20210716_212111 (2).jpg

Nyt on kyllä onnistuttu pelargonin kasvatuksessa.

Viimeksi kuluneen viikon aikana on poikkeuksellisen helteisessä säässä tavattu perheenjäsenten kanssa. Jarnon, Hennan ja Edenin kanssa syötiin Porvoossa Bistro Sinnessä lounasta ulkona terassilla. Onneksi päivänvarjo suojasi pahimmalta paahteelta. Osku asettui pöydän alle, jonne se sai oman vesikipon ja jossa se viihtyi koko ruokailun ajan. Porvoo on tunnetusti vilkas kesäkaupunki ja matkailijoita olikin paljon liikkeellä ja parkkipaikat aika lailla täynnä.

Jarkko ja Riana lähtivät Jarkon ensimmäisenä kesälomapäivänä tapaamaan Paippisten väkeä ja minäkin ajoin sinne, kun olin ensin käynyt Järvenpään Powerissa tietokoneasioissa ja ostanut matkan varrelta Kakkutalo Gilanista leivonnaisia kahvin kanssa nautittavaksi.

 

20210715_184422.jpg

 

Sipoon vanhan kirkon kesäiset torstai-iltojen konsertit alkoivat runsas viikko sitten ja viime torstaina kirkossa esiintyi virolainen lauluyhtye Heinavanker (Heinävankkuri). Heinavanker-nimi on otettu renesanssiajan hollantilaisen taidemaalarin Hieronymus Boschin alttarimaalauksesta. Lauluyhtye on keskittynyt vanhaan kirkkomusiikkiin ja vaalii Viron vanhoja hengellisiä kansanlauluja.  Lauluyhtyeessä on kuusi laulajaa, kaksi naista ja neljä miestä. Konsertissa kuultiin virolaisen erakko-säveltäjän Cyrillus Kreekin (1889 - 1962) säveltämää ehtoopalveluksen musiikkia. Yhtyeen jäsenet ovat tosi taitavia, he laulavat kauniisti ja heidän esittämänsä laulut soivat upeasti kirkossa. Kannatti lähteä heitä kuuntelemaan, vaikka päivä oli ollut helteinen ja vaikka kirkkokaan ei enää ollut viileä ja maskikin tuntui hieman tukalalta. Konsertin päätyttyä ostin Sipoon marttayhdistyksen Tapulikahvilasta kotiin vietäväksi pullaa ja kakkua.

Susannan ja Ykän keskimmäinen lapsi Erik pääsi ylioppilaaksi Brysselissä, jossa he asuvat. Lauantaina Antti ja Liisa järjestivät kodissaan Luumäellä hänelle ylioppilasjuhlan, jonne oli kutsuttu Antin ja Liisan perheenjäsenet, lähisukua ja ystäviä. Kivijärven rannan saunatuvalla tarjottiin vieraille aluksi lohikeittoa, sen jälkeen Susanna puhui Erikille ja kannusti tätä toteuttamaan unelmiaan elämässään. Erikille kohotettiin onnittelumaljat ja lopuksi juotiin kahvit ja tarjolla oli myös monenlaisia suolaisia ja makeita herkkuja. Päivä oli helteinen niin kuin ne tänä kesänä ovat olleet ja jotkut vieraista kävivät uimassakin Kivijärvessä, jonka vesi oli kuulemma mukavan lämmintä.