P1240841.JPG

 

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen kolmas taidemaailmaan sijoittuva jännäri Punainen vaate (2019, 287 s.) etenee kahdessa aikatasossa; nykyhetkessä sekä 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa. Nykyhetkessä liikutaan Berliinissä ja Helsingissä, 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa puolestaan Suomessa, Italiassa ja Ranskassa.

Dokumenttiohjaaja Salome Virta asuu Berliinissä miesystävänsä, menestyvää taidegalleriaa kaupungissa pyörittävän, Tuomas Joenmaan kanssa. Tuomaksen varakkaan taiteenkeräilijäystävän Stefan Lemken järjestämissä juhlissa talon isäntä esittelee Salomelle vaikuttavaa taidekokoelmaansa, jonka kirkkain helmi on suomalaisen taidemaalari Elin Danielson-Gambogin maalaus Punapukuinen omakuva vuodelta 1903.

 

Elin_Danielson-Gambogi.jpg

Elin Danielson-Gambogi: Punapukuinen omakuva, 1903.

Taulu on kooltaan pieni, alle kolmekymmensenttinen suuntaansa. Koristeelliset kehykset ovat kauniit, mutta eivät syö taulun hiljaista voimaa. / Elin Danielson-Gambogi katsoo häntä suoraan silmiin. Tummat hiukset ovat nutturalla, ruskeissa silmissä on kysyvä katse. Kauneimpaan punaiseen leninkiinsä pukeutunut taiteilija on vakava ja kalpea, mutta hän pitää päänsä pystyssä.

Kun Salome seuraavan kerran käy Suomessa, hän saa selville, että aito Danielson-Gambogin Punapukuinen omakuva -maalaus kuuluukin Turun taidemuseon kokoelmiin. Lemken omistuksessa olevan maalauksen on siis oltava väärennös, ja tämän taideväärennöksen vaiheita Salome ryhtyy omin päin ja luvatta tutkimaan.

1800-luvun lopulla taiteilija Elin Danielson-Gambogi ja hänen entinen oppilaansa ja ystävänsä Dora Wahlroos ovat kirjeenvaihdossa. He olivat molemmat viettäneet aikaa ja ystävystyneet Ahvenanmaan Jomalassa Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa, jossa suomalaiset ja ruotsalaiset sekä myöhemmin myös virolaiset taiteilijat viettivät aikaansa ja harrastivat ulkoilmamaalausta.

Dora Wahlroosin kihlaus kuvanveistäjä Emil Wikströmin kanssa on purkautunut, Dora suree ja purkaa tuntojaa kirjeissään Elinille, joka lohduttaa Doraa. Elin tutustuu Italiassa itseään kolmetoista vuotta nuorempaan taiteilijaan Raffaello Gambogiin, he rakastuvat, menevät naimisiin ja Elin muuttaa miehensä kotimaahan Italiaan. Elin houkuttelee Doraa luokseen Italian Antignanoon, jossa he voisivat maalata yhdessä, ja kun Dora tulee taiteilijaparin luokse, hän ja Raffaello rakastuvat. Kun salasuhde paljastuu Elinille, siitä seuraa pitkään jatkunut aviokriisi, mutta lopulta Elin päättää kuitenkin jatkaa avioliittoa Raffaellon kanssa. Elinin ja Doran kirjeenvaihtokin jatkuu, mutta kirjeiden sävy muuttuu syytteleväksi ja loukkaavaksi. Elin Danileson-Gambogin ja Dora Wahlroosin vuosia jatkunut kirjeenvaihto on kuvitteellista, mutta se on kuvattu niin hienosti, että se hyvin voisi olla aivan aitoa.

Nuotion ja Soinisen taidemaailmaan sijoittuvat dekkarit ovat minusta ihan parasta luettavaa. Niissä on mukana sopivassa määrin taidetta, historiaa ja jännitystäkin. Toivottavasti sarja saa pian jatkoa.

Didrichsenin taidemuseossa on parhaillaan näyttely Maailman paras maalauspaikka, joka esittelee Önningebyn ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisöjä. Maailman paras maalauspaikka -näyttelyssä on esillä Önningebyn ja Tuusulanjärven kuvataiteilijoiden teoksia, myös Elin Danielson-Gambogin ja Dora Wahlsroosin töitä. Se näyttely pitää käydä katsomassa.