DSC00145-1.JPG

Näkymä asuntomme ulko-ovelta aamulla kuuden aikaan.

DSC00149-3.JPG

... ja sama näkymä seitsemän aikaan.

Menimme Boynton Beachiin Cinemark-elokuvateatteriin katsomaan Baltasar Kormákurin ohjaamaa elokuvaa Everest (2015), jota esitettiin siellä tänään viimeistä päivää. Hieman mietin, miten kaksituntisen elokuvan katsominen onnistuu, kun viime yönä nukuin tosi huonosti, mutta tarina oli sen verran kiinnostava, että pysyin täysin hereillä.

Everest-elokuva perustuu tositapahtumiin vuodelta 1996 ja se kertoo kahden kiipeilyryhmän yrityksestä valloittaa Mount Everest. Kun ryhmät pyrkivät maailman korkeimmalle huipulle, puhkeaa raivoisa lumimyrsky ja kiipeilijät joutuvat taistelemaan henkensä puolesta. Läheskään kaikki eivät selviä tilanteesta hengissä, ja jotkut niistä, jotka selviytyvät, loukkaantuvat ja palelluttavat itsensä pahoin.

Elokuva on kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla Everestin rinteillä Nepalissa. Kiipeilijöiden henkiinjäämistaistelu on kuvattu hyvin todentuntuisesti. Kun joiltain kiipeilijöiltä paluumatkalla vuorelta loppui happi lumimyrskyssä, itsellekin tuli sellainen olo, että oli vaikea hengittää.

Perinteitä noudattaen menimme elokuvan jälkeen Boynton Beachin ostoskeskuksen ravintolakulmaukseen, josta otimme yhden annoksen bourbonkanaa. Jaoimme annoksen, joka oli niin suuri, että riitti hyvin lounaaksi kahdelle.

Floridaan lähdettäessä maanantaina otin lentokoneeseen matkalukemiseksi Sirpa Kähkösen romaanin Graniittimies (2014, 334 sivua), joka oli viime vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Romaanin tapahtumapaikkana on Petrograd, jonka nimeksi tuli Leningrad vuonna 1924 ja jonka kutsumanimi oli Piter. Romaanin alkuosa on päiväkirjamainen ja siinä kertojana on nuori suomalainen Klaraksi nimensä vaihtanut nainen, joka hiihtää Iljaksi nimensä muuttaneen miehensä kanssa Petrogradiin kevättalvella 1922. He ovat lähteneet kotimaastaan ja ovat matkalla rakentamaan parempaa tulevaisuutta ja tavoittelemaan vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.

”Hiihdimme läpi maaliskuisten metsien, lumi oli paksua ja tahmeaa, pohjoisen Suomen suuret kuusikot eivät tahtoneet päästää meitä lävitseen. Me tunkeuduimme tähän maahan, survoimme suksia kinoksissa, sauvoimme silmät sumeina, selässä reput ja käsissä äitiemme neulomat kintaat.”

”Me läksimme siksi, että mieheni oli kuumapäinen ja ylpeä eikä tahtonut anella työtä niiltä, jotka löivät oven punikin edestä kiinni, läksimme uskon varassa, luottaen että on olemassa maa, jossa työläinen saa elää vapaana. Me läksimme siksi, että olimme lukeneet niin monta kirjaa. Ja myös rakkauden tähden. Minä olisin seurannut miestäni vaikka maankuoren alle tai meren syvyyksiin.”

Tärkein syy Klaran ja Iljan Neuvostoliittoon lähtöön on halu osallistua sosialistisen ihannevaltion rakentamiseen. Petrogradissa Klara ja Ilja löytävät muitakin Suomesta lähteneitä tovereita. Myös Iljan pikkuveli Lavr tulee Petrogradiin ja värväytyy puna-armeijaan. Alussa elämä Petrogradissa on ankeaa ja karua. Klara ja Ilja saavat asunnokseen koulun pannuhuoneen. Vallankumouksen jälkeen Petrogradissa on suuri määrä katulapsia, jotka asuvat viemäreissä ja kellareissa, ja Klara ryhtyy auttamaan näitä lapsia. Työ on rankkaa ja toivotonta.

Kirjan puolivälin jälkeen Klaran päiväkirjamainen kerronta päättyy ja kertojiksi tulee muita kirjan henkilöitä. Klaran ja Iljan lisäksi kirjan keskeisiä henkilöitä ovat Viipurista jo ennen vallankumousta Petrogradiin tullut suomalainen Tom, joka on työssä sirkuksessa ihmispyramidin jalustana ja Aina Helena, joka käyttää nimeä Jelena sekä Dunja ja Genja, Klaran adoptoimat katulapset.

Sirpa Kähkösen historiantuntemus on uskomattoman tarkkaa ja syvällistä. Hän on saanut kirjaan valtavan määrän historiallista tietoa Suomesta muuttaneiden elämästä sotien välisen ajan Neuvostoliitossa. Sellaista tietoa ei juurikaan löydy historiankirjoista, joten siksikin kirjaa oli kiinnostava lukea.

”Tämän me teemme, jotta lakkaisi olemasta sitten kun, jotta koittaisi nyt – jotta vihdoin olisi vain aprikoosien maa, vailla kirppuja, vailla syöpäläisiä.”

Sirpa Kähkönen on minusta erinomainen tarinankertoja. Olen lukenut hänen Kuopio-sarjansa, jonka tapahtumapaikkana on kuopiolainen puutalokortteli ja jonka tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulta jatkosodan aikaan asti. Kuopio-sarja sai alkunsa siitä, kun Kähkönen halusi ymmärtää oman sukunsa historiaa ja sen ristiriitoja.