Tiistai 30.9.2014

Viikko sitten tiistaina oli ennätyskylmä päivä, tänään päivälämpötila oli kahdentoista asteen paikkeilla ja ulkona oli mukava puuhastella ja muun muassa tyhjentää kesäkukkaruukut.

DSC04222.JPG

Aika rientää ja pian Anttikin lentää etelään.

Televisiosta tuli tänään iltakahdeksalta samanaikaisesti kaksi matkailuohjelmaa. Toisessa ohjelmassa, joka on MTV3:n kymmenosainen Peter Hispaniassa -sarja, uutisankkuri Peter Nyman matkustaa Espanjassa 10 000 kilometriä halki Iberian niemimaan. Matkansa aikana Peter tutustuttaa katsojat espanjalaiseen kulttuuriin, ruokaan, viineihin ja nähtävyyksiin.

Matkaseurana Peterillä oli ainakin viikko sitten tulleessa ensimmäisessä osassa, jonka katsoimme vasta tänään, madridilaisnainen Maurice, joka on naimisissa suomalaismiehen kanssa ja puhuu suomea. Peterin matka alkoi siis viikko sitten, jolloin hän riisui uutisstudiossa solmionsa ja lähti Espanjaan. Espanjassa matka alkoi Madridista, jossa tutustuttiin muun muassa flamencoon ja maailman vanhimpaan ravintolaan Botiniin. Botinissa Peter ja Maurice eivät kuitenkaan valitettavasti syöneet.

Tänään tulleen toisen osan Peter Hispaniassa -sarjasta tallensimme, koska samaan aikaan Neloselta tuli ensimmäinen osa sarjasta Haapasalo Goes America, joka puolestaan on kahdeksanosainen. Siinä Ville Haapasalo matkustaa autolla pitkin Route 66 -tietä halki Amerikan mantereen Chicagosta Los Angelesiin. Matkaa kertyy 2 347 mailia (3 755 km). Sarjan ensimmäisessä osassa Ville Haapasalo muun muassa osti käytetyn auton, kävi parturissa ja tutustui amissien elämään. Amisseja asuu Yhdysvalloissa erityisesti Pennsylvaniassa, Ohiossa ja Indianassa. Amisseja on noin 240 000 ja he ovat kristittyjä, jotka elävät yksinkertaista, vanhanaikaista elämää. Amissit kulkevat hevosilla, koska he eivät saa omistaa eivätkä ajaa autoa. He eivät hyväksy televisiota eikä heidän kodeissaan ole sähköllä toimivia kodinkoneita. Puhelimen käyttö on heille sallittua mutta ei sen omistaminen. Amissien asuinalueilla käy vuosittain Wikipedian mukaan 19 miljoonaa turistia, koska heidän elämäntapansa kiinnostaa tavallisia amerikkalaisia.

Molemmat tiistain matkailusarjat ovat ainakin ensimmäisten jaksojen perusteella mielenkiintoisia vaikkakin hyvin erilaisia. Peter Hispaniassa -sarja on hienostuneempi, kun taas Haapasalo Goes America -sarja on rennompi. Peter Nyman ei ole juurikaan kontaktissa paikallisten ihmisten kanssa toisin kuin Ville Haapasalo, joka nimenomaan haluaa tutustuttaa katsojat Amerikkaan paikallisten ihmisten kautta.

Maanantai 29.9.2014

Aamulla vietiin Antin auto korjaamoon Herttoniemeen ja sen jälkeen menin Ritvan kanssa kävelemään Herttoniemenrantaan. Kanadanhanhia ja sorsia uiskenteli runsaasti rantavesissä ja valkoposkihanhia tepasteli nurmikoilla. Sää oli kaunis ja aurinkoinen ja lämpötila oli viidentoista asteen tienoilla.

DSCN1407.JPG

Herttoniemenrannassa uiskenteli kanadanhanhia ja sorsia.

Illalla osallistuin Söderkullan kirjastossa syksyn ensimmäiseen lukupiiriin. Meitä oli paikalla lukupiirin vetäjän Feejan lisäksi viisi eri-ikäistä naista. Joimme kahvia, teetä ja granaattiomenamehua suklaan kanssa ja keskustelimme. Syksyn teeman ”Ruoka kirjallisuudessa” ensimmäinen luettava kirja oli Marsha Mehranin romaani Lumoavien mausteiden kahvila vuodelta 2005. Kirja on Mehranin esikoisromaani ja sarjan ensimmäinen osa.

Kirjailija Marsha Mehran syntyi Iranissa vuonna 1977 ja hänen perheensä pakeni Iranista islamilaisen vallankumouksen aattona vuonna 1979. Ensin perhe muutti Argentiinaan ja sieltä Amerikkaan. Marsha Mehran meni naimisiin Amerikkaan muuttaneen irlantilaismiehen kanssa mutta erosi hänestä. Mehran asui sekä Amerikassa että Irlannissa. Hän oli suunnitellut kirjoittavansa seitsenosainen romaanisarjan, jonka ensimmäinen osa Lumoavien mausteiden kahvila oli. Toinen osa on jo ilmestynyt ja kolmas on lähes valmiina. Tämän vuoden huhtikuussa kirjailija löydettiin kuolleena Irlannin kodistaan. Kuolinsyystä ei löydy tietoa, mutta poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta.

Lumoavien mausteiden kahvila kertoo vallankumousta Iranista Lontoon kautta Irlantiin paenneista kolmesta sisaruksesta, jotka perustavat Babylon Café -nimisen kahvilan pieneen irlantilaiseen syrjäkylään. Kaikki pikkukylän asukkaat eivät ota uutta kahvilaa avosylin vastaan. Pikkuhiljaa kyläläiset kuitenkin tutustuvat sisaruksiin ja rupeavat asioimaan heidän kahvilassaan. Kirjassa on jokaisen luvun alussa jonkin kahvilassa tarjottavan ruoan tai leivonnaisen valmistusohje.

Kirja vaikuttaa hieman tilkkutäkiltä ja sekavalta, kun siinä kuvataan sekaisin sisarusten elämää Iranissa ja Irlannissa. Ruoanvalmistustilanteet ovat mielestäni kirjan parhaita osia. Ne on kuvattu niin elävästi, että melkein voi tuntea mausteisten ruokien tuoksun nenässään. Aikanaan Antti toi Lähi-idän matkoiltaan kotiin jauhamattomia mausteita, muun muassa kanelia, kardemummaa, neilikkaa ja inkivääriä, joita sitten itse jauhoimme. Juuri jauhettujen mausteiden tuoksu oli huomattavasti voimakkaampi kuin kaupasta valmiiksi jauhettuina ostettujen mausteiden tuoksu ja juuri sellainen tuoksu ilmeisesti leijui myös Babylon Cafén läheisyydessä.

Keskustelimme lukupiirissä paitsi kirjasta ja kirjailijasta, myös Iranista ja Irlannista. Suomen Kuvalehdessä oli 12.9.2014 Katri Merikallion kirjoittama erittäin mielenkiintoinen artikkeli Uusi Iran, jossa Iranissa vieraillut toimittaja ja valokuvaaja kertoivat, millaista Iranin naisten elämä on nyt, kun islamilaisesta vallankumouksesta on kulunut 35 vuotta. Minulla oli lehti mukana lukupiirissä ja pohdimme sen pohjalta myös elämää tämän päivän Iranissa.

Sunnuntai 28.9.2014

Sunnuntai käynnistyi normaalisti, kun Helsingin Sanomat oli puoli seitsemältä postilaatikossa. Siellä oli myös eilinen Helsingin Sanomat ja kahden päivän Uusimaa-lehdet, joita piti myös selata, joten lehtien lukemiseen kului huomattava osa aamusta.

Tänään on lehdissä ja radiossa muisteltu kaksikymmentä vuotta sitten, 28.9.1994, tapahtunutta Estonia-laivan uppoamista hieman puolenyön jälkeen matkalla Tallinnasta Tukholmaan. Rupesin muistelemaan sitä, missä olin silloin, kun aikanaan kuulin asiasta ja muistin, että olin jossain työhön liittyvässä tilaisuudessa. Tarkistus vuoden 1994 kalenterista selvitti, että olin Vierumäellä järjestämässä työpaikkani toimialapäiviä.

Puutarhaviljelijä naapurissamme kasvattaa salaatin lisäksi myös kesäkurpitsaa. Nyt hän on jättänyt osan kesäkurpitsoista peltoon eikä ole korjannut niitä. Antti kysyi salaattia hakiessaan kesäkurpitsoiden kohtalosta. Puutarhuri sanoi, että niiden korjaaminen ja kauppaan vieminen ei kannata, koska niistä saa niin pienen korvauksen kaupassa, joten niitä voi ottaa vapaasti. Ne olivat vielä ihan hyviä ja kiinteitä. Poimimme niitä kassillisen, kotona pesimme ne, poistimme niistä siemenet, ja pilkoimme ne pieniksi kuutioiksi, jotka laitoimme curry-etikka-vesi-liemeen marinoitumaan noin vuorokaudeksi. Teemme niistä curry-kesäkurpitsapikkelsiä, jota teimme jo aikaisemmin kesällä pienen määrän.

Iltapäivällä kävimme Päivillä ja Juusolla, jossa söimme maukasta bataattikeittoa. Illalla leivoin vielä helpon omenapiirakan tutun ohjeen mukaan. Viimeiset omenat, jotka kerättiin viime viikolla suoraan puusta pitkävartisella omenapoimurilla, ovat vielä ihan hyviä.

Illan ohjelmaan mahtui yksi romanttinen komediakin. Avalla esitettiin amerikkalainen elokuva Sinulle on postia, Pääosissa esiintyivät Meg Ryan ja Tom Hanks. Elokuva oli niin tyypillinen amerikkalainen romanttinen komedia kuin vain ajatella saattaa; mukava, viihdyttävä ja siinä oli onnellinen loppu.

Lauantai 27.9.2014

Meidän normaali aamurytmimme häiriintyi pahasti, kun Antin käynti postilaatikolla puoli seitsemän aikaan osoittautui turhaksi; postilaatikko oli typötyhjä. Soitto Helsingin Sanomien jakelupäivystykseen tuotti nauhoitetun tiedon, että meidän jakelualueellamme posti jaetaan kello kuuteentoista mennessä. Piti sitten kaivaa tabletti kaapista ja laittaa se lataukseen. Minä luin Helsingin Sanomat tabletilta ja Antti puhelimeltaan. Kun Antti sitten aamupäivällä lähti Söderkullaan kirjastoon ja kauppaan, syy lehden jakelun viivästymiseen selvisi: hieman postilaatikolta eteenpäin oli puu kaatunut yön myrskyssä tien yli eikä sitä ollut vielä ehditty saada pois tieltä silloin, kun lehdenjakaja oli tulossa meille päin.

Helsingin Sanomien kulttuuriosiossa oli arvionti Helsingin Kaupunginteatterin Ladykillers - Sarjahurmaajat -näytelmästä, jonka me kävimme tiistaina katsomassa. Kriitikko Lauri Meri oli otsikoinut arvionsa: ”Pirkko Mannola taipuu sulavasti farssiveteraanien pyöritykseen”. Paljon positiivista ei Lauri Meri esityksestä löytänyt. Hän kirjoittaa muun muassa: ”Kau­pun­gin­teat­te­rin ko­me­dia­ka­ra­vaa­nia jo­ka ta­pauk­ses­sa vai­vaa vä­sy­nyt liu­ku­hih­na­mai­suus.” ja hän nimittää esitystä myös kovin hampaattomaksi jännityskomediaksi. Emme mekään esityksestä innostuneet eikä sitä oikein voi kenellekään edes suositella.

Söderkullan kirjaston lukupiirin syksyn teemana on ”Maistuva syksy”, ruoka kirjallisuudessa. Sain aamulla luetuksi ensi maanantaina lukupiirissä käsiteltävän Marsha Mehranin kirjoittaman romaanin Lumoavien mausteiden kahvila, joka kertoo kolmesta Iranista Irlantiin paenneesta sisaruksesta.

Vaatehuoneen siivoamisen jälkeen siivousinto hiipui vähäksi aikaa, mutta kun tänään löysin taas Helsingin Sanomista talteen ottamani artikkelin Syyssiivous alkaa säilytystiloista, niin päätin aloittaa keittiön kaappien siivoamisen. Kaikkia kaappeja en kuitenkaan jaksanut kerralla panna kuntoon, mutta pääsin hyvään alkuun ja työ jatkuu taas jossain vaiheessa.

Perjantai 26.9.2014

Kaksi päivää olen nyt potenut yllättäen puhjennutta sairautta. Eilen aloitettu lääkitys on alkanut tehota, mutta vahvat lääkkeet saavat olon huteraksi ja uniseksi. Hieman olen jaksanut lukea ja juuri ja juuri pysyin hereillä, kun TV1:ltä tuli iltapäiväelokuva Vihaan sinua - rakas vuodelta 1951, josta Helsingin Sanomien kriitikot olivat antaneet peräti kaksi tähteä. Edvin Laine oli ohjannut elokuvan ja esitti itse pääosaa. Ehkä hänen olisi kannattanut vain ohjata elokuva ja antaa pääosan esittäminen jollekulle rooliin paremmin sopivalle miehelle.

Keskiviikko 24.9.2014

Aamulla lämpötila oli hieman miinuksen puolella ja kun lähdin kasvohoitoon ennen yhdeksää, auton lasit olivat aivan jäässä. Käsineet olisivat olleet tarpeen, mutta ne olivat vielä kesäsäilössä enkä ehtinyt ruveta niitä etsimään. Toppatakkikin täytyy pian ottaa esille, jos sää jatkuu tällaisena. Kasvohoidossa oli mukava rentoutua lämpimässä, kun kosmetologi kääri viltin ympärille. Radiossa kerrottiin aamulla, että eilen tiistaina oli tilastohistorian kylmin syyskuun kahdeskymmeneskolmas päivä vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna. Suomen ylin lämpötila oli eilen Utössä mitattu +8,7 astetta.

Puolenpäivän aikaan hain Rianan koulusta ja menimme Taidetehtaalle, koska Riana halusi tehdä luonnoksia Taidelainaamon tauluista ja maalata niitä sitten kotona. Viime käyntimme jälkeen Taidetehtaalla oli näyttely vaihtunut ja katsoimme uuden näyttelyn työt, jotka olivat Raija Heikkilän maalauksia. Sen jälkeen Riana jäljensi kolme hänelle mieluisinta lainaamon työtä, jotka sattumalta olivat kaikki saman taiteilijan maalauksia. Taidelainaamon paikalla ollut henkilökunta kiinnostui Rianan luonnoksista ja he tulivat juttelemaan hänen kanssaan ja hän esitteli heille tekemiään luonnoksia.

Kotona sitten otimme akryylivärit ja taulunpohjan esille ja Riana teki yhden luonnoksen pohjalta maalauksen. Minä toimin avustajana ja Rianaa kiinnosti tietää, onko oikeillakin taiteilijoilla avustaja, joka esimerkiksi pyyhkii pumpulipuikolla liiat värit pois, jos väriä lipsahtaa väärään paikkaan. Sain myös esittää mielipiteeni joistain väriasioista, vaikka sitä ei välttämättä otettukaan huomioon. Meillä oli oikein hauska iltapäivä.

Illalla tein jälleen kuvakirjaa, joka valmistuu pikkuhiljaa. Siinä touhussa hurahti taas muutama tunti ihan huomaamatta, eikä yhden illan työn tuloksena syntynyt kovinkaan monta sivua. Suuri osa ajasta menee siihen, kun yrittää valita suuresta kuvamäärästä niitä, jotka kannattaa ottaa mukaan kirjaan.

Tiistai 23.9.2014

Sää oli tänään lähes talvinen. Lämpötila oli alimmillaan vain pari astetta nollan yläpuolella. Ja vielä viime lauantaina tarkeni hyvin istua auringossa ulkoterassilla, kun lämpötila lähenteli kahtakymmentä astetta. Tuntui kuin olisi siirrytty kesästä suoraan alkutalveen.

Helsingin Sanomissa kerrottiin vaeltajaperhosista, muun muassa amiraaliperhosista, joita meidänkin komeamaksaruohokukinnoissa on parhaimmillaan tänä syksynä lennellyt kymmenkunta. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan amiraaliperhosia onkin tänä vuonna ollut poikkeuksellisen runsaasti. Amiraaleilla on selvä taipumus paluumuuttoon ja ilmojen kylmetessä eli tässä vaiheessa ne joko kuolevat tai yrittävät palata takaisin etelään.

Ystävämme Matti ja Sirkka olivat kutsuneet meidät iltapäiväksi käymään kotiinsa. Heilläkin on Suomen lisäksi toinen koti Floridassa, joten pidämme yhteyttä myös siellä ollessamme. Matti tarjosi meille keittämäänsä erinomaisen maukasta lohikeittoa.

Illalla oli vielä Ladykillers - Sarjahurmaajat -näytelmän esitys Helsingin Kaupunginteatterissa, jonne meillä oli Kultaposse-liput. Näytelmää kutsutaan Kaupunginteatterin sivuilla ”mustan farssikomedian helmeksi”, joka on saavuttanut suuren suosion sekä elokuvana että teatteriversioina. Tarina kertoo vanhasta rouvasta, jonka vuokralaisiksi ilmestyy viiden hengen rikolliskopla. Rikolliskopla esittää olevansa klassista musiikkia esittävä muusikkoryhmä. Rikolliskoplan jäsenet ryhtyvät suunnittelemaan ryöstöä, jonka he myös toteuttavat.

Näyttelijät, päärooleissa muun muassa Pirkko Mannola ja Asko Sarkola, olivat tässä ennakkonäytöksessä minusta hieman jähmeitä eikä kaikki sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan. Tuli vähän sellainen olo, että näyttelijätkään eivät oikein uskoneet siihen, mitä he esittivät. Hieman myös pohdin, miksi tällainen näytelmä on tehty eli mitä sillä haluttiin kertoa. Minua esitys ei puhutellut; se ei ollut erityisen hauska eikä koskettava enkä löytänyt siitä mitään viestiä tai opetusta. Ellei viesti sitten ollut se, että vanhoja naisia ei pidä aliarvioida ja ettei niiden kolkkaaminen ole välttämättä niin helppoa kuin saattaisi kuvitella.

Maanantai 22.9.2014

Vaikka eilisiltainen lentopallon MM-loppuottelu Brasilia - Puola olikin erittäin jännittävä ja taidokasta lentopalloa, nukahdin kesken pelin, kun katsoin sitä makuuhuoneen televisiosta. Ehdin katsoa kaksi ensimmäistä erää kokonaan. Silloin tilanne oli 1 - 1, ja kolmannen erän alkupuolella nukahdin. Aamulla sitten kuulin Puolan voittaneen. Oli kuitenkin ihan positiivinen asia, että kisojen isäntämaa Puola voitti, koska Brasilia oli voittanut kolme edellistä mestaruutta vuosina 2002, 2006 ja 2010.

Päivä oli hyvin syksyinen. Tuuli puhalsi reippaasti ja lennätti puiden lehtiä. Vähän väliä satoi vettä. Sisällä oli hämärää ja valoja täytyi pitää päällä koko päivän. Lämmitystäkin on täytynyt lisätä.

Kaksi serkkuani vaimoineen tuli Salosta käymään Paippisissa, ja menimme heitä tapaamaan sinne. Ennen vieraiden tuloa teimme sienipiirakan Paippisten lähimetsästä löytyneistä herkkutateista. Viimeksi tapasimme näiden vieraidemme kanssa heinäkuussa sukutapaamisessa. Serkkuja on aina kiva nähdä. Kun on yhteiset isovanhemmat, on myös paljon yhteisiä asioita ja muistoja, vaikka tavataankin harvakseltaan.

Iltapäivällä kuulimme Peter von Baghin kuolemasta. Olen aina mielelläni kuunnellut Peter von Baghin tarinoita elokuvista, vaikka käymmekin Suomessa elokuvissa aika harvoin. Floridassa sitä vastoin käymme elokuvissa paljon useammin, koska siellä elokuvia esitetään elokuvateattereissa pitkin päivää aamusta iltaan ja elokuvatarjonta on runsasta.

Syyskuussa 2011, kun Juhani Ahon syntymästä oli kulunut 150 vuotta, Tuusulan kansalaisopisto ja Tuusulan museo järjestivät Halosenniemessä tilaisuuden Juhani Aho Peter von Baghin silmin, jossa Peter von Bagh kertoi uudesta dokumenttielokuvastaan Lastuja – Taiteilijasuvun vuosisata. Dokumentti on tunnetun taiteilijasuvun kautta kerrottu suomalaisen taiteen tarina, joka kertoo kirjailija Juhani Ahosta, hänen vaimostaan Venny Soldan-Brofeldtista ja heidän jälkeläisistään. Mekin olimme Antin kanssa katsomassa ja kuuntelemassa esitystä, jossa näytettiin myös osia dokumenttielokuvasta. Dokumentti on esitetty muutaman kerran televisiossa ja minulla on se myös tallennettuna, koska se on hyvin tehty ja kiinnostava esitys. Muistan, että me jouduimme silloin syyskuussa 2011 odottamaan Peter von Baghia jonkin aikaa Halosenniemessä, koska hän tuli junalla Järvenpäähän ja juna oli myöhässä.

Sunnuntai 21.9.2014

DSC04193.JPG

Nämä orvokit ovat olleet harvinaisen kestäviä.

Aamuinen kierros pihapiirissä osoitti muun muassa, että Antin keväällä halvalla ostamat orvokintaimet lipputangon viereisessä ruukussa olivat tämän kesän paras taimiostos. Vieläkin orvokit jaksavat kukkia, vaikkeivät ne enää olekaan kauneimmillaan. Minä silloin viitisen kuukautta sitten hieman arvostelin orvokin taimien kuntoa, kun ne näyttivät aika nuutuneilta. Kun ne pantiin uuteen multaan ja niitä kasteltiin säännöllisesti, niin ne ovat voineet hyvin tähän asti.

DSC04198.JPG

Komeamaksaruoho on syksyn kukkija.

Komeamaksaruoho on kauneimmillaan ja tällä hetkellä se onkin lähes ainoa kukkiva perenna meidän pihassamme. Antti leikkasi nurmikon ja minä nypin kuihtuneet kukat verenpisaroista ja petunioista. Veimme auringonvarjon varastoon ja peitimme pihagrillin. Sienikierroksella löytyi muutama kantarelli etupihalta ja lammen takaa löytyi jo suppilovahveroita jonkin verran. Yksi hirvikärpänen lensi päähäni lyhyellä metsäkierroksella.

DSC04215.JPG

Suppilovahveroita löytyy jo melko runsaasti.

Iltapäivällä menimme konserttiin Sipooseen. Sinne tulivat myös äiti, isä, Kaija ja Veikkokin ehti juuri sopivasti ajokeikaltaan mukaan. Sipoon Palveluasumisen Tuki ry. järjesti tämän konsertin Sipoon Topeliussalissa Nikkilässä. Konsertissa esiintyi Amadeus Lundberg ja pianisti Vesa Lintula säesti häntä flyygelillä. Amadeus esitti monenlaista musiikkia, tangojen lisäksi myös ooppera-aarioita, romanilauluja ja itse tekemiään lauluja. Konsertin teema oli ”Matkalla” ja Amadeus kertoi laulujen välillä, miten esitettävät laulut liittyivät hänen elämäänsä. Hän kertoi, että hän on aina kokenut olevansa erilainen kuin muut, vähän sitä ja vähän tätä eikä kokonaan mitään. Hän kuitenkin totesi, että se saattaakin olla hänen vahvuutensa, koska hän voi yhtä hyvin esittää romanimusiikkia kuin kaikkea valtaväestönkin musiikkia. Konsertti oli mukavan kodikas kaksituntinen. Kun etukäteen harjoitellut laulut oli laulettu, Amadeus ja pianisti-Vesa improvisoivat lisälauluja. Katsomon eturivissä istui Amadeuksen faneja, seniori-ikäisiä naisia, jotka käyvät Amadeuksen konserteissa aina kun suinkin mahdollista.

Jarno tuli käymään ja katselimme Saksa - Ranska MM-lentopallo-ottelua, jonka Saksa voitti 3 - 0 ja vei siis pronssimitalit Saksaan. Täytynee vielä katsoa loppuottelu Brasilia - Puola.

Lauantai 20.9.2014

Ainolassa Järvenpäässä juhlistettiin tänään säveltäjä Jean Sibeliuksen kuoleman 57-vuotispäivää. Jean Sibelius kuoli 91-vuotiaana kotonaan Ainolassa syyskuun 20. päivänä 1957. Hän sai aivoverenvuodon kello yhden aikaan kesken aamiaisen ja kuoli iltayhdeksältä saman päivän iltana. Sibeliuksen viimeinen päiväkirjamerkintä oli syyskuun 18. päivältä, jolloin hän oli kävelyretkellään nähnyt kurkiauran lentävän ylitseen. Hän kertoi, että yksi kurki oli kääntynyt takaisin, lentänyt matalalta kierroksen Sibeliuksen yläpuolella ja sen jälkeen jatkanut matkaa. ”Kurjet, nuoruuteni linnut” on viimeinen Sibeliuken päiväkirjan merkintä.

WP_20140920_002.jpg

Jean ja Aino Sibeliuksen hauta Ainolan puutarhassa.

Noin nelikymmenjäseninen Imperial College Sinfoniaorkesteri vierailee parhaillaan Suomessa. Tänään alkuiltapäivästä osa orkesterin soittajista piti pienimuotoisen konsertin Ainolassa. Mekin olimme kuuntelemassa konserttia. Imperial College Sinfoniaorksteri on Ison-Britannian johtava yliopisto-orkesteri. Walesin prinssi Charles on palkinnut orkesterin kapellimestarin Richard Dickinsin Kuninkaallisen Musiikkiakatemian kunniajäsenyydellä. Ensimmäiseksi Sinfoniaorkesterin kvartetti esitti Mozartin Oboekvarteton, seuraavaksi kuulimme Mozartin klarinettikonserton hitaan osan klarinetille ja pianolle sekä lopuksi Schumannin pianokvinteton. Orkesterilla oli tänään illalla vielä esiintyminen Lahden Sibeliustalossa. Konsertin päätteeksi Ainolan opas kertoi Ainolasta ja Sibeliuksesta orkesterin jäsenille ja konserttivieraille sujuvalla englannin kielellä.

Ainolasta siirryimme Ainolan Aulis-kahvilaan, jossa joimme kahvit ja söimme erinomaiset piirakkapalat, kinkku- sekä tomaatti-vuohenjuustopiirakkaa. Kolmen aikaan Ainolan puistossa alkoi toinen konsertti, jossa soitti puhallinorkesteri Kellokosken Soittokunta ja lauloi noin kuusikymmenhenkinen kuoro, jossa oli laulajia Järvenpään, Keravan ja Tuusulan mieskuoroista. Orkesteri ja kuoro esittivät Jean Sibeliuksen säveltämää musiikkia ja mieskuorolauluja. Ohjelmistossa oli muun muassa Laulu isänmaalle, Metsämiehen laulu, Sydämeni laulu, Soi kunniaksi Luojan ja Finlandia-hymni sekä Valse Triste. Väkeä oli runsaasti paikalla, aurinko paistoi ja ulkona oli mukavan lämmintä, vaikkakin hieman tuulista. Orkesterilla oli kova työ saada nuotit pysymään nuottitelineissä pyykkipoikakiinnityksistä huolimatta. Konsertin aluksi ja lopuksi laulettiin Sibeliuksen säveltämä Uusmaalaisten laulu.

WP_20140920_012.jpg

Kellokosken Soittokunta on runsaan kahdenkymmenen soittajan puhallinorkesteri.

Illalla syötiin kotona pestopastaa, johon käytimme kasvattamastamme thaibasilikasta tekemäämme pestoa. Thaibasilika on hyvänmakuista, maultaan hieman normaalia basilikaa mausteisempaa. Katsoimme illalla Mika Kaurismäen vuonna 2009 ohjaaman kotimaisen elokuvan Haarautuvan rakkauden talo, josta ei oikein voinut sanoa, oliko se komedia vai tragedia. Aikamoista sekoilua se kuitenkin oli.

Perjantai 19.9.2014

Tänään oli kotipäivä eikä tehty mitään erityistä. Aamulla keitin kaurakiisseliä, kun olin laittanut eilen kauraryynit, vettä ja hiivaa käymään. Kiisseliä varten siivilöin kauraryynit ja käytin ne sämpylöiden leivonnassa. Sitten teimme basilikasadostamme pestoa. Basilikan lehdet irrotettiin varsista ja ne laitettiin astiaan, johon lisättiin parmesaanilastuja, paahdettuja pinjansiemeniä, oliiviöljyä, valkosipulin kynsi ja hieman suolaa. Nämä hienonnettiin sauvasekoittimella. Yhden basilikaruukun toimme kuitenkin terassilta sisälle ja ajattelimme katsoa, josko se viihtyy sisätiloissa. Öisin on jo sen verran kylmää, että edes lasitetulla terassilla basilika ei viihdy, koska se on hyvin kylmänarka. Viimeiset omenanviipaleet kuivuvat vihanneskuivurissa ja viimeinen sitruunahapolla tehtävä omenamehuerä on valmistumassa.

Pitkästä aikaa ryhdyimme ajan kuluksi katsomaan kotimaista päiväelokuvaa, joka oli Villin Pohjolan kulta vuodelta 1963. Pääosissa olivat Åke Lindman, Helge Herala ja Vili Auvinen sekä Tamara Lund. Elokuva oli länkkärikomedia, jossa miehet ratsastivat ja ampuivat. Aikamoista hömppää ja Antti nukahtikin jo elokuvan alkuvaiheessa.

Jäimme katsomaan myös paljon mainostetun Vain elämää -sarjan ensimmäistä jaksoa, jossa vietettiin Vesa-Matti Loirin päivää. Muut kuusi artistia lauloivat Veskun laulamia sävellyksiä ja hienosti lauloivatkin. Näki, että he olivat todella paneutuneet ja valmistautuneet esityksiinsä. Tunnelma oli paikoitellen hyvinkin herkkä. Muuten ohjelma vaikutti hieman tarpeettomasti pitkitetyltä.

Torstai 18.9.2014

Sadonkorjuu alkaa olla loppuvaiheessa. Omenoita on säilötty eri tavoin, luumuja kaksi luumupuuta tuotti yhteensä vain kolmisenkymmentä makeaa luumua, ja kahdesta kirsikkipuusta ei saatu ensimmäistäkään kirsikkaa. Basilikasta pitäisi vielä tehdä pestoa.

Max Raabe & Palast Orchester esiintyy parhaillaan Suomessa. Baritoni Max Raabe ja hänen 12-jäseninen Palast Orchesterinsa esittävät 1920- ja 1930-lukujen musiikkia. Tänään heillä oli Golden Age -konsertti Finlandia-talossa, jonne mekin menimme heitä kuuntelemaan ja katselemaan. Meillä oli liput permannon ensimmäisellä rivillä, joten kuuntelu ja katselu sujui siinä mukavasti.

WP_20140918_005-2.jpg

Finlandia-talon esiintymislava odottaa Max Raabea & Palast Orchesteria.

Max Raabe & Palast Orchesterin tarina on sellainen, että vuonna 1986 silloin noin kaksikymppinen Max Raabe, joka opiskeli Berliinin University of the Arts:ssa, sai opiskelijatovereidensa kanssa idean ruveta esittämään 1920- ja 1930-lukujen musiikkia hankkiakseen sillä tavalla taskurahaa. Kun he olivat vuoden harjoitelleen tunnollisesti, he saivat esiintymiskutsun Berliinin Theatreen, jonka eteisaulassa he soittivat ja saavuttivat suuren suosion.

Max Raaben & Palast Orchesterin esitys oli minun mielestäni yksi tämän vuoden huipputapahtumista. Orkesteri oli loistava, taitava, monipuolinen ja hauska. Orkesterin jäsenet olivat keski-ikäisiä miehiä lukuun ottamatta viulistia, joka oli nuori nainen. Lähes jokainen orkesterin jäsen soitti useita eri soittimia, joita he vaihtelivat pikavauhdilla. Max Raabe on upeaääninen laulaja ja hänen juontonsa olivat myös hauskoja, kun hän kertoi esitettävistä kappaleista. Jonkin laulun esittelyssä hän pohti, mihin naiset tarvitsevat miehiä; no ainakin avaamaan shampanjapulloja ja selittämään asioita. Max Raaben laulutyyli ja koko esiintyminen jokaista pientä elettä myöten kuvastivat 1920- ja 1930-lukua.

Keskiviikko 17.9.2014

Isällä oli tänään aamulla varhain vastaanotto Hyksin Silmätautien poliklinikalla Lauttasaaressa. Ajoin autoni Paippisiin ja menimme sieltä taksilla Lauttasaareen. Meillä oli molempiin suuntiin sama taksinkuljettaja. Hän oli puhelias nuori kaveri, joka ehti ajomatkojen aikana kertoa suuren osan seikkailuistaan eri puolilla maapalloa. Jossain vaiheessa selvisi myös, että hän oli kouluaikana veljenpoikani hyvä kaveri ja kävi usein veljeni kodissa. Näin käy yllättävän usein. Kun keskustelee jonkun kanssa hiemankin pidempään, löytyy hyvin usein yhteinen tuttu. Silmätautien poliklinikan touhu vaikutti kovin verkkaiselta, vaikka henkilökunta olikin ystävällistä ja asiantuntevaa. Meilläkin meni siellä useita tunteja.

WP_20140917_005-1.jpg

Kun matkasimme aamulla Helsinkiin, aurinko oli vielä matalalla ja paistoi sumun läpi.

Antti kokeili poissaollessani Helsingin Kaupunginteatterin Kultaposse-lippuvarausta ja onnistuikin varaamaan liput ensi viikolle Graham Linehanin näytelmään Ladykillers - Sarjahurmaajat, jonka rooleissa esiintyvät muun muassa Pirkko Mannola ja Asko Sarkola.

Äiti opetti aikoinaan, että ruokaa ei saa heittää hukkaan. Se opetus on aika syvällä, joten meillä ei kyllä heitetä ruokaa roskiin, ellei se ole pilaantunutta tai muuten syömäkelvotonta. Ruokaa on vaikea tehdä juuri sopiva määrä, joten usein sitä jää vähän yli. Jääkaappiin kertyy pieniä ruokakippoja, joista sitten tuunataan lounasta. Joskus on ihan inspiroivaa miettiä, mitä niistä jääkaapin jämistä saisi aikaiseksi. Tämän illan saksalaistyyppisen aterian aineksia, possua, perunaa ja kantarellikastiketta, oli juuri sopivankokoinen määrä, joka tuli syödyksi kokonaan.

Tänään ilmestyvässä Kotiliesi-lehdessä päätoimittaja Leeni Peltonen kirjoittaa artikkelissa Aurinkoisella puolella: ”Jos voisin, matkustaisin Floridaan kerran vuodessa. Kalaruoan, Hemingwayn ja ilon perässä.” Hän kirjoittaa myös että jo hänen ensimmäinen vierailunsa Floridaan jätti häneen pysyvän jäljen. Hän toteaa, että ”Aurinko hymyilee, ihmiset myös ja vierailijalle hymyilee koko elämä.” Onhan se niin, että monet asiat Floridassa ovat kohdallaan: lämpötila on lähes aina ihanteellinen, sateet ovat lyhyitä eikä mahdollinen kastuminen lämpöisessä säässä haittaa. Ruoka ja ruoan raaka-aineet ovat tuoreita ja maukkaita. Ihmiset ovat ystävällisiä. Me olemme tehneet vuosittain kaksi matkaa Floridaan, vaikka pitkä lentomatka tuntuukin rasittavalta, koska minä olen halunnut tulla joulunajaksi Suomeen.

Tiistai 16.9.2014

Helsingin Sanomissa annettiin perjantaina 5.9. vinkkejä syyssiivouksen tekemiseen. Otsikkona oli: ”Syyssiivous alkaa säilytystiloista”. Minäkin aloitin säilytystiloista ja sain illalla vaatehuoneen syyssiivotuksi. Liinavaatteet ovat sileinä siisteissä pinoissa ja muut tavarat paikoillaan. Piti oikein ihailla tulosta hetken aikaa, kun meillä säilytystilat jostain syystä eivät tahdo pysyä järjestyksessä kovin pitkään. Seuraavaksi ajattelin ottaa käsittelyyn keittiön kaapit. Tämä siivoaminen on samalla jo joulusiivousta, koska kun tulemme Amerikasta joulukuun alussa, on kiva, ettei tarvitse heti ruveta siivoamaan kaappeja. Olemme nyt varanneet lentoliput Floridaan. Antti lähtee sinne lokakuun alkupäivinä ja minä lokakuun loppupäivinä.

DSC04190.JPG

Vielä ei Floridaan pääse Helsingistä suoralla lennolla, mutta tulevalla talvikaudella Finnair lentää Miamiin kolmesti viikossa. Lennot alkavat joulukuun 16. päivänä ja ne loppuvat maaliskuun 21. päivänä 2015, koska kesäaikana juuri kukaan ei lennä Suomesta Floridaan.

Teimme tänään illalliseksi sianlihakastiketta, ja kyllä se aina maistuu yhtä hyvältä. Emme ole sitä tehneetkään muutamaan vuoteen. Hieman siinä rasva tirisee, kun lihoja paistetaan ja vähän tulee käryäkin, kun kastiketta ruskistetaan, mutta eihän se nyt pahemmin haittaa, kun lopputulos on maukas.

Maanantai 15.9.2014

Helsingin Kaupunginteatterilla on uusi Kultaposse-palvelu. Teatteri myy joihinkin ensi-iltaan tuleviin esityksiin Kultaposse-lippuja, joiden hinta on kaksi euroa kappale. Kultaposse-lippuja on myynnissä näiden valittujen näytelmien sekä ennen ensi-iltaa oleviin että sen jälkeen tuleviin esityksiin. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä ja niitä voi hankkia kuka vain. Vastineeksi edullisille teatterilipuille teatteri pyytää nauttimaan esityksistä ja jakamaan kokemuksiaan itse valitsemallaan tavalla, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, esityksen kotisivuilla tai kertomalla kavereille. Helsingin Kaupunginteatterin uutiskirjeen tilaajat saavat uutiskirjeissä tietoa näistä esityksistä ja niistä löytyy tietoa myös teatterin kotisivuilta ja sosiaalisesta mediasta.

Tänään aamuyhdeksältä alkoi ensi viikolla ensi-iltaan tulevan näytelmän Pikavoitto Kultaposse-lippujen myynti. Paria minuuttia vaille yhdeksän avasin netissä sivua, jolta lippuja saa ostaa ja juuri silloin sivusto avautui ja sain ostetuksi meille liput Pikavoitto-näytelmän esitykseen Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Kerron sitten lokakuun alkupäivinä esityksen nähtyäni ainakin kaikille päiväkirjani lukijoille kommentteja esityksestä. Lippuja oli myynnissä pieni erä ja ne myytiin Kaupunginteatterin Facebook-sivuston mukaan loppuun kymmenessä minuutissa ja lippumyymälässä kahdessakymmenessä minuutissa.

Seuraava Kultaposse-myynti on jo keskiviikkona 17.9., jolloin alkaa kello yhdeksältä Kultaposse-myynti Helsingin Kaupunginteatterin Ladykillers - Sarjahurmaajat -esitykseen suurella näyttämöllä. Silloin on tarjolla yhteensä 600 lippua kolmeen eri näytäntöön.

Olin Rianaa vastassa, kun hän pääsi koulusta ja aluksi menimme kukkakauppaan ostamaan viherkasveja meidän uudelle kukkapöydällemme. Ostin myös tulppaanin sipuleita, jotka istutan myöhemmin syksyllä. Iltapäivällä askartelimme ja väritimme värityskirjan kuvia. Minäkin innostuin värittämisestä ja Riana totesi, että hänen värityspuuhansa sujuu hyvin, kun on apuri.

Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin säilöntäkirja Purkissa! Makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi on osoittautunut hyväksi ostokseksi. Kirja innostaa säilömään monipuolisesti. Ohjeet ovat helppoja ja nopeita ja nykykeittiöön sopivia. Kirjan tekijöiden tavoitteena olikin ”päivittää ajatusmaailmaa säilömisestä nykypäivään ja moderniin kotiin”. Tekijät lähettivät terveisensä kirjan lukijalle toteamalla: ”Älä stressaa äläkä pingota, säilöä voi vaikka purkki kerrallaan ja ympäri vuoden.” Lähetin Teresa Välimäelle viestin, jossa kerroin, miten olimme innostuneet säilönnästä hankittuamme hänen kirjansa. Saimme vastauksen, jossa Teresa Välimäki kiitti lämpimästi palautteesta ja totesi kirjan selvästi löytäneen juuri oikeanlaisen kodin.

Sunnuntai 14.9.2014

Tämän päivän Helsingin Sanomien Kaupunki-osassa kerrotaan HS:n uudesta palvelusta Minnenyt, jossa annetaan tietoa Helsingin seudun tapahtumista paljon laajemmin kuin Helsingin Sanomien paperilehden Tänään-osion Minne mennä -palstalla. Osoitteessa minnenyt.fi on opas, josta löytyy päivittäin satoja menovinkkejä ja tapahtumasuosituksia pääkaupunki- ja lähiseudulle. Muun muassa Tuusulan ja Järvenpään tapahtumia näytti olevan ainakin tänään kyseisessä palvelussa, kun kävin katsomassa, mitä siellä on tarjolla. Tällainen palvelu on tosi hyvä, koska sinne tulevat myös pienet tapahtumat, joista ei välttämättä saa muuten tietoa.

Viipaloimme omenoita kuivuriin, jossa niistä tulee hyviä ja rapeita naposteltavia. Tein myös omenapiirakan uudella reseptillä. Se oli tosi nopea tehdä ja siitä tuli mukavan rapeapohjainen ja maukas. Vielä emme ole ihan selvinneet kaikista omenoista, vaikka niitä on annettu muillekin. Skannasin suuren määrän valokuvia tulevaan kuvakirjaan, vaikka en olekaan vielä saanut valmiiksi parhaillaan tekeillä olevaa kuvakirjaa, johon kokoan oman elämäni keskeiset kuvat ja kerron tärkeimmät tapahtumat.

Televisiosta katsottiin Suomi - Bulgaria -lentopallo-ottelu, jonka Suomi voitti komeasti ja sijoittui MM-kisoissa yhdeksänneksi. Se on Suomen lentopallomaajoukkueen kaikkien aikojen paras MM-kisasijoitus. Lentopallomaajoukkueen päävalmentajan Tuomas Sammelvuon työskentelyä on ollut kiva seurata. Hän on ollut rauhallinen ja kannustava kaikissa kiperissäkin tilanteissa.

Myöhäisillasta katsoimme AVA:lta amerikkalaisen elokuvan Hiljaiset sillat vuodelta 1995. Elokuvan pääosissa esiintyvät Meryl Streep ja Clint Eastwook, joka on myös ohjannut elokuvan. Elokuvan tapahtumapaikkana on iowalainen maatila, jota emännöivä Francesca jää yksin kotiin muutamaksi päiväksi, kun muu perhe lähtee maatalousmessuille.  Paikalle saapuu National Geographic -lehden valokuvaaja Robert, joka tulee kuvaamaan paikkakunnan kuuluisia katettuja siltoja. Francesca ja Robert tutustuvat ja rakastuvat. Elokuvan alussa Francescan lapset löytävät kuolleen äitinsä päiväkirjat, ja heidän äitinsä elämän salattu vaihe paljastuu heille. Olen lukenut kirjan, katsonut elokuvan pari kertaa ja nähnyt esityksen Tampereen Työväen Teatterissa. Tarina on minusta kaunis ja koskettava.

Lauantai 13.9.2014

Olimme hankkineet liput iltapäivänäytökseen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä, jossa esitettiin Minna Nurmelinin kirjoittama näytelmä Dreamteam. Dreamteam kertoo neljästä naisesta, jotka ovat perustamassa yritystä. Yrityksen vetäjää ja visionääriä Miaa esittää Minttu Mustakallio, ravintovalmentaja Eevaa Katariina Kaitue, ulkonäkö- ja treenivalmentaja Hannaa Paula Siimes ja sisustussuunnittelija ja tavaranhallintavalmentaja Juttaa Sari Puumalainen.

Dreamteamin perustaminen on Mian idea, ja hän on kutsunut kolme muuta eri alojen ammattilaista mukaan hankkeeseen. Perustettavan tiimin jäsenillä on ollut monenlaisia vaikeuksia elämässään, on ollut työttömyyttä ja avioeroja, joten tunnelmat eivät ole kovin korkealla. Kuitenkin he uskovat, että asiat paranevat, kunhan he pääsevät alkuun yritystoiminnassaan. Hyvin pian alkaa kuitenkin ilmetä vaikeuksia, kun persoonallisuudeltaan erilaisten tiimin jäsenten näkemykset poikkeavat toisistaan. Tiimin vetäjä Mia ei myöskään saavuta muiden tiimiläisten luottamusta.

Dreamteam-näytelmän ensimmäinen näytös tapahtuu Mian kotona, jonne Mia on järjestänyt tilat yritystä varten. Toisen näytöksen tapahtumapaikkana on hiekkaranta jossain etelässä, jonne Mia on järjestänyt matkan koko tiimille.

Esitys oli paikoitellen hauskaa ja todentuntuistakin kuvausta työelämästä ja näyttelijät olivat hyviä rooleissaan. Mikään suuri elämys esitys ei kuitenkaan ollut. Dreamteamin liikeidea olisi kuitenkin oikeassakin elämässä ihan paikallaan, kun yhdestä ja samasta yrityksestä asiakas saisi apua monenlaisiin pulmiin.

Suomi - Kiina -lentopallo-ottelu oli tosi jännittävä, vaikka kummallakaan joukkueella ei ollut enää mahdollisuutta jatko-otteluihin MM-kisoissa. Suomen olisi kuitenkin ollut tärkeää voittaa ottelu, koska sijoittuminen mahdollisimman korkealle näissä kisoissa olisi parantanut Suomen ranking-sijoitusta, mikä taas olisi tärkeää tulevia arvokisoja kuten olympialaisia ajatellen. Kiina kuitenkin voitti Suomen erin 3 -2. Jostain syystä Suomen joukkue on jo aikaisemmissakin otteluissaan johdettuaan erää selvästi menettänyt useasti erän lopussa otteensa ja hävinnyt vastustajalleen.

Perjantai 12.9.2014

Hampaan juurihoito on aika monivaiheinen prosessi. Tänään olin neljättä kertaa juurihoidettavan hampaan takia hammaslääkärissä ja vihdoinkin se tuli valmiiksi. Hammaslääkärini Emmin osaaminen ja asenne työhön ja asiakkaisiin on ihailtavaa. Hän on positiivinen, asiakkaan hyvinvoinnista huolehtiva ja osaava nuori hammaslääkäri.

Kotimatkalla poikkesin Paippisissa, kävimme ruokaostoksilla äidin kanssa ja kotiin tultuani katsoimme TV1:n kotimaisen iltapäiväelokuvan Morsian yllättää vuodelta 1941. Sen tunnusmelodia oli ihana Seitsemän tuntia onnehen, muuten elokuva oli tyypillinen farssi; väärinkäsitys seurasi toistaan, mutta loppu oli onnellinen.

Illalla nautimme Musiikkitalossa tämän syksyn ensimmäisestä Radion sinfoniaorkesterin Perjantasarjan konsertista. RSO esitti Hannu Linnun  johdolla Joseph Haydnin suuroratorion Luominen. Haydn sävelsi Luominen-oratorion 1700-luvun lopulla. Radion sinfoniaorkesteri, kahdeksankymmenen hengen Musiikkitalon kuoro ja kolme upeaa solistia, sopraano Sandrine Piau, tenori Topi Lehtipuu ja baritoni Nathan Berg esittivät oratorion hienosti. Erityisesti kuorokohtaukset olivat komeita, mutta myös solistit olivat huippuluokkaa. Istuimme orkesterin ja esiintyjien takapuolella, josta oli kuitenkin mukava katsella kapellimestari Hannu Linnun työskentelyä.

Luominen-oratoriossa on kolme osaa, joista kahdessa ensimmäisessä kuvataan luomisen kuutta ensimmäistä päivää. Kolmannessa osassa kuvattaan seitsemättä päivää ja Aatamin ja Eevan elämää paratiisissa ennen syntiinlankeemusta.

Torstai 11.9.2014

Syyskuun yhdentenätoista päivänä vuonna 2001 olimme Vuokatilla syyslomalla. Saimme tiedon New Yorkin World Trade Centerin kaksoistornien tuhosta perheenjäseniltämme. Siellä metsän keskellä asia tuntui paljon etäisemmältä, kuin mitä se tuntuisi täällä kaikkien mahdollisten tiedotusvälineiden ulottuvilla. Illan kuitenkin vietimme television ääressä ja katsoimme tapahtumasta kertovia lähetyksiä. Saunaankin ehdimme vasta yömyöhällä.

Sateinen ja tuulinen sää on edesauttanut omenoiden putoamista puusta. Aamulla olikin suuri määrä omenoita maassa puun ympärillä. Tästä tulikin sitten säilöntäpäivä. Erilaisten omenamehujen ja -soseen lisäksi tein luumuhilloa eilen Gialta saamistani luumuista. Kun olisi kellari, niin olisi helpompi saada soseet ja mehut säilymään, nyt ne täytyy pääosin pakastaa.

Illalla menimme Porvoon Taidetehtaalle, jossa Avanti-salissa oli syksyn Klassikot-sarjan ensimmäinen konsertti. Konsertissa esiintyi Suomalainen barokkiorkesteri sekä sopraano Mari Palo ja kontratenori Teppo Lampela. Ohjelmassa oli Antonio Vivaldin iki-ihana Neljä vuodenaikaa ja aarioita. Avanti-salissa on hyvä akustiikka ja barokkisoittimet ja laulajien äänet soivat kauniisti. Suomalaisen barokkiorkesterin kymmenen hengen kokoonpanon soittimia olivat viulut, alttoviulu, sello, kontrabasso, cemblo ja luuttu. Mukava konsertti, vaikka Anttia harmittikin, kun konserttiin piti lähteä siinä vaiheessa, kun Suomi - Kanada -lentopallo-ottelusta oli vasta ensimmäinen erä pelattu. Nauhalta sitten katsottiin kotiin tultua ottelua, mutta Suomi oli aika vaisu ja hävisi Kanadalle 3 - 0.

DSCN1153.JPG

Taidetta Taidetehtaalla.

Keskiviikko 10.9.2014

Anna-Leena Härkösen uusin romaani Kaikki oikein (2014) kertoo lottovoitosta. Aihe ei itsessään ole mitenkään erityisen kiinnostava, mutta Härkönen kirjoittaa siitä kiinnostavasti ja hyvin todentuntuisesti. Anna-Leena Härkösen kerronta on sujuvaa ja osuvaa. Kirjaa lukiessa tulee ihan sellainen olo, että kyseessä on tositarina. Ehkä todentuntuisuutta romaaniin tuo se, että Härkönen on käyttänyt sen lähteenä Pasi Falkin ja Pasi Mäenpään tekemää tutkimusta:  Lottomirljonäärit. Tutkimus suomalaisista lottovoittajista, 1997.

Kaikki oikein kertoo Eevi ja Kari Puttosesta, hyvin tavallisesta avioparista, jonka elämä on melko tasapaksua siihen asti, kun Eevi voittaa lotossa pääpotin. Eevin lapsuus on ollut taloudellisesti hyvin niukkaa. Mihinkään ei ollut varaa, kun vanhemmat säästivät kaiken pahan päivän varalle. Lisäksi Eeviä kiusattiin koulussa. Lottovoiton myötä kaikki muuttuu, mutta kaikki ei ainakaan heti muutu hyvään suuntaan. Aluksi koko elämä menee aivan sekaisin; työ, parisuhde, suhteet perheenjäseniin, ystävyyssuhteet. Tuoko raha onnea? Voisi sanoa, että tuo ja ei tuo. Rauhoittaako raha? No ei ainakaan alkuvaiheessa.

Hain Rianan koulusta ja menimme Porvoon museoon, Holmin taloon. Porvoon suuressa tulipalossa vuonna 1760 suurin osa Porvoon taloista paloi. Sen jälkeen muutamat kaupungin varakkaimmista porvareista rakensivat talonsa tiilestä. Johan Holm vanhemman 1762 - 1763 tiilestä rakentama talo on ollut varakkaan kauppiaan koti. Rakennuksen yläkerran huoneet on kalustettu 1700-luvun tyyliin. Alakerrassa on vaihtuvia näyttelyitä, nyt siellä on valokuvia vuosisadan vaihteen 1800 - 1900 Porvoosta. Kun ostimme liput Holmin taloon, pääsimme samoilla lipuilla myös Porvoon vanhan raatihuoneen näyttelyyn. Holmin talon museovirkailija päästi Rianan museoon ilmaiseksi, vaikka hän onkin jo kahdeksanvuotias ja alle seitsemänvuotiaat pääsevät normaalisti ilmaiseksi. Virkailija sanoi arvostavansa sitä, että Riana halusi tulla museoon tutustumaan.

DSCN1361.JPG

Pieni koululainen ja iso reppu.

Vanhan raatihuoneen näyttely on kolmessa kerroksessa. Aloitimme ylimmästä kerroksesta, jossa oli paljon lapsiin, lasten leikkeihin ja koulunkäyntiin liittyvää esineistöä. Meillä meni siellä sen verran aikaa, että auton pysäköintiaika alkoi olla lopuillaan. Kun lähdimme pois, museon virkailija sanoi, että pääsemme samoilla lipuilla katsomaan näyttelyn loppuun myöhemmin, kun nyt jouduimme lähtemään hieman kesken pois. Kovasti olivat Porvoon museoiden virkailijat ystävällisiä.

DSCN1367.JPG

Välikatu Porvoossa.

Kävimme laittamassa lisää rahaa parkkimittariin ja ryhdyimme etsimään vanhasta kaupungista paikkaa, jossa saisi jäätelöannoksen, mutta kahdessa kahvilassa oli tarjolla vain valmiita jäätelöpakkauksia ja kolmannessa, jossa jäätelöannos oli mahdollista saada, tarjoilija tuli tilauksemme jälkeen kertomaan, että pakastin on päässyt sulamaan ja sen sisältö joudutaan heittämään roskiin. Sen jälkeen kävimme ostamassa kahvilan viereisestä Brunbergin myymälästä sitruunalakritsipussin ja lähdimme askartelupuuhiin.

Illalla katsottiin televisiosta mielenkiintoista Hansin matkassa -ohjelmaa, jossa kokki Hans Välimäki matkusti Viroon tapaamaan Kalle Palanderia, joka on hankkinut Virosta Ontikan kartanon ja avannut siellä perhehotellin ja kahvilan.

Tiistai 9.9.2014

Viime tiistain Helsingin Sanomien Tänään-sivulla Bongaa paikka -lukijakilpailun kuvassa oli Bay City Rollers -yhtyeen faneja skottiruutuiset kaulaliinat kaulassaan. Sen olin tiennyt ja olin arvannut myös ajankohdan, joka oli toukokuu 1976. Kuvassa fanijoukko odotti BCR:ää Hotelli Hesperian edessä. Vastauksia oli lähetetty yli 230, joista suurin osa oli oikeita. Tämän tiistain kuva oli niin vaikea, että en edes ryhtynyt selvittämään siinä olevaa paikkaa. Kuvassa on myymäläauto asuntoalueen parkkipaikalla eikä siinä ole mitään tunnistettavaa kohtaa.

Teimme Antin kanssa tänään maaseutumatkan Orimattilaan. Kävimme Megamyynti Areenassa, joka toimii entisen Virke Oy:n tiloissa. Virke oli suomalainen vaatetusalan yritys, jonka tuotemerkkejä oli esimerkiksi FinnKarelia. Virke toimi vuodesta 1945 vuoteen 2011. Vuonna 1993 Virke oli Suomen toiseksi suurin vaatetusteollisuuden työnantaja, ja silloin sen palveluksessa oli 480 henkeä. Megamyynti Areena on outlet-myymälä, josta ostimme kotimaisten valmistajien tuotteita. Antti osti housuja ja minä pari villatakkia. Ostin myös Lumenen sekä Iittalan ja Finlaysonin tuotteita. Söimme lounaan Megamyynti Areenan lounasravintolassa.

Lounaan jälkeen menimme Orimattilan taidemuseoon, jossa on pysyvästi esillä Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan taidekokoelma. Kokoelmassa on etupäässä 1800 - 1900 -lukujen suomalaista ja ulkomaista taidetta. Ilmari Wall-Hakala halusi, että hänen taidekokoelmansa on esillä Orimattilan kaupungissa, koska hänen isänsä oli kotoisin Orimattilan Mallusjoelta ja hänen juurensa olivat siis Orimattilassa. Kokoelmassa on monien Suomen tunnetuimpien taiteilijoiden töitä, muun muassa Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Eero Järnefeltin, Helene Schjerfbeckin, Maria Wiikin, Ferdinand von Wrightin, Väinö Aaltosen, Walter Runebergin, Villa Vallgrenin. Kokoelma käsittää 173 maalausta ja piirrosta ja 41 veistosta. Upea ja mielenkiintoinen näyttely, jonka olemassaolosta en aikaisemmin tiennyt.

DSCN1358[1].JPG

Orimattilan taidemuseo ja kirjasto.

DSCN1354[1].JPG

Helene Schjerfbeckin maalaus Kaksi munkkia Orimattilan taidemuseossa.

Bretagnelainen tyttö.jpg

Venny Soldan-Brofeldtin maalaus Bretagnelaistyttö Orimattilan taidemuseossa.

Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä Orimattilan 100-vuotiaassa Kehräämössä, jonka tiloissa toimii nykyisin lähes kolmekymmentä eri alan liikettä, muun muassa Kynttiläpaja Maria Drockila, jonka kahviossa joimme kahvit, katselimme hetken kynttilöjen valmistusta ja ostimme muutaman kynttilän.

Kotiin tultuamme keräsimme kiiruusti maahan pudonneet omenat ja kun ne oli kerätty, alkoikin sataa. Välillä satoi oikein reippaasti, sitten se hiljeni tihkusateeksi.

Maanantai 8.9.2014

Aamulla ennen seitsemää avoimesta ikkunasta alkoi kuulua hanhien ääntelyä. Ryntäsimme ulos ja ensin kuulimme ja vähän ajan kuluttua myös näimme, kun usean kymmenen hanhen parvi lähestyi meitä. Hanhet lensivät aivan meidän ylitsemme matkalla mereltä sisämaahan. Tämä näky on meistä aina yhtä vaikuttava, ja aina kun hanhien ääniä kuuluu, mennään pihalle niitä katsomaan.

Meillä on kaikkiaan neljä omenapuuta, joista yksi on jo parikymmentä vuotta vanha, muut ovat nuorempia. Vanhimmassa omenapuussa on tänä vuonna omenoita enemmän kuin koskaan ennen. Lauantain Helsingin Sanomissa kirjoitettiin otsikolla Moni piha pursuaa omenoita, että suuri sato voi olla myös rasite. Artikkelissa annettiin vinkkejä, miten omenoita voi lahjoittaa. Omenoita ottavat vastaan muun muassa riistanhoitoyhdistykset ja hevostallit ja seurakunnat, portinpieleen jätetystä omena-astiasta ohikulkijat voivat niitä ottaa ja lähikaupan ilmoitustaululla voi ilmoittaa lahjoittavansa omenoita. Meillä omenasadon runsaus ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri rasite, koska useina vuosina omenasato on jäänyt hyvinkin vähäiseksi. Lisäksi tämän puun omenat ovat hyvänmakuisia, joten niitä voi syödä sellaisenaankin. Olen tehnyt muutaman erän omenasosetta pakkaseen, koska siitä tulee erinomaista omena-puolukkapiirakkaa pullapohjaan tehtynä.

Veimme Antin auton huoltoon Herttoniemeen ja menimme Ritvan ja Penan luokse odottamaan huollon ajaksi. Kotona laitoin Elnapressin taas lämpenemään ja silitin loppuja liinavaatteita. Muun muassa viime joulun jälkeen pestyt jouluiset pöytäliinat ovat nyt sileitä ja valmiina tulevaa joulua varten.

Sunnuntai 7.9.2014

Helsingin Sanomien Sunnuntai-osiossa kerrottiin otsikolla Minullako huono maku tutkimuksesta, jossa tutkittiin suomalaisten 2000-luvun makua. Tutkittavia kulttuurin osa-alueita olivat musiikki, kirjallisuus ja lukeminen, kuvataide, televisio ja elokuvat, urheilu, ruumiinkulttuuri ja pukeutuminen, ruoka ja syöminen, koti, vapaa-aika ja lomanvietto. Tutkimus on toteutettu Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksessa, ja sen tulokset on julkaistu ”tanakkana” Suomalainen maku -kirjana. Netissä oli myös mahdollista testata yksinkertaisen testin avulla, millainen maku itsellä on. Testi oli aivan turhan yksinkertainen ja vaihtoehdot, joista piti valita, olivat paikoitellen omituisia. Testin perusteella suomalaiset kuitenkin jaettiin viiteen ryhmään, joita olivat Ville Valtavirta, Kikka Kovakatu, Lauri Lavatanssi, Hiio Hipsteri ja Kaarina Klassikko. Artikkelissa todetaan, että ”Perinteistä korkeakulttuuria arvostetaan yhä eniten vaikka inhokkien ykkönen on ooppera.

Lippupisteen event.-lehdessä, kesä 2014, toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren rohkaisee tutustumaan oopperan maailmaan. Hän toteaa, että ”Nyt syrjään järkeily, liiallinen analysointi ja vakavamielisyys. Anna musiikin viedä ja itsellesi lupa eläytyä...Moni erehtyy luulemaan, että pitää olla kultivoitunut klassisen musiikin ystävä, ennen kuin voi käsittää oopperaa.” Minna Lindgren sanoo, että oopperaan ei tarvita mitään erityistä osaamista. Eilisessä Figaron häät -oopperaesityksessä ainakin riitti hyvin, että antoi musiikin viedä ja eläytyi esitykseen.

Järvenpään taidemuseossa on ollut kesäkuun puolivälistä lähtien näyttely Meidän Eero ja Venny - yleisön suosikit. Koska näyttely on auki enää muutaman viikon ja koska sunnuntaisin on aina myös opastus näyttelyyn, päätin lähteä katsomaan sitä, vaikka televisiosta tulikin lentopallon MM-kisojen ottelu Suomi - Tunisia, jota Antti jäi kotiin katsomaan. Näyttelyssä esitellään Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeltin taidetta. Viime kevään aikana yleisöllä oli mahdollisuus äänestää Järvenpään taidemuseon kokoelmista omia suosikkiteoksiaan. Näyttelyssä olevat teokset on jaettu aihepiireittäin muun muassa maisema-, muotokuva-, lapsikuva- ja kukkamaalauksiin. Eero Järnefeltiltä näyttelyssä on useita maalauksia Tuusulanjärveltä ja Kolilta, Venny Soldan-Brofeltilta puolestaan merimaisemia, joissa usein on lapsia mukana.

DSCN1344.JPG

Venny Soldan-Brofeldtin maalaus Pojat luodolla (Porkkalasta) vuodelta 1898, öljy, sai yleisöäänestyksessä eniten ääniä.

DSCN1342.JPG

Eero Järnefeltin maalaus Kukkivaa kesää Tuusulanjärveltä vuodelta 1918, öljy, oli Järnefeltin töistä suosituin.

Järvenpään taidemuseon kokoelmat ovat muodostuneet pääosin Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeltin perhepiirissä säilyneistä teoksista, jotka on lahjoitettu taidemuseolle. Kaikkiaan museon kokoelmissa on yli 360 näiden kahden taiteilijan teosta, joista nyt on esillä 122. Näyttelyssä on hieno kokoelma kahden Suomen kultakauden taiteilijan töitä. Viime vuonna tuli kuluneeksi 150 vuotta molempien taiteilijoiden syntymästä (1863) ja tämä näyttely, jonka teokset yleisö on saanut valita, on täynnä heidän upeimpia töitään.

Kotimatkalla poikkesin Paippisissa, jossa oli menossa Martin sienisaaliin puhdistus. Komeita tatteja ja karvarouskuja olikin löytynyt. Pääsin myös suoraan kahvipöytään. Tarjolla oli herkullista juustokakkua, jonka päällä oli komea keko erilaisia marjoja. Lentopallo-otteluakin sain sen verran seuratuksi, että kuulin Suomen voittaneen.

V__5C28.jpg

Martin löytämä kaksikerroksinen tatti.

Lauantai 6.9.2014

Tämän päivän Uusimaa-lehdessä kerrottiin valkoposkihanhien levittäytymisestä itäiselle Uudellemaalle. Lehdessä todettiin, että myös Sipoossa valkoposkihanhien määrät ovat kasvaneet. Olin luullut, että läheisellä Hangelbyjärvellä uiskennelleet ja 24.8. kuvaamani hanhet olivat valkoposkihanhia. Kun vertasin ottamiani kuvia ja netissä olevia hanhien kuvia, havaitsin, että järvellä kuvaamani hanhet olivat kanadanhanhia. Kuvaamillani hanhilla oli harmaanruskea ruumis, musta pää ja kaula sekä valkea leuanalus ja rinta kuten kanadanhanhilla.

Vietimme tänään oopperailtapäivää Kansallisoopperassa Päivin ja Juuson kanssa. Menimme iltapäivänäytökseen katsomaan W.A. Mozartin oopperaa Figaron häät. Ooppera on sävelletty 1700-luvulla ja siitä on tehty lukematon määrä eri aikaan sijoitettuja versioita. Tämän Kansallisoopperan uuden version lavastus ja puvustus on sijoitettu Mozartin aikaan. Pidin siitä, että oopperasta ei ollut tehty nykyaikaan siirrettyä modernisoitua esitystä. Figaron häät on hauska ja viihdyttävä ooppera, jossa sekoillaan niin vauhdikkaasti, että välillä on vaikea pysyä juonessa mukana. Oopperan musiikki on erittäin kaunista. Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Hannu-Ilari Lampila tosin kirjoitti viime viikolla olleen Figaron häät -oopperan ensi-illan jälkeen, että Figaron häät olivat ”kohtuullisen koomiset”. Lampilan mielestä orkesterin johtaja Susanna Mälkki ei kuitenkaan aivan saanut ”Mozartin musiikin henkevyyttä, vitsikkyyttä ja viehkeää kauneutta säkenöimään”.

WP_20140906_001-1.jpg

Ennen Figaron häät -oopperan alkua joimme lasilliset kuohuviiniä.

Oopperan jälkeen kävelimme parin sadan metrin päähän oopperasta nepalilaiseen ravintolaan Nirmaliin. Nepalilainen ruoka oli hyvää ja palvelu poikkeuksellisen ystävällistä ja huomaavaista. Ravintola onkin netissä eat.fi:ssä saanut huippupisteet asiakkailtaan sekä ruoan mausta että asiakkaiden palvelusta. Mukavan oopperailtapäivän ja päivällisen jälkeen ajoimme kotiin ja rupesimme katsomaan iltapäivällä pelattua lentopallon MM-kisojen ottelua Suomi - Saksa, jonka olimme tallentaneet.

Perjantai 5.9.2014

Eilen illalla katsoin Yle Teemalta suorana lähetyksenä Radion Sinfoniaorkesterin syyskauden avajaiskonsertin ”RSO Musiikkitalossa”. Radion Sinfoniaorkesteria johti ylikapellimestari Hannu Lintu. Konsertti oli kiinnostava kolmesta sävellyksestä koostuva kokonaisuus, musiikki oli kaunista ja kiinnostavuutta lisäsi vielä se, että ennen konsertin alkua, väliajalla ja konsertin päätteeksi erinomaiset musiikkitoimittajat Inari Tilli ja Janne Koskinen sekä pianisti Jukka Nykänen kertoivat esitettävistä sävellyksistä ja haastattelivat kapellimestari Hannu Lintua ja hänen kahta konserttiin kutsumaansa vierasta säveltäjä Matthew Whittallia ja selloheviä soittavan Apocalyptican sellistiä Perttu Kivilaaksoa. Matthew Whittallia pidetään eräänä sukupolvensa kiinnostavimmista säveltäjistä ja sellisti Perttu Kivilaakso, jolla on klassinen sellokoulutus, on soittanut sellolla sekä klassista että hevimusiikkia.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli Jean Sibeliuksen viides sinfonia, jota on kuvattu valoisaksi ja luonnonläheiseksi. Kaunis se myös oli. Matthew Whittall sanoi, että se oli ”sairaan hyvää Sibeliusta”. Toisena RSO kantaesitti Kanadasta Suomeen kolmetoista vuotta sitten muuttaneen ja tänne kotiutuneen Matthew Whittallin tilaussävellyksen, jonka nimi on suomeksi Onnellisuuden arkkitehtuuri. Nykysävellykseksi se oli minusta kauniin melodinen. Pianisti Jukka Nykänen sanoi, että se oli ”karkkia korvalle”. Kolmantena sävellyksenä Radion Sinfoniaorkesteri esitti loppukohtauksen Richard Straussin oopperasta Salome. Solistina Salomen loppukohtauksessa lauloi ruotsalainen sopraano Nina Stemme, joka sai huikeat suosionosoitukset esityksestään.

Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli otsikolla: ”Kuusikymppiset auttavat sekä lapsiaan että vanhempiaan”. Siinä kirjoitettiin, että ”Suuret ikäluokat leimautuvat yhteiskunnalliseksi taakaksi, vaikka heistä on paljon apua läheisilleen ja järjestelmälle”. Aiheesta on tehty tutkimus osana Sukupolvien ketju -hanketta, jossa selvitetään suurten ikäluokkien (vuosina 1945 - 1950 syntyneet) sekä heidän aikuisten lastensa vuorovaikutusta. Aiheesta on tänään julkaistu tutkimusartikkeli. Yhteiskunnallinen ongelma, niinpä niin.

Isällä oli tänään aika Porvoon sairaalan poliklinikalla, jonne hän tuli taksilla ja minä menin hänen seurakseen sinne. Kun tutkimukset oli tehty, lääkäri kutsui minutkin sisään ja sanoi, että asiat ovat ihan kunnossa ja kehotti isää nauttimaan elämästä ja menemään kotiin mieluimmin kahvilan kautta. Joimme sitten kahvit sairaalan kanttiinissa ja kutsuimme kahville myös isän taksikuskin, joka oli jäänyt sairaalaan odottamaan isän kotiinkuljetusta.

Illalla TV1:ltä tuli kauniisti kuvattu luonto-ohjelma Kaakkuri - huuto lammelta. Sen jälkeen alkoikin valmistautuminen lentopallon MM-otteluun Suomi - Brasilia.

DSC04076.JPG

Yksinäinen orvokki on sinnitellyt kesän pihassa kivimurskan keskellä.

Torstai 4.9.2014

Aamulla tuli LVI-liikkeen kaveri vaihtamaan vedensuodattimen suodatinmassat ja massan vaihdon yhteydessä kului niin paljon vettä huuhteluihin, että porakaivosta loppui vesi. Loppupäivä sitten käytettiin kaupan kanisterivettä hyvin säästäväisesti.

Kävin tänään taas työpaikallani Haaga-Heliassa Pasilassa. Tapasin muun muassa yhden ohjattavani, joka lähti tapaamisemme jälkeen päättäväisyyttä puhkuen jatkamaan jonkin aikaa pysähdyksissä olleen opinnäytetyönsä tekemistä. Toivottavasti se päättäväisyys jatkuu riittävän kauan ja työ valmistuu syksyn aikana.

Tapasin myös Kirstin Munkkivuoressa, josta kävelimme Haagaan lounaalle kiinalaiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja oli mukava taas tavata. Minun selkäni on hieman vihoitellut viime aikoina ja Kirsti suositteli fysioterapeutti-hierojaa, jonka luona hän itse on käynyt hierottavana. Täytynee varata aika.

Koripallon MM-kisoissa Suomen ja Uuden-Seelannin ottelun aluksi Uuden-Seelannin maajoukkue esitti Haka-tanssin, joka on alun perin maorien sotatanssi. Siinä tömistellään jalkoja ja taputellaan käsiä, huudetaan ja irvistellään. Haka-tanssin jälkeen alkoi ottelu, jonka Suomen koripallojoukkue hävisi kahdella pisteellä. Haka-tanssi ehkä auttoi Uuden-Seelannin voittoon. Tähän päättyivät Susijengin MM-kisat, mikä on kovin ikävä asia. Espanjaan kisoja katsomaan matkustaneet fanit ovat kannustaneet aivan hurjasti Suomen joukkuetta, mutta sekään ei auttanut.

Illalla Yle Teemalta tuli suorana lähetyksenä ”RSO Musiikkitalossa” -konsertti, jonka ajattelin katsoa. Joskus on ihan kiva katsoa konsertteja kotona televisiosta, kun silloin ei tarvitse lähtä ajamaan kotoa minnekään.

Keskiviikko 3.9.2014

Päivä oli lähes kesäisen lämmin, lämpötila oli korkeimmillaan kahdenkymmenen asteen paikkeilla. Linnut ovat kuitenkin jo havainneet syksyn läheisyyden, koska niiden käyttäytyminen on muuttunut. Tänään ajaessani Porvooseen näin kurkiparven ja hanhiparven lentävän taivaalla. Tali- ja sinitiaiset ovat palanneet kotipihalle, pesinnän päätyttyä aikaisemmin kesällä ne muuttivat jonnekin pihapiiristä. Tiaiset saavat kuitenkin tähän aikaan ruokaa riittävästi luonnosta, joten niiden ruokintaa ei aloiteta vielä pitkään aikaan.

Menin Rianaa vastaan hänen koulupäivänsä päättyessä tänään jo varttia vaille kahdeltatoista. Kävimme kirjakaupassa ja matkalla sinne kävimme katsomassa Porvoon Kaupunginpuistossa heinäkuussa avattua Muumileikkipuistoa, joka liittyy Tove Janssonin 100-vuotisjuhlintaan. Kävimme puistossa katsomassa myös kirjailija Johannes Linnankosken muistopatsasta. Kirjakaupasta ostimme tarvikkeita joulukorttien tekoon. Oltiin hieman aikaisin liikkeellä, mutta eihän sitten tule kiire. Riana halusi tehdä muutaman kortin valmiiksi, ja niistä tulikin tosi tyylikkäitä.

Suomen lentopallomaajoukkue pelaa upeasti MM-kisoissa Puolassa. Tänään Suomen joukkue voitti Etelä-Korean erin 3 - 0. Ensimmäinen erä oli melko tasainen, toisessa erässä Etelä-Korea johti pitkään, mutta lopussa Suomen joukkue voitti erän, kolmannessa erässä Suomi oli ylivoimainen. Samaan aikaan Suomen koripallomaajoukkue pelasi Turkkia vastaan Espanjassa. Myös se ottelu oli jännittävä, mutta päättyi valitettavasti Suomen häviöön jatkoajalla.

Ensi viikolla Musiikkitalossa esitetään Joseph Haydnin Luominen-oratorio. Haydn sävelsi sen 1700-luvun lopulla ja sitä pidetään hänen mestariteoksenaan. Liput oratorioon ovat olleet jo pitkään loppuunvarattuja, mutta olen lähes päivittäin käynyt katsomassa Lippupalvelun sivuilta, josko niitä olisi palautunut myyntiin. Tänään sitten myynnissä olikin muutama lippu, ja pikavauhtia hankin meille liput esitykseen.

Tiistai 2.9.2014

Helsingin Sanomien Tänään-sivulla on tiistaisin Bongaa paikka -lukijakilpailu, jossa esitetään vanha lehtikuva ja pyydetään lukijoita tunnistamaan kuva ja kertomaan mahdollisia omia muistojaan kuvassa esitetystä paikasta tai tapahtumasta. Paikan oikein bonganneiden kesken arvotaan kirjapalkinto. Viime tiistaina kuvassa oli Lauttasaaren hyppyrimäki, jonka Antti tunnisti. Lähetimme vastauksemme, mutta emme voittaneet kirjapalkintoa. Vastauksia oli lähetetty lähes 140 ja niistä vain hieman alle puolet oli oikeita. Helsingissä oli aikoinaan useita hyppyrimäkiä, ja esimerkiksi Herttoniemen hyppyrimäkeä veikkasi lähes 40 vastaajaa. Tämänkertaisessa kuvassa näytti olevan fanijoukko odottamassa jotakin, ja pienen nettisurfailun jälkeen sain selville, mistä fanijoukosta oli kysymys ja myös suurin piirtein kuvan ottamisen ajankohta. Ihan varma en ollut kuvan paikasta, mutta osallistuin kuitenkin kilpaan.

Savusaunan katon huopakatolle kerääntyy havunneulasia niin, että ne pitää käydä  vuosittain lakaisemassa sieltä pois. Minä kiipesin tänään katolle ja harjasin katon puhtaaksi. Vähän jännitti, vaikka savusauna ei kovin korkea olekaan, mutta ihan hyvin siitä selviydyin.

Savusaunan siivousta_edited-2.jpg

Savusaunan katto puhdistuu.

Aivan selvästi sää on kääntymässä syksyiseksi, vaikka tänään olikin aurinkoinen ja poutainen päivä. Savusaunan katon lakaisun jälkeen söimme lounaan ja joimme kahvit lammen rannalla. Paistoimme makkaraa ja kuuntelimme, kun tikka nakutti kelon kylkeä.

DSC04072.JPG

Makkarat paistuvat nuotiossa.

Vaikka kesälläkin oli paljon erilaisia kulttuuritapahtumia, esimerkiksi kesäteatteriesityksiä ja festivaaleja, niin nyt kun syksy on alkamassa, niin kulttuuritarjonta tuntuu entisestään lisääntyneen. Pitää oikein miettiä, mitä haluaa nähdä ja kuulla ja minkätyyppisiin tapahtumiin osallistua. Minun listallani ovat ainakin Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön liittyvät tapahtumat sekä Sipoon ja Porvoon tarjonta.

Pitkästä aikaa päätin panostaa myös kotitöihin. Aloitin silittämällä lakanoita Elnapressillä. Nyt ei tarvitse nukkua ryppyisissä lakanoissa.

Maanantai 1.9.2014

DSCN1322.JPG

Vaikka ollaan syyskuussa, kesäkukat kukoistavat.

Ollaan syyskuussa ja syksy on nyt siis alkanut. Syksyn tullessa tulee aina mieleen, että olisi kiva tehdä jotakin uutta; aloittaa opiskelu tai jokin uusi harrastus. Sain Ulla-serkulta kesällä valokuvausta käsittelevän Hyvien kuvien käsikirja -opaskirjan, jonka aion opiskella ensi töikseni syksyn aluksi. Olen myös opetellut jo jonkin verran kuvankäsittelyä ja sitä aion jatkaa.

Mikael ja Joanie olivat tehneet lyhyellä Suomen vierailullaan pitkän kierroksen ja tänään he palasivat Jyväskylästä Paippisiin ennen lähtöään lentokentälle ja kotiinsa Sveitsiin. Minäkin menin tapaamaan heitä ja vein Suomen terveisinä Hilkan perheelle vietäväksi muun muassa ruisleipää, lenkkimakkaraa ja anjovista.

Kolmantena, ja tällä erää myös viimeisenä, 1920-lukua kuvaavana rikosromaanina sain viime viikon lopulla luetuksi Timo Sandbergin kirjoittaman Mustamäki-romaanin. Se kertoo kansalaissodan jälkeisestä ajasta Lahdessa. Pirtu on romaanissa tärkeässä roolissa; sitä salakuljetetaan, sitä juodaan ja poliisit jahtaavat sen salakuljettajia. Tarina oli mielenkiintoinen, mutta mielestäni siinä oli liian yksityiskohtaista ja turhaa väkivallan kuvausta. Kahdessa aiemmin lukemassani samaan aikaan sijoittuvassa rikosromaanissa, jotka olivat Virpi Hämeen-Anttilan Yön sydän on jäätä ja Nina Hurman Yönpunainen höyhen, murhista kerrottiin hienovaraisemmin. Kaikissa kolmessa historiallisessa rikosromaanissa oli kiinnostavaa ajankuvaa 1920-luvun Suomesta.

Lentopallon MM-kilpailut alkoivat tänään ja Suomen joukkue sai ensimmäisessä ottelussa vastaansa Kuuban. Suomen joukkue ei tuntunut oikein saavan otetta peliin ja Kuuba voitti kaksi ensimmäistä erää. Kolmannessa erässä Suomi kuitenkin piristyi ja siirtyi ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Suomi myös voitti kolmannen erän ja sen jälkeen myös kaksi seuraavaa erää ja koko ottelun 3 - 2. Ottelu oli niin jännittävä, että kädet hikosivat ja kudin piti laittaa sivuun kaikkein jännittävimmiksi hetkiksi.