Helsingin Messukeskuksessa järjestetään aina tammikuussa matkamessut, joiden suosio näyttää vuosi vuodelta kasvavan. Tänään messut aukenivat puolenpäivän aikaan myös yleisölle oltuaan ensin auki alan ammattilaisille. Menimme Antin kanssa messuille heti puolenpäivän jälkeen ja niin meni moni muukin. Messukeskuksessa vaelteli suuri määrä matkailusta kiinnostuneita messuvieraita. Suosituimmilla näyttelyosastoilla oli vaikea päästä keskustelemaan paikalla olevien yritysten edustajien kanssa, kun väkeä oli niin paljon. Finnlinesin osastolla kävimme keskustelemassa laivamatkoista Saksaan ja päätimmekin samalla hankkia liput meille ja autolle Travemundeen toukokuun loppupuolella. Ostimme myös Berliini-matkaoppaan tulevaa matkaa varten.

Minä keskityin matkamessuilla erityisesti kotimaan kohteisiin, joista kiinnostavimpia olivat Sibelius150-juhlavuoden tapahtumat eri puolilla Suomea. Messuilla oli jaossa Sibeliuksen poluilla -julkaisu, johon on kuvattu Jean Sibeliuksen elämän tärkeät paikat ja hetket Hämeenlinnassa, Loviisassa, Helsingissä, Tuusulassa ja Järvenpäässä. Julkaisu löytyy myös netistä: www.e-julkaisu.fi/visit_helsinki/sibeliuksen_poluilla/.

Antti jäi vielä messuille, kun minä menin Messukeskuksen naapuriin Haaga-Heliaan tapaamaan yhtä ohjattavaani, jonka opinnäytetyö alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Ainakin kolmen ohjattavani opinnäytetyöt ovat valmistumassa kevään aikana. Sitten olisi vielä yksi ohjattava, jonka työ on jo melko pitkällä, mutta sen valmistuminen aina vain venyy.

Pasilasta ajoimme Ritvalle ja Penalle, jossa vietin loppuiltapäivän sillä aikaa kun Antti kävi kotona. Illalla menimme Kansallisteatteriin katsomaan suurella näyttämöllä esitettävää Anton Tshehovin Vanja-enoa, jonka on ohjannut Paavo Westerberg. Kansallisteatterin esityksen alku on vaikuttava, kun koko näyttämön täyttää suuri kaksikerroksinen rapistunut kartano. Esityksen alun vaikuttavuutta lisää se, kun kovaäänisistä alkaa kuulua Sibelius-lukion kamarikuoron esittämänä hienoa musisointia.

Kansallisteatterin Vanja-enon esiintyjäjoukko on vahva ja vakuuttava. Kristo Salminen esittää Vanjaa, Emmi Parviainen Sonjaa, Eero Aho Astrovia ja Krista Kosonen Jelenaa, professorin nuorta vaimoa. Professoria esittää Heikki Nousiainen. Hänen roolinsa on huomattavasti pienempi kuin Esko Salmisen professorin rooli Kaupunginteatterissa.  

Kansallisteatterin Vanja-eno on sijoitettu Tshehovin aikaan, mutta sen kieli on tuotu nykyaikaan, mikä on minusta turhaa eikä oikein sovi näytelmän tshehovilaiseen tunnelmaan. Myös näyttämön etualalle rakennetut vesilammikot, joissa näyttelijät peseytyvät, hyppivät ja loiskuttelevat vettä toistensa päälle ja jonne he heittävät tupakantumppejansa, tuntuvat hieman irrallisilta ja esitykseen kuulumattomilta.

Kansallisteatterin esitys on yli puoli tuntia pidempi kuin Kaupunginteatterin ja mielestäni sitä olisi voinut tiivistää ja jättää kokonaan pois vedellä lotraamiset ja pari kohtausta, jossa näyttelijät vain kulkevat edestakaisin kartanon eri kerroksissa olevista ovista puhumatta mitään. Ovissa kulkeminen tuo näytelmään farssimaisia piirteitä.

Kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin Vanja-eno-esitykset ovat monella tavalla samanlaiset, muun muassa niiden teksti on lähes identtinen ja kohtaukset ovat samantapaisia. Vanja-enon tapahtumat on sijoitettu syyskuuhun, ja molemmissa esityksissä vettä sataa kaatamalla. Myös samanlainen alakuloinen tunnelma tulee vahvasti esiin molemmissa näytelmissä, vaikka niissä onkin myös huumoria mukana. Näytelmän lopussa tunnelma on jollain tavalla toiveikas, vaikka Vanjan ja hänen sisarentyttärensä Sonjan elämä maatilalla todennäköisesti tuleekin jatkumaan samanlaisena kuin tähänkin asti.

Me näimme Kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin Vanja-enon peräkkäisinä iltoina, mikä oli mukava kokemus. Tapasimme Kansallisteatterissa Kaspar Hauserin esityksessä jonkin aikaa sitten miehen, joka kertoi nähneensä ne samana päivänä. Hän totesi, että urakka oli ollut hieman rankka.