Sateinen päivä, vähän väliä satoi, välillä hiljakseen, välillä aika rankastikin. Olin kutsunut Merjan ja Helinän Paippisiin tapaamaan äitiä, isää, Marttia ja minua ja kutsuimme myös pyöreitä vuosia tänään täyttävän Maria-Liisan ja Elinan joukkoomme. Valmistin meille lounaaksi uunilohta hieman uudella tavalla. Laitoin lohifileen uunivuokaan ja tein siihen viiltoja, joihin laitoin tilli-tuorejuustoa. Maustoin fileen suolalla ja leikkasin päälle runsaasti ruohosipulia ja kaadoin vuokaan vielä kermaa. Kala sai kypsyä 175 asteessa. Sen kanssa söimme kotimaisia uusia perunoita, jotka oli varmaan nostettu maasta jo ennen viikonloppua, koska niistä ei lähtenyt kuori harjaamallakaan. Kalan kastikkeeksi tein Artsin kalakastiketta, joka sopii hyvin lohen kanssa ja on helppo ja nopea tehdä. Kahvin kanssa söimme syntymäpäiväkakkua.

Iltapäivä meni mukavasti, kun innostuttiin muistelemaan menneitä aikoja. Tähänastisesta elämästäni tekemäni kuvakirja toimi muistelemisen apuna ja oli tosi hauska huomata, että eri ihmiset muistivat yhdessä koetuista tapahtumista eri asioita. Näin kuva näistä tapahtumista täydentyi.

DSC06915.JPG

Muutama päivä sitten luin vihdoin loppuun kirjailijanimellä kirjoittavan Nina Hurman romaanin Hatuntekijän kuolema (2014, 346 sivua). Se on itsenäinen jatko-osa romaanille Yönpunainen höyhen, jonka olen lukenut aikaisemmin ja josta pidin niin paljon, että päätin lukea myös sen jatko-osan. Kirjan tapahtumat on sijoitettu 1920-luvun Helsinkiin. Kieltolaki on voimassa, viinaa salakuljetetaan ja juodaan entistä enemmän ja markkinoilla liikkuu pirtua, joka tappaa. Kaupungissa on salakapakoita ja tapahtuu rikoksia.

Hatuntekijä Sirkka putoaa kerrostalon neljännen kerroksen ikkunasta kadulle ja kuolee. Aluksi tapausta luullaan itsemurhaksi, mutta pikkuhiljaa asioiden edetessä tulee ilmi, että kyseessä onkin murha. Kirjan päähenkilö on laulajana ja myyjänä työskentelevä Rouge eli Saimi ja myös hänen veljellään Toivolla, joka pyörittää Cobra-nimistä ravintolaa, on merkittävä rooli. Taposta tuomittu Rougen ja Toivon väkivaltainen tuttava Unto vapautuu vankilasta ja hänellä on selvitettäviä asioita Rougen kanssa.

”Ihan näillä hetkillä me saadaan vielä kaksi vierasta.” Hän (Toivo) nojasi eteenpäin. ”Raittiuspoliisista.”

”Hyvä herrasväki, pyydän että suoritetaan tavanomaiset toimenpiteet. Kahvi tarjoillaan tuota pikaa.”

Rouge lähti kiertämään salia, nyppi silkkikukkia vaaseista ja auttoi kaatamaan juomia niihin.    Asiakkaiden taskuista ilmaantui varpusia, joiden kyljet hohtelivat ja kupu täyttyi. Tarjoilijattaret kantoivat hiki päässä pöytään sämpyläkoreja, yksi juoksi pannun kanssa perässä ja kaatoi kahvia. Kesken kaiken keittiöstä alkoi kuulua huutoa. Toivo yritti olla huomioimatta sitä, keräili epilyttäviä laseja pikavauhtia pois vaappuvalle tarjottimelle, kahvia kaatavat tytöt nostivat hartioita korviin. Mutta kokin ääni se oli. ”Kukkoon kuuluu punaviini! Anna takasin se!”

En oikein saanut otetta romaanin tarinasta, joka vaikutti ajoittain hajanaiselta ja sekavalta. Siitä syystä kirjan lukeminen kestikin poikkeuksellisen kauan. En kuitenkaan halunnut jättää lukemista kesken, koska oli kiinnostavaa nähdä, miten tarina päättyy. Kirjassa on kiinnostavaa 1920-luvun ajankuvausta, joka vaikuttaa hyvin aidolta.