Kenraalikuvernööri Nikolai Adlerberg perusti vuonna 1868 Helsinkiin venäläisen valtionteatterin, jonka tavoitteena oli tuottaa viihdykettä ja ajanvietettä erityisesti Suomessa oleville venäläisille virkamiehille. Aluksi teatteri toimi Engelin suunnittelemassa Arkadia-teatterissa, jonka rakennus ei ole säilynyt. Vuonna 1879 valmistui Bulevardille Viaporin insinööriupseerien esimiehen Pjotr Benardin suunnittelema venäläisen teatterin (Helsingin Venäläisen Valtiollisen Aleksanterin teatterin) uusi rakennus, joka nimettiin Aleksanteri II:n mukaan, koska tämä oli myöntänyt avokätisesti varoja teatterin rakennustöihin. Teatterissa oli esityksiä vuoden 1918 huhtikuun alkuun asti ja esiintyjinä oli suuri joukko venäläisiä näyttelijöitä, laulajia ja viihdetaiteilijoita.

Suomen itsenäistyttyä ja venäläisten joukkojen poistuttua Helsingistä Venäjän valtion omaisuutta pidettiin sotasaaliina., joten Aleksanterin teatterista tuli Suomen valtion omaisuutta. Vuonna 1919 se siirtyi väliaikaisesti Suomalai­sen Oopperan käyttöön. Väliaikaisuutta kesti vuoteen 1993 asti, jolloin Suomen Kansallisoopperan uusi oopperatalo valmistui Töölönlahden rannalle.

Suomalaisen Oopperan avajaisnäytäntö pidettiin Aleksanterin teatterissa sata vuotta sitten "Sunnuntaina tammikuun 19 p. k:lo 7 i.p.". Avajaisnäytännön ohjelmassa oli muun muassa Helsingin kaupungin orkesterin Robert Kajanuksen johdolla esittämä Sibeliuksen Festivo, yhdessä laulettu Maamme sekä Verdin ooppera Aida. Eilen lauantaina 19.1.2019 siitä oli siis kulunut päivälleen sata vuotta, joten ilta oli hieman normaalia juhlavampi.

 

4130.jpg

(http://encore.opera.fi/fi/performance/18163)

 

P1210295.JPG

 

Aleksanterin teatterissa oli eilen Helsingin oopperayhdistyksen esittämän Fredrik Paciuksen säveltämän Die Loreley -oopperan viimeinen esitys, jota mekin olimme Antin kanssa katsomassa. Die Loreleyta ei ole esitetty yli 130 vuoteen, jolloin oli sen ensiesitys. Nyt se esitettiin Helsingin oopperayhdistyksen ja Ylioppilaskunnan soittajien tuotantona.

Die Loreley kertoo viinitilanomistaja Hubertin tyttärestä Lenoresta ja palatsikreivi Otosta, jotka ovat tavanneet muutamaa kuukautta aikaisemmin ja rakastuneet. Otto on kuitenkin kihloissa kreivitär Berthan kanssa ja menossa naimisiin, mitä Otto ei saa kerrotuksi Lenorelle. Häävalmistelut ovat käynnissä ja vihkimistä edeltävissä kylän juhlissa Lenore näkee Oton ja Berthan yhdessä ja järkyttyy. Hän tuntee olevana petetty ja siksi hän vannoo kostoa Otolle ja tämän suvulle. Hän kutsuu avukseen Rein-joen voimia, jotka vaativat palkaksi avustaan Lenoren sydäntä ja rakkautta. Lenoresta pitää tulla Reinin morsian Loreley. Lenore suostuu ja Reinin voimat lupaavat kostoa Otolle. Muutaman kuukauden kuluttua Lenore, jonka mieli on järkkynyt, on luostarissa toipumassa. Otto on uskottomuutensa vuoksi julistettu kirkonkiroukseen ja hän kiertää maata rosvojoukkonsa kanssa ja sotii koko maailmaa vastaan. Bertha on kuollut. Otto pyytää Lenorelta anteeksi tekojaan, mutta Lenore torjuu hänet. Lenoresta on tullut Reinin morsian Loreley.

Die Loreley -oopperan libreton pohjana on saksalainen Loreley-kansantarina, jonka mukaan Loreley-vedenneito istuu Rein-joen rannalla kallioilla ja lumoaa laulullaan joella matkustavia miehiä ja houkuttelee heitä hukkumaan. Reininlaaksossa on korkea jyrkkä Loreley-kallio, johon mekin Antin kanssa olemme Euroopan-matkoillamme käyneet tutustumassa.

Die Loreley -oopperan päärooleissa esiintyivät erinomaisesti laulavat sopraano Saara Kiiveri Lenorena, tenori Tero Harjunniemi Ottona ja mezzosopraano Kaisa Näreranta Berthana. Oopperan musiikki oli kaunista ja melodista. Vaikka tarina oli oopperalle tyypillisen synkkä, esitys oli kaunis ja valoisa. Oopperaesityksen väliajan jälkeen "Marsalkka Mannerheim", joka oli läsnä sadan vuoden takaisessa Suomalaisen Oopperan avajaisnäytännössä, piti yleisölle pienen puheen presidentinaitiosta. Juhlapäivän kunniaksi esiintyjät ja yleisö lauloivat oopperan lopuksi yhdessä Maamme-laulun.

Ennen oopperaa kävimme syömässä pizzat Aleksanterin teatterin vieressä olevassa Pizzaravintola Denniksessä. Näin saimme automme Aleksanterin teatterin parkkipaikalle, johon mahtuu vain pieni määrä autoja.