DSC02155.JPG

DSC02308.JPG

DSC02318.jpg

Wakodahatchee Wetlands on Delray Beachissa sijaitseva Palm Beachin piirikunnan vesilaitoksen rakentama ja ylläpitämä kosteikkoalue, jonne vesilaitos pumppaa kahdeksan miljoonaa litraa vettä vuorokaudessa. Kosteikkoalueeseen kuuluu lampia, soita, saaria ja matalikkoja, joten erilaisissa olosuhteissa viihtyville eläimille on omat alueensa. Alueella asustaa yli 140 erilaista eläinlajia, joista suurin osa on lintuja.

Menimme Wakodahatchee Wetlandsille aamulla kymmenen jälkeen, jolloin paikalla oli jo runsaasti väkeä ja meitä ennen oli jonossa joitakin autoja. Poliisi ohjasi liikennettä, ja jouduimme odottamaan jonkin aikaa ennen kuin pysäköintipaikalta vapautui tilaa niin, että saimme automme pysäköidyksi. Alueelle on rakennettu noin 1,2 kilometrin mittainen kävelysilta, joka kulkee alueen läpi niin, että sen varrelta voi katsella alueen eläimiä. Me näimme muun muassa suuren määrän eri lintulajeja, alligaattoreita, iguaaneja ja kilpikonnia.

Sää oli ihanteellinen, puolipilvinen ja lämmin mutta ei liian kuuma. Kierros kävelysillalla oli vaikuttava elämys ja Wakodahatchee Wetlands oli käyntikohde, johon tekee mieli mennä uudelleen, kun ajomatkaakin sinne on vain vähän yli 20 kilometriä.