Torstaina mentiin Antin kanssa Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan suurella näyttämöllä esitettävää Anton Tšehovin näytelmää Kirsikkatarha, jonka on ohjannut Lauri Maijala, rooleissa muun muassa Heidi Herala, Seppo Maijala ja Tommi Eronen. Kolmetuntisen näytelmän ensi-ilta oli 28.2.2019.

Kirsikkatarha kertoo perheestä, joka on ollut hyvin varakas mutta joka on tuhlannut rahansa ja elää nyt velaksi. Koska vanha sukutila ei enää tuota mitään, se joudutaan pakkohuutokauppaamaan perheen velkojen takia.

Näyttämöllä on kirsikkapuita kuvaavia häkkyröitä, joista roikkuu helmiä ja muita koristeita. Näyttelijät kulkevat näyttämöllä päämäärättömästi sinne, tänne, poistuvat näyttämöltä ja palaavat takaisin. He huutavat, suorastaan karjuvat ilman sen kummempaa tarkoitusta. Lisäksi heidän liikehdintänsä näyttämöllä on ajoittain kummallista juoksentelua, tanssahtelua ja nytkähtelyä. Tunnelma on jotenkin rauhaton. Väliajan jälkeen näyttämölle saapuu jousikvartetti, joka soittaa Lauri Porran säveltämää musiikkia. Tässä vaiheessa esitys jotenkin ikään kuin ryhdistäytyy ja kiinteytyy. Näytelmän loppukohtaus on vaikuttava, kun lavalle sataa ylhäältä suuria, punaisia kirsikoita ja kvartetti soittaa katsomossa parvella.

Helsingin Sanomien teatterikriitikko Lauri Meri antoi näytelmälle neljä tähteä, vaikka hän näkikin siinä puutteita. Maijalan ohjausta Meri piti liian varovaisena, koska Maijala "jättää niin paljon tulkinnanvaraa katsojalle".

Olemme nähneet tämän näytelmän edellisen kerran Mika Myllyahon ohjauksena Kansallisteatterissa syyskuussa 2013, nimellä Kirsikkapuisto. Silloin rooleissa nähtiin muiden muassa Tiina Weckström, Ismo Kallio, Esko Salminen ja Emmi Parviainen. Silloin kirjoitin näytelmästä näin:

“Elämä se on mennyt, ihan niin kuin ei olisi elänytkään.” Näihin lakeija Firsin (Ismo Kallio) sanoihin päättyy Anton Tšehovin näytelmä Kirsikkapuisto Kansallisteatterissa. Tänään oli Mika Myllyahon ohjaaman Kirsikkapuisto-näytelmän ensi-ilta, johon olimme jo keväällä hankkineet liput.

Istuimme kolmen hengen aitiossa, jossa kolmantena istui rouva, joka oli aikanaan tykästynyt Tšehovin teksteihin niin paljon, että oli ryhtynyt opiskelemaan venäjän kieltä. Hän oli nähnyt Kirsikkapuiston lukemattomia kertoja eri maissa. Hän totesi väliajan jälkeen, että hän kävi ottamassa calvadosia vahvistukseksi, jotta kestäisi näytelmän loppuun asti. Hän myös kertoi nauttivansa lisää vahvistusta kotiin päästyään ja tekstaavansa ystävilleen, että menkää vain katsomaan tätä näytelmää, mutta lääkitkää itseänne.

Minä en ollut nähnyt Kirsikkapuistoa aikaisemmin, joten en voinut tehdä vertailuja aikaisempiin esityksiin. Hieman hämmentäviä elementtejä oli lavastuksessa, muun muassa valkoisten muovituolien käyttö. Kaikkiaan esitys oli kuitenkin kiinnostava, joskin melko hajanainen. Kaikesta tekstistä ei saanut selvää, erityisesti videoesitysosuuksissa äänet olivat sekavia. Näyttelijöiden suoritukset olivat kuitenkin hyviä.