusille ja me olemme saaneet odotella häntä.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme laukkumme ja kiersimme vielä  bussilla Dublinin kaupungissa, nyt kauniissa ja aurinkoisessa säässä. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Guinnessin olutpanimon vierailijakeskus, jonka näyttely kertoi Guinnessin oluen valmistuksen historiasta. Kierroksen päätteeksi nousimme hissillä rakennuksen ylimpään kerrokseen. Sieltä näki hyvin koko Dublinin kaupungin.

Näkymä Dubliniin Guinnessin vierailijakeskuksen ylimmästä kerroksesta.

Saimme myös lasilliset Guinnesin tummaa olutta, joka laskettiin hanasta hitaasti lasiin, ja ennen sen juomista piti vielä odottaa muutama minuutti. Sen jälkeen oluen pinnalla oli pitkään kestäva vaahto. Guinnessin panimosta lähdimme kohti Irlannin länsirannikkoa. Puolenpäivän aikaan alkoi sataa, mutta onneksi tämän päivän sateet olivat vain kuurosateita emmekä me kastuneet missään vaiheessa, koska aina sadekuurojen aikaan istuimme bussissa.

 

Guinnessin olutpanimo Dublinissa on perustettu vuonna 1759. Tumma olut maistui hyvältä.

Irlanti on hyvin maatalousvaltainen maa; maidontuotanto on tärkein maatalouselinkeino, toisena tulee lihantuotanto ja kolmantena viljanviljely. Matkalla länsirannikolle näimme runsaasti maatiloja ja karjaa; lehmiä, lampaita ja hevosia laitumilla.

Irlannissa on runsaasti kiviaitoja.

Seuraava maataloustuote, jonka valmistukseen oluen jälkeen tutustuimme, oli viski. Vierailimme Kilbegganin tislaamossa, joka on perustettu jo vuonna 1757. Irlanti on viskin valmistuksen synnyinmaa, ja kun Kilbeggan on Irlannin vanhin viskitislaamo, olimme aivan viskin alkujuurilla. Kilbegganissa oli vanha viskin tislaamo, jonka toiminta oli lopetettu ja samoissa tiloissa oli aivan uusi toimiva tislaamo.

Kilbegganin viskitislaamo on perustettu vuonna 1757.

Viskin tislauskolonnit.

Viskimaistiaisten jälkeen söimme pikalounaan tislaamon ravintolassa ja jatkoimme kohti Galwayta, jossa katselimme kaupunkia ja katedraalia. Joimme kahvit herkullisen omenapiirakan kanssa ja jatkoimme seuraavaan hotellikaupunkiimme Ennisiin. Illallisen söimme hotellimme ravintolassa ja se oli irlantilaiseen tapaan taas runsas ja tukeva.

Galwayssa oli kaunis katedraali.

Torstai 26.6.2014

Aamusaunan jälkeen tarkenimme mennä syömään saunamakkarat ulos terassille, kun lämpötilakin oli noussut jo viiteentoista asteeseen. Laukut ovat pakattuina ja kaikki valmiina. Pikapuoliin lähdemme matkaan kohti Irlantia.

---

Meidän 22 hengen ryhmämme saapui Dublinin lentokentälle Norwegian-lentoyhtiön lennolla iltakuuden jälkeen paikallista aikaa. Kuljettajamme Sas oli meitä bussilla vastassa, ja hän kuljetti meidät Dubliniin, jossa hän  kierrätti meitä kaupungin keskustassa ja esitteli kaupungin nähtävyyksiä. Irlannissa on ollut pitkään rankka lama, ja keskustassa näkyi rakennustyömaita, joilla työt oli keskeytetty. Kaupungissa on myös paljon työttömiä ja kodittomia irlantilaisia kerjäläisiä. Vihdoinkin lama on alkanut hieman hellittää.

Dublinissa ei ole pilvenpiirtäjiä, rakennukset ovat pääasiassa vain muutaman kerroksen korkuisia.

Koko illan satoi vettä, välillä ihan kaatamalla. Kiertoajelun lopuksi menimme syömään myöhäisen illallisen erääseen keskustan pubiin. Ruoka oli tosi tuhtia. Alkuruoan valkosipulisienet olivat friteerattuja, samoin fish and chips -annoksen turska. Illallisen jälkeen ajoimme hotelliin ja menimme nukkumaan.

Keskiviikko 25.6.2014

Punakylkirastas aloittelee todennäköisesti tämän kesän toista pesintäänsä ja kerää touhukkaasti kuivuneita korsia keittiömme ikkunan edessä. Kun se on kerännyt nokkansa täyteen korsia, se lentää lähistöllä olevan puun taakse, jonne se rakentaa pesäänsä.

Viime aikojen sateet ovat tehneet hyvää meidän kallioisen tontin kasveille. Ne voivat hyvin ja rehottavat eivätkä ole tarvinneet kastelua moneen viikkoon.

Jättipoimulehden lehdillä sadevesi säilyy pitkään.

Akileija on täydessä kukassa.

TV1:n iltapäivän kotimainen elokuva oli Koskenkylän laulu vuodelta 1947.Pääosissa esiintyivät Tauno Palo (39 v.), Hilkka Helinä (31 v.) ja Kirsti Ortola (23 v.). Wikipediassa elokuvan sanotaan olevan romanttinen tukkilaiselokuva. Samantapaisia kotimaisia elokuvia on tehty suuri määrä eikä tämä ollut ollenkaan parhaimmistoa.

Koskenkylän laulun elokuvajuliste vuodelta 1947.

Lainasin kirjastosta Minna Lindgrenin ja Olli Löytyn kirjan Sinfoniaanisin terveisin - Kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan. Kirjassa musiikkitoimittaja Minna Lindgren ja tutkija ja tietokirjailija Olli Löytty käyvät kirjeenvaihtoa klassisesta musiikista. Kaikki sai alkunsa, kun Olli Löytty huomasi, että hän oli kyllästynyt rockiin ja että klassinen musiikki kiinnosti häntä. ”Ajatus kirjekurssista syntyi eräässä illanvietossa. Alkuillasta Olli Löytty ilmoitti haluavansa lukea sellaisen kirjan, jossa tilaisuudessa paikalla ollut Minna Lindgren vastailisi jonkun klassisesta musiikista autuaan tietämättömän henkilön esittämiin kysymyksiin. Loppuillasta hän sai huomata olevansa muiden mielestä juuri niin tietämätön, että sopisi tehtävään.” (Lindgren, M., Löytty, O., 2014, Sinfoniaanisin terveisin). Jonkin ajan kuluttua illanvietosta Olli Löytty kirjoitti Minna Lindgrenille ja kysyi häneltä neuvoja. Tästä alkoi heidän kirjeenvaihtonsa.

Matkatavaroita on jo haalittu kasaan huomenna alkavaa Irlannin matkaa varten. Kauhean paljon pakattavaa ei tule, kun matka kestää vain torstaista sunnuntaihin. Sääennuste lupaa viikonlopuksi Dubliniin ja Galwayhin samanlaista säätä, kuin mitä täällä Etelä-Suomessakin on viime päivinä ollut; sadetta ja selvästi alle kahdenkymmenen asteen lämpötilaa.

Illalla katsoin Antiikkia, antiikkia -sarjan neljä ensimmäistä uusimman tuotantokauden osaa, joista kaksi ensimmäistä osaa oli kuvattu Loviisan Kappelissa ja kaksi seuraavaa Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla. Ohjelma on kiinnostava, koska siinä arvioitavista esineistä kerrotaan mielenkiintoisia tarinoita.

Tiistai 24.6.2014

Jarkon perhe lähti eilen viikoksi Kreikkaan Lefkaksen saarelle. Illalla myöhään matkalaisilta tuli viesti, että hotelli oli korottanut heidän huoneluokkansa ja antanut heille sviitin ja että lämpötila illalla yhdentoista jälkeen oli 23 astetta. Kuulosti ihan mukavalta ja leppoisalta.

Vuonna 2005 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajasta päätti Paavo Lipponen. Palkinnon sai kirjailija Bo Carpelan romaanistaan Kesän varjot, joka kertoo Mattias Bergmark -nimisestä miehestä. Mattias saa lyhyen kirjeen menneisyydestään. Kirje on Sonjalta, ja siinä sanotaan vain: ”Tule Bergiin, haluan puhua sinun kanssasi, aika rientää.” Kun Mattias palaa suvun vanhaan huonokuntoiseen kartanoon viidenkymmenenviiden vuoden jälkeen, hän palaa myös lapsuuteensa ja sotakesään 1944, jolloin hän on kahdeksanvuotias ja on tullut perheensä kanssa suvun kartanoon pakoon Helsingin pommituksia. Sonja on Mattiasta viisitoista vuotta vanhempi, mutta kun Sonja leikillään sanoo Mattiakselle: ”Mattias! Kun tulet isoksi, menetkö minun kanssani naimisiin?”, Mattias rakastuu Sonjaan.

Bergin kartanossa Mattias käy läpi lapsuutensa muistoja Sonjan ja muiden vanhojen sukulaistensa kanssa. Sonja on vakavasti sairas ja hän on kutsunut Mattiaksen luokseen saadakseen puhutuksi menneisyyden asiat selviksi ennen kuolemaansa. Tarina etenee kahdessa aikatasossa; ajassa jolloin Mattias oli lapsi ja nykyhetkessä, jolloin hän on 63-vuotias.

Tarina on surumielinen, mutta jollain tavalla myös lohdullinen. Bergin kartano on ränsistynyt ja monet niistä, jotka sota-aikana kuuluivat perheeseen ja lähipiiriin, ovat kuolleet. Varjojen näkymiseen tarvitaan myös valoa, ja onhan tarinassa sitäkin. Carpelanin kieli on hyvin kaunista ja minusta kerronta on jollain tavalla utuisen tuntuista. Kirjan lukeminen vaati erittäin suurta keskittymistä, koska ensinnäkin tarinan aikatasot vaihtelevat niin, että välillä oli vaikea tietää, missä ajassa oltiin. Toisaalta kieli on niin monivivahteista, että ellei lukenut keskittyneesti, saattoi ikäänkuin kadottaa tarinan juonen.

Bo Carpelanin Kesän varjot voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2005.

Uruguay pääsi jatkoon jalkapallon MM-kisoissa, kun se voitti tänä iltana dramaattisessa ottelussa Italian, joka putosi jatkopeleistä. Vuonna 2002 olimme Italian Toscanassa San Gimignanon kaupungissa 18.6., kun Italia pelasi jalkapallon MM-kisojen pudotuspeleissä Etelä-Koreaa vastaan. Katsoimme ottelun paikallisessa kahvilassa, joka oli täynnä ottelua seuraavia italialaisia. Kahvilassa oli melkoinen meteli, mutta kun ottelu päättyi Korean 2 - 1 voittoon, kahvilaan tuli täydellinen hiljaisuus.

Maanantai 23.6.2014

Aamupäivällä ajoin Paippisiin ja kävin hoitamassa asioita Järvenpäässä. Kaupungin keskustassa oli Järvenpään Kukkatalon rakentama näyttelyaita, johon oli kiinnitetty vanhoja käsilaukkuja. Käsilaukkuihin oli istutettu kesäkukkia; muun muassa samettikukkia, kesäneilikoita, lobeliaa ja tupakkakukkia. Aita oli iloisen ja värikkään näköinen. Näyttelyn teemana oli ”Hyvä Kasvaa Järvenpäässä” . Eräs rouva oli juuri katsomassa, olisiko hänen laukkunsa mukana tässä taideteoksessa. Hän kertoi, että laukut oli kerätty Järvenpää-päivän kaupunkifestivaalin yhteydessä toukokuussa. Viime vuonna samantyyppisessä teoksessa oli laukkujen sijasta ollut vanhoja saappaita.

Kesäneilikat kukkivat käsilaukussa.

Värikkäitä kukkia värikkäissä käsilaukuissa.

Villa Kokkosen taiteilijakoti sai kovasti kehuja Keski-Uusimaa-lehdessä, jonka artikkelissa Villa Kokkonen hurmasi Sinikka Patana kirjoitti, kuinka ”pianisti Elina Viitaila ja oopperalaulaja Antti A. Pesonen ovat onnistuneet omalla persoonallisella tavallaan luomaan Alvar Aallon piirtämästä säveltäjä Joonas Kokkosen perheen kodista persoonallisen ja lämpimän tutustumiskohteen.” . Artikkelissa todetaan myös, että Järvenpään kaupungilla on Tuusulanjärven lähellä kaksi erittäin merkittävää ja tutustumisen arvoista kulttuurikohdetta: Jean Sibeliuksen Ainola ja Joonas Kokkosen Villa Kokkonen. Villa Kokkosen isäntäväen toiveissa on artikkelin mukaan laiva, joka vie ihmisiä näiden kohteiden välillä nauttimaan molempien paikkojen erilaisesta historiasta ja tunnelmasta. Aika mukavalta kuulostava ajatus.

Viime viikolla ilmestyneessä Latu ja Polku -lehdessä 3 - 4/14 esiteltiin Luontoliikkujan Etelä-Suomi -artikkelissa eteläsuomalaisia luontoliikuntakohteita, joista yhtenä kohteena oli Tuusulanjärven kulttuurikierros, pyöräretki Tuusulanjärven ympäri. Matkaa kierrokselle tulee hieman yli 20 kilometriä, ja sen varrella on muun muassa Ainola, Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola, Eero Järnefeltin Suviranta, Pekka Halosen Halosenniemi ja Aleksis Kiven kuolinmökki. Tästä artikkelista oli valitettavasti unohdettu pois Villa Kokkonen, joka sekin on tämän reitin varrella, tosin toisella puolella järveä kuin muut taiteilijakodit. Artikkelissa mainittujen kohteiden lisäksi mielestäni hyviä kohteita Tuusulanjärven ympärillä ovat Tuusulan kirkko ja hautausmaa sekä Järvenpään Taidemuseo, jossa tällä hetkellä on Meidän Eero ja Venny - yleisön suosikit -näyttely. Tässä näyttelyssä on esillä 122 yleisön valitsemaa Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teosta. Myöskään Erkkolaa, J.H. Erkon taiteilijakotia, artikkelissa ei mainittu, mutta sielläkin kannattaa käydä. Tällä hetkellä siellä on kirjailija Anni Swanin elämästä kertova näyttely Satukuningatar Anni Swan. Näyttelyssä on esillä Eero Järnefeltin, Rudolf Koivun, Venny Soldan-Brofeldtin ja Martta Wendelinin maalauksia ja kuvituksia.

Sunnuntai 22.06.2014

Tätä juhannusta sää ei ole suosinut, tänäänkin on satanut vähän väliä eikä lämpötila ole noussut kolmeatoista astetta korkeammalle. Kutsuimme ystäväpariskunnan meille ja onneksi heille sopi tulla käymään ja piristämään meidän päiväämme. Loppupäivä meni sitten lueskellessa, minä täytin myös Ilta-Sanomat -lehden juhannusristikoita ja lähetin parin ristikon ratkaisut tekstiviestillä. Kaikkia ratkaistuja tehtäviä en viitsi koskaan lähettää, kun jokainen tehtävä pitää lähettää erikseen ja kukin lähetys maksaa 99 senttiä. Voittoja tulee sen verran harvakseen, että ei niillä ansioille pääse, mutta mukavaa ajankulua ne tarjoavat.

Lähetimme Helsingin Sanomien asiakaspalveluun palautetta, jossa kerroimme, että meitä harmittaa, kun Helsingin Sanomat ilmestyi viimeksi aatonaattona torstaina ja seuraava lehti tulee vasta huomenna maanantaina. Aikaisemmin lehti ilmestyi sentään vielä juhannusaattona ja ilmestymättä lehti jäi kahtena päivänä. Helsingin Sanomien nettilehteenkin on juhannuksena tullut hyvin niukasta uutisia. Kyllähän niitä uutisia näkee myös televisiosta, mutta kolmen päivän tauko lehden ilmestymisessä on turhan pitkä. Huomenna sitten MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyskin on jäänyt kesätauolle, onneksi YLE TV1:n aamu-tv jatkuu. Se onkin minusta mieluisampi katsottava erityisesti sen jälkeen, kun MTV3:n Huomenta Suomen toimittajat vaihdettiin nuorempiin toimittajiin, joiden osaaminen ei ole samalla tasolla kuin vanhojen konkareiden.

Päivän urheilua seurasin televisiosta vain vähän, ensin jonkin aikaa yleisurheilun joukkue-EM-kilpailun toista päivää. Siinä Suomi sijoittui kolmanneksi ja pääsi ensi vuodeksi superliigaan, jossa on mukana kaksitoista Euroopan parasta yleisurheilumaata. Jalkapallon MM-kisojen Belgia - Venäjä -ottelua katsoin myös vain ajoittain, koska peli ei ollut erityisen kiinnostava.

Lauantai 21.6.2014, juhannuspäivä, Suomen lipun päivä, kesäpäivän seisaus

Sateinen ja kylmä päivä kului sisätiloissa. Ulos ei huvittanut yhtään mennä kastumaan ja palelemaan. Aamupäivällä valmistelin lounasta, jolle oli kutsuttu perheeni jäseniä. Perinteiseen tapaan Antti grillasi lohta, jonka söimme perunoiden, Artsin kalakastikkeen ja salaatin kanssa. Artsin kalakastike sopii hyvin grillatun lohen kastikkeeksi ja se on helppo tehdä. Kurkkusalaattia sekoitetaan kermaviilin ja creme fraichen joukkoon ja lisätään sinappia ja tilliä.

Nykykoululaiset keräävät jälleen kasveja, ja yläkoulun kahdeksannelle luokalle menevän Corinnen tulee kerätä tietyt nimetyt kasvit, joista hän ei ollut vielä löytänyt vanamoa (Linnaea borealis). Hangelbyträsketin läheltä vanamoita löytyi runsaasti, kun hän lähti niitä etsimään koko perheensä voimin.

Myöhemmin iltapäivällä sain luetuksi loppuun kesädekkarin, joka oli Saara Kesävuoren Kuningas. Aikaisemmin luin enemmänkin dekkareita, mutta niiden piinaava jännitys ei enää nykyään hirveästi houkuttele lukemaan. Tämän kirjan takakannessa kerrotaan, että ”Kuningas on itsenäinen päätösosa Olli Holma -trilogialle. Se on psykologisesti tarkkanäköinen, hyytävä dekkari...”. Dekkaritutkija Paula Arvas on todennut, että ”Saara Kesävuori kirjoittaa tämän hetken kunnianhimoisinta dekkaria Suomessa”. Trilogian edellisiä osia en ole lukenut, ja nyt mietinkin vielä, lukisinko kuitenkin nekin, koska sen verran kiinnostavasti Kesävuori kirjoittaa.

TV1:stä tuli illalla Jaakko Selinin ohjelma Jaakko ja maailmanvalloittajat, jossa Jaakko Selin vieraili Italian Gardajärvellä Salòn kaupungissa hotellia pitävän Jaana Nakarin luona. Hotel Villa Arcadio toimii 1200-luvulla rakennetussa entisessä luostarirakennuksessa. Rakennus oli vuosikymmeniä tyhjillään ja ränsistyi pahoin, ennen kuin Jaana Nakarin mies sattumalta löysi paikan vuonna 1996. Jaana ja hänen miehensä ryhtyivät kunnostamaan luostaria ja kymmenen vuoden kunnostuksen jälkeen Hotel Villa Arcadio aloitti toimintansa vuonna 2006. Nykyisin se on mukava vaikkakin melko kallis lomanviettopaikka. Sen ravintolassa käytettävät vihannekset ja yrtit sekä marjat tulevat pääosin hotellin omasta puutarhasta ja monet muut tuotteet lähialueilta. Viime vuoden heinäkuun alussa vietimme siellä muutaman päivän Outin ja Tompan perheen kanssa. Hieman mietimme tänäkin vuonna matkaa Gardajärvelle, mutta siirsimme tämän suunnitelman myöhemmäksi.

Perjantai 20.6.2014, juhannusaatto

Juhannusaaton kunnaksi söimme aamiaiseksi perinteistä karjalaista juhlaruokaa kaurakiisseliä, jonka valmistaminen aloitettiin jo eilen aamupäivällä, jolloin kauraryynit, vesi ja hiiva laitettiin hapantumaan. Tänään aamulla kauraryynit siivilöitiin ja kiisseli keitettiin ja syötiin voisilmän kanssa. Sen maku on huomattavasti parempi kuin ulkonäkö. Siivilöidyt kauraryynit käytin hiivaleipätaikinaan.

Kaurakiisseli on karjalainen juhlaruoka.

Juhannusaaton kotimainen elokuva Aatamin puvussa ja vähän Eevankin vuodelta 1940 oli sellainen hömppä, että oli onni, kun se oli vain vähän yli tunnin mittainen. Tauno Palon charmi ei tosin pahemmin kärsinyt siitä, että hän juoksenteli metsässä pylly paljaana ja pukeutui naisen mekkoon. Edellisen kerran olemme nähneet tästä Agapetuksen kirjoittamasta romaanista tehdyn näytelmäversion vuonna 1999 Halkosaaren kesäteatterissa Lappajärvellä, jolloin menimme katsomaan näytelmää, koska meille tuttu henkilö esiintyi siinä.

Suunnitellun savusaunan lämmittämisen sijaan lämmitimme illalla toisen saunamme. Löylyjen välillä vilvoittelimme terassilla, jossa tarkeni hyvin, vaikka ulkona satoi välillä kovastikin. Ukkonenkin jyrähti melkoisen kovasti mutta vain yhden kerran.

Antin taittoi naapurin juhannusruususta voimakkasti tuoksuvan ruusunnupun.

Kun vuonna 1926 Suomessa järjestettiin sen aikaisille julkisuuden henkilöille kysely siitä, mikä olisi sopivin Suomen lipun juhlapäivä, kirjailija Maila Talvio ehdotti juhannuspäivää, ja hänen ehdotuksensa voitti. Vuodesta 1934 lähtien juhannus on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä. Meillä lippu nostettiin tänään salkoon iltakuudelta hienoisessa sateessa, ja siellä se saa liehua, tai jos sade jatkuu, roikkua huomisiltaan asti. Illemmalla sade loppui ja sää hieman kirkastui, vaikka ei lämmennytkään.

TV1 lähetti Seinäjoen Tangomarkkinoiden viimevuotisen juhlakonsertin Tango Suomessa 100 vuotta, jonka katsoimme lähes vuosi sitten paikan päällä Seinäjoella, mutta oli kiva katsoa se nyt televisiosta. Tango sopii juhannukseen, vaikka itse asiassa se sopii minun mielestäni kaikkiin muihinkin päiviin.

TV1:n iltauutisissa kerrottiin, että hiiligrillin suosio kasvaa vauhdilla. Kaasugrilli on kuitenkin helppo, vaivaton ja varma vaihtoehto, jonka teho ei lopu niin kauan kuin kaasua riittää, joten aika usein me päädymme kaasugrillin käyttöön. Illalliseksi söimme paistettua, ei grillattua, lampaan sisäfileetä ja varhaisperunoita sekä salaattia. Viinikaapista löytyi chileläinen huippuviini Ge vuodelta 2005, jota Alkolta oli muutama vuosi sitten tilattavissa rajoitettu erä. Mekin saimme sitä silloin vain yhden pullon, joka oli sitten sitäkin parempaa.

Torstai 19.6.2014

Helsinki-Vantaan lentoasemalla näkyi selvästi eilen illalla, että Suomessa ollaan valmistautumassa juhannuksen viettoon. Lentokentällä oli niin paljon ihmisiä, matkustajia ja heidän vastaanottajiaan, etten ole ikinä ennen siellä nähnyt sellaista määrää. Illalla yhdentoista aikaan laskeutui lyhyen ajan sisällä suuri määrä lentoja ja lentokentällä oli melkoinen huiske. Taksijonokin oli kymmenien metrien mittainen. Lento Genevestä tuli ajoissa ja odottamani matkalaisetkin tulivat yllättävän nopeasti matkalaukkuineen, joten ruuhkiin oli varauduttu.

Tänään aamupäivällä kun menin kauppaan, odotin myös siellä juhannusruuhkaa, mutta ilmeisesti olin sen verran ajoissa liikkeellä, että suurimmat ruuhkat olivat tulossa vasta myöhemmin. Söderkullan S-Marketissa paikalla oli kaupan henkilökuntaa enemmän kuin asiakkaita. Henkilökunta täytti kovalla kiireellä hyllyjä. Kaikkia tuotteita, myös tuoretuotteita kuten leipää ja maitotuotteita oli hyvin saatavilla ja hyllyt olivat täynnä. Kassoillakaan ei ollut ollenkaan jonoja.

Juhannussiivous on tehty ja jääkaappi on täytetty muutaman päivän ruoilla, joten juhannus saa tulla, sään lämpenemisestä ei kuitenkaan ole sääennusteissa annettu toivoa.

Hallitusneuvottelujen päätteeksi illalla kuuden uutisten yhteydessä viiden hallituspuolueen puheenjohtajat Alexander Stubbin johdolla pitivät tiedotustilaisuuden uudesta hallitusohjelmasta, jonka nimi on ”Suomi uuteen nousuun: kavua ja työllisyyttä”. Tiedotustilaisuus oli kaikista aikaisemmista poikkeava siinä, että sen ilmapiiri oli hyvin positiivinen ja puolueiden puheenjohtajat kehuivat kaikki kilvan hyvää henkeä, joka neuvotteluissa oli vallinnut. Kaikki olivat myös tyytyväisiä tehtyihin päätöksiin. Iltalehti kirjoitti illalla nettisivuillaan, että ”Timo Soini kuvailee uuden hallitusohjelman sorvaamista "kesäteatteriksi, jossa Stubb on ollut sekä ohjaajana että pääosan esittäjänä".”

Keskiviikko 18.6.2014

OP-Pohjola-Ryhmän talouslehti Chydenius 2/2014 kirjoittaa artikkelissaan Musta tulevaisuus?, että yhä suurempi osa Euroopassa käytettävästä energiasta tuodaan muodossa tai toisessa muualta ja että uusiutuva energia on vain pisara meressä. Eivätkä ne Saksan tuulimyllytkään Saksan energiatarvetta pysty tyydyttämään, vaikka niitä paljon siellä liikkuessa näkeekin, sillä vain 7,3 % maan sähköstä tuotetaan tuulivoimalla. Suomessa vastaava luku on 0,7 %. Saksan sähköstä tuotetaan kivihiilellä 19,1 % ja ruskohiilellä peräti 25,6 %. Kuitenkin hiilen polton päästöt aiheuttavat EU:ssa vuosittain 237 000 ennenaikaista kuolemaa ja yli viisi miljoonaa hukattua työpäivää, kirjoitetaan artikkelissa.

Chydenius-lehdessä esitellään myös asioita, joita on vain Suomessa. Uusimmassa lehdessä käsitellään ajankohtaista juhannukseen ja saunomiseen liittyvää asiaa ja todetaan, että vasta ja vihta kilpailevat, mutta molemmat voittavat. ”Illan hiipuvassa hetkessä koulukuntaisuus vastan ja vihdan välillä menettää merkityksensä. Vain nautinto ratkaisee.” Minä olen tottunut kutsumaan vastaa vastaksi ja niin teen vastakin.

Käpylän K-Supermarket Mustapekka mainosti ilmoituksessaan Helsingin Sanomissa sipoolaisen Anders Åströmin irtosalaatteja, joten totesimme salaattien kasvaneen korjuukokoon ja Antti kävi illalla, jolloin salaatit aina korjataan seuraavan päivän toimituksia varten, hakemassa sieltä meille punaista tammenlehväsalaattia, lollo rossoa ja friseesalaattia. Nyt on tuoreiden salaattien saanti turvattu muutamaksi kuukaudeksi.

Kaunista ja maistuvaa, suoraan pellolta salaattikulhoon.

YLE uutisissa kerrottiin iltapäivällä, että Helsinkiin on tulossa harvinainen lumeton juhannus. Lumetonta juhannusta ei uutisen mukaan ole koettu Helsingissä vuosiin. Koska viime talvi oli vähäluminen, kaikki lumenvastaanottopaikoille ajettu lumi on sulanut eikä vuosikertaluntakaan ole tarjolla.

Pian lähden lentokentälle vastaan mieluisia vieraita Sveitsistä. Hilkka ja Fransu tulevat myöhäiskoneella Genevestä Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta vien heidät Paippisiin.

Tiistai 17.6.2014

Tänään mentiin Antin kanssa Jannen ja Juulian seuraksi Kantvikiin. Yöllä lämpötila oli ollut vain kolme astetta ja aamullakin sää oli hyytävän kylmä. Villatakki ja päällystakki ei ollut yhtään ylimitoitettu vaatetus. Kantvikissa pelasimme Monopoli-peliä ja katselimme, kun aivan yllättäen rupesi satamaan rakeita niin, että nurmikko oli vähän aikaa aivan valkoinen.

Kolme yötä juhannusaattoon.

Kävimme syömässä Kirkkonummen keskustan kiinalaisessa ravintolassa, ja kun ajoimme sinne hieman puolenpäivän jälkeen, auton lämpömittari näytti neljää astetta. Päivikin tuli kanssamme lounaalle, minkä jälkeen kävimme myös Info-kirjakaupan loppuunmyynnissä, jossa kaikki tavarat myytiin vähintään 50 prosentin alennuksella. Antti halusi täydentää keitto- ja lintukirjakokoelmiamme ja osti Kirsti Eskelisen Sienestäjän suosikit - Parhaat ruokasienet ja reseptit (2012) ja Mika Honkalinnan Suuri Pöllö (2011) -kirjat. Kävimme vielä kahvilla Kantvikissa, ennen kuin lähdimme ajamaan kotiin.

Katrin ja Einon jälkeläisten lukumäärä kasvoi viime yönä, kun heidän uusi lapsenlapsenlapsensa, Mikon ja Anniinan pieni tyttövauva, syntyi. Lähetämme onnittelut vauvan vanhemmille ja isovanhemmille!

Maanantai 16.6.2014

Aamulla ajoin Paippisiin, jossa piirakkatiimimme teki perinteiseen tapaan suurehkon määrän karjalanpiirakoita. Kun piirakat oli paistettu, kävimme hakemassa paikallisesta puutarhasta kesäkukkia, jotka istutimme ruukkuihin ja laatikoihin. Kotimatkalla säikähdin hurjasti, kun yllättäen salama leimahti ja samanaikaisesti ukkonen jyrähti niin kovaa, että autokin tuntui tärisevän. Sadekin yltyi niin kovaksi, että tiellä oli monen sentin vesikerros.

Kotiin päästyäni alustin hapanleipätaikinan, jonka taikinajuuri oli seissyt huoneenlämmössä kahden päivän ajan ja joka nyt tuntui sopivan happamalta. Taikinan noustessa otin päiväunet, kun viikonlopulta oli vielä univelkaa. Kun taikina oli kohonnut, leivoin siitä ruispatukoita, jotka nostatuksen jälkeen paistettiin iltamyöhällä. Antti odotti innokkaana maistiaisia.

Alkukesä on mennyt nopeasti ja nyt ollaan jo juhannusviikolla. Kymmenen päivän sääennuste lupailee alle kahdenkymmenen asteen päivälämpötiloja ja sadetta lähes joka päivä, juhannusaaton lämpötilaennustekin on vain 15 astetta. Toivottavasti ovat väärässä ennusteittensa kanssa.

Tänään ilmestyneen Sauna-lehden 2/2014 pääkirjoitus oli otsikoitu: ”Juhannus on suven ja saunan juhlaa”. Pääkirjoituksessa todettiin, että saunassakäynti on perinteisesti kuulunut juhannuksen juhlintaan. Kirjoituksessa kerrottiin myös, että ”Alunperin esi-isämme viettivät kesän valoisinta aikaa säänjumala Ukon juhlana sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Keskiajalla kirkko omisti Suomessakin kesäkuun 24. päivän Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi.” Sauna-lehti ohjeistaa pääkirjoituksessa lukijoitaan lämmittämään juhannussaunan huolella ja ilman kiirettä, ottamaan löylyt yksin, perheen tai ystävien kanssa ja kuuntelemaan löylyjen välissä Suomen suvea. Näin tehdään.

Sunnuntai 15.6.2014

Jukolan viesti alkoi eilen illalla yhdentoista aikaan ja katsoin kaksi ensimmäistä osuutta ennen kuin rupesin nukkumaan. Aamulla heräsin, kun kaksi viimeistä osuutta oli juoksematta. Viestin loppu oli tosi jännittävä. Viimeisellä osuudella Kalevan Rastin ankkuri Thierry Gueorgiou nosti joensuulaisen Kalevan Rastin johtoon ja voittoon. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli Jukolan viestin suojelija ja hän seurasi kisaa paikan päällä puolisonsa Jenni Haukion kanssa ja he molemmat kertoivat nauttivansa tilaisuudesta suuresti. He sanoivat pyytäneensä päästä yöpymään teltassa. Suunnistus on mielenkiintoista seurattavaa televisiosta, kun GPS-seurannan ansiosta pysyy hyvin perillä kilpailun eri vaiheista.

Illalla sain inspiraation ruveta leipomaan ja ehdin juuri ja juuri ennen kello kuutta hakea kaupasta leivontatarvikkeita. Leivoin pikkupullia, rahkapiirakkaa ja omena-puolukkapiirakkaa pakastimeen vierasvaraksi.

Illalla TV1:stä tuli Tangomarkkinat 2014: Finaalin karsinta, jossa esiintyi kahdeksan nais- ja kahdeksan mieslaulajaa. Näistä valittiin kuusi naista ja kuusi miestä Seinäjoen heinäkuisiin finaaleihin. Naislaulajien valinnoista olin tuomarien kanssa samaa mieltä. Mieslaulajista olisin valinnut hieman toisin. Televisiossa on usein viime viikkoina esitetty Tangomarkkinoiden 30-vuotisjuhlan kunniaksi sävelletty tango Tango kuuluu kaikille. Esiintyjinä on televisiosta tuttuja kasvoja. Melodia on tarttuva ja sanoitus on hyvänuulinen. Tangon on säveltänyt Tangomarkkinat-orkesterin kapellimestari Mika Toivanen ja sanoittanut viime vuoden tangokuningas Kyösti Mäkimattila.

Lauantai 14.6.2014

Tämä lauantai-päivä oli hieman normaalista poikkeava. Politiikassa ja urheilussa tapahtui niin paljon, ettei ehditty juuri muuta tehdäkään kuin seurata näitä tapahtumia. Kokoomuksen puoluekokous jatkui ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin toisella kierroksella Alexander Stubb. Eipä se suuri yllätys ollut, mutta huomenna on mielenkiintoista kuulla Stubbin linjapuhe, jossa hän kertoo ajatuksiaan Kokoomuksen tulevasta linjasta. Jan Vapaavuoren jääminen kolmanneksi ensimmäisellä äänestyskierroksella oli melkoinen yllätys, vaikka olenkin ilmoittanut, etten kannata Vapaavuorta mihinkään tehtävään. Tämähän johtuu siitä, että Vapaavuori oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että vaurain osa Sipoosta erotettiin Sipoosta ja liitettiin Helsinkiin. Täytyy kyllä myöntää, että ei Vapaavuori välttämättä olisi ollut mikään huono valinta puheenjohtajaksi ja pääministeriksi, onhan hänellä vahva osaaminen talouspolitiikasta.

Keskusta kärsi todella paljon siitä, että Kokoomuksen Lahdessa pidettävä puoluekokous sai niin runsaasti huomiota osakseen. Kokoomuksen puoluekokouksessa käytiin puheenjohtajavaali, kun taas Keskustan puoluekokouksesta Turussa ei ollut odotettavissa mitään yllättäviä uutisia, kun Juha Sipiläkin sai yksimielisen kannatuksen jatkoajalle puheenjohtajana.

Heti kun Kokoomukselle oli valittu uusi puheenjohtaja, rupesimme seuraamaan Kuopio-Jukola 2014:n Venlojen viesti -kilpailua Vehmersalmen Rytökylästä. Jukolan viesti -tapahtumaan oli ilmoittautunut kaikkiaan yli 16 000 suunnistajaa ja Venlojen viestiinkin osallistui yli 1 200 nelihenkistä joukkuetta. Voiton vei tanskalaisjoukkue OK Pan Århus, joka oli aika ylivoimainen. Toiseksi tuli Tampereen Pyrintö. Suunnistusta on kiva seurata televisiosta, vaikka kyllä siinäkin oli omanlainen tunnelmansa ja viehätyksensä, kun aikoinaan kuunneltiin radiosta Hilla Blombergin kuiskailua metsästä jonkin rastin viereltä.

Seurasin illalla keittiön ikkunasta, kun lintupöntöstä lähti lentoon kahdeksan talitiaisen poikasta. Ensin talitiaisvanhemmat toivat nokassaan ruokaa pöntön suuaukossa odottavalle linnunpoikaselle ja sen jälkeen linnunpoikanen lähti lentoon ja seuraavan poikasen pää ilmestyi pöntön suuaukkoon ja talitiaisvanhemmat toivat sille ruokaa, minkä jälkeen se lähti lentoon. Näin talitiaiset tekivät kaikkien kahdeksan poikasen osalta. Tämän jälkeen pönttö ja sen ympäristö hiljenivät täysin.

Kreikka hävisi Kolumbialle MM-jalkapallo-ottelun. Kello on nyt hieman yli yhdeksän ja vajaan kahden tunnin kuluttua lähetetään Jukolan viesti matkaan. Olemme useina vuosina katsoneet sen lähes kokonaan televisiosta. Nyt kuitenkin väsyttää niin, että lähden nukkumaan. Laitan herätyskellon soimaan vähän ennen yhtätoista ja katson sitten ainakin ensimmäisen osuuden alun.

Perjantai 13.6.2014

Eilen alkoivat jalkapallon MM-kilpailut Brasiliassa, ja kisojen avajaiset näytettiin illalla televisiosta. Puolen tunnin avajaistapahtuma oli värikäs ja vauhdikas vaikkakaan ei mitään erityisen suurta viihdettä. Avajaisten jälkeen kesti vielä tunnin ennen kuin ensimmäinen ottelu, Brasilia - Kroatia, alkoi. En kuitenkaan jäänyt odottamaan sen alkamista.

Aamulla jogurtti oli valmistunut uunissa maukkaaksi ja rakenteeltaan sopivaksi. Jäähdytin sen jääkaapissa, minkä jälkeen lisäsin siihen pakastemansikoita sekä intiaanisokeria. Se oli tosi hyvää. Päivä oli sateinen eikä viileä sää houkutellut ulos ennen kuin iltapäivällä, jolloin kävin Söderkullan kirjastossa ja illansuussa, jolloin lähdimme Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikki -festivaalin konsertti- ja esitelmätapahtumaan Halosenniemeen.

Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikki on Tuusulassa vuosittain järjestettävä kesäkuinen festivaalitapahtuma, jonka konsertteja pidetään Kallio-Kuninkalassa sekä Järvenpään ja Tuusulan taiteilijakodeissa Ainolassa ja Halosenniemessä. Halosenniemessä oli tänään kaksi pienimuotoista konserttia ja niiden väliajalla oli esitelmä Pekka Halosen jäljillä, jossa kerrottiin Pekka Halosen matkasta Lapinlahdelta, jossa hän syntyi vuonna 1865, ulkomaisten opintomatkojen kautta Tuusulaan, jonne hänen perheensä koti Halosenniemi valmistui Tuusulanjärven rannalle Pitkäniemeen vuonna 1902 ja jossa Pekka Halonen asui kuolemaansa asti vuoteen 1933. Pekka Halonen oli rauhaa ja hiljaisuutta kaipaava maalaispoika, pystymetsän Pekka, kuten esitelmän pitäjä kertoi ja siitä syystä Tuusulasta löytyi sopiva asuinpaikka, joka oli tarpeeksi kaukana Helsingistä ja tarpeeksi lähellä Helsinkiä. Esitelmässä kerrottiin myös Halosenniemen kesänäyttelystä Lunta ja kirsikankukkia, jonka aiheena on japonismi Pekka Halosen ja aikalaisten taiteessa. Katselimme väliajalla näyttelyn teokset.

Konsertin ensimmäisessä Luonnon helmassa -nimisessä osassa esitettiin 1900-luvun nykysäveltäjien sävellyksiä. Ensimmäinen esitys meni yleisöltä ohi lähes kokonaan, koska orkesteri soitti sen näkymättömissä ja se kuulosti suurin piirtein soitinten viritykseltä. Jotkut yleisön joukossa keskustelivat suureen ääneen, koska eivät tiedostaneet, että konsertti oli jo alkanut. Konsertissa esitettiin myös kaksi kanadalaissyntyisen säveltäjän Matthew Whittallin sävellystä. Whittall tuli Suomeen vaihto-opiskelijaksi kymmenen vuotta sitten. Nyt hän asuu täällä ja puhuu sujuvaa suomea. Hän oli mukana konsertissa ja kertoi itse sävellyksistään.

Konsertin ensimmäisen osan ja esitelmän jälkeen konserttiyleisölle tarjottiin Kallio-Kuninkalan raparpereista tehtyä maukasta raparperimehua ja keksejä, jonka jälkeen vuorossa oli konsertin toinen osa Muistellen, jossa esitettiin perinteisempää musiikkia, muun muassa John Dowlandin, Benjamin Brittenin ja Maurice Ravelin sävellyksiä. Konsertin sävellykset oli sovitettu eri soitinkokoonpanoille, soittimina muun muassa luuttu, huilu, viulu, alttoviulu, sello, harppu ja kitara.

Matkalla kotiin tilasimme Söderkullan pizzeriasta pizzat ja ajoimme kotiin katsomaan Hollanti - Espanja -jalkapallo-ottelua. Hollanti meni peräti 5 - 1 -johtoon 80 peliminuutin kohdalla, jolloin lähdin nukkumaan.

Torstai 12.6.2014

Aamupäivällä kävin Haaga-Heliassa ja tapasin ohjattavani, joka viettää huomenna valmistujaisiaan. Olen kovin iloinen ohjattavani puolesta ja kun muistelen omaa valmistujaispäivääni, joka koitti pitkään kestäneiden opiskelujen jälkeen, voin hyvin kuvitella, miltä hänestä nyt tuntuu. Haaga-Helian aulaa valmisteltiin kovalla tohinalla huomista valmistujaisjuhlaa varten. Jokainen huomenna valmistuva on saanut kutsua tilaisuuteen kaksi läheistään. Kaikkiaan juhlaan osallistuu 700 henkeä.

Haaga-Heliasta jatkoin matkaa Tapiolaan hammaslääkäriin. Kävin toukokuussa hammaslääkärissä, jolloin tehtiin hammastarkastus ja yhteen hampaaseen vaihdettiin paikka. Kuvittelin, että nyt ei vähään aikaan tarvitse hammaslääkärille mennä. Muutama päivä sitten alkoi kuitenkin yhtä hammasta jomottaa ja kun jomotus vain yltyi, täytyi tilata aika. Hammaslääkäri totesi, että oireileva hammas vaatii juurihoidon. Istuin siis yli tunnin hammaslääkärin tuolissa suu auki. Hammaslääkäri oli aika nuori, mutta hänellä oli hyvät varmat otteet ja koko ajan hän kertoi, mitä oli tekemässä. Epämiellyttävin vaihe oli puudutuspiikin pistäminen.

Olimme saaneet kutsun ja ilmoittautuneet illalla Gumbostrand Konst & Formin Kesä Gumbostrandissa -näyttelyn avajaisiin, mutta hammaslääkärillä käynnin jälkeen hammasta särki ja vaikka särkylääkkeet helpottivat kipua, niin olo oli sen verran nuutunut, että päätimme käydä katsomassa näyttelyn myöhemmin kesällä.

Illalla laitoin vielä jogurtin tulemaan. Käytin samaa ohjetta kuin toukokuussakin, kun tein jogurttia ensimmäisen kerran. Aamulla se on sitten valmista, mutta parhaimmillaan vasta, kun se on jäähdytetty jääkaapissa.

                                                                             --------------

Toinen Saksan matkan aikana lukemani kirja oli Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-romaani, joka ilmestyi vuonna 2013 ja sai  silloin suurta huomiota osakseen. Se on kertomus nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, rakkaudesta ja elämästä, ja siinä kerrotaan vanhalestadiolaisuuteen liittyvistä asioista ennen käsittelemättömällä tavalla.

Taivaslaulu-kirjassa kerrotaan Viljan ja Aleksin ja heidän perheensä tarinan ohessa myös lestadiolaisyhteisön elämästä. Kirjassa menee useita tarinoita rinnakkain. Viljan tarina kerrotaan minä-muodossa ja tässä hetkessä, Aleksin tarinan kertoo ulkopuolinen ja se on menneessä aikamuodossa. Viljan ja Aleksin tarinan rinnalla kerrotaan asioista lasten näkökulmasta satuna, jossa esiintyvät mollat, nuket, barbit ja bratzit. Neljäntenä tarinana kirjassa on anonyymi blogi, jossa sen kirjoittaja kertoo ajatuksiaan vanhalestadiolaisuudesta.

Vilja ja Aleksi tapaavat, rakastuvat ja menevät naimisiin. Lapsia syntyy tiheään tahtiin. Kun Vilja alkaa odottaa viidettä lastaan ja ilmenee, että hän odottaakin kaksosia, hän ei jaksa enää, vaan murtuu. Hän suunnittelee pakenevansa ahdistavaa tilannettaan ja joutuu mielisairaalaan. Kun Aleksi ottaa vastuun kantaakseen, Vilja pikkuhiljaa toipuu ja pääsee sairaalasta kotiin. Hän synnyttää kaksoset, minkä jälkeen elämä alkaa näyttää paljon valoisammalta. Kirja päättyykin onnellisesti toivorikkaaseen tunnelmaan.

Erilliset tarinat lomittuvat kirjassa sujuvasti ja kokonaisuutta on helppo seurata. Kirjan kieli on kaunista, ja on se runollistakin, kuten kriitikot ovat sitä kuvanneet. Tarinan kerronta on myös sellaista, että siinä on positiivinen tuntu myös silloin, kun perheen elämä on raskasta.

Pauliina Rauhala kävi 16.4. Söderkullan kirjaston aulaklubissa kertomassa Taivaslaulu-romaanistaan, ja hän myös luki otteita kirjastaan. Silloin hän myös kertoi, että vaikka romaanin isot teemat ovat hänelle hyvin tuttuja, tarina ei ole omaelämäkerrallinen eikä kenenkään muunkaan tarina vaan fiktiivinen kertomus.

Keskiviikko 11.6.2014

Tänään ilmoitin BirdLife Suomelle meidän pihapiirimme pönttöbongauksen tuloksen. Seurasin jo ennen Saksan matkaa pesintää pöntöissä ja nyt vielä tein joitakin tarkistuksia ja seurasin muutaman pöntön läheisyydessä, millaisia lintuja sinne menee tai sieltä lähtee. Meillä on 17 pikkulinnunpönttöä, joissa pesii seitsemän kirjosieppoa, neljä talitiaista ja neljä sinitiaista. Neljästä telkänpöntöstä kahdessa on pesitty ja yksi puukiipijänpönttö on ollut kovin hiljainen, joten se on todennäköisesti pysynyt tyhjänä.

Saksan matkan aikana luin kaksi kirjaa. Menomatkalla Saksaan aloitin laivassa Pia Maria Montosen kirjoittaman kirjan Valtakunnan miniä - Brita Kekkonen ja paluumatkalla Saksasta luin laivassa loppuun Pauliina Rauhalan kirjoittaman romaanin Taivaslaulu.

Brita Kekkonen ja Pia Maria Montonen tutustuivat vuonna 2012, jolloin he alkoivat tavata ja Brita Kekkonen rupesi kertomaan Pia Maria Montoselle elämästään. Brita Kekkoselle oli tärkeää, että hänen muistelmansa julkaistaan, koska hän tunsi olevansa viimeinen elossa oleva henkilö, joka pystyisi kertomaan presidenttiparin, Urho ja Sylvi Kekkosen, elämästä. Valtakunnan miniä - Brita Kekkonen -kirja ilmestyi lähes vuosi Brita Kekkosen kuoleman jälkeen huhtikuussa 2014.

Pia Maria Montonen haastatteli Brita Kekkosta heidän lukuisissa tapaamisissaan. Kirja perustuu näihin haastatteluihin sekä Brita Kekkosen arkistoista saatuun kirjeenvaihtoon Brita Kekkosen ja hänen perheenjäsentensä välillä sekä Taneli Kekkosen kirjeisiin vanhemmilleen. Kirjassa on myös runsaasti valokuvia, jotka ovat pääosin Brita Kekkosen kotiarkistosta.

Brita Kekkonen oli puhemies K.-A. (Karl-August) Fagerholmin ja hänen vaimonsa Judithin vanhin lapsi. Valtakunnan miniä -kirjan ensimmäisessä luvussa kerrotaan Britan isän, vuonna 1901 syntyneen K.-A. Fagerholmin, lapsuudesta. Kirjan seuraavissa luvuissa kerrotaan muun muassa Brita Kekkosen onnellisesta lapsuudesta, nuoruudesta, opinnoista, avioliitosta Urho ja Sylvi Kekkosen pojan Taneli Kekkosen kanssa, diplomaattielämästä sekä Suomen presidentin vaalista vuonna 1956, jolloin K.-A. Fagerholm ja Urho Kekkonen olivat kolmannessa äänestykessä vastakkain ja Urho Kekkonen voitti äänin 151 -149. Kirjassa kerrotaan myös Brita Kekkosen aviomiehen Taneli Kekkosen itsemurhasta vuonna 1985 ja hänen elämästään miehensä kuoleman jälkeen. Brita Kekkonen kuoli syöpään vuonna 2013. Hän oli syntynyt vuonna 1927.

Kirjasta saa sellaisen vaikutelman, että Brita Kekkonen oli hyvin tyytyväinen elämäänsä, vaikkei elämä aina helppoa ollutkaan. Kirja on kiinnostava kuvaus lähihistoriasta, ja sen 256 sivuun on saatu mahtumaan useiden vuosikymmenien ajalta paljon asiaa erityisesti niistä vuosista, jolloin Taneli Kekkonen toimi diplomaattina ja perhe asui useissa eri maissa. Kirjan tekijä kertoo halunneensa tehdä Brita Kekkosen elämäntarinan Britan äänellä, ja sellaisen vaikutelman kirjasta saakin.

Illalla menimme Villa Haikossa pidettyyn Aurinko tanssii - oopperalaulajat kesätunnelmissa -konserttiin, jossa Suomen Kansallisoopperan solistit Maria Kettunen, Jyrki Korhonen ja Raimo Laukka sekä pianolla heitä säestänyt Pirkko Hyttinen esittivät muun muassa Merikannon ja Sibeliuksen lauluja, ooppera-aarioita, operettisävelmiä ja kansanlauluja. Paikalla oli vain kolmetoista kuulijaa, joista osa oli järjestäjien edustajia. Tilaisuuden etukäteismarkkinointi oli aivan liian niukkaa, ja olikin harmi, että yleisöä ei ollut tullut paikalle kuuntelemaan upeita esityksiä.

Saksasta tuotuja parsoja on syöty ilmakuivatun kinkun kanssa, ja tänään syötiin viimeiset graavilohen kanssa. Parsat olivat vieläkin neljän päivän jälkeen aivan vastapoimitun näköisiä ja tuntuisia.

Tiistai 10.6.2014

Päivä oli sateinen, joten pihalle ei päässyt puuhailemaan. Orvokit piharuukuissa ovat vielä ihan hyvännäköisiä ja erityisesti, kun sain kuihtuneet kukat nypityiksi, ne näyttävät ihan hyviltä, muita kesäkukkia emme ennen matkaa olleet laitteneetkaan. Kävimme iltapäivällä hakemassa pariin kesäkukkaruukkuun kukat ja muutamia yrtintaimia lähipuutarhasta, mutta niiden istuttaminen ei houkutellut, kun vettä satoi vähän väliä ja oli hieman viileääkin.

Finnlinesin Finnlady-rahtilaiva lähdössä Saksaan.

Olen vielä mietiskellyt Saksan matkaamme ja erityisesti mieleen jääneitä asioita. Pohjois-Saksan länsipuolella on kauniita pieniä ja vanhoja kaupunkeja, joiden rakennukset ovat pääosin joko punatiilisiä tai ristikkoseinäisiä. Vanhat rakennukset on yleensä kunnostettu kauniiksi ja toimiviksi.

Lyypekissä on paljon punatiilirakennuksia.

Cellen keskustassa on paljon kauniita ristikkorakennuksia.

Maalaismaisemat näyttävät myös hyvinhoidetuilta ja vaurailta. Kaikkialla on siistiä ja puhdasta. Sähköä tuottavia tuulimyllyjä on lähes kaikilla aukeilla. Ne näyttävät alakuloisilta silloin, kun niiden siivet ovat pysähdyksissä, mutta niiden ilme on heti iloisempi, kun siivet pyörivät.

Pienten kaupunkien hotelleissa, ravintoloissa, turistitoimistoissa ja kaupoissa on hyvin paljon asiakaspalvelijoita, jotka osaavat vain saksan kieltä. Myös kaupunkien kiertoajeluilla selostukset olivat saksankielisiä.

Pohjois-Saksan moottoritiet ovat hyvin ruuhkaisia, minkä takia ajonopeudet siellä ovat alentuneet eikä hurjastelijoita enää juurikaan näe. Kesäisin tehdään aina moottoriteillä tietöitä, jolloin yksi tai useampia kaistoja tiestä suljetaan. Tämä aiheuttaa ruuhkia, jonoja ja matkan viivästyksiä. Radiossa luetaan jatkuvasti tiedotuksia ruuhkateistä ja ilmoitetaan, miten pitkiä jonoja (Stau) kyseisillä teillä on.

Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta samalla tavalla hieman pidättyväisiä kuin me suomalasetkin, mikä tuntuu mukavan kodikkaalta.

Ruoan hinta on monien tuotteiden osalta huomattavasti Suomen hintoja alempi. Esimerkiksi leipomotuotteet ja lihajalosteet tuntuivat meistä hyvin edullisilta. Myös ravintolahinnat ovat Suomen hintoja alempia.

Saksan maanteillä näkyy runsaasti saksalaisvalmisteisia autoja, muun muassa Volkswageneita. Japanilaisautoja sitä vastoin on aika vähän. Pyöräily on suosittu liikkumismuoto, erityisesti pienissä kaupungeissa.

Maanantai 9.6.2014

Aamulla saavuimme kahdeksalta Finnlinesin rahtilaivalla Finnstarilla Vuosaaren satamaan, josta oli enää parinkymmenen minuutin ajomatka kotiin. Kotona alppiruusut olivat jo ehtineet kukkia niiden kymmenen päivän aikana, jotka olimme matkalla. Matkalle lähtiessämme ne olivat vasta nupuillaan.

Lauantaina 7.6. lähdimme Cellen hotellistamme ajamaan pohjoisen suuntaan. Matkaa Travemunden satamaan oli parisataa kilometriä. Olimme päättäneet poiketa matkan varrella olevassa Serengetin villieläinpuistossa. Kun vähän Cellestä lähdön jälkeen ajoimme moottoritielle, juutuimme ruuhkaan, jossa autojonot etenivät hyvin hitaasti. Radiossa kerrottiin, että kyseisellä tiellä oli tietyöstä johtuva 16 kilomerin jono. Lisäksi liikennettä oli paljon, kun saksalaiset matkasivat pohjoisen suuntaan pitkän helluntaiviikonlopun viettoon, Saksassahan vietetään tänään helluntaita. Jonkin ajan kuluttua päätimme poistua moottoritieltä ja jatkaa matkaa pienempää tietä pitkin. Moni muukin oli ajatellut tehdä näin, joten se pieni tie oli aivan jumissa. Käännyimme ympäri ja ajoimme takaisin moottoritielle. Noin kahdenkymmenen kilometrin moottoritiematka kesti tunnin verran, mutta eihän meillä ollut mihinkään kiire. Serengetin villieläinpuistossa Hodenhagenissa katselimme puiston eläimiä ajamalla safarireitin eri vyöhykkeiden läpi omalla autolla. Eläimet saivat liikkua puistossa vapaina, ja ne olivatkin rauhallisia ja tyytyväisen oloisia.

Olimme suunnitelleet käyvämme myös Luneburgin kaupungissa, mutta koko kaupungin keskusta oli kovin ruuhkainen eikä parkkipaikkoja ollut missään vapaana, vaan joka paikassa niitä jonotettiin. Jatkoimme siis matkaa ja poikkesimme Neetzessä tienvarsiravintolaan lounaalle ja ostimme samalla torikojusta kaksi kiloa tuoretta A1-luokan parsaa, hinta oli 6,45 euroa kilolta. Kuljetimme ne kotiin matkajääkaapissamme. Ajoimme loppumatkan pieniä teitä Lyypekin lähelle, ja poikkesimme vielä CITTI-Markt-ostoskeskukseen, josta ostimme muun muassa saksalaisia valkoviinejä kotiin tuotavaksi.

Saksassa on kesäkuun alussa parsakausi parhaimmillaan.

Travemundessa kävimme paikallisessa ravintolassa kevyellä päivällisellä laivan lähtöä odotellessamme. Travemunden satamassa odottelimme sitten vielä useita tunteja ennen kuin pääsimme yöllä yhden maissa ajamaan laivaan, ja kolmelta laiva lähti kohti Helsinkiä, mutta silloin me olimme jo nukkumassa.

Sunnuntai-päivän (8.6.) matkasimme laivalla, jossa ohjelma oli taas samanlainen kuin aina ennenkin; lukemista, ruokailuja ja television katselua. Televisiosta katsoimme muun muassa Ruotsin prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin tyttären Leonoren ristiäisjuhlan ja Antti kävi katsomassa laivan bistron isolta näyttöruudulta myös formulakisan.

Perjantai 6.6.2014

Normandian maihinnoususta (D-Day) on tänään kulunut 70 vuotta ja televisiosta on tullut eilen ja tänä aamuna runsaasti erilaista juhlaohjelmaa. Hotelliaamiaiset ovat täällä Saksassa olleet hyvin monipuolisia ja hyvätasoisia, niin myös tässä Cellen hotellissamme Schnarrissa. Aamiaisen jälkeen lähdimme katselemaan Cellen nähtävyyksiä. Ajoimme vanhaa kaupunkia kiertävälle kehäkadulle, jonka varresta löysimme tunnin parkkipaikan. Tunnin väliajoin kävimme sitten lisäämässä pysäköintiaikaa.

Antin koulukaupungin Hämeenlinnan ystävyyskaupunki Celle sai kaupunkioikeudet 1200-luvun lopussa. Me aloitimme kierroksemme Herttuan Palatsista (Schloss Celle), joka on herttua Otto Vahvan rakennuttama valtaisan suuri, hienossa kunnossa oleva vallihautojen ympäröimä palatsi. Palatsin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1292. Cellessä on kaikkiaan lähes 500 vanhaa ristikkorakennusta. Hoppener-House Cellen keskustassa on opaskirjasten mukaan eräs Saksan kauneimmista ristikkorakennuksista. Sen rakennutti Simon Hoppener vuonna 1532. Cellen vanhin ristikkorakennus on vuodelta 1522.

Herttuan Palatsi Cellessä.

Herttuan Palatsin lipasto on vanha ja hieno.

Sillä aikaa, kun Antti nautti makkarasämpylästä, minä kävin nauttimassa Stadtkirche St. Marie -kirkon kauneudesta. Kirkko on rakennettu Cellen kaupungin perustamisen aikoihin ja erityisesti sen alttari vuodelta 1613 ja barokkiurut ovat harvinaisen kauniita. Teimme myös kaupunkijunalla kierroksen Cellen vanhassa kaupungissa sekä sen ympäristössä. Kiertoajelun jälkeen menimme Muller Café -ravintolaan  lounaalle ja tilasimme tämän matkan kolmannet parsa-annokset. Nämä annokset olivat ylivoimaisesti parhaat. Parsa oli juuri sopivan napakkaa ja hollandaise-kastike sekä ilmakuivattu kinkku olivat maukkaita. Jälkiruoaksi otin mansikka- ja omenajäätelöpallot.

Oikeanpuoleinen talo on Hoppener House vuodelta 1532.

Kesä on häitten aikaa, ja mekin näimme tänään Cellessä kaksi hääjuhlaansa viettävää paria ja heidän häävieraansa. Toinen vihkiminen tapahtui Herttuan Palatsissa, jossa vihitään vuosittain kuulemma noin sata paria. Toinen hääpari vihittiin Raatihuoneella, ja näimme, kun he hääväkensä kanssa kohottivat maljat vihkimisen jälkeen Raatihuoneen edessä. Sen jälkeen he lähtivät autoillaan liikkeelle hääjuhlapaikalle autojen torvet soiden.

Torstai 5.6.2014

Lähdimme ajamaan Mindenistä aamulla hieman yli sadan kilometrin päässä olevaa meille niin kovin tuttua Celleä kohti. Olemme nimittäin poikenneet Cellessä useilla Keski-Euroopan matkoillamme ja olemme yöpyneetkin siellä joitakin kertoja. Matkalla Antti kertoi, että auton radiossa kerrottiin tarina miehestä, jonka poliisit olivat pysäyttäneet, kun tämä oli ajanut 70 kilometrin ylinopeutta. Selitykseksi mies oli kertonut, että hän oli vain kuivattanut juuri pestyä autoaan. Antti tuntuu ymmärtävän saksan kieltä huomattavasti minua paremmin. Yllättävän paljon täällä onkin joutunut selviytymään saksan kielellä, kun palveluammateissakaan ei usein ymmärretä ollenkaan englantia.

Jatkoimme matkaa hieman Cellen ohi Bergen-Belsenin keskitysleiriin. Leiri perustettiin 1940 aluksi sotavankileiriksi, jossa oli pääosin venäläisiä sotavankeja. Vuosina 1940 - 1942 leirillä kuoli noin 20 000 sotavankia. Vuonna 1942 leiri muutettiin keskitysleiriksi. Ensimmäiset juutalaiset saapuivat sinne vuonna 1943. Siellä kuoli yli 50 000 juutalaista, muun muassa hollantilaiset siskokset Anne ja Margot Frank, jotka kuolivat pilkkukuumeeseen vähän ennen kuin liittoutuneet vapauttivat leirin. Leiri ei ollut tuhoamisleiri, mutta ihmiset kuolivat siellä nälkään ja tauteihin.

Anne Frank kuoli Bergen-Belsenin leirillä pilkkukuumeeseen.

Bergen-Belsenin eiri suljettiin 15.4.1945, ja sulkemisen jälkeen se poltettiin. Museossa oli paljon monipuolista kuva- ja tekstimateriaalia vanki- ja keskitysleirin vaiheista ja muun muassa vanki- ja keskitysleirissä olleet kertoivat videolla kokemuksistaan.

Söimme museon kahvilassa currymakkarat ja perunasalaattia lounaaksi, minkä jälkeen ajoimme hotelliimme neljän kilometrin päähän Cellen keskustasta. Kirjoittauduimme hotelliin ja lähdimme käymään Wietzeen maaöljymuseoon (Deutsches Erdöl und Erdgasmuseum). Ensimmäiset dokumentit maaöljystä Wietzen alueella ovat jo vuodelta 1654, jolloin paikalliset maanviljelivät havaitsivat, että maan pintaan tihkuu tervan kaltaista ainetta. Yksi ensimmäisistä öljylähteen porauksista maailmassa tehtiin Wietzessä vuonna 1858, ja 1900-luvun alussa öljyä porasi Wietzessä kaikkiaan yli 30 öljy-yhtiötä. Vuonna 1964 öljyn tuotanto oli kuitenkin muuttunut kannattamattomaksi ja öljynporaus Wietzessä lopetettiin, vaikka öljylähde ei ollutkaan vielä kuivunut.

Raakaöljypumppu, jolla öljy pumpataan maan sisästä.

 Öljymuseolta ajoimme Cellen keskustaan, jossa etsimme miesten vaateliikkeistä Antille vapaa-ajan  housuja, kun hänen rennot ja mukavat ja minun jo pariin kertaan korjaamat matkahousunsa olivat hajonneet niin, että tarvittiin uudet tilalle. Onneksi sellaiset löydettiinkin. Joimme vielä yhdet tummat oluet Kleine Apotek Bierstubessa ja illalliselle menimme hotellin lähellä olevaan Alter Kanal -ravintolaan.  Minä söin matjes-silliä paistettujen perunoiden ja salaatin kanssa ja Antti söi villasikagulassia. Ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Sen jälkeen alkoikin jo väsymys painaa.

Antti tulee Kleine Apotek Bierstubesta jalassaan uudet 29 euron hintaiset kesähousut.

Keskiviikko 4.6.2014

Suomessa ovat liput liehuneet tänään puolustusvoimien lippujuhlan päivän kunniaksi. Täällä Mindenissä meidän hotellimme Hotel Kronprinzin edessä liehuu muutamien muiden Euroopan maiden lippujen joukossa kotoisasti myös Suomen lippu.

Suomen lippu liehuu Hotel Kronprinzin edessä Mindenissä.

Aamupäivällä teimme Helena-jokilaivalla noin kahden tunnin kanava- ja Weser-jokiristeilyn. Mindenin erikoisuus on kahden eri tasolla virtaavan vesitien kohtaaminen. Vuonna 1914 rakennettu Mittelland-kanava ylittää Weserjoen pitkin siltaa, joka on 13 metriä Weserjoen yläpuolella. Laivamatkamme alkoi kanavasta, josta ajettiin sulkuun ja laskeuduttiin 13 metriä alemmaksi Weserin tasolle. Laivalla oli pitkälti toistasataa koululaista opettajineen. Koululaiset pitivät melkoista mekastusta, ja kun he poistuivat laivasta puolessa välissä matkaa, tuli mukavan hiljaista ja rauhallista. Lämpötila oli hieman yli 20 astetta ja aurinko paistoi, joten laivan kannella oli miellyttävä istua.

Saavumme Mittelland-kanavan sululle.

Jatkoimme laivamatkan jälkeen matkaa autollamme runsaan neljänkymmenen kilometrin päähän Hamelnin pillipiiparikaupunkiin, jossa söimme lounaaksi niin kovin saksalaista porsaanleikettä. Pillipiiraria emme nähneet, mutta Hameln-museossa oli aineistoa pillipiiparista kertovasta kansansadusta.

Vuonna 1284 Pillipiipari lumosi huilunsa soitolla Hamelnia vainoavat rotat ja johdatti ne kaupungin ulkopuolelle Weserjokeen. Kun kaupungin asukkaat eivät maksaneet Pillipiiparille luvattua palkkiota, Pillipiipari lumosi kaupungin lapset soittamalla huiluaan ja johdatti heidät vuoreen, jonka sisään he katosivat.

Hameln-museossa oli myös Siltojen rakentaminen -niminen näyttely. Siihen kuului esineistöä ja tekstitauluja, jotka kertoivat brittiläisestä varuskunnasta, joka tuli Hamelniin vuonna 1945 ja joka nyt 70 vuotta myöhemmin on päätetty sulkea. Hamelnin asukkaat ovat kovin järkyttyneitä siitä, että varuskunta suljetaan, koska he ovat pitäneet kovasti brittiläisistä sotilaista. Sodan jälkeen brittiläiset sotilaat ja insinöörit osallistuivat Hamelnin siltojen korjaamiseen ja uudelleenrakentamiseen ja he ovat lisänneet yhteisymmärrystä brittien ja paikallisen väestön välillä.

Hamelnin kaupungin raatihuoneentori.

Hamelnista jatkoimme matkaa Emmerthaliin, jossa on komea 1500-luvulla rakennettu Schloss Hämelschenburg -renessanssilinna. Linnaan pääsi sisälle vain osallistumalla opastettuihin kierroksiin. Emme jääneet odottamaan kierrosta, vaan tutustuimme linnaan ulkopuolelta ja joimme kahvit linnan kahvilassa.

Hämelschenburg-linna.

Matkalla majapaikkaamme Mindeniin poikkesimme Porta Westfalican jokilaaksokaupunkiin katsomaan korkealla kukkulan huipulla olevaa 50-metrin korkuista Keisari Vilhelmin muistomerkkiä. Tie kukkulalle toi mieleen tien Salvaniin Sveitsissä. Matkalla ylös alkoi sataa, ja kun olimme ylhäällä parkkipaikalla, josta oli kävelymatkaa muistomerkille vielä 250 metriä, satoi kaatamalla. Päätimme lähteä saman tien ajamaan alas ja näimme muistomerkin ainoastaan alhaalta tieltä.

Hotellille tultuamme kaivoimme matkajääkaapistamme ilmakuivattua kinkkua, salamia ja juustoa. Olimme myös ostaneet leipomosta sämpylöitä ja kaupasta aprikooseja, ja söimme illallisen eilisen tapaan.

Tiistai 3.6.2014

Aamulla katselimme vielä Bremenin kaunista vanhaa kaupunkia ja minä kävin myös Bremenin vanhimmassa kaupunginosassa, kalastajakortteli Schnoorissa. Sen pienet talot ovat peräisin 1400- ja 1500-luvulta. Schnoorin kadut ja kujat ovat kapeita, kapein kuja on tuskin puolen metrin levyinen. Nykyään alueen taloissa toimii kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Taiteilijat ja taidekäsityöläiset viihtyvät Schnoorissa.

Schnoorin kaupunginosan opaskartta.

Katunäkymä Schnoorin kaupunginosasta.

Bremenistä ajoimme pikkuteitä pitkin Mindeniin. Matkalla oli useita pieniä kyliä, joiden rakennukset olivat pääosin tiilestä rakennettuja. Kylät ja niitä ympäröivä maaseutu näytti hyvinvoivalta ja vauraalta. Rakennukset olivat hyväkuntoisia ja kaikkialla oli tosi siistiä, roskia ei näkynyt missään. Vilja on jo hyvää vauhtia valmistumassa. Täällä on varmaan ollut melkoisia rankkasateita, koska ohra oli paikoin pahoin lakoontunut. Saksa on ilmeisesti siirtymässä kokonaan tuulivoimaan, niin paljon tuulimyllyjä näkyi jälleen matkan varrella.

Poikkesimme matkalla kahville Weser-joen varrella olevan Buchholzin kylän Café Weserscheune -kahvilaan, jossa oli tarjolla tasan kahta lajia leivonnaisia, mansikkaleivoksia ja suklaamoussekakun näköistä kakkua. Olisimme halunneet jotakin suolaista, mutta sellaista ei kahvilasta saanut. Otimme mansikkaleivokset, jota osoittautuivat todella isoiksi mutta maukkaiksi. Nämä isot mansikkaleivokset, cappuccino ja café latte maksoivat 11,30 euroa.

Minden mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 798 ranskalaisten vuosikirjoissa, joten vuonna 1998 kaupunki vietti 1200-vuotisjuhliaan. Mindenin vanha kaupunki oli iltapäivällä hyvin hiljainen. Kävimme katsomassa tuomiokirkkoa, joka oli juuri samanlainen kuin monet muutkin saksalaiset pikkukaupunkien tuomiokirkot. Vanhan kaupungin rakennukset edustavat monia eri tyylisuuntia eikä se ole samalla tavalla yhtenäinen kuin esimerkiksi Lyypekin ja Bremenin vanhat kaupungit. Kävimme myös turistitoimistossa, jonka virkailija parhaillaan yritti löytää asiakkailleen vapaita huoneita vanhan kaupungin läheisyydestä. Ilmeisesti turisteja kuitenkin on jo liikkeella, koska vapaat huoneet löytyivät vasta lukuisten puheluiden jälkeen hotellista, jossa mekin asumme ja joka on vajaan kilometrin päässä keskustasta.

Mindenin kulttuurikeskus näyttää kovin hiljaiselta.

Illalla meillä oli piknik hotellihuoneessamme, koska emme viitsineet lähteä ravintolaan illalliselle. Olimme ostaneet sämpylöitä, leikkeleitä, juustoja sekä aprikooseja ja mansikoita sekä pullon saksalaista Riesling-valkoviiniä.

Maanantai 2.6.2014

Aamu Lyypekissä oli aurinkoinen. Kävelimme raatihuoneen torille, jossa oli torikojuissa myynnissä kalaa, lihaa ja makkaroita sekä vihanneksia, muun muassa valkoista parsaa. Minä jatkoin torilta Café Niedereggerin yläkerran marsipaanimuseoon, jossa oli mielenkiintoista tietoa marsipaanista ja sen historiasta. Marsipaani valmistetaan mantelimassasta ja sokerista. Hyvälaatuisessa marsipaanissa on noin kolmasosa sokeria ja kaksi kolmasosaa mantelimassaa. Kaikkien aikojen suurin marsipaanityö on Niedereggerin marsipaanimuseossa oleva saksalaisen kuvanveistäjän Johannes Kieferin vuonna 1964 tekemä taidetyö, johon hän käytti 3500 työtuntia ja 500 kiloa marsipaania.

Johannes Kieferin taideteos marsipaanista.

Käväisin myös Marienkirchessä, Pyhän Marian kirkossa, joka rakennettiin jo 1200-luvulla. Vuonna 1942 kirkko vaurioitui pahoin pommituksissa, ja sen kirkonkellot putosivat alas. Rikkoutuneet kellot ovat edelleen kirkon kappelissa muistona tapahtuneesta. Kirkon korjaus aloitettiin vuonna 1947.

Hieman ennen puoltapäivää lähdimme ajamaan Bremeniin, jonne oli Lyypekistä 180 kilometrin matka. Ajoimme koko matkan moottoritietä pitkin, koska tällä välillä ei ollut mitään erityisiä nähtävyyksiä. Matkan varrella oli aikaisempien vuosien tapaan useita tietöitä menossa, jolloin ajokaistat olivat kapeita ja ajonopeus pieni. Muuten matka sujui hyvin. Tuulimyllyjä oli tien viereisillä pelloilla kymmeniä, tosin suurin osa niistä oli pysähdyksissä.

Bremenissä kirjauduimme hotelliin ja lähdimme kaupungille. Atlantic Hotel on aivan Bremenin vanhan kaupungin vieressä ja raatihuoneen torille on parisataa metriä. Raatihuoneen tori on aivan upea. Siellä on lukuisia koristeellisia vanhoja rakennuksia ja kirkkoja. Lomatunnelmissa olevia ihmisiä oli runsaasti liikkeellä, katusoittajat soittivat hanurilla tuttuja sävelmiä ja sääkin oli lämmin ja aurinkoinen. Suosituimmat nähtävyydet raatihuoneentorin tuntumassa olivat vuodelta 1404 oleva Rolandin patsas, jota kutsutaan Bremenin ”vapaudenpatsaaksi” ja Bemenin soittoniekat -pronssipatsas, jonka taiteilija Gerhard Marcks teki vuonna 1951. Rolandin patsasta pidetään kaupungin oikeuden ja vapauden symbolina ja se on UNESCO-maailmanperintökohde.

Rolandin patsas Bremnin raatihuoneentorilla.

Söimme lounaaksi currymakkarat ja perunasalaattia ja sen jälkeen minä join Ratskellerin ulkoravintolassa lasillisen viiniä ja Antti otti olutta. Kävimme turistitoimistossa, josta saimme esitteitä ja myös suomenkielisen opaslehtisen. Ostimme myös liput vajaan tunnin minibussikierrokselle, joka kiersi vanhassa kaupungissa, Weserin rannassa ja Bremenin muissa osissa. Kierroksen jälkeen Antti meni hotellille ja minä kävelin vielä vanhassa kaupungissa. Kävin muun muassa apostoli Pietarille pyhitetyssä tuomiokirkossa.

Bremenin soittoniekat -patsas.

Illalliselle menimme Bremer Ratskellerin kellariravintolaan, jossa söimme jälleen parsaa, nyt kahden erilaisen kinkun ja porsaanleikkeen sekä hollandaisekastikkeen kanssa. Tällä kertaa parsa oli keitetty juuri sopivan napakaksi.

Sunnuntai 1.6.2014

Lyypekki oli 1200-luvulla perustetun Hansa-liiton pääkaupunki ja sitä kutsutaan matkaoppaissa Hansan kuningattareksi. Hansan tehtävänä oli turvata saksalaisten porvarien kaupankäynti Itämeren alueella. Lyypekin vanhassa kaupungissa on runsaasti Hansan aikaisia punaisesta tiilestä rakennettuja kirkkoja, porvaristaloja ja muita rakennuksia sekä komea raatihuone.

Punatiilisiä rakennuksia vanhaa kaupunkia ympäröivän kanaalin rannalla.

Hotellin maistuvan aamiaisen jälkeen lähdimme katselemaan Lyypekin kaupunkia. Ensin nousimme hissillä Pyhän Pietarin kirkon torniin 50,45 metrin korkeuteen ja katselimme kaupunkia korkeuksista. Kirkon näköalatasanteelta oli kauniit näkymät yli koko Lyypekin vanhankaupungin ja laajemmaltikin. Pyhän Pietarin luterilainen kirkko rakennettiin 1200-luvulla. Nykyään siinä toimii kulttuurin, taiteen ja yliopistojen yhteisöjä.

Katselimme Lyypekkiä myös kävellen, kiertoajelubussilla ja turistiveneellä. Kiertoajelubussi esitteli noin tunnin kierroksella historiallisen vanhan kaupungin ja sitä ympäröivän seudun nähtävyyksiä ja venereitti kulki vanhaa kaupunkia ympäröiviä kanaaleja pitkin.

Lyypekin vanhan kaupungin kartta.

Menimme myöhäiselle lounaalle vanhan raatihuoneen kellarissa olevaan Ratskeller-ravintolaan, jossa söimme tyypillisen saksalaisen parsa-annoksen. Siihen kuului valkoista parsaa, keitettyjä perunoita, porsaanleike sekä hollandaise-kastiketta. Annos oli maukas, mutta parsat olivat hieman epätasaisesti kypsyneitä. Osa niistä oli turhan pehmeitä.

Ratskeller-ravintolan parsa-annos.

Sää oli Lyypekissä aamulla pilvinen ja lämpötila oli kahdeksan aikaan yksitoista astetta. Päivällä lämpötila nousi noin kuuteentoista asteeseen ja sää pysyi pilvisenä mutta poutaisena. Illalla pilvet osittain hajaantuivat ja sinistä taivastakin tuli näkyviin. Turisteja oli jonkin verran liikkeellä, mutta joka paikkaan pääsi suoraan jonottamatta. Tämä onkin hyvä aika matkailla Saksassa, kun turistien määrä on vielä vähäinen.