Erittäin hyvin nukutun yön jälkeen laiva saapui Kroatian Zadariin, Dalmatian entiseen 90 000 asukkaan pääkaupunkiin, jonne mekin lähdimme aamiaisen syötyämme. Zadarilla on pitkä ja tapahtumarikas historia; se on kuulunut vuosisatojen varrella Venetsialle, Habsburgien valtakunnalle, Ranskalle, Italialle, Saksalle ja Jugoslavialle. Kun Kroatia julistautui itsenäiseksi kesäkuussa 1991 ja Jugoslavia hajosi, Zadar koki vaikeita aikoja.  Serbijoukot valloittivat Zadarin ympäristön, ja Kroatian armeija vapautti kaupungin 1993. Silloin tuhottua kaupunkia alettiin rakentaa ja korjata.

Ajoimme laivalta Zadarin vanhankaupungin lähelle laivan yhteysbussilla. Kun olimme poistuneet bussista, paikalla olevalle taksipysäkille ajoi taksi, jonka kanssa menimme neuvottelemaan kiertoajelusta Zadarissa. Sovimme tunnin kierroksesta, jonka sitten hieman myöhemmin pidensimme puoleentoista tuntiin. Tässä vaiheessa huomasin, että mukaan ottamani järjestelmäkamera ei enää ollut mukana. Olin siis kadottanut sen, jättänyt ilmeisesti yhteysbussiin. Harmitti kamalasti.

Meillä oli mukava taksinkuljettaja, joka osasi jonkin verran englantia. Hän vei meidät ensimmäiseksi kaupungin yläpuolella olevalle kukkulalle, josta Zadarin kaupunki näkyi kokonaan. Sieltä jatkoimme vanhankaupungin kävelykeskustaan. Sinne jäimme vajaaksi tunniksi ja taksikuski lupasi hakea meidät sovittuna aikana. Kävin Pyhän Anastasian katedralissa, joka on rakennettu 1100- ja 1200-luvuilla, ja sillä aikaa Antti jäi läheiseen kahvilaan kahville. Katedraalissa oli runsaasti väkeä ja siellä oli myös pari kastepukuun puettua pikkulasta, joista toinen tosin oli jo yli puolen vuoden ikäinen. Ilmeisesti siellä oli jonkin ajan kuluttua alkamassa kastetilaisuus, mutta turistit päästettiin kyllä sisään katedraaliin.

Kun palasin katedraalista, Antti oli vasta saanut kahvinsa, joten otin kahvin itsellenikin ja istuimme ja katselimme paikallisia ihmisiä, jotka olivat viettämässä sunnuntaipäivää kaupungilla. Seurasimme myös, kun morsiuspukuun pukeutunutta naista kuvattiin 800-luvulta peräisin olevan Pyhän Donatuksen pyöreän kirkon vieressä ja kaksi tuhatta vuotta sitten rakennetun roomalaisen areenan raunioilla. Ilmeisesti kyseessä oli morsiuspukukuvaus johonkin muotilehteen, ellei kuvaaja sitten ollut naisen sulhanen, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut todennäköiseltä. Katsastimme myös vanhankaupungin aukiolla olevan Pyhän Marian kirkon ja sen jälkeen palasimme taksikuskimme luo. Hän ajelutti meitä vielä jonkin aikaa pitkin kaupungin rantoja ja kapeita katuja ja vei meidät sitten laivalle. Laivalla aikaisemmin saamamme informaation mukaan euroilla ei voi maksaa Kroatiassa, mutta sekä taksikuskimme että kahvila hyväksyivät eurot.

Kun tulimme laivalle, kerroin unohtaneeni kamerani todennäköisesti yhteysbussiin ja niin oli käynytkin. Kamera oli palautettu laivaan, jossa se jo odotti noutajaansa. Kyllä helpotti. Olimme vaihtaneet bussissa paikkoja Antin kanssa, kun minun puolellani oli enemmän jalkatilaa ja siinä vaiheessa olin unohtanut ottaa kameran omalle puolelleni enkä muistanut sitä myöskään bussista lähtiessämme.

Illallisella ihastelimme kaunista auringonlaskua ja söimme Lido-ravintolassa turkkilaista ruokaa. Illan esiintyjä Royal Court Theatressa oli kansainvälisen uran luonut laulaja Eve Sherratt, joka esiintyi laivan kahdeksan hengen orkesterin kanssa. Eve Sherrat on erittäin monipuolinen ja kaunisääninen laulaja, jonka ohjelmistoon kuuluu kaikkea oopperasta musiikkiteatteriin ja iskelmään.