Vuosi 2020 on alkanut lumettomana ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimänä, mitä nyt viime yönä satoi parin sentin lumikerros, mutta juuri nyt sataa vettä ja lämpötila on plussan puolella. Lumitöitä ei onneksi ole tänä talvena tarvinnut tehdä. Ilmeisesti linnutkin ovat löytäneet ruokaa luonnosta, kun ruokintapaikalla on ollut aika hiljaista.

 

P1250329.JPG

 

Tämän vuoden ensimmäisenä kirjana luin Heidi Köngäksen romaanin Jokin sinusta 2008, 315 s.). Tämä on kolmas lukemani Köngäksen kirja, aiemmin olen lukenut romaanit Sandra (2017) ja Mirjami (2019). Nämä kaikki kertovat Köngäksen suvun tarinaa, ja ensimmäisenä ilmestynyt Jokin sinusta sijoittuu ajallisesti Mirjamin jälkeen. Sen tapahtumat sijoittuvat pääosin 1950- ja 1960-luvulle Suomeen ja Ruotsiin. Näistä kolmesta kirjasta pidin eniten kansalaissodan tapahtumista kertovasta Sandrasta.

Joulua edeltävän sunnuntain Helsingin Sanomissa Aino Miikkulainen kirjoitti, että "Lastenkulttuuri on hyvä syy hankkia lapsia", ja että "Parhaat lapsille tehdyt kirjat, elokuvat, esitykset ja laulut puhuttelevat myös aikuisia". Chesmus, Daniela ja Corinne ovat jo nuoria aikuisia ja yläkoululainen Rianakin on juuri ohittanut sen iän, jolloin lapsille suunnatut kulttuuritapahtumat kiinnostavat. Odotankin nyt kovasti, että Eden kasvaa ja että pääsen hänen kanssaan nauttimaan hyvin tehdystä lastenkulttuurista.

Helsingin Sanomien Musta laatikko -esityssarjan neljästoista jakso esitettiin marraskuussa Suomen Kansallisteatterissa, ja Helsingin Sanomien digitilaajat voivat katsoa sen Helsingin Sanomien sivustolta, sieltä minäkin joitakin päiviä sitten katsoin tämän kiinnostavan ja monipuolisen jakson, jossa kahdeksan Helsingin Sanomien toimittajaa ja kuvaajaa, kertoi tositarinoita itselleen läheisistä aiheista. Politiikan toimittaja Teija Sutinen kertoi yleistajuisesti sotesta ja miksi sen uudistaminen on niin vaikeaa, Mikko Gustafsson ja Janne Huuskonen puhuivat siitä, miksi ihmiset liittyvät jengiin ja millaista on elämä alamaailmassa, lifestyletoimituksen toimittaja, 46-vuotiaana leskeksi jäänyt Katarina Malmberg kertoi elämästä leskenä ja siitä, miten yhteiskunta suhtautuu leskeen. Musiikkitoimittaja Juuso Määttänen teki selkoa siitä, miksi rap on aikamme tärkeintä musiikkia ja kaupunkitoimituksen esimies Kalle Silfverberg esitteli Helsingin häkellyttävimmän liikennesuunnitelman. Kulttuuritoimittaja Suvi Ahosen pohti esityksessään sitä, liittyykö taiteilijoiden luomistyöhön edelleen yliluonnollisia piirteitä, kuten oli tilanne viime vuosisadan alkupuolella. Ulkomaan toimittaja Pekka Hakala kertoi Moskovan kirjeenvaihtajavuosiensa kiinnostavimmasta päivästä ja valokuvaaja ja kahvin ystävä Rio Granada esitteli Kuvia Suomesta -sarjaan ottamiaan kuvia suomalaisista juomassa kahvia.

Eilen oltiin Antin kanssa Erkkolassa loppiaisaaton konsertissa Mostly Musical, jossa esiintyivät sopraano Kaija Nuoranne, baritoni Jorma Martikainen ja "orkesterin virkaa pianon ääressä hoitava" Janne Hovi. Sopraano Kaija Nuoranne on asunut Saksassa vuoden 2016 alusta lähtien, ja nykyään hän esiintyy ja opettaa Düsseldorfin ja Reininmaan alueella, mutta käy usein myös esiintymässä Suomessa, jossa hänellä on kakkoskoti Tuusulassa. Baritoni Jorma Martikainen toimii Pornaisten seurakunnan kanttorina ja opettaa musiikkia eri puolilla Etelä-Suomea. Pianisti Janne Hovi on, paitsi klassisen koulutuksen saanut muusikko, joka soittaa klassisen musiikin lisäksi jazzia ja kevyttä - aina sen mukaan, mitä pyydetään soittamaan, myös Helsingin yliopiston latinan kielen opettaja, joka on latinan lisäksi opiskellut kreikan ja egyptin kieltä.

Erkkolan konsertissa kuultiin ikivihreitä musikaalinumeroita ja duettoja muun muassa Mustalaisruhtinattaresta, Titanicista ja Oopperan kummituksesta sekä Viulunsoittaja katolla -musikaalista. Mukana oli myös hieman jazz-sävyjä, Oskar Merikannon musiikkia sekä Edith Piafin lauluja. Erkkola oli tupaten täynnä yleisöä, joka viihtyi ja nautti esityksistä.