Tänään ajoin autollani niin liukkaalla tiellä, että en koskaan aikaisemmin. Menin aamupäivällä Paippisiin. Meidän vajaan kilometrin mittainen pikkutiemme täällä Hangelbyssä oli paikoin täysin jäinen, mutta paikoin tielle oli heitetty hiekkaa, joten se ei ollut mitenkään mahdoton. Sitä vastoin Paippisten puolentoista kilometrin sivutie oli aivan kirkkaassa peilijäässä. Hieman sydäntä kylmäsi viimeinen pitkä alamäki jossa ei näkynyt hiekan muruakaan. Pääsin kuitenkin ehjänä perille. Yhdessä vaiheessa seurasimme ikkunasta erään autoilijan epätoivoisia yrityksiä päästä autollaan kyseinen mäki ylöspäin. Hän ei kuitenkaan saanut riittävästi vauhtia autoon, jotta se olisi noussut mäen päälle, joten hän lähti peruuttamaan mäkeä alas ja taas yrittämään ylös. Tätä jatkui tosi pitkään, kunnes hän peruutti autonsa niin paljon tien sivuun, ettei se enää lähtenyt siitä ylös eikä alas. Minä pääsin onneksi mäen ylös, mutta ei tuollaisilla jäätiköillä ilokseen ajele.

Lainasin kirjastosta ennen joulua dekkaristi Christian Rönnbackan uutuusdekkarin Rakennus 31, joka on Antti Hautalehto -sarjan kolmas osa. Kirjan tapahtumat on sijoitettu Porvooseen ja Sipooseen, erityisesti Nikkilään ja siellä aikanaan olleen mielisairaalan hallintorakennukseen, rakennus 31:een. Christian Rönnbacka onkin kertonut, että sen jälkeen, kun hänet oli viety hylättyyn Nikkilän mielisairaalaan tutustumiskäynnille, sairaalan tarinat olivat alkaneet kiinnostaa häntä ja hän halusi kirjoittaa sairaalan ihmiskohtaloista.

On marraskuu ja metsiköstä Porvoon läheltä löytyy tyhjä hauta, myöhemmin hautoja löytyy Porvoon ja Sipoon seuduilta lisää ja sitten yhdestä haudasta löytyy tuntematon ruumis. Tutkinnanjohtaja, pohjalaistaustainen Antti Hautalehto ryhtyy tutkimaan tapausta ryhmänsä kanssa. Tarinan edetessä käydään useissa tutuissa paikoissa, kuten Café Cabriolessa Porvoossa ja Kalkkirannan Kievarissa. Eniten tapahtumat keskittyvät kuitenkin Sipoon keskustaan Nikkilään. Jopa Nikkilän kiertoliittymien taideteokset; jäniksenpäät ja porkkanat ovat päässeet mukaan tarinaan.

Oli mielenkiintoista lukea dekkaria, jonka tapahtumapaikat olivat tuttuja. Nikkilän sairaala-aluekin oli minulle paljon aikaisempaa tutumpi, kun kävin viime kesänä opastetulla kierroksella sairaala-alueella. Näitä opastuskierroksia järjestettiin sairaalan 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Sairaalan vanhalla hautausmaalla en silloin käynyt, mutta siellä täytynee käydä ensi kesänä. Kiinnostuin sairaalan historiasta niin paljon, että tein kirjastoon varauksen Sirkka Liisa Tuovisen kirjoittamasta Nikkilän sairaalan historiasta Inhimillinen Nikkilä (2009).

Illalla katsottiin Johanna Vuoksenmaan ohjaama elokuva 21 tapaa pilata avioliitto (2013), jonka olin jo kerran nähnyt Finnairin lennolla New Yorkiin mutta josta en muistanut ihan kaikkea. Elokuva kertoo väitöskirjaansa valmistelevasta Sannasta, jonka väitöskirjatutkimuksen hypoteesina on, että pitkä avioliitto ei ole ihmiselle luonnollinen olotila. Vaikka elokuva onkin romanttinen komedia, löytyy siitä myös ihan vakavaa asiaakin. Elokuvan kävi elokuvateattereissa katsomassa peräti yli 400 000 katsojaa.