Henna, Kaija, Eden, Daniela ja minä Helsingin jäähallissa. Etualalla Edenin vilkkuva taikasauva.

Henna ehdotti, että lähtisimme viettämään tyttöjen iltaa Disney on Ice: Dream Big -esitykseen sitten, kun se tulee Helsingin jäähalliin. Niin teimmekin, ja perjantaina löysimme pienen etsinnän jälkeen toisemme jäähallin ihmispaljouden keskeltä. Edenillä oli tapahtumassa seuranaan äitinsä Henna, isosiskonsa Daniela ja molemmat mummonsa Kaija ja minä.

Ennen esitystä Eden sai valita itselleen mieluisan lahjan Disneyn runsaasta tarjonnasta. Hän halusi vilkkuvan taikasauvan, jonka me mummot ostimme hänelle. "Dream Big -esityksessä jäälle luistelivat monet tutut ja vähän tuntemattomammatkin Disneyn hahmot. Eden kyllä tunnisti heidät kaikki, minulle tutuimpia olivat shown juontajat Mikki ja Minni sekä Hessu. Kohtaukset seurasivat nopeassa tahdissa toisiaan, onneksi vieressä istunut Daniela kertoi, mistä Disneyn tarinasta millonkin oli kyse, kun en kaikkia tunnistanut. Esityksessä puhuttiin suomea, joten lastenkin oli sitä helppo seurata. Show oli vauhdikas ja värikäs, luistelijat olivat taitavia ja tunnelma oli mukava. Ilta oli hauska ja viihdyttävä.

Edellisen kerran olin Disney on Ice -esityksessä kymmenen vuotta sitten Hartwall Areenalla tammikuussa 2013 Corinnen, Rianan, Jarkon ja Gian kanssa. Silloisesta esityksestä muistan erityisesti Aku Ankan, joka nyt ei ollut mukana. Mikki, Minni ja Hessu sitä vastoin taitavat olla näissä aina keskeisiä hahmoja.

 

Kuvakaappaus Helsingin Kaupunginteatterin sivuilta Ei kertonut katuvansa -esityksestä.

Lauantaiksi olin ilmoittautunut Porvoon Kulttuurinystävien teatterimatkalle Helsingin Kaupunginteatterin uutuusnäytelmän Ei kertonut katuvansa päivänäytökseen. Ajoin auton Söderkullaan, josta pääsin Porvoosta tulevan bussin kyytiin. Bussi vei meidät teatterin oven eteen, mikä oli mukavaa, kun ei ollut parkkipaikan etsintää eikä parkkiautomaatin toimintaan tutustumista niin kuin perjantai-iltana jäähallin parkkipaikalla.

Ennen kuin näytelmä alkoi, sen ohjaaja Susanna Airaksinen tuli näyttämön eteen ja totesi, että kun ollaan teatterissa, kaikenlaista voi sattua ja nyt oli sattunut niin, että näytelmän keskeisimmän roolin Irenen esittäjä Heidi Herala oli sairastunut edellisiltana. Esitystä ei ollut kuitenkaan haluttu peruuttaa, vaan Heralan rooli paikkaamaan oli saatu näin lyhyellä varoitusajalla Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijä Kirsi Karlenius, joka selvisi tehtävästä kunniakkaasti.

Tarina kertoo alkukesästä 1945, jolloin Lapin sodan jälkeen Suomesta Pohjois-Norjaan paenneet saksalaisjoukot palaavat kotimaahansa eivätkä enää tarvitse heidän mukaansa Lapista lähteneiden suomalaisnaisten palveluksia. Vankikuljetuksen yhteydessä saksalainen autonkuljettaja auttaa pakoon viisi naista, jotka lähtevät norjalaiselta vankileiriltä kotimatkalle Suomeen läpi poltetun ja miinoitetun Lapin. Matkaa tehdään kävellen, matka on pitkä ja uuvuttava sekä fyysisesti että henkisesti. Matkaajat saavat osakseen sekä heidät ankarasti tuomitsevaa kohtelua että ystävällisyyttä ja auttamista. Vähän kerrassaan saadaan myös tietää, millaisista oloista ja mistä syistä kukin naisista on aikanaan saksalaisten mukaan lähtenyt.

Esityksen lavastuksena on lähes tyhjä suuri näyttämö, joka kuvaa Lapin soista maisemaa, ja näyttämön reunassa rautalankamusiikkia soittava trio rytmittää musiikillaan hienosti naisporukan matkantekoa. Esitys on vaikuttava ja koskettava. Ehkä se olisi ollut vieläkin vaikuttavampi, jos sitä olisi hieman tiivistetty, nyt se kesti kymmenen minuuttia vaille kolme tuntia, ja jotkin kohtaukset tuntuivat hieman turhaan pitkitetyiltä. Mutta kertaakaan en esityksen aikana katsonut kelloa, ei edes tullut mieleen.

Luin Tommi Kinnusen kirjoittaman Ei kertonut katuvansa -romaanin syksyllä 2021 ja silloin kirjoitin siitä lyhyesti blogissani:

"Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa, Vaellusromaani (WSOY, 2020, 349 s.). Kinnusen kirja kertoo viiden naisen alkukesällä 1945 kävellen tekemästä matkasta norjalaiselta vankileiriltä poltetun Lapin läpi kotiin. Naiset, jotka lähtivät saksalaisten mukaan, kun saksalaiset ajettiin pois Lapista, ovat palaamassa kotiin, vaikka he tietävätkin, ettei heidän paluutaan odoteta eikä toivota. Tykkään Tommi Kinnusen tavasta kertoa tarinoita. Tämä oli rankka kertomus raskaasta kotimatkasta.

Irene kääntyi kohti poltettua kirkonkylää. Askel oli kevyt ja ilma pehmeää hengittää. Hän oli etsinyt oman itsensä reunoja, ja nyt hänestä tuntui, että ne ovat löytyneet. Ei hän kaivannut tänne, ei tahtonut avioliiton hiljaisuuteen tai kuuntelemaan kirkon etupenkissä villasukanvärisiä virsiä."