Aamulla menin Paippisiin, ja Jarnokin tuli käymään siellä. Illalla menimme Antin kanssa Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Anton Tshehovin näytelmää Vanja-eno. Tämä Tamás Ascherin ohjaama Vanja-eno oli positiivisella tavalla perinteistä puheteatteria. Näytelmän rooleissa oli vahvoja näyttelijöitä, muun muassa Santeri Kinnunen Vanjana, Martti Suosalo lääkäri-Astrovina, Esko Salminen eläkkeellä olevana professorina, Anna-Maija Tuokko professorin nuorena vaimona sekä Iida Kuningas Sonjana, professorin tyttärenä hänen ensimmäisestä avioliitostaan. Minua näytelmä sekä liikutti että nauratti. Erityisesti Vanjan tapahtumaköyhä elämä, kun hän on jäänyt hoitamaan kuolleen sisarensa tilaa, ja Sonjan epätoivoinen rakkaus Astroviin toivat esitykseen alakuloa.

DSC04771a.jpg

Helsingin Kaupunginteatterin Vanja-eno on saanut hyvin ristiriitaisia arvosteluja. Sitä on kehuttu ja sitä on moitittu. Muun muassa Etelä-Saimaa-lehden kriitikko kirjoittaa, että ”Helsingin Kaupunginteatterin Vanja-eno hehkuu teatterin lumoa.” ja Helsingin Sanomien Suna Vuori, että ”Esitys näyttää ja kuulostaa niin vanhanaikaiselta, että on vaikea käsittää, miksi se ylipäätään on tehty.” Minusta esitys oli katsomisen arvoinen ja sen tietynlainen vanhanaikaisuus oli minusta viehättävää.

Suomessa Tshehovin Vanja-eno esitettiin ensimmäisen kerran suomen kielellä Suomen Kansallisteatterissa lokakuussa 1914. Sitä ennen Aleksanterin teatterissa oli esitetty Anton Tshehovin näytelmiä, myös Vanja-enoa, venäjän kielellä ja Ida Aalbergin teatteriseurueen toimesta saksan kielellä.

Huomenna meillä on sitten vuorossa Kansallisteatterin Vanja-eno, jota odotamme jännityksellä.