Aamukahdeksan aikaan nähtiin draamaa etupihan telkänpöntöllä. Huomasin telkän lentävän kohti pönttöä ja jäävän sen suuaukolle räpyttelemään siipiään. Pöntön sisältä ilmestyi näkyviin telkän pää eikä pöntössä jo oleva telkkä päästänyt uutta tulokasta sisälle, vaan otti nokallaan tukevan otteen tunkeilijan siivestä ja ravisti siitä. Kun tunkeilijatelkkä sai itsensä irrotetuksi, se lensi kalliolle ja hetken aikaa siinä toivuttuaan lähti lentämään kohti Hangelby-järveä. Ainakin yksi neljästä pihan telkänpöntöstä on vielä tyhjillään, mutta sen paikka ei jostain syystä houkuttele telkkiä.

Pitkästä aikaa päätin leipoa ruisleipää, kaivoin leivän juuren pakastimesta, sulatin sen ja sekoitin taikina-astiassa litran vettä ja saman verran ruisjauhoja sekä juuren. Yleensä annan seoksen käydä huoneenlämmössä kaksi vuorokautta, joten sunnuntaina leivon siitä leipiä.

DSCN2233.JPG

Seuraava lukupiirikirja Stefan Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuus (2011, 526 sivua) tuli luetuksi reilu viikko etukäteen. Kevään lukupiirien teemana on ollut ”maistuvan syksyn” jälkeen ”soiva kevät”. Aiemmat tämän kevään lukupiiritapaamiset ovat olleet sellaisina aikoina, etten ole voinut osallistua niihin, mutta seuraavaan tapaamiseen pääsen menemään.

Nelikätisen soiton mahdottomuus -romaanissa luksusristeilijä tekee matkaa Euroopasta Kanarian saarten kautta Etelä-Amerikan ympäri. Laivalla on varakkaita risteilymatkustajia ylellisissä oloissa ja toisaalta laivan henkilökunta elää ahtaissa oloissa laivan miehistökansilla. Romaanissa vuorottelevat kertojina äiti ja poika; Itä-Saksassa syntynyt Almut, joka on noin viisikymppinen psykologi ja avioliittoneuvoja ja hänen poikansa Sebastian, joka on myös syntynyt Itä-Saksassa, mutta aloittanut koulunsa yhdistyneessä Saksassa. Nyt Sebastian on parinkymmenen ikäinen. Hän on asunut kahdestaan äitinsä kanssa isän jätettyä perheensä. Sebastian on kuitenkin joutunut riitaan äitinsä kanssa ja muuttanut vihoissaan pois kotoaan.

Almut ja Sebastian ovat pestautuneet töihin loistoristeilijälle, Almut laivapsykologiksi ja Sebastian baaripianistiksi. Musiikki on äidin ja pojan yhteinen rakkaus. Laivan henkilöstöpäällikkö, joka on entinen salaisen poliisin upseeri ja tuntee sekä Almutin että Sebastianin, on järjestänyt heille työpaikan laivalla, mutta hän ei ole kertonut kummallekaan toisen laivalla olosta. Risteily kestää useita kuukausia eivätkä Almut ja Sebastian pitkään aikaan saa tietää olevansa samassa laivassa. Kuitenkin he kumpikin kaipaavat toisiaan. Vihdoin he kuitenkin tapaavat toisensa. Kirja päättyy hyvin seesteiseen tunnelmaan.

Nelikätisen soiton mahdottomuus on saanut hyvin myönteisiä arvioita. Minua se ei kuitenkaan puhutellut erityisemmin. En päässyt sisälle kirjan henkilöiden ajatusmaailmaan ja välillä kirjan henkilöiden väliset keskustelut tuntuivat teennäisiltä. Vaikka tässä tehtiinkin matkaa viikkokaupalla, olisi tarinan voinut jälleen kertoa lyhyemmin ja napakammin. Raija Orasen kirja Aurora, jonka lainasin kirjastosta ja jonka luen seuraavkasi, on jälleen yli 600-sivuinen, mutta sen teksti näyttää kohtuullisen suurelta.

Saksassa syntynyt Stefan Moster asuu nykyään Espoossa ja hän on kääntänyt saksaksi lukuisia suomalaisia teoksia. Nelikätisen soiton mahdottomuus -romaanin on suomentanut Stefan Mosterin puoliso kirjailija Helen Moster.