Nyt on vihdoinkin palattu normaaliin päiväjärjestykseen, kun yskimiset on yskitty ja olo on hyvä. Aamulehtien lukemisen jälkeen lähdettiin kuntoilemaan. Antti meni uima-altaalle ja minä kuntosaliin, jossa kävelin juoksumatolla puolen tunnin reippaan lenkin. Iguana lepäili jälleen uima-altaan viereisen puun oksalla. Se oli maastoutunut niin hyvin puun oksien ja lehtien sisään, että piti olla tarkkana, että sen havaitsi. Sää oli lämmin, ja aamiainenkin syötiin parvekkeella, sitäkään ei ole tänä keväänä monta kertaa tarjennut tehdä.

Antti on päässyt elokuvien katselun makuun ja niinpä menimme tänään katsomaan Oscar-ehdokaselokuvaa ”The Revenant”. Elokuva kertoo tositarinan vuonna 1783 syntyneestä  amerikkalaisesta turkismetsästäjästä Hugh Glassista. Hugh Glass loukkaantuu vakavasti, kun kahden karhunpoikasen kanssa liikkeellä ollut harmaakarhu hyökkää hänen kimppuunsa ja raatelee hänet pahoin. Glassin toverit jättävät hänet kuolemaan ja jatkavat matkaansa vieden samalla Glassin aseet. Tultuaan tajuihinsa Glass pystyy kuitenkin lähtemään hitaasti ja vaivalloisesti liikkeelle, mutta hänellä ei ole aseita eikä ruokaa, vaan hän joutuu syömään pääaiassa marjoja ja juuria. Glass vaeltaa 200 mailin matkan erämaassa. Matkaan menee kuusi viikkoa ja matkan aikana hän kohtaa intiaaneja ja monenlaisia vastuksia mutta selviytyy viimein ihmisten pariin amerikkalaisten asuttamaan Kiowan linnakkeeseen. Sen jälkeen hän haluaa kostaa petollisille tovereilleen.

Hugh Glass on itse kertonut tämän selviytymistarinansa, josta on jo aiemmin, vuonna 1971, tehty elokuva ”Man in the Wilderness” ja nyt siis tämä ”The Revenant” (kostaja). Elokuva on Oscar-ehdokkaana peräti 12 kategoriassa, muun muassa paras elokuva, paras miespääosan esittäjä (Leonardo DiCaprio), paras kuvaus, paras ohjaus, paras maskeeraus ja paras lavastus. Uskon, että viisinkertainen Oscar-ehdokas Leonardo DiCaprio vihdoin ja viimein saa Oscar-palkinnon Glassin roolista, vaikka en ole vielä kaikkien miespääosan Oscar-ehdokkaiden elokuvia nähnytkään.

”The Revenant” on vaikuttava 156 minuutin mittainen elokuva. Parissa tunnissa elokuvan tarinan olisi kuitenkin ehtinyt hyvin kertoa, nyt se tuntui vähän tarkoituksella venytetyltä. Elokuvan maisemat ovat huikean hienoja ja kuvaus on tyylikästä. Tarinan tekee kiinnostavaksi se, että se perustuu tositarinaan. Se, mistä en ihan niin paljon pitänyt, om elokuvan väkivalta. Intiaanien ja valkoisten välillä käydyt taistelut ovat tosi rajuja ja niin ovat turkismetsästäjien väliset taistelutkin.

Vaikka ”The Revenant” olikin komea elokuva, tuli sen päätyttyä mieleen ajatus, että taidan jatkossa keskittyä romanttisiin komedioihin. Niissä ei ole väkivaltaa ja ne päättyvät useimmiten onnellisesti. Toki draamat ja elämäkertaelokuvat ovat kiinnostavia ja jotkut jännitys- ja seikkailuelokuvatkin ovat viihdyttäviä, samoin historialliset, erityisesti lähihistoriaan sijoittuvat, elokuvat, niin ja luontoelokuvat ovat usein hienoja ja dokumenttielokuvat kiinnostavia. Kotimaisia vanhoja elokuviakin katsomme Antin kanssa Suomessa ollessamme usein päivisin. Intiaaneistakin tykkään kovasti, jos ne vain eivät ammu nuoliaan valkoisten ihmisten läpi...

Illalliseksi Antti paistoi tiikerirapuja, kolme minuuttia kummaltakin puolelta, mausteena limemehua ja soijakastiketta. Hyvää oli ja juotiinpa jälleen lasilliset uusiseelantilaista Sauvignon Blanciakin.