Olen seurannut tarkasti Roihuvuoren kirsikkapuiden nuppujen kehitystä ja kukinnan lähestymistä Roihuvuoren sivustolta: http://www.roihuvuori.fi/hanami/kirsikankukinta/. Tämän vuoden kukinnan kuvaaja on Vilppu Rantanen, joka kuvaa kirsikkapuita päivittäin. Pystymme siis ajoittamaan menomme kirsikkapuita katsomaan aivan tarkasti silloin, kun kukinta on parhaimmillaan. Tällä hetkellä kirsikkapuissa on jo melko isot kukannuput ja muutama kukkakin on jo auennut. Uskoisin, että noin viikon kuluttua mennään niitä katsomaan. Kaikkiaan Roihuvuoressa kasvaa yli 240 kirsikkapuuta ja se on Suomen suurin koristekirsikkapuisto. Kirsikkapuut on istutettu vuosien 2007 ja 2010 välillä. Helatorstaina 14.5. Roihuvuoren kirsikkapuistossa vietetään hanami-juhlaa, jossa on japanilaishenkistä ohjelmaa koko päivän ajan.

Omena putoaa on Mika Waltarin vuonna 1946 kirjoittama näytelmä, josta Valentin Vaala ohjasi elokuvan vuonna 1952. Omena putoaa -elokuva on veijarikomedia, joka kertoo huijareista. Nuori, köyhä Ilona huijaa vanhaa teollisuusneuvos Österbergiä. Hän lavastaa itsemurhayrityksen hyppäämällä veteen. Hänen tarkoituksensa on saada lypsetyksi mieheltä rahaa köyhälle perheelleen. Mies auttaa Ilonan ylös vedestä ja Ilona vie tämän kotiinsa, jonne on lavastettu kurjat olot. Koska Ilona muistuttaa teollisuusneuvoksen kuollutta tytärtä, mies haluaa auttaa Ilonaa ja hänen perhettään.

Ilonalle on valehdeltu, että hänen merimiesisänsä, joka on merillä, on rohkea ja urhea mies, mutta isä onkin vankilassa. Kun isä vapautuu vankilasta, hän tulee kotiin mukanaan sellikaverinsa Ventti-Ville, jonka hän kertoo olevan merimieskaverinsa. Isä ja tytär kumpikin yrittävät esittää toisilleen, että he ovat kunniallisia ihmisiä, kunnes totuus tulee ilmi. Omea ei ole pudonnut kauas puusta. Erilaisten huijaamis- ja rikosvaiheiden jälkeen teollisuusneuvos Österbergin asianajaja tulee eräänä päivänä Ilonan kotiin ja kertoo, että teollisuusneuvos on testamentannut Ilonalle koko omaisuutensa. Ilona, joka on pohjimmiltaan aina ollut hyväsydäminen, iloitsee saamastaan omaisuudesta, jolla hän aikoo laittaa asuinalueensa ihmisten asiat kuntoon.

Katsoin Omena putoaa -elokuvan, koska muutaman tunnin pihansiivousurakan jälkeen piti lepuuttaa selkää ja tuntui siltä, että olisi kiva katsoa jotakin hauskaa ja viihdyttävää. Elokuva oli hauska, mutta oli siinä paljon muutakin kuin hauskuutta: yksinäinen vanha kuollutta tytärtään kaipaava teollisuusneuvos, ihmisiä huijaava nuori Ilona, joka kuitenkin haluaa vain auttaa muita, rikollinen isä ja isän kaveri, johon Ilona rakastuu, Vaikka elokuvan henkilöt ovat huijareita ja rikoksentekijöitä, he ovat inhimillisiä eikä heistä voi olla pitämättä.

Elokuva Omena putoaa sai Uusimaa-lehdessä kolme tähteä ja Helsingin Sanomat antoi sille kaksi tähteä. Aikanaan elokuva sai viisi Jussi-patsasta; paras ohjaus: Valentin Vaala, paras käsikirjoitus: Mika Waltari; paras miespääosa: Tauno Palo, paras naissivuosa: Senni Nieminen, paras miessivuosa: Pentti Viljanen.

Panu Rajala on merkittävimpiä Mika Waltarin tuntijoita ja hän on tutkinut Mika Waltarin elämää ja tuotantoa ja kirjoittanut kirjan Waltarin näytelmistä sekä myös Waltarin elämäkerran. Luen Panu Rajalan hyvin kulttuuripitoista päiväkirjaa säännöllisesti ja hän on kertonut katsoneensa monta kertaa televisiossa usein esitetyn elokuvan Omena putoaa. On mielenkiintoista nähdä, onko hän katsonut sen myös tänään.

Antti tilasi kannettavaan tietokoneeseemme kaiuttimet ja nyt musiikki kuulostaa tietokoneelta kuunneltuna oikein hyvältä. Kuuntelin tänään muun muassa  Ylen klassisen musiikin toimituksen viime vuonna järjestämässä äänestyksessä Sibeliuksen rakkaimmaksi yksinlauluksi valitun Sången om korsspindeln (Ristilukin laulu), jonka lauloi Matti Lehtinen. Piti oikein kuunnella se useaan kertaan, niin hieno se oli. Kuuntelin myös huhtikuun lopussa Järvenpää-talossa järjestetyn Sibelius-laulukilpailun finaaliesitykset. Kilpailun voitti baritoni Aarne Pelkonen, toiseksi tuli mezzosopraano Erica Back ja kolmanneksi sopraani Hanna Rantala, jota olemme kuulleet muun muassa Matka Reimsiin -oopperassa Kansallisoopperassa  ja Urkuyö ja aaria -konsertissa elokuussa vuonna 2013, jolloin Hanna Rantala esiintyi yhdessä Lilli Paasikiven, oopperan naiskuoron ja oopperan orkesterin kanssa.

Kaksi komeaa kurkea lensi matalalla Hangelby-järven suuntaan, joten minun piti lähteä järvelle katsomaan, olisivatko kurjet siellä. Ei niitä näkynyt, mutta kerran olen siellä yhden kurjen nähnyt hyvin läheltä järven soisella rannalla.