Scan0001 (2).jpg

Sunnuntai-iltana 26.2. alkoi kolmen viikon risteilymatkamme Floridasta Etelä-Amerikkaan ja Karibian meren saarille. Matkaseurueeseemme kuului matkanjohtajamme Sepon lisäksi 27 henkeä. Meillä oli yölento Miamista  Argentiinaan Buenos Airesiin. Lentoaika oli yhdeksän tuntia ja maanantaina, toisena matkapäivänä aamuseitsemältä saavuimme lentokoneessa vietetyn, pääosin unettoman yön jälkeen perille. Lentoasemalla meitä oli vastassa bussi ja oppaamme, jonka johdolla veimme matkatavarat majapaikkaamme Hotel Amerianiin.

Matkalla lentokentältä hotelliin oppaamme kertoi, että rikollisuus on vakava ongelma Buenos Airesissa, samoin huumeiden käyttö. Hän kehottikin meitä pitämään hyvää huolta laukuista ja kameroista eikä jättämään niitä hetkeksikään  vartioimatta. Hän kertoi myös miten rikolliset tavallisimmin toimivat ryöstäessään turisteja: joku heittää vettä tai maalia turistin vaatteille ja heti paikalle ryntää muutama henkilö ”auttamaan” ja pyyhkimään sotkeutuneita vaatteita. Samalla he tyhjentävät turistin taskut. Koska hotellihuoneet eivät olleet vielä valmiina, meillä oli ensimmäisenä ohjelmassa puolen päivän kiertoajelu ja tutustuminen Buenos Airesiin.

Buenos Aires on Etelä-Amerikan toiseksi suurin kaupunki Brasilian Sao Paulon jälkeen. Kaupungin keskusta-alueella asuu kolme miljoonaa ihmistä ja koko kaupungin alueella kaikkiaan 12 miljoonaa ihmistä. Buenos Aires on espanjalaisten valloittajien perustama ja Argentiinan virallinen kieli on espanja.

Kiertoajelun alkajaisiksi päästiin kahville ja croissanteille, ja pikaisesti juotujen kahvien jälkeen lähdettiin matkaan. Ensivaikutelma Buenos Airesista oli, että kaupungissa on paljon puistoja ja viheralueita. Oppaamme kertoikin, että puistot ovat tärkeitä buenosairesilaisille, koska ihmiset asuvat kerrostaloissa. Opas kertoi myös, että kaupunkilaiset ovat hyvin eläinrakkaita ja että 75 prosentilla kaupungin asukkaista on koira.

Argentiinalaiset rakastavat legendaksi noussutta Argentiinan entisen presidentin Juan Peronin toista vaimoa, 33-vuotiaana syöpään kuollutta Eva Duartea eli Evitaa, jalkapalloa ja tangoa. Tämä tuli hyvin selväksi kiertoajelun aikana.

Kiertoajelun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Plaza de Mayo, Argentiinan poliittisen elämän keskus, aukio, jolla on useita hallintorakennuksia sekä myös vaaleanpunainen talo, presidentin palatsi, jonka parvekkeelta Evita aikanaan tervehti ihailijoitaan ja piti yhden kuuluisista puheistaan. Aukiolla on myös valkoisia ristejä ja Argentiinan lippuja muistuttamassa Falklandin sodasta, jossa Argentiina ja Englanti taistelivat Falklandin saarten omistuksesta.

Kiertoajelu jatkui Bocan värikkääseen kaupunginosaan, jossa on myös Bocan jalkapallostadion, kirkkaanvärisiä taloja ja tangokahviloita ja myymälöitä. Aurinko paistoi kuumasti ja lämpötila lähenteli neljääkymmentä astetta. Joimme kokikset tangokahvilassa ja katselimme ja kuuntelimme tangoa tanssivaa pariskuntaa ja tangolaulajaa.

Kiertoajelun aikana näimme Evitan patsaan sekä suuren Evitan kuvan erään korkean rakennuksen seinässä. Ajelun päätteeksi menimme Recoletan hautausmaalle, joka ei ole tavallinen hautausmaa, vaan virtuaalinen kaupunki, jonne on rakennettu 6400 erilaisia rakennustyylejä edustavaa kaunista hautamuistomerkkiä. Recoletassa on monien Argentiinan merkittävien henkilöiden hautamuistomerkit ja myös Duarten perheen mustasta marmorista tehty hautamuistomerkki, johon vuonna 1952 kuollut Evitakin on haudattu.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun pääsimme hotelliin. Sen verran edellisen yön valvominen väsytti, että kävimme syömässä sämpylät hotellin kahvilassa emmekä lähteneet syömään illallista, vaikka osa ryhmästämme niin tekikin.

Tiistaina, kolmantena matkapäivänä, toisena päivänämme Buenos Airesissa, ajoimme kaupungin läpi Tigreen, josta lähdettiin jokilaivalla risteilylle. Joen rannalla oli loma-asuntoja, ja koska Argentiinassa oli pyhäpäivä, ihmiset viettivät pidennettyä viikonloppua loma-asunnoillaan, ottivat aurinkoa ja uivat melkoisen likaisen näköisessä jokivedessä, jossa näkyi lilluvan roskia ja kaikenlaista roinaa, ja eräänkin kahvilan terassilta lakaistiin kaikki roskat ja muovipullot suoraan jokeen. Kuitenkin joki on erittäin tärkeä rentoutumispaikka Buenos Airesin asukkaille. Värikkäiden puusta rakennettujen loma-asuntojen lisäksi joen rannalla oli englantilaistyylisiä purjehdusseurojen rakennuksia ja kauniin vihreitä metsäisiä alueita. Laivan henkilökunta tarjosi meille kahvia ja paikallisia leivonnaisia.

Jokiristeilyn jälkeen oli aikaa huilata ennen huippukiinnostavaa iltaa Carlos Gardel -tangoteatterissa, jossa syötiin ensin pihvi-illallinen (pihvi oli valitettavasti sitkeää) ja sen jälkeen saatiin seurata tangoesitystä, johon kuului soittoa, tanssia ja laulua. Tango on niin merkittävä asia Argentiinalle, että se on valittu UNESCON maailmanperintölistalle. Tangohan syntyi 1800-luvun puolivälissä Argentiinassa ja levisi sieltä 1900-luvun alussa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Kahdeksanhenkinen orkesteri oli erittäin tasokas ja laulajat olivat hyviä, mutta tanssijat olivat henkeäsalpaavan taitavia. Tanssijoiden asut olivat kauniita ja heidän tanssissaan oli intohimoa, akrobatiaa, loistokkuutta ja huumoria. Kerrassaan upea tangoilta!

Hyvin merkittävä rooli tangon suosion kasvattamisessa maailmanlaajuisesti on ollut ranskalaissyntyisellä Carlos Gardellilla, joka nousi huippusuosituksi Argentiinassa tangolaulajana ja filmitähtenä 1920-luvulla. Gardel toi tangon syntymämaahansa Ranskaan ja Eurooppaan. Kesäkuussa 1935 Gardel, jota kutsuttiin tangon kuninkaaksi ja Buenos Airesin laululinnuksi, kuoli lento-onnettomuudessa hieman yli 40-vuotiaana, ja edelleenkin monet tangon ystävät palvovat hänen muistoaan Argentiinassa.

Keskiviikkona, neljäntenä matkapäivänä meillä oli kuljetus hotellista Crown Princess -laivalle, vaikka laiva ei vielä lähtenytkään liikkeelle. Söimme laivalla myöhäisen lounaan, tutustuimme laivaan ja sen systeemeihin ja söimme illallista laivan Botticelli-ravintolassa. Illallisen jälkeen ehdimme katsomaan laivan Princess-teatteriin mielenkiintoisen folkloristisen shown, jossa esiteltiin argentiinalaista cowboy- ja tangokulttuuria. Sen jälkeen ilta oli jo sen verran pitkällä, että illan muut huvitukset eivät enää kiinnostaneet.

Torstaina, viidentenä matkapäivänä laiva oli vielä iltaviiteen asti Buenos Airesin satamassa, joten lähdimme yli puoli tuntia taksia jonotettuamme kaupungille. Kävimme ostoskeskuksessa, jossa ainoa ostos oli Antin ostama lompakko ja Starbucksilla juodut kahvit. Jatkoimme matkaa taksilla erääseen Buenos Airesin suosittuun turistikohteeseen Latinalais-amerikkalaisen taiteen museoon MALBAan. Valitettavasti museossa oli näyttelyn vaihto menossa ja siitä syystä vain ensimmäinen kerros oli avoinna yleisölle. Katsoimme näyttelyn, jonka tunnetuin teos oli Frida Kahlon maalaus ”Omakuva apinan ja papukaijan kanssa” (1942), jonka hankintahinta oli ollut 3,2 miljoonaa dollaria. Antti huomasi, että vapaa wi-fi toimi taidemuseossa erinomaisesti, niinpä sitten istuimme siellä jonkin aikaa; Antti luki Iltasanomia ja minä lähettelin viestejä Suomeen.

Taidemuseosta otimme taksin ja ajoimme satamaan, josta laiva lähtikin aika pian kohti Brasiliaa. Ennen laivan lähtöä pidettiin kuitenkin pakollinen pelastautumisharjoitus, ja sitten laiva lähti. Illallisen jälkeen Princess-teatterissa esiintyivät koomikko Brad Tassell sekä Crown Princess -laivan laulajat, tanssijat ja orkesteri.

Perjantaina, kuudentena matkapäivänä heräsimme ensimmäisen laivayön jälkeen hyvin nukkuneina. Päivä sujui rauhallisesti lukien, syöden (aamiainen, lounas, päivällinen) ja ostimme myös Internet-aikaa, jotta voimme lukea ja lähettää sähköposteja ja lukea myös Suomen uutisia. Olimme saaneet iltapäiväksi kutsun osallistua kapteenin tarjoamaan show-esitykseen niille risteilyasiakkaille, jotka ovat joko kulta- tai rubiinikerhossa eli ovat tehneet tietyn määrän risteilymatkoja Princess-yhtiön laivoilla. Illallinen oli niin sanottu ”formal” eli siihen pukeuduttiin normaalia juhlallisemmin. Tällaisina iltoina laivan valokuvaajat kuvaavat asiakkaita juhlatamineissaan ja mekin kävimme valokuvattavina.

Illallisen jälkeen Princess-teatterissa esiintyi viulisti-laulaja Sarah Carter, jonka esitys oli monipuolinen, vauhdikas ja hauska. Sarah Carter soitti viulua sekä normaalisti jaloillaan seisten että seisten päällään avustajakseen houkuttelemansa 84-vuotiaan Henryn pidellessä häntä jaloista kiinni. Carterin lisäksi esityksessä soitti Crown Princess -orkesteri.

Lauantai, seitsemäs matkapäivä oli meripäivä. Aurinko nousi hieman ennen seitsemää ja kuvasin sitä hyttimme parvekkeelta. Aamupäivällä kävimme kuuntelemassa laivan Princess-teatterissa Crown Princess -laivan asiantuntija-luennoitsijan Julio Delgradon pitämän tunnin mittaisen esityksen ”Kaikki Riosta”. Delgrado kertoi Rio historiasta ja nykypäivästä sekä merkittävimmistä turistinähtävyyksistä, joita ovat muun muassa Kristus-patsas, sokeritoppavuori, Copacabanan ja Ipaneman uimarannat sekä pyramidinmuotoinen katedraali, johon mahtuu kaksikymmentätuhatta henkeä. Delgrado kertoi Rion suuresta rikollisuudesta ja alueista, joihin ei ole turvallista mennä sekä varoitti meitä taskuvarkaista, jotka ovat ongelma Rio de Janeirossa.

Rio de Janeiro on Brasilian toiseksi suurin kaupunki, 6,5 miljoonaa asukasta, Sao Paulo, moin 11 miljoonaa asukasta, on asukasluvultaan suurin. Guanabaran lahden alue, jolla Rio sijaitsee, löydettiin tammikuun ensimmäisenä päivänä 1502. Lahden oletettiin olevan joki, mistä syystä portugalilaisten paikalle perustama kaupunki sai nimen Rio de Janeiro, tammikuun joki. Brasilian ensimmäinen pääkaupunki oli Salvador, toinen oli Rio de Janeiro, ja nykyinen pääkaupunki on Brasilia. Rio de Janeirossa puhutaan portugalia ja espanjaa ja myös englantia melko laajasti.

Lauantaina kävimme lounaalla Botticelli-ravintolassa, jossa on illallisen lisäksi tarjolla kolmen ruokalajin lounas. Sieltä saa myös aamiaista sekä iltapäiväteetä. Aamiaisella olemme kuitenkin tähän asti aina käyneet laivan Horizon Court Buffet -ravintolassa, mutta täytynee käydä jossain vaiheessa katsomassa myös, millainen on Botticellin aamiainen.

Illan esityksenä Princess-teatterissa oli Magic to do -musikaali, jossa nähtiin Crown Princess -laivan orkesterin, laulajien ja tanssijoiden esittämien musikaalisävelten tahdissa erilaisia maagisia temppuja.

Sunnuntaina, kahdeksantena matkapäivänä Crown Princess saapui aamukahdeksalta Rio de Janeiroon. Vasta yhdentoista aikaan viranomaiset päästivät matkustajat maihin. Joidenkin laivayhtiön järjestämien Rio de Janeiron kiertoajelujen lähtö viivästyi yli kahdella tunnilla.

Me emme olleet lähdössä heti aamulla maihin, vaan lähdimme vasta iltapäivällä kaupungille. Otimme kahden tunnin taksiajelun, jonka aikana näimme kaupunkia ja pysähdyimme Copacabana Beachilla. Rannalla oli melkoinen kuhina; väkeä oli runsaasti, kun sää oli aurinkoinen. Joimme cocikset rannan baarissa ja palasimme hotellille. Olimme pyytäneet englanninkielisen taksinkuljettajan, mutta vaikka kuljettajamme osasi jonkin verran englantia, hän ei juurikaan kertonut meille kaupungin nähtävyyksistä.

Viime keskiviikkona päättyneistä Rion sambakarnevaaleista taksikuskimme kuitenkin kertoi ja näytti paikan, jossa sijaitsevat Rion sambakouluiksi (Samba Schools)  kutsuttujen sambakerhojen tilat ja jonka läheltä sambakarnevaalien tuhansien tanssijoiden kulkue lähtee liikkeelle. Sambakarnevaalit on maailmanlaajuisesti tunnettu jokavuotinen helmikuussa järjestettävä usean päivän juhla-aika Rio de Janeirossa. Silloin ihmisillä on vapaata työstä, ja he tanssivat ja juhlivat kaduilla.

Illalla laivan Princess-teatterissa oli folkloristinen Brasileirissimo!-esitys, jossa päästiin Rion sambakarnevaalien tunnelmaan. Värikkäisiin, mielikuvituksellisiin ja hyvin niukkoihin asuihin pukeutunut naisjoukko tanssi näyttämöllä ja kävi houkuttelemassa katsomosta yleisöäkin lavalle tanssimaan. Jotkut suostuivatkin osallistumaan tanssiesitykseen, jotkut eivät. Lavalla oli myös miehiä, jotka esittivät muun muassa capoeiraa ja muita miehisiä tansseja. Laivan orkesteri soitti brasilislaista musiikkia. Esitys oli värikäs ja vauhdikas.

Maanantaiksi, yhdeksänneksi matkapäiväksi olimme varanneet laivayhtiön puolen päivän bussimatkan Rio de Janeirossa. Matka alkoi aamukahdeksalta ja ensimmäiseksi ajoimme sokeritoppavuorelle (Sugar Loaf), jonka huipulle mentiin kaksivaiheisesti. Ensin noustiin yhdellä kabiinihissillä puoliväliin vuorta, josta katseltiin alapuolella näkyvää Rion kaupunkia. Sitten jatkettiin matkaa vuoren huipulle, josta näkymät Rioon ja ympäristöön olivat upeat. Koska olimme liikkeellä varhain aamulla, emme joutuneet yhtään jonottamaan kabiiniin pääsyä. Jonot saattavat esitteiden mukaan olla jopa 90 minuutin pituisia.

Sokeritoppavuoren huipulla katselimme ja valokuvasimme maisemia, minkä jälkeen palasimme alas ja bussimatka jatkui Ipaneman ja Copacabanan hiekkarannoille. Niitä kateltiin kuitenkin vain bussin ikkunoista ja lyhyeksi ajaksi pysähdyttiin valokuvaamaan rantaa. Matkan aikana erinomainen oppaamme kertoi kaupungin historiasta ja nykyisyydestä sekä matkan varrella nähdyistä rakennuksista. Matkan päätteeksi pysähdyimme Rion katedraalilla ja kävimme katedraalin sisällä ihastelemassa värikkäitä lasimaalauksia sen ikkunoissa.

Rio de Janeiron merkittävimmän nähtävyyden, vuonna 1931 valmistuneen Kristus-patsaan näimme laivasta saapuessamme Rio de Janeiroon ja hyttimme parvekkeelta, kun laiva oli satamassa. Näimme sen myös kiertoajeluilla, mutta emme menneet katsomaan sitä aivan läheltä.

Buenos Airesissa vietettyjen päivien ajaksi meidän ryhmällemme oli järjestetty yhteinen ohjelma. Matkaseurueeseemme kuuluvia tapasimme Buenos Airesista lähdön jälkeen lähinnä vain illallisilla ja matkanjohtajamme Sepon järjestämissä tilaisuuksissa.

Tiistai, kymmenes matkapäivä oli taas meripäivä. Aamupäivällä kävimme Princess-teatterissa kuuntelemassa asiantuntija Julio Delgradon ”Kaikki Salvador da Bahiasta” -luennon, jossa hän taas hauskaan tyyliinsä esitteli meille laivan seuraavan pysähdyssatamakaupungin, Salvador da Bahian, josta tuli 1500-luvulla Brasilain ensimmäinen pääkaupunki. Delgrado varoitteli meitä taas taskuvarkaista, ja hän suositteli, että turvallisuussyistä käytämme vain kaupungin virallisia takseja.

Söimme lounaan Botticelli-ravintolassa, jossa kävimme myös iltapäiväteellä. Teen kanssa oli tarjolla pieniä voileipiä, sconeseja hillon kanssa sekä monenlaisia pieniä makeita leivonnaisia. Illalliseksi söimme hampurilaiset, koska emme halunneet syödä Botticellissa tarjottavaa kolmen ruokalajin illallista.

Alkuillasta kuuntelimme laivan Piazzalla Bujacich Tango Quintetin upeasti esittämiä argentiinalaisia tangoja. Kvintetin soittimia olivat piano, kitara, viulu, bassoviulu sekä bandoneon. Kvintetin esittämä ”Tulisuudelma”-tango oli huikean hieno. Illan  esitys Princess-teatterissa oli ”Motor City”, jonka esittivät laivan oma orkesteri, laulajat ja tanssijat. Esitys kesti vain runsaat puoli tuntia.

Keskiviikkona, yhdentenätoista matkapäivänä laiva saapui yhdeksän aikaan aamulla kolmen miljoonan asukkaan Salvador da Bahiaan. Söimme aamiaisen kaikessa rauhassa ja vasta myöhemmin, kun pahin ruuhka oli ohi, lähdimme laivasta. Laivaterminaalin ulkopuolella oli rivissä suuri määrä taksinkuljettajia, jotka kilpaa tarjosivat erilaisia kierroksia kaupunkiin ja sen lähistölle. Löysimme tästä joukosta englantia puhuvan nuoren miehen, jonka kanssa saimma sovituksi, että hän vie meidät haluamiimme paikkoihin viidelläkymmenellä dollarilla.

Ajoimme satamasta Barran majakalle, jonka yhteydessä on myös merimuseo. Minä kiipesin majakan huipulle, josta otin kuvia näkymistä alhaalla rannalla ja kaupungissa. Jatkoimme matkaa Salvadorin historialliseen keskustaan Pelourinhoon, joka on UNESCOn maailmanperintökohde ja muistutus Salvadorin portugalilaisesta siirtomaahistoriasta. Pysähdyimme Pelourinhossa ja katselimme kaupungin keskustorin tuntumassa olevia nähtävyyksiä sekä ihmisiä.

Taksinkuljettajamme kertoi, että juuri päättyneisiin sambakarnevaaleihin osallistui Salvadorissa kaksi miljoonaa ihmistä. Hän kertoi myös, että Salvadon sambakarnevaali on suositumpi kuin Rio de Janeiron, koska Salvadorissa ihmiset saavat itsekin osallistua kaduilla tanssimiseen, kun sitä vastoin Riossa seurataan pääasiassa vain sambakulkueen etenemistä ja tanssimista. Brasilialaiset haluavat kuulemma itse laulaa ja tanssia.

Kuljettajamme kertoi myös, että Salvadorissa on peräti 365 kirkkoa. Saman asian oli kertonut Julio Delgrado edellispäivän esityksessään, ja hän oli lisännyt myös, että ”Salvador on näiden satojen kirkkojen ansiosta ainoa kaupunki, josta kukaan ei joudu helvettiin”.

Illalla laiva jatkoi matkaa kohti Barbadosta, jonne on viiden meripäivän matka. Söimme illallista matkaseurueemme kanssa Botticelli-ravintolassa. Antti tilasi pääruoaksi kampasimpukoita, ja kun hän kuuli, että niitä kuuluu annokseen kuusi kappaletta, hän totesi tarjoilijalle, että josko niitä saisi kahdeksan. Kun annos saapui, lautasella oli 16 kampasimpukkaa, ja niistä riitti minullekin muutama.

Torstai, kahdestoista matkapäivä oli ensimmäinen viidestä peräkkäisestä meripäivästä. Meripäivien aikana laivalla oli paljon erilaista ohjelmaa. Kävimme kuuntelemassa Julio Delgadon esitykset neljästä Karibian meren saaresta, joille menemme meripäivien jälkeisinä neljänä päivänä. Ensimmäisenä Delgado esitteli Barbadoksen, sen jälkeen Martiniquen, Antiguan ja St. Kittsin.

Osallistuimme taideseminaariin, jossa laivan taideasiantuntija ja taidehuutokauppojen johtaja Ty Braga kertoi erilaisista taiteen tekemisen tekniikoista; etsauksesta, litografioista ja serigrafioista. Esimerkkinä etsauksesta Braga esitteli Rembrantin omakuvan, litografiasta Marc Chagallin teoksen ja serigrafiasta Andy Warholin teoksen. Osallistuimme myös taidehuutokauppaan ja ostimme Venetsia-aiheisen Rialton siltaa kuvaavan maalauksen. Toinen taideluento, jonka kuuntelimme, ”Made in America", käsitteli amerikkalaisia taiteentekijöitä.

Meripäivien aikana söimme aamiaista ja lounasta  vaihtelevasti laivan Horizon-buffetravintolassa ja Botticelli-ravintolassa, jossa ruoka tarjoiltiin pöytiin. Illallisen söimme useimmiten Botticelli-ravintolassa matkaseurueemme kanssa. Iltapäiväteelläkin kävimme silloin tällöin Botticelliissa.

Laivan viihdeohjelmia katselimme lähes päivittäin. Ohjelmistossa oli muun muassa laivan risteilyjohtajan ja hänen tiiminsä esittämä pubi-show, jossa tanssittiin, laulettiin ja kilpailutettiin yleisöä. Princess-teatterissa esiintyi koomikkoja, laulajia ja tanssijoita. Taikuri Michael Miskon esitys oli tosi hauska ja hieno.

Elokuviakin laivalla esitettiin. Tähtitaivaan alla katsoimme La La Land -elokuvan, jonka olemme nähneet aikaisemmin elokuvateatterissa. Hyvin se kesti toisenkin katsomisen.

Lauantaina 11.3. laiva ylitti päiväntasaajan ja sen kunniaksi laivan uima-altaalla järjestettiin seremonia, jonka aikana satoi ja tuuli melko reippaasti. Me seurasimme seremoniaa katoksen alla, mutta monet katsojat kastuivat. Lauantaina myös matkanjohtajamme Seppo järjesti matkaseurueellemme cocktail-tilaisuuden ennen järjestyksessä toista risteilymatkan kolmesta virallisemmasta illallisesta. Joimme shampanjaa ja kohotimme maljan 100-vuotiaalle Suomelle. Meille matkan aikana syntymäpäiviään ja muita merkkipäiviään juhliville laulettiin onnittelulaulu. Lisäksi me kymmenen ryhmästämme, jotka olimme osallistuneet Sepon pari päivää aikaisemmin järjestämään lauluharjoitukseen, esitimme muille ryhmäläisille. Kotkan ruusu -laulun latinan kielellä.

Kelloja käännettiin tunnilla taaksepäin maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun aikavyöhyke vaihtui. Laivan aika oli tällöin tunnin edellä Floridan aikaa ja kuusi tuntia perässä Suomen aikaa.

Tiistaina, seitsemäntenätoista matkapäivänä, viiden meripäivän jälkeen laiva saapui aamuyhdeksältä Barbadokselle. Barbados on vuonna 1966 itsenäistynyt saarivaltio, joka kuului vuodesta 1627 itsenäistymiseensä asti Britannian alaisuuteen. Saarella on vajaat 300 000 asukasta ja sen pääkaupunki on Bridgetown. Saaren virallinen kieli on englanti. Barbadoksen pääelinkeinoja turismin lisäksi ovat sokeriruo’on viljely ja rommin valmistus. Saarella on vasemmanpuoleinen liikenne.

Otimme satamasta taksin, joka vei meidät saarikierrokselle. Kävimme Mount Gay Rum -rommitehtaassa, joka on jo yli 300 vuoden ajan tuottanut ”yhtä maailman hienoimmista ja palkituimmista rommeista”. Rommitehtaalla oli juuri alkamassa opastuskierros, kun tulimme sinne, joten liityimme ryhmään mukaan. Meidät vietiin katsomaan rommin pullottamoa, mutta ei itse rommin valmistusta, jota esiteltiin ainoastaan vajaan kymmenen minuutin videoesityksessä. Saimme myös maistaa useita eri rommilaatuja. Antti osti kotiinviemisiksi pullon talon kalleinta rommia, joka oli hänen mielestään aivan erinomaisen pehmeää maultaan.

Rommitehtaan jälkeen jatkoimme Gun Hill Signal -vartioasemalle, joka oli kukkulan päälle rakennettu vartiopaikaksi, josta voitiin nähdä kaikilta suunnilta saarta lähestyvät laivat. Kierroksen lopuksi ajoimme vielä Garrisonin historialliselle alueelle, joka on UNESCOn maailmanperintökohde ja joka on rakennettu vuonna 1780 brittiläisen armeijan päämajaksi. Alueen rakennukset ovat siirtomaatyylisiä ja alueella on myös kymmeniä tykkejä.

Taksinkuljettajamme ajoi vielä kierroksen Bridgetownissa ja näimme muun muassa Barbadoksen hallintorakennuksen, jossa saaren pääministeri työskentelee. Pääkaupungissa on myös Lordi Nelsonin patsas.

Kierroksen jälkeen palasimme laivaan ja söimme lounaan. Illallisen aikaan, noin kuuden maissa laiva lähti matkaan kohti Martiniquen saarta.

Keskiviikkona, kahdeksantenatoista matkapäivänä saavuimme aamukahdeksalta Martiniquelle. Kolumbus saapui saarelle vuonna 1493 ja Ranska otti saaren haltuunsa  vuonna 1635. Nykyään Martiniquen saari kuuluu edelleen Ranskalle, sen lippu on Ranskan lippu ja saaren valuutta on euro. Martiniquella puhutaan pääasiassa ranskaa. Saaren asukasluku on noin 400 000. Saaren pääkaupunki on Fort-de-France.

Lähdimme laivasta puoli kymmenen maissa, ja satama-alueella rupesimme etsimään taksia. Niitä oli paikalla kuitenkin vain yksi, joka sekin oli jo varattu. Kun seuraava taksi tuli, päätimme myös taksia odottavan saksalaispariskunnan kanssa jakaa taksin, koska heille sopi meidän suunnittelemamme reitti Balata-kirkolle ja  Balatan kasvitieteelliseen puutarhaan. Aamu oli pilvinen ja matkalla Balataan alkoi sataa. Kun lähdimme kirkolta kasvitieteelliseen puutarhaan, sade yltyi, ja kun saavuimme perille, satoi. Ostimme kuitenkin liput puutarhaan ja niiden lisäksi myös sadetakit. Kun saimme sadetakit päälle, sade lakkasi eikä seuraavan tunnin aikana satanut juuri yhtään. Puutarha oli suorastaan upea, kasvit olivat hyvinvoivia ja puutarha hyvin hoidettu. Siellä oli palmuja, muita puita ja pensaita sekä värikkäitä kasveja. Näin siellä myös suurimman hämähäkin, mitä koskaan olen nähnyt. Se oli lähes minun kämmenen kokoinen ja se oli kiinnittynyt suuren vihreän kasvin lehden alapinnalle. Puutarhassa oli myös paljon kolibrilintuja.

Saksalaispariskunta, jonka kanssa teimme matkaa, kertoi käyneensä useita kertoja Suomessa, samoin kuin me kerroimme käyneemme monta kertaa Saksassa. Kerroimme heille upeista vanhoista saksalaisista kaupungeista, kuten Cellestä ja Alsfeldtista joissa he eivät vielä ole käyneet. Toisaalta he ovat käyneet esimerkiksi Kemissa, jossa me emme taas ole käyneet.

Saarikierroksen jälkeen palasimme taas laivalle, jossa söimme myöhäisen lounaan. Viiden maissa iltapäivällä laiva lähti Antiguan saarta kohti.

Torstain, yhdeksännentoista matkapäivän aamuna laiva saapui Antigualle, joka on Antigua & Barbudan itsenäisen valtion toinen saari. Saaret ovat aikanaan syntyneet tulivuorten purkauksien seurauksena ja saarilla on ollut asutusta jo 2400 ennen ajanlaskun alkua. Kolumbus saapui Antigualle vuonna 1493 ja hän nimesi saaren Antiguaksi Sevillassa olevan kirkon Santa Maria de la Antigua mukaan. Britannia valloitti saaren vuonna 1632, ja siellä käynnistettiin suurimittainen sokeriruo’on viljely, jota harjoitetaan saarella edelleenkin. Antigua itsenäistyi vuonna 1981.

Turismi on Antiguassa tärkeä elinkeino. Saarella on 365 valkohiekkaista uimarantaa eli uimaranta jokaiselle vuoden päivälle. Saaren pääkaupunki on St. John’s. Saaren kieli on englanti ja valuutta Itäisen Karibian dollari, mutta USA:n dollari hyväksytään joka paikassa.

Satamassa oli tarjolla vain suuria takseja, joten mekin liityimme ryhmään, jossa oli kaksitoista henkeä. Taksinkuljettajamme vei meidät saaren ympäri ja ensimmäinen pysähdyspaikka matkalla oli Shirley Heights, historiallinen vartioasemaksi alunperin rakennettu alue, josta vartioitiin läheisiä vesiä ja saarta ja pystyttiin havaitsemaan saarta lähestyvät laivat. Paikalta oli komeat näkymät Atlantin valtamerelle. Sieltä jatkettiin Nelson’s Dockyardiin, brittiläisen laivaston entiseen tukikohtaan, joka oli brittien suurin tukikohta Karibialla. Alueella oli museo, myymälöitä ja ravintola.

Takaisin laivalle ajettiin sademetsän reunustamaa tietä pitkin. Metsässä kasvoi muun muassa mangoja ja ananaksia ja banaaneja. Matkan varrella nähtiin myös sokeritehtaita ja suuri määrä kirkkoja. Loppumatkasta nähtiin myös useita uimarantoja.

Saarikierroksen jälkeen kävelimme jonkin aikaa kaupungilla, ennen kuin palasimme laivaan, jossa syötiin lounas ja levättiin ennen illan ohjelmaa. Puoli viiden maissa laiva lähti matkaan. Illallisen jälkeen kuuntelimme taas, niin kuin monena iltana aikaisemminkin, Bujacich Tango Quintetin iltakonserttia. Tangomusiikki tuntuu miellyttävän meitä suomalaisia, koska useita meidän suomalaisryhmämme jäseniä istui iltaisin kuuntelemassa tangokvintettiä.

Perjantai, kahdeskymmenes matkapäivä oli tämän matkan viimeinen saaripäivä. Aamuseitsemältä saavuttiin St. Kittsille, joka on toinen St. Kitts & Nevisin saarista. Saarilla on ollut asutusta jo yli 5000 vuotta ja se on ensimmäiseksi asutettu saari koko Karibian meren alueella. Kun Kolumbus saapui St. Kittsille vuonna 1493, saarella asui rauhaa rakastavia heimoja.

St. Kittsin oikea nimi on St. Christopher, mutta siitä käytetään yleisesti lyhyempää versiota. St. Kitts & Nevis itsenäistyi Britannian hallinnasta vuonna 1983. Saaren asukasluku on hieman yli 50 000, kieli on englanti ja valuutta Itäisen Karibian dollari.

Sokeriruo’on viljely, sokerin valmistus sekä rommin valmistus olivat St. Kittsin pääelinkeino. Afrikasta tuotiin tuhansia orjia töihin saarelle. Sokerin maailmanmarkkinahinnat ovat olleet pitkään erittäin alhaiset, ja St. Kittsin pienet sokeriruokoviljelmät eivät olleet kannattavia. Vuonna 2005 tehtiin radikaali ratkaisu ja sokeriruo’on viljelyksen tukeminen päätettiin lopettaa ja siihen sen viljely loppui. Raaka-aineen valmistuksen loppuessa loppui myös rommin valmistus St. Kittsillä. Oli hämmästyttävää, että entisille sokeriruokoviljelyksille ei ollut löydetty mitään uutta kasvia, vaan ne oli jätetty kesannolle. Nykyään St. Kitts elää pääosin turismista. Saaren elintaso on säilynyt hyvänä entisen pääelinkeinon lopettamisesta huolimatta.

Laivalaituri oli aivan St. Kittsin pääkaupungin Basseterren vieressä. Kävelymatkaa kaupungille oli vain muutama minuutti. Laiturin läheisyydessä oli taksikuljettajia tarjoamassa kiertoajeluita saaren ympäri. Koska kiertoajelut olivat lähdössä vasta vajaan parin tunnin kuluttua, päätimme ottaa yksityisen taksin, jolla pääsimme lähtemään saarikierrokselle saman tien.

Taksinkuljettajamme vei meidät ensimmäiseksi vanhan rommitislaamon raunioille, josta jatkoimme Caribelle Batik -nimiselle batiikkikankaiden valmistustehtaalle Romney Manoriin. Siellä näimme, miten batiikkia tehdään. Batiikki on antiikin ajan indonesialainen kankaan värjäystekniikka, jossa kankaalle maalataan haluttuja erivärisiä kuvioita. Tehtaan myymälässä oli myynnissä batiikkikangasta ja siitä valmistettuja vaatteita ja kodin tekstiilejä. Ostin itselleni sieltä pitkän kotiasun.

Kiertoajelun aikana näimme useita sokeritehtaiden raunioita, usein pystyssä oli vain tehtaan piippu. Myös alueella vajaat parikymmentä vuotta sitten riehuneen hurrikaanin jälkeen jättämiä raunioita oli tien varressa. Useimmat niistä olivat valtion hallinnollisia rakennuksia, joita ei ole haluttu kunnostaa.

Taksinkuljettajaltamme saimme paljon tietoa St. Kittsin historiasta ja nykypäivästä ja elämästä saarella. Runsaan kolmen tunnin kiertoajelun jälkeen palattiin Basseterreen, jossa joimme St. Patrickin päivän kunniaksi vihreät oluet, minkä jälkeen palasimme laivaan. Viiden maissa laiva lähti matkaan kohti Floridan Fort Lauderdalea.

Lauantai, kahdeskymmenesensimmäinen matkapäivä oli meripäivä. Aamiaisen jälkeen kirjoittelin matkapäiväkirjaa hyttimme parvekkeella, ja yhdeksitoista meidät oli kutsuttu laivan taidemyyntiryhmän VIP-tilaisuuteen, jonne saimme kutsun ostettuamme laivan taidehuutokaupasta taulun. Tilaisuudessa tarjottiin shampanjat ja esiteltiin myöhemmin päivällä huutokaupattavia taideteoksia. Päätimme osallistua taidehuutokauppaan ja kävikin niin onnekkaasti, että voitin huutokaupan aikana suoritetussa arvonnassa taulun.

Taidehuutokauppa kesti niin kauan, että myöhästyimme hieman viininmaistajaistilaisuudesta, jonne matkanjohtajamme Seppo oli kutsunut meidät edustamansa yhtiön nimissä. Tilaisuudessa maisteltiin yhtä shampanjaa, kahta valkoviiniä ja kahta punaviiniä.

Tämän illan päivälliselle pukeuduttiin taas parhaimpiin. Tämä oli risteilyn kolmas juhlava illallinen. Ruokakin oli tavallista juhlavampaa, muun muassa etanoita alkuruoaksi ja hummerinpyrstöä ja Beef Wellington pääruoaksi sekä jälkiruoaksi suklainen unelma. Päivällisen jälkeen kävimme valitsemassa arpajaispalkintoni kahdesta vaihtoehtoisesta taideteoksesta. Valinta oli helppo. Kuvassa on kaksi punaista puutarhatuolia, pöytä ja sillä viinilasi. Taulu on Marko Mavrovichin ”It Gets Better!".

Sunnuntai, kahdeskymmenestoinen matkapäivä oli meripäivä ja matkan viimeinen päivä. Kävimme katsomassa laivan teatterissa pääkokin ja päähovimestarin humoristisen keskustelu- ja ruoanlaitto-ohjelman. Kävimme myös taidehuutokaupassa ja varasimme yhden taulun, jonka illalla kävimme sitten asiaa tarkkaan harkittuamme ostamassa. Kuuntelimme tangokvintettiä ja illastimme matkaseurueemme kanssa.

Crown Princess -laivan matkustajia, joita laivaan mahtuu enimmillään 3599, palveli reilusti yli tuhannen hengen henkilökunta. Suurin osa heistä oli keittiö- ja tarjoiluväkeä, joita oli kaikkiaan yli 500. Nämä edustivat kolmeakymmentäviittä eri kansallisuutta. Laivan henkilökunta oli mukavaa, ystävällista ja hyvin palveluhenkistä.

Eniten matkailleet vieraat risteilyllä olivat pariskunta Ju ja Fred New Jerseystä Yhdysvalloista. He olivat tehneet Princess-laivoilla 131 risteilyä ja viettäneet niissä kaikkiaan 1 806 päivää, siis viitisen vuotta.

Maanantaiaamuna aikaisin Crown Princess saapui Fort Lauderdalen satamaan, josta oli vajaan tunnin bussimatka kotiin. Hyvin järjestetyn ja onnistuneen kolmen viikon matkan jälkeen oli kiva palata taas normaaliin arkeen.