P1170148 (2).JPG

 

Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina vietettiin Suomen lukioissa lakkiaisjuhlaa. Näihin juhliin kutsuttiin monissa lukioissa kunniavieraiksi myös ne, joiden ylioppilaaksi pääsystä on tänä vuonna kulunut viisikymmentä vuotta. Järvenpään yhteiskoulussa Antti-veljeni kuului tähän riemuylioppilaiden joukkoon. Minä olin lupautunut hoitamaan näiden juhlaan kutsuttavien vuoden 1968 ylioppilaiden yhteystietojen etsimisen ja heidän kutsumisensa tilaisuuteen. Yhteystietojen etsiminen osoittautui aikaa vieväksi puuhaksi. Oman riemuylioppilasjuhlani järjestelyt ensi vuonna sujuvat varmaankin helpommin, koska meillä on jo lähes kaikkien luokkatovereittemme yhteystiedot olemassa, kun viime vuonna etsimme niitä järjestäessämme luokkajuhlaamme. Hämeenlinnan lyseossa kokoontuivat myös 55 vuotta sitten ylioppilaaksi päässeet, näiden neljäntoista paikalla olleen joukossa oli myös Antti-mieheni. Molemmissa juhlissa oli kuulemma ollut mukavaa ja yhteydenpito jatkuu.

Minä satuin samaisena lauantaina menemään kotona sopivaan aikaan ulos ja näkemään, kuinka telkkäemo juuri pulahti lampeen kymmenen poikasensa kanssa. Telkkäemo oli hautonut etupihamme telkänpöntössä. Usean tunnin ajan telkkäemo ja poikaset uiskentelivat lammessa. Aluksi poikaset uivat aivan emon lähituntumassa ja jos joku niistä sattui jäämään muista jälkeen, sille tuli tosi kova kiire uida muu joukko kiinni. Vähitellen poikaset kuitenkin uskaltautuivat kauemmaksi emostaan, ne rupesivat sukeltelemaan ja roiskuttelivat vettä. Sitä vaihetta en valitettavasti nähnyt, kun ne lähtivät lammelta, koska juuri silloin olin sisällä. Todennäköisesti ne matkasivat Hangelbyträsketille. Nyt odottelemme, että toisessa etupihan pöntössä hautova telkkäemo saa haudontansa päätökseen.

Sunnuntaina alkoi kesätyöni Sipoon vanhan kirkon vapaaehtoisoppaana. Vuoroni oli kello 16 - 20, eli iltavuoro. Sää oli mukavan lämmin ja kirkossakin tarkeni hyvin. Väkeä kävi mukavasti, missään vaiheessa ei ollut ruuhkaa ja joitakin lyhyitä aikoja lukuun ottamatta väkeä oli koko ajan paikalla puoli kahdeksaan asti, jonka jälkeen ei enää tullut ketään.

Keskiviikkona kävin Rianan kanssa katsomassa Näsin Kartanon gallerian kesänäyttelyn, jossa oli esillä yhdeksän taiteilijan maalauksia, valokuvia ja veistoksia. Suurin osa näyttelyn töistä oli luontoaiheisia. Näyttely oli monipuolinen, värikäs ja kiinnostava. Valokuvasimme Rianan kanssa myös Porvoon vanhaa kaupunkia ja Kirjapuistoa. Corinnella oli vapaapäivä kesätyöpaikasta, ja hän tuli kanssamme lounaalle Hanna-Mariaan. Keskiviikkona isä täytti 91 vuotta, ja illalla me menimme Antin kanssa onnittelemaan hyväkuntoista syntymäpäiväsankaria. Tarjolla oli mansikkatorttua kahvin kanssa.

Torstaina kävimme Antin kanssa Riihimäellä erämessuilla, jotka järjestetään aina kahden vuoden välein. Messuilla oli esillä monenlaisia retkeilyyn, metsästykseen ja kalastukseen liittyviä tuotteita; muun muassa vaatteita, telttoja, kalastusvälineitä, aseita ja kirjoja. Koska emme olleet hankkineet messulippuja etukäteen netistä, jouduimme seisomaan lippujonossa lähes tunnin. Väkeä oli paljon messuilla, sää oli aurinkoinen mutta tuulinen ja hieman viileä. Yhdestä messualueen koivusta putosi tuulenpuuskassa iso oksa alas väkijoukon sekaan, onneksi kukaan ei loukkaantunut.

 

P1170279.JPG

Tero Annanollin rentukkamaalaus Näsin Kartanon galleriassa.