Perjantai 31.10.2014, Halloween

Aamulla heräsin aikaisin ja luin paikallislehden Palm Beach Postin, minkä jälkeen luin tabletilta Helsingin Sanomat. Lämpötila oli kuuden aikaan jo 22 astetta, ja kun menimme kahdeksalta uimaan, uima-altaan vesi oli mukavan lämmintä. Puolen tunnin uinnin jälkeen söimme aamiaista, minkä jälkeen lähdimme kauppaan, ensin ostamaan karkkeja Halloween-iltaa varten ja sen jälkeen vihannes- ja hedelmäkauppaan, josta ostimme aamiaishedelmiä ja erilaisia vihanneksia. Perinteistä erikoisvihannesta emme muistaneet ostaa. Aikaisemmin meillä on ollut aina tapana ostaa jokin sellainen vihannes, jota emme tunne ja sitten katsoa netistä, mikä vihannes se on ja miten se valmistetaan.

DSCN1540.JPG

Tämän illan ensimmäisiä Halloween-vierailijoita.

Iltapäivällä tuli reipas sadekuuro, joka onneksi loppui kuitenkin hyvissä ajoin ennen kuin lähdimme Kaijalle ja Matille Halloween-iltaa viettämään. Veimme mukanamme yli kolme kiloa karkkia ja Kaijalla ja Matillakin oli karkkia hankittuna, joten olimme hyvin varustautuneita Halloween-vierailijoiden tuloon. Ennen vierailijoiden tuloa nautimme kuitenkin Kaijan valmistamia tarjottavia, ja sitten iltakuuden jälkeen alkoi isäntäväen omakotitalon pihalle ilmestyä lapsia ja nuoria, pienimmät lapset rattaissa istuen vanhempiensa kanssa. Useimmat lapset olivat pukeutuneet erilaisiin naamiaisasuihin. He kolkuttivat oveen ja kysyivät: ”karkki vai kepponen?”, ja me annoimme heille karkkia, muuten he olisivat Halloween-perinteen mukaisesti tehneet meille jonkin kepposen. Karkit saatuaan vieraamme jatkoivat matkaansa seuraavaan taloon. Samalla tavalla vietimme Halloween-iltaa myös vuosi sitten Kaijan ja Matin kodissa. Sillä alueella Halloweenin viettäjät ovat aina suurin joukoin liikkeellä.

DSC00622.JPG

Naamioasuinen nuori neito. Kuva on viime vuodelta.

Torstai 30.10.2014

Matka Sipoosta Floridan Lantanaan kesti kaikkiaan lähes yhdeksäntoista tuntia mutta sujui mukavasti. Lento Helsinki-Vantaalta New Yorkiin lähti ajoissa. Matka meni lukiessa ja torkkuessa. New Yorkin passintarkastusaulassa oli sellainen ruuhka, että en ole moista aikaisemmin nähnyt. Jonossa oli varmaankin toistatuhatta ihmistä ja vähän minua jännitti, miten nopeasti jono etenee ja tuleeko kiire jatkolennolle. Vajaan puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen pääsin läpi passintarkastuksesta ja terminaalin vaihto sujui junalla nopeasti. Ehdin hyvin Fort Lauderdalen koneeseen, joka sekin lähti aikataulun mukaan. Floridaan saavuin illalla yhdeltätoista paikallista aikaa. Antti oli vastassa ja ajomatkaa kotiin oli kuutisenkymmentä kilometriä eli vähän enemmän kuin muistin. Floridan myöhäisillassa sää oli vielä lempeän lämpöinen.

DSCN1516.JPG

Tyynellä Atlantin rannalla oli aamulla hiljaista.

Aamulla menimme aamiaiselle Atlantin rannalle Dune Deck Cafe -ravintolaan, jossa oli tarjolla tuttu ja tuhti aamiainen, auringonpaistetta, tyyni meri ja ystävällinen tarjoilija. Costcossa käytiin ruokaostoksilla, minkä jälkeen päivä menikin kotosalla. Olin sen verran matkasta ja aikaerosta uupunut, että parasta ohjelmaa tälle päivälle oli lehtien ja kirjan lukeminen, päiväunet sekä paikallisten kulttuuritapahtumien etsiminen netistä. Paikallinen kulttuuritarjonta lisääntyy täällä aina vasta marraskuussa ja Suomi Talonkin toiminta alkaa vilkastua nyt, kun lumilinnut jälleen palaavat talven viettoon Floridaan.

DSCN1524.JPG

Antin Eggs Benedict -aamiaisannos.

Puolenpäivän aikaan lämpötila oli 28 astetta, mikä tuntui aika paljolta, kun ei ole sellaiseen vielä tottunut. Illalliseksi Antti valmisti maukasta tiikerirapupastaa, jossa pastan lisäksi oli tiikerirapuja, pieniä tomaatteja, oliiveja, valkosipulia sekä mausteita.

Keskiviikko 29.10.2014

On aamu, kello on seitsemän ja ulkona on vielä aika pimeää. Sää on tuulinen ja ulkona lämpötila kahdeksan astetta. Juon aamukahvia ja käyn läpi asioita, jotka on vielä tehtävä ennen lähtöä lentokentälle, jonne Jarno vie minut puolenpäivän aikaan. Tuntuu ihan kivalta lähteä Floridan lämpöön ja auringonpaisteeseen, josta palaamme Antin kanssa viiden viikon kuluttua Suomeen. Ensimmäisenä Floridan-aamuna menemme toivottavasti aamiaiselle kotikaupunkimme rantaravintolaan, josta voimme katsella ja kuunnella Atlantin aaltoja.

Tiistai 28.10.2014

Kaikki alkaa täällä kotona olla kunnossa Amerikkaan lähtöäni varten. Laukut on pakattu ja sohvatyynyjen ansiosta matkalaukku tulikin aika täyteen. Huomenna kello 14.10 lähtee Finnairin lento New Yorkiin, josta koneenvaihdon jälkeen matka jatkuu muutaman tunnin kuluttua Fort Lauderdaleen. Sieltä on vielä neljänkymmenen kilometrin ajomatka Floridan-kotiimme.

Ritva oli pyytänyt minut kaveriksi illalla Musiikkitalossa esitettävään Tähtiä ja timantteja -konserttiin, joka juhlisti Filharmoonisen viihdejousikon 10-vuotistaivalta. Filharmooninen viihdejousikko on yhdeksän Helsingin Kaupunginorkesterin muusikon muodostama orkesteri. Illan konsertissa Filharmooninen viihdejousikko esitti ”valittuja paloja kuluneen vuosikymmenen mieleenpainuvimmista konserteista, joita on ollut suurissa ja pienissä konserttisaleissa, vanhainkodeissa, kirkossa, taidemuseossa ja jopa Musiikkitalon rakennustyömaalla”. Filharmoonisen viihdejousikon lisäksi konsertissa esiintyivät sopraano Mari Palo, tenori Raimo Sirkiä ja saksofonisti Petteri Kivioja.

Filharmoonisen viihdejousikon ohjelmisto sisälsi kauniita, tuttuja sävellyksiä, muun muassa  Lehárin Muistathan kai, Montin Czardas, Mårtensonin Myrskyluodon Maija, de Godzinskyn Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ja Aaltoilan Akselin ja Elinan häävalssi. Mari Palo ja Raimo Sirkiä lauloivat sekä yhdessä että erikseen. Konsertin päätteeksi Raimo Sirkiä kajautti komeasti di Capuan vuonna 1898 säveltämän O sole mion.

Orkesterin soitto soi hyvin kauniisti, mutta solistien laulaessa laulujen sanoista oli ajoittain vaikea saada selvää ja orkesterin jäsenten puheosuuksistakin sai selvää vain sieltä täältä; meillä oli paikat esiintymislavan sivulla ensimmäisellä rivillä. Olemme aiemminkin havainneet, että Musiikkitalo soveltuu paremmin soitinmusiikin kuin laulumusiikin esittämiseen. Konsertti oli kuitenkin hyvin koottu ja esiintyjät olivat tosi taitavia, joten konserttielämys oli miellyttävä.

Maanantai 27.10.2014

Lämpötila nousi tänään peräti yhteentoista asteeseen ja toppatakki olikin turhan lämmin vaate tällaiselle säälle. En nyt kuitenkaan viitsi päivittäin vaihtaa takkia paksumpaan tai ohuempaan, vaan nyt mennään toppatakissa siihen asti, kun takki on ihan tarpeeton, ja siihen ei enää mene kauan.

Aamulla, kun kävin kampaajalla Söderkullassa, kävin myös valittamassa kaupassa heidän tekemästään virheestä. En ole pitkään aikaan tarkistanut kaupan ostokuitteja, mutta kun siivosin aamulla laukkuani ja poimin sieltä kuitteja roskiin, satuin vilkaisemaan vähän tarkemmin lauantain ostokuittia. Ostin silloin muun muassa litran kermaa ja kuitenkin minulta oli veloitettu kahden litran hinta. En halunnut jättää asiaa sikseen, koska paitsi, että olin maksanut ylimääräisestä litrasta, lauantaina ostamani kerman parasta ennen -päivä oli ollut jo perjantaina. Siispä valitusta tekemään. Sain takaisin liikaa maksamani summan ja lisäksi minulle hyvitettiin puolet ostamani kermalitran hinnasta. Tyytyväisenä ajelin kotiin lähes kymmenen euroa ansainneena.

Päivällä hoitelin asioita Porvoossa. Ompelijani Mailis ompeli minulle mukaan Amerikkaan kolme ruusukuvioista sohvatyynyä, jotka mukavasti täyttävät matkalaukun ja ovat niin amerikkalaistyynyjen näköisiä, ettei sellaisia löydy Amerikastakaan. Koska meillä on Amerikassa vaatteet, kengät ja muu tarvittava valmiina, sinne ei ole paljon mitään mukana vietävää. Matkalaukku pitää kuitenkin ottaa mukaan, jos vaikka sieltä olisi jotakin tuotavaa Suomeen. Ja jos ei sieltä tule ostetuksi mitään, kuljettelen sitten sohvatyynyjä edestakaisin laukun täytteenä.

Vietimme Rianan kanssa iltapäivän Porvoossa maalaten, piirtäen sekä ristikoita ja laskutehtäviä ratkoen, minkä jälkeen menin Söderkullaan äänestämään. Ennakkoäänestin seurakuntavaaleissa, joissa valitaan luottamushenkilöt seurakuntaneuvostoon ja kirkkovaltuustoon. Seurakuntavaalien 2014 teemana on ”Usko hyvän tekemiseen”, mikä kuulostaa hyvältä teemalta seurakunnan vaaliin. Äänestyksen jälkeen menin kirjaston lukupiiriin. Vetäjämme ei päässyt tulemaan paikalle, joten me viisi lukupiiriläistä keskustelimme keskenämme illan kirjasta, joka oli Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksu. Mielipiteet kirjasta jakautuivat melko voimakkaasti, osa meistä oli pitänyt kirjasta kovasti ja osa ei juurikaan. Keskustelimme myös viime viikon kirjamessuista ja muista kirja-asioista.

Eilen illalla aloin lukea kirjamessuilta ostamaani Tove Janssonin romaania Kunniallinen petkuttaja, joka on nyt ilmestynyt uusintapainoksena Bon-pokkarisarjassa. Vuoden 2013 alussa lanseeratussa Bon-pokkarisarjassa julkaistaan WSOY:n ja Tammen kiinnostavia uutuuksia ja rakastettuja klassikoita ja Bon-pokkareiksi kelpuutetaan vain lajinsa parhaat. Kunniallinen petkuttaja -romaanissa on turhan paljon kirjoitusvirheitä, niin että ne suorastaan häiritsevät lukemista. Lajinsa parhaiden teosten julkaisemisessa olisi hyvä pitää huoli siitä, että teksti on virheetöntä.

Sunnuntai 26.10.2014

Heräsin yöllä neljältä, niin kuin olen viime aikoina usein herännyt. Siirryin jo silloin normaaliaikaan eli käänsin sekä rannekellon että herätyskellon tunnin taaksepäin. Onneksi sain nukutuksi vielä ennen aamua. Nyt meidän ja USA:n itärannikon aikaero on viikon ajan kuusi tuntia, kunnes USA:ssakin siirrytään normaaliaikaan. Päivä oli pilvinen, pimeä ja tihkusateinen. Lämpötila oli enimmillään seitsemän astetta.

Olin kutsunut perheeni meille sunnuntailounaalle. Söimme pippurista härkäruukkua ja lohkoperunoita. Joimme myös glögiä piparkakkujen kanssa, vaikka yleensä glögin juonti aloitetaankin hieman lähempänä joulua. Koska Amerikassa ei kuitenkaan juurikaan tule juoduksi glögia tai syödyksi piparkakkuja, niitä täytyy nauttia nyt ennen matkaa.

Sain tuttavaltani vinkin, että alfatv:ssä on Eino Grönin Floridassa tehty haastattelu ja katsoin sen netistä http://alfatv.fi/arkisto -osoitteesta. St Andrewin luterilaisen kirkon pastori Seppo Hartikainen haastatteli Eino Gröniä Lantanan Palm Beach Bakery & Cafessa, josta mekin Floridassa ollessamme ostamme ruisleipää ja juomme joskus kahvit lohi- tai silli-munavoileipien kanssa.

Kansallisoopperassa esitettiin perjantaina 24.10. Richard Strauss 150 vuotta -konsertti, joka juhlisti 150-vuotiasta Richard Straussia (1864 - 1949). Konsertin johti Kansallisoopperan ylikapellimesari Michael Guttler. Solisteina esiintyivät Anna Gabler, Johanna Rusanen-Kartano, Anna-Kristiina Kaappola, Jaakko Kortekangas, Ann-Marie Heino, Juha Riihimäki, Aki Alamikkotervo, Mika Pohjonen, Jyrki Korhonen sekä Jussi Merikanto, puheroolissa esiintyi Hannu-Pekka Björkman. Perjantain lähetys oli ensimmäinen Helsingin Sanomien HSTV:n suora konserttilähetys netissä, ja se on nähtäissä siellä vielä kuuden kuukauden ajan. HSTV lähettää tänä syksynä suorana lähetyksenä verkkosivuillaan vielä kaksi Kansallisoopperan konserttia. Katsoin ja kuuntelin perjantai-illan konsertin tänään illalla netin kautta. Ei se tietenkään ollut live-lähetyksen veroinen, mutta ihan kaunista kuunneltavaa ja katsottavaa se kuitenkin oli.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa musiikkikriitikko Veijo Murtomäki kirjoitti perjantain konsertista, että ”Strauss-laulu ei syttynyt täyteen hehkuun.” Baijerilaissopraano Anna Gablerin äänestä puuttui Murtomäen mukaan ”äänen kultapöly ja säteily, jotka vasta tekevät Straussista nautinnollista kuultavaa”. Olin lukenut arvostelun ennen kuin kuuntelin konsertin ja olen kyllä samaa mieltä Murtomäen kanssa siitä, että Gablerin esitys ei saanut aikaan hurmioitumista. Hannu Pekka Björkmanin puheroolista käynnistyi Murtomäen mukaan ”riemukas teatterifarssi”, jossa suomalaislaulajat ”pärjäsivät kukin osaamisensa mukaisesti”.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa kilpailijat tanssivat elokuvasävelmien tahdissa ja illan päätteeksi he tanssivat vielä jive-maratonin. Tänään nähtiin monta hienoa tanssiesitystä. Minun suosikkejani tähtitanssijoista ovat Anu Sinisalo ja Pete Parkkonen.

Lauantai 25.10.2014

Sain tänään luetuksi Joanne Harrisin romaanin Appelsiinin tuoksu, joka on ensi maanantain lukupiirikirjamme. Romaanin kertoja on Framboise, joka on saanut nimensä äitinsä valmistaman vadelmaliköörin mukaan. Tarina kulkee kahdessa ajassa; vuonna 1942 Framboise on yhdeksänvuotias nuori tyttö ja toisessa ajassa hän on kuusikymmentäviisivuotias leski.

Romaanin tapahtumat on sijoitettu Ranskaan pieneen Les Laveuses -nimiseen kylään Loire-joen rannalle. Siellä asuu leskeksi jäänyt äiti kolmen lapsensa kanssa. Framboise on nuorin lapsista. Tarina alkaa oikeastaan yhdestä varastetusta appelsiinista Angersin torilla. Angers on noin viidentoista kilometrin päässä Les Laveusesista sijaitseva kaupunki, jossa on saksalaismiehityksen aikana saksalaisia sotilaita. Tarina kehittyy tämän varastetun appelsiinin sekä Framboisen ja erään saksalaisen sotilaan ystävyyden ympärille. Näistä seuraa suuria valheita ja lopulta murhenäytelmä, jonka seurauksena Framboisen perhe joutuu pakenemaan kotikylästään.

Jäätyään leskeksi Framboise palaa vuosikymmenten jälkeen kotikyläänsä ja kotitilalleen ja perustaa pienen ravintolan, joka menestyykin mukavasti. Tärkeässä osassa romaanissa on Framboisen äidin muistikirja, jonka Framboise perii äitinsä kuoltua. Muistikirjassa on äidin reseptejä, joiden mukaan Framboise valmistaa herkkuja ravintolassaan, mutta siinä on myös päiväkirjamerkintöjä Framboisen lapsuudessa tapahtuneista asioista. Framboise ei ole paljastanut kyläläisille henkilöllisyyttään eikä sitä, että hän on aikanaan asunut kylässä, mutta kun asia selviää, käy ilmi, että kyläläiset eivät ole unohtaneet vuosikymmenten takaisia tapahtumia. Tarinan loppu on kirjan paikoin synkistäkin vaiheista huolimatta valoisa ja toiveikas.

Appelsiinin tuoksua lukiessani huomasin, ettei ajankohta kyseisen kirjan lukemiselle ollut erityisen otollinen. Vaikka tarina olikin kiinnostava ja paikoin jopa jännittävä, luin välillä kaikkea muuta, kunnes taas jatkoin Appelsiinin tuoksun lukemista. Ehkä Amerikan matkan valmistelut ja pihan ja kodin touhut matkan edellä eivät suosineet pitkäjänteistä paneutumista lähes 500-sivuisen kirjan tapahtumiin. Framboisen synkän salaisuuden paljastuminen vähän kerrassaan tapahtumien edetessä pitivät kuitenkin otteessaan sen verran, että kirja tuli luetuksi. Nyt on mukavampi osallistua myös lukupiiriin, kun tarinan tapahtumat ovat tuttuja.

WP_20141026_005.jpg

Perjantai 24.10.2014

YK:n päivän, eli Yhdistyneiden kansakuntien perustamisen, kunniaksi Suomen liput liehuivat tänään reippaassa tuulessa. Aamupäivällä kävin hoitamassa asioita Nikkilässä. Matkalla kuuntelin radiosta Ajantasa-ohjelmaa, jossa haastateltavana oli muun muassa Jörn Donner. Ohjelmassa keskusteltiin Suomen liittoutumisesta Saksan kanssa jatkosodassa ja siitä, kuinka oikeutettua liittoutuminen oli. Mieleen jäi erityisesti Jörn Donnerin toteamus, että pienen Suomen liittoutumisessa Saksan kanssa oli kysymys Suomen olemassaolosta ja että sellaisessa tilanteessa olisi ollut hyväksyttävää, vaikka Suomi olisi liittoutunut ulkoavaruuden lihansyöjäörkkien kanssa.

Söderkullan keskustaan rakennetaan kiertoliittymää, josta tekninen lautakunta teki viime vuonna päätöksen. Kiertoliittymän kustannusarvio on 257 000 euroa. Ensin pohdittiin valo-ohjatun risteyksen rakentamista, mutta koska se olisi tullut maksamaan lähes yhtä paljon, päädyttiin kiertoliittymään. Kyseinen risteys on hyvin ruuhkainen ja siinä on tapahtunut lukuisia kolareita. Tänään kiertoliittymä oli saatu niin valmiiksi, että sitä pääsi ajamaan, vaikka lopullisesti se valmistuukin vasta joulukuussa. Kiertoliittymä helpottaa suuresti kyseisessä risteyksessä ajamista erityisesti ruuhka-aikoina.

Porvoon Kulttuurinystävät -yhdistys vietti illalla kymmenvuotisjuhlaansa Porvoossa. Olen ollut yhdistyksen jäsen jo pitkään ja olin myös mukana juhlassa. Kulttuurinystävillä on tällä hetkellä noin 250 jäsentä, joista juhlaan osallistui runsaat kolmekymmentä. Juhla alkoi Cafe Cabriolessa , jossa syötiin italialainen juhlaillallinen. Alkuruoan salaattibuffet oli monipuolinen ja herkullinen, samoin pääruoan kinkkuun kääritty broilerinrintafilee lämpimien punajuuri- ja lanttukuutioiden kanssa, mutta kaikkein maukkain oli jälkiruoka-tiramisu. Tilaisuudessa Kulttuurinystävien puheenjohtaja Sari esitti katsauksen yhdistyksen toimintaan ja yhdistyksen jäsen Raija lausui runoja.

WP_20141024_007-1.jpg

Porvoon Kulttuurinystävien juhlakakut.

Porvoon Kulttuurinystävien 10-vuotisjuhlan toinen osa tapahtui Grand-salissa, sadan metrin päässä Cafe Cabriolesta. Grand-salissa Porvoon Jokiteatteri esitti musiikkiviihdettä otsikolla Yhdet vielä ja sitten lasku. Esiintyjinä iltamaperinnettä elvyttävässä illanvietossa olivat Merja Larivaari, Kari-Pekka Toivonen, Elina Stirkkinen sekä Merzi Rajalan johtama, huikea nelihenkinen orkesteri. Esitys oli kevyt, viihdyttävä ja hauska. Esiintyjät orkesteri mukaanlukien olivat monipuolisia ja taitavia. Hienoa, että entiset porvoolaiset Kari-Pekka Toivonen, joka on nykyään Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja ja Merja Larivaara, joka näyttelee samassa teatterissa, muistavat kotikaupunkiaan ja tulevat sinne esiintymään.

Torstai 23.10.2014

Söderkullassa oli aamulla poutaa, kun lähdin Helsinkiin, mutta Helsingissä satoi hieman lunta. Vein auton Haaga-Helian parkkihalliin, kun minulla vielä on sinne avain ja kun parkkihalli on Pasilassa aivan Helsingin Messukeskuksen vieressä. Menin Kirjamessuille, jossa vietin lähes kolme tuntia kierrellen ja katsellen. Kirjamessut ovat massiivinen tapahtuma, jossa on myynnissä valtaisa määrä kirjoja. Lisäksi siellä on neljän päivän aikana kaikkiaan 740 esitystä ja noin 1100 esiintyjää. Esityksissä kirjailijat kertovat uusimmista teoksistaan. Aamupäivällä kuuntelin muun muassa, kun Pirkko Koskenkylä kertoi romaanistaan Pohjatuuli 2.

Puolenpäivän jälkeen menin Pasilasta Helsingin keskustaan Aleksanterinkadulla olevaan Ravintola Factoriin tapaamaan entisiä työkavereitani Veikkoa ja Ollia, joiden kanssa lounastamme pari kertaa vuodessa. Factorista palasin takaisin Pasilaan ja Messukeskukseen, jossa kiersin pikaisesti Ruoka, viini ja hyvä elämä -messujen osastot. Ainoa ostokseni oli kassillinen Ruokaprovinssin eli Etelä-Pohjanmaan alueella tuotettuja elintarvikkeita, muun muassa Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua rypsiöljyä, Ilmajoen Makkaramestareiden maalaiswurstia, Juustoportin juustoa, Pirjon Pakarin täysjyväleipää, seinäjokelaisen Sillankorvan Yrttijuuston tuorejuustoa ja ylistarolaisen Leilas Hyvät Maut -yrityksen sinappia.

Viinejä en voinut messuilla maistella, koska olin autolla, joten palasin vielä Kirjamessujen puolelle, jossa kuuntelin muutaman haastattelun. Iiris Kalliola ja Lasse J. Laine kertoivat Suomen lasten retkeilyopas -nuortenkirjastaan, professori Riitta Konttinen kertoi kirjastaan Taiteilijatoveruutta, joka kuvaa neljän naistaiteilijan, Helena Schjerfbeckin, Ada Thilénin, Helena Westermarkin ja Maria Wiikin, ystävyyttä ja Timo Soini kertoi kirjastaan Peruspomo, jossa hän kuvaa Perussuomalaisten nopeaa nousua kuntavaaleista 2008 vuoden 2011 jytkyyn.

DSCN1511[1].JPG

Markus Leikola haastatteli Timo Soinia.

Kirjamessuilla oli niin paljon nähtävää ja kuultavaa, että siellä voisi viettää useammankin päivän. Kun lähdin kotiin ja menin hakemaan autoani parkkihallista, parkkihallin ovi ei auennut eikä sieltä päässyt ulos. Ulos pyrkijöitä oli jo kertynyt muutaman auton jono, kun ovi vihdoin saatiin avatuksi ja sieltä päästiin ulos. Lieneekö pakkanen hyydyttänyt ovenaukaisumekanismin? Kun pääsin kotiin, roskapussi, joka minun piti aamulla kotoa lähtiessäni jättää kodin jäteastiaan, oli kulkenut mukanani Helsinkiin ja takaisin kotiin.

Illalla katsoin Koko Suomi leipoo -ohjelman MTV3:lta. Tällä kertaa ohjelmassa leivottiin klassikoita; teknisessä tehtävässä leivottiin aleksanterinleivoksia ja taidonnäytetehtävässä prinsessakakkuja. Tarinan mukaan aleksanterinleivos on sveitsiläisten kehittämä ja se on saanut nimensä Venäjän keisarin Aleksaneri I:n mukaan. Leivosta on valmistettu Suomessa 1800-luvun alusta lähtien.

Keskiviikko 22.10.2014

Päivän ohjelmassa oli käynti Mäntsälän Kotipiirin tuottajatorilla, joka toimii entisöidyn navettarakennuksen alakerrassa hieman toistakymmentä kilometriä Mäntsälästä Lahden suuntaan. Tuottajatori on toiminut vähän yli kaksikymmentä vuotta ja se on lähes 200 tuottajan ja maaseudun pienyrittäjän kotimaisten tuotteiden myyntipaikka. Myynnissä on myös oman leipomon leipiä ja leivonnaisia. Menin Kotipiiriin äidin ja isän kanssa ja ajoimme alkumatkan Paippisista samaa tietä, jota kuljin neljän vuoden ajan kansakouluun. Siinä matkalla tuli taas kerratuksi kansakouluaikaan liittyviä asioita. Äiti ja isä ostivat tuottajatorilta muiden herkkujen lisäksi ternimaitoa, josta he tekevät uunijuustoa. Minä ostin ruisleipää, pientuottajien makkaroita ja leikkeleitä sekä lakritsia.

Iltapäivällä mentiin isän kanssa Kela-taksilla silmäpistokseen HUSin silmätautien poliklinikalle Lauttasaareen. Taksinkuljettaja oli tuttu, minua hieman nuorempi kaveri, jonka poika oli kuukausi sitten meillä kuskina edellisellä silmäpistoskäynnillä. Taksikuski odotti meitä sen ajan, minkä pistoksen saaminen kesti, joten pääsimme nopeasti kotimatkalle. Silmätautien poliklinikalle Lauttasaareen on hankala mennä omalla autolla, kun poliklinikan lähistöllä ei ole parkkipaikkoja.

Paippisissa oli sopivasti kohonnut pullataikina odottamassa, joten pyörittelin siitä pikkupullat ja tein pari piirakkaa ennen kuin lähdin kotiin. Kotona lämmitin saunan ja aloitin joulun odotuksen lämmittämällä glögiä, jota join piparkakkujen ja homejuuston kanssa. Niin oli tämäkin viileä päivä tullut iltaan.

Tiistai 21.10.2014

Aamupäivällä satoi hieman lunta, mutta onneksi vain sen verran, että palautui mieleen, miltä lumisade näyttää. Kävin kasvohoidossa ja kosmetologini Victoria, joka pätevöityy myös hierojaksi, antoi viime kerralla lahjakortin puolen tunnin niska-selkähierontaan, jonka käytin tänään. Hieronta tuntui miellyttävältä, kun selässä ei ollut kipeitä jumiutuneita lihaksia. Uskon, että Victoria läpäisee näyttötutkinnon ensi maanantaina, niin hyvät kädet hänellä oli.

Entistä ehompana lähdin sitten käymään Helsingissä, jossa tapasin pitkästä aikaa entisen työkaverini Ritvan. Kävimme kahvilla ja vaihdoimme kuulumiset, jotka liittyivät entisiin yhteisiin työkokemuksiimme ja perheittemme asioihin sekä tietysti terveydentilaan, josta tässä iässä tulee aina myös keskustelluksi. Pidän kovasti näistä työkavereiden tapaamisista, koska mennyt työelämä on ollut niin suuri osa elämää ja yhteinen työhistoria yhdistää.

Illalla katsoin televisiosta viime tiistaina tulleen Haapasalo Goes America -jakson, joka jäi viime viikolla katsomatta. Viime tiistaina Ville Haapasalo matkusti Route 66 -tietä pitkin Missourin, Kansasin ja Oklahoman läpi. Hän kävi muun muassa swing-tanssiklubilla, tapasi Route 66 -harrastajan, kävi maatilalla, jossa valmisti nuudeleita ja joutui myrskybongareiden mukana melkein myrskyn silmään ja lopuksi vielä päätyi painiottelun tuomariksi. Katsoin myös perään tämän päivän jakson, jossa Ville Haapasalon matka jatkui Teksasiin. Siell' Ville yritti syödä kahden kilon pihvin, mutta uupui kesken. Hän halusi myös tavata oikean cowboyn ja tapasikin sekä cowgirlin että cowboyn. Hän myös pääsi itse ratsastamaan.

Haapasalo Goes America on hauska sarja, joka on tehty rennolla otteella. Siinä on mukana hyvin paljon sellaisia asioita, joita me Amerikasta odotammekin näkevämme mutta myös aivan yllättäviä asioita ja ihmisiä.

Maanantai 20.10.2014

Siperiasta virtaa Suomeen lähipäivinä hyytävän kylmää ilmaa. Viikonloppuna lounaasta kuitenkin virtaa lämmin rintama, joka karkottaa jäätävän ilman pois Suomesta. Näin kirjoittaa tämän päivän Ilta-Sanomat. Minun autooni vaihdettiin tänään talvirenkaat ja huomenna kaivan toppatakin kaapista, koska ilmeisesti sillekin on käyttöä ennen kuin lähden Floridaan ensi viikon keskiviikkona. Floridassa näyttää lämpötila olevan hyvin tasaisesti kolmenkymmenen asteen paikkeilla. Olen jo hieman seurannut netissä USAsuomeksi-sivustoa, jonka tapahtumakalenterista näkee tulevat tapahtumat. Sinne onkin aivan viime aikoina ilmestynyt kaikenlaisia tilaisuuksia kuten matka jääkiekko-otteluun ja sunnuntai-iltapäivän matinea, jonne saapuu vieraaksi Amerikassa asuva suomalaissyntyinen Hollywood-tähti Taina Elg. Antti jo lupasi hankkia liput edellä mainittuihin tilaisuuksiin. Floridan Karjalaisten piirakkatalkootkin ovat tulossa.

Vietimme Rianan koulupäivän jälkeistä iltapäivää yhdessä. Riana maalasi ja teki joululahjakäsityötä. Oli kiva, kun sain häneltä positiivista palautetta siitä, että olen kehittynyt maalarin apulaisena. Nykyään osaan pursottaa sopivan määrän väriä paletille eikä väriä enää mene paljonkaan hukkaan. Enkä enää sotkekaan niin paljon kuin aikaisemmin.

Olen jo pitkään tehnyt kuvakirjaa, johon kokoan kuvia elämäni eri vaiheista ja kirjoitan myös tekstiä. Päätin tehdä kirjan valmiiksi ennen Floridaan lähtöäni ja tänään iltapäivä ja ilta menikin sen parissa. Kirjan tekeminen olisi paljon helpompaa, jos kaikki valokuvat olisivat aikajärjestyksessä, jolloin olisi helppo valita mukaan otettavat kuvat. Mutta kun kuvat ovat epäjärjestyksessä, aikaa tuhraantuu kuvien etsimiseen. Kuvakirjan tekeminen on kuitenkin mukavaa puuhaa, kuten olen aikaisemminkin todennut.

Ystävät ovat meille kaikille tosi tärkeitä ja ystävän yhteydenotto ilahduttaa aina. Kun huomaa, että on ollut jonkun ajatuksissa, siitä tulee hyvä mieli. Grethe Dirckinck-Holmfeldin kirjassa Lasten ajatuksia ystävistä noin 7 - 9 -vuotiaat lapset kertovat ajatuksiaan ystävyydestä. Minua puhutteli erityisesti kahdeksanvuotiaan Nicolain määritelmä hyvästä ystävästä: ”Hyvä ystävä auttaa kaverinsa pois mutaliejusta.” Se on niin totta, mutaliejun kun voi käsittää monella tavalla.

Sunnuntai 19.10.2014

Yöllä satoi, aamulla satoi, päivällä satoi ja tuuli puhalsi reippaasti ja illallakin satoi vielä hieman. Aamulla lämpötila oli kuusi plusastetta ja päivällä se nousi peräti kahdeksaan asteeseen. Onneksi ei ollut pakollista asiaa ulos, vaan sai pysytellä koko päivän sisätiloissa. Syksyn paras ja kaunein vaihe taitaa nyt olla takana päin.

Chesmus tuli Jarnon kanssa käymään ja se olikin muuten hiljaisen päivän mukavin tapahtuma. Neljätoistavuotias Sesse on juuri ohittanut minut pituuskasvussa ja taitaa lähivuosina ohittaa myös isänsä pituudessa.

Seurattiin netistä, kun Hilkka ja Tanja juoksivat Amsterdamin maratonin. Hilkka juoksi täys- ja Tanja puolimaratonin. Maaliin pääsivät onnellisesti molemmat. Tässä vaiheessa ei ole enempää tietoa maratonin vaiheista, kun tuloksetkin vasta ilmestyivät nettisivuille. Pikkusisareni Hilkka on kyllä aikamoinen juoksuihme. Viikko sitten hän juoksi Sveitsissä 68 kilometrin ultrajuoksun ja nyt siis Amsterdamissa täysmaratonin.

Onneksi MTV3:n Tanssii tähtien kanssa on viihdeohjelma, joka viihdyttää monia ja jonka kohderyhmään kuuluvat kaikenikäiset. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa kilpailijat tanssivat tänään musikaalisävelten tahdissa. Ohjelmassa nähtiin muutama tosi hieno ja taidokas esitys. Kaikki tähtitanssijat ovat kehittyneet eikä heidän puolestaan enää tule jännitetyksi niin paljon kuin ohjelma ensimmäisissä jaksoissa. Ohjelman lopussa nähtiin katkelma Evita-musikaalista. Siinä Tampereen Työväen Teatterissa Evitaa esittävä Maija Rissanen lauloi kauniisti Et itkeä saa Argentiina -kappaleen ja tanssijat Jutta ja Sami Helenius tanssivat sen tunteella ja taidolla. Olemme nähneet kyseisen musikaalin Lontoossa ja Suomessakin, mutta tekisi mieli varata kevääksi liput Tampereen Työväen Teatterin Evita-musikaaliin.

Tein oman ”hyvän olon analyysin” Raxun remppa -kirjan ohjeiden mukaan ja löysin helposti kymmenen elämän osa-aluetta, jotka ovat minulle tärkeitä ja tuovat hyvää oloa. Nyt sitten pitäisi ruveta miettimään, miten näitä asioiden tilaa voisi konkreettisesti parantaa.

Lauantai 18.10.2014

Aamulla pakkasta oli kuusi astetta ja pihan kasvit olivat huurteessa. Lampikin oli jäätynyt ohuelti. Lehdenhakua varten piti pukeutua kunnolla. Lauantain lehtien luvussa menikin sitten pitkälti toista tuntia. Aamiaisen jälkeen jatkoin kodinhoitohuoneen järjestämistä. On paljon mukavampi lähteä matkalle, kun paikat ovat järjestyksessä.

Syksyn myötä ulkona puuhaileminen on jäänyt melko vähäiseksi ja selvästi huomaan, että se on vaikuttanut muihinkin elämän osa-alueisiin, kuten nukkumiseen, syömiseen, jaksamiseen ja mielialaan. Minulla on kirjahyllyssä kirja, jossa hyvinvoivan ja onnellisen näköinen nainen hymyilee leveästi. Kirja on Raakel Lignellin, Eija Holmalan ja Arja Vanhasen kirjoittama Raxun remppa. Rapakunnosta hyvään oloon. Otin kirjan jälleen esiin ja luin ja selasin sen läpi. Kirjan alussa on ”hyvän olon analyysi”, ja sitä tehdessä tulee miettiä, miten oikeasti voi, mitkä asiat antavat energiaa ja mitkä vievät sitä, mistä ajatuksista ja teoista voisi luopua, miten voisi olla terveemmin itsekäs ja parantaa omaa hyvinvointiaan. Teen analyysin huomenna sunnuntaina.

Televisiosta tulee tähän aikaan syksystä suuri määrä viihdeohjelmia, joiden pitäisi viihdyttää katsojia. Katsoin eilen aikani kuluksi MTV3:lta tulevan Putouksen, ja kun se ei ollenkaan viihdyttänyt eivätkä sen jutut edes naurattaneet, siihen sarjaan en aio enää tuhlata aikaa. Saattaa olla, että Putouksen kohderyhmänä ovat nuoremmat katsojat, joten minä en edes kuulu tähän ryhmään. Harmi vain, että iltakahdeksalta lauantaina voisi hyvin istahtaa television ääreen ja katsella jotakin viihdyttävää. Muiltakaan kanavilta ei siihen aikaan tullut mitään kiinnostavaa. Perjantai-iltana kahdeksalta MTV3:lta tuleva Posse on myös sellaista koheltamista, että sitä ei jaksa katsoa.

Television viihdeohjelmista minulle on ehkä parhaiten jäänyt mieleen Yleisradion vuosina 1981 - 1983 esittämä Hukkaputki, jolla oli enimmillään yli kolme miljoonaa katsojaa. Minusta se oli hauska ja viihdyttävä ohjelma. Hukkaputken sketsit kuvattiin usein lähetyspäivänä, ja niissä riepoteltiin poliitikkoja, julkisuuden henkilöitä, byrokratiaa ja suurvaltapolitiikkaa.

Perjantai 17.10.2014

”Nikkilässä asuttiin jo kivikaudella”, kirjoitetaan eilen ilmestyneessä Sipoon Sanomat -lehdessä. Nikkilään on suunnitteilla tuhannen asukkaan uusi asuinalue Jokilaakso ja asemakaavan edellyttämät arkeologiset kaivaukset on nyt saatu päätökseen. Entisen Nikkilän sairaalan läheisellä pellolla tehtyjen tutkimusten tulokset ovat mullistavia. Kaivauksissa läydettiin alustavan arvion mukaan viisituhatta vuotta vanha asumus ja sen kaksi hyvin säilynyttä tulisijaa. Lisäksi löydettiin kymmeniä koristeltujen saviesineiden osia, jotka viittaisivat maataloutta ja karjanhoitoa harjoittaneeseen kulttuuriin. Kyseessä saattaa olla Etelä-Euroopan kautta Mustaltamereltä Suomeen tullut maanviljelijäkansa, jonka olemassaolosta on löydetty todisteita monissa arkeologisissa tutkimuksissa, mutta yhtään asuinrakennusta ei ole aiemmin löydetty. Jos analyysit vahvistavat tutkijoiden epäilyt, kyseessä on valtakunnallisesti erittäin merkittävä löytö. Nyt sitten odotamme jännityksellä analyysien tuloksia.

Aamulla oli pakkasta pari astetta ja päivän ylin lämpötilakin oli vain neljä astetta plussan puolella. Keskipäivän aikaan, kun olin isän kanssa poimimassa suppilovahveroita Paippisissa, aurinko paistoi ja lämmittikin hiukan. Pakkasyön jälkeen suppilovahverot olivat kohmeisia, mutta on sitä ennenkin kerätty kohmeisia suppilovahveroita. Kun muutimme yli kaksikymmentä vuotta sitten Söderkullaan lokakuun ensimmäisenä päivänä, sää oli melko talvinen. Lämpötila oli sekä yöllä että päivällä pakkasen puolella ja maassa oli jo vähän luntakin. Tutustuimme silloin lähiympäristöömme samoillen lähimetsissä ja näillä retkillä löysimme ensimmäiset kohmeiset suppilovahverot. Illalla sitten kiehautin suppilovahverot paistinpannulla ja huomenna pakastan ne.

WP_20141017_007.jpg

Aurinko paistoi syksyiseen metsään.

WP_20141017_001.jpg

Kuva-arvoitus: Montako suppilovahveroa kuvassa näkyy?

Kun tulin kotiin iltapäivällä, kotitonttu (Jarno) oli käynyt lakaisemassa savusaunan katon, jonne oli taas kasaantunut paksu kerros neulasia, vaikka siitä, kun lakaisin sen edellisen kerran, ei ollut kahtakaan kuukautta. Samainen kotitonttu oli kotiin tullessani puhdistamassa talomme katon vesikouruja, joissa oli melkoinen määrä puiden lehtiä ja neulasia.

WP_20141017_020.jpg

Räystäskourut puhdistuvat.

Torstai 16.10.2014

Tämän päivän Ilta-Sanomissa kerrottiin siitä, kuinka seitsemänkymmentä vuotta sitten, kun jatkosota päättyi, Suomi joutui 19.9.1944 solmitun Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti maksamaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia ja sen lisäksi Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle myös kaiken Suomessa olleen saksalaisen omaisuuden. Suomesta maksettiin Neuvostoliitolle siis kahden maan sotakorvauksia, sekä omia että Saksan. Suomessa asuvat saksalaiset ja unkarilaiset eristettiin ja he joutuivat internointileireille eri puolille Suomea. Myös saksalaisten miesten puolisot ja lapset joutuivat leireille vähän sen jälkeen, kun miehet olivat sinne joutuneet.

Vasta vuonna 2003 leireille joutuneille selvisi, että puolisoiden ja lasten joutuminen leirille oli Suomen valtion päätös eikä Neuvostoliiton vaatimus. Syynä oli se, että Suomen valtio oli etukäteen ilmoittanut, että saksalaisia on Suomessa yli 500 ja kun heitä löydettiin aluksi vain parisataa, niin jotta saataisiin täyteen ilmoitettu 500 hengen joukko, leireille siirrettiin myös puolisot ja lapset.

Ilta-Sanomissa Gunvor Brettschneider kertoo, kuinka hänen Sipoossa asuva perheensä, johon kuului suomalainen äiti, saksalainen puutarha-alan yrittäjä-isä ja kolme lasta, joutui leirille. Gunvor oli silloin kymmenvuotias ja perhe vietti leireillä yli puolitoista vuotta, ensin vuoden verran piikkilanka-aitojen takana Oitissa olevassa leirissä ja sen jälkeen puoli vuotta Knipnäsin mielisairaalan tiloissa Tammisaaressa. Perheeltä myös vietiin kaikki omaisuus: Sipoon Söderkullassa oleva koti, huonekalut, liinavaatteet, keittiöastiat, korut ja lelut, myös pankkitilit tyhjennettiin.

Elämä internointileirillä oli ankeaa, ruoka oli surkeaa, aseistetut vartijat vartioivat leiriä, radiota ei saanut kuunnella ja vain tiettyjä lehtiä sai lukea. Leirillä olijat pelkäsivät koko ajan, että heidät karkotetaan Neuvostoliittoon. Internointileirillä olijat kuulivat aikanaan radiosta, että heidät tultaisiin vapauttamaan ja maaliskuussa 1946 heidät vapautettiin. Vapautuksen jälkeen leirillä olleet joutuivat aloittamaan elämän tyhjästä, koska heiltä oli viety kaikki omaisuus.

Syyskuussa 2014 voimaan tulleen lain myötä jatkosodan jälkeen internoiduille siviilihenkilöille tuli mahdollisuus saada pientä korvausta. Noin 80 internoidusta lapsesta on elossa vielä noin 50. Heidän vanhempiaan ei enää tiettävästi ole elossa. Gunvor Brettschneider kertoi, että hän oli eilen saanut Valtiokonttorista tiedon, että hän saa korvausta 3 000 euroa.

Toimittaja Mikko Määttälä on kirjoittanut aiheesta kirjan Vihollisina vangitut (2011), joka täytynee jossain vaiheessa lainata kirjastosta.

Keskiviikko 15.10.2014

Eilisessä Uusimassa vertailtiin polttoaineen hintoja itäisen Uudenmaan huoltoasemilla. Juttu oli otsikoitu: ”Tankauspaikan valinnassa voi säästää pullakahvit”. Vertailun halvin 95E-polttoaine löytyi Lapinjärvelta Pukaron Paroni -asemalta ja kallein meidän naapuristamme Sipoonlahden Neste Oil -asemalta (1,629 euroa). Eroa litrahinnassa oli seitsemän senttiä eli 40 litran tankkauksessa eroa on 2,80 euroa, jolla saattaa juuri saada pullakahvit. Amerikassa polttoaineen hinta on laskenut. Tällä hetkellä polttoaine maksaa Floridassa noin 2,99 US dollaria gallonalta, mikä tarkoittaa noin 0,60 euron litrahintaa, aikamoinen ero hinnoissa.

Mustikan terveellisyydestä on puhuttu pitkään. Yllättäen myös Keravan Energia -yhtiöiden Välkky-asiakaslehdessä (syksy 2014) kirjoitettiin mustikka-supermarjasta. Lehdessä kerrottiin Bostonin yliopiston tutkijaryhmän havainneen, että mustikoita syöneet vanhat rotat olivat sekä terhakkaampia että fiksumpia kuin ilman mustikoita eläneet lajikumppaninsa. Tutkijat olivat kuulemma niin vakuuttuneita tutkimustuloksistaan, että he olivat alkaneet itsekin syödä mustikoita päivittäin. Mustikoissa on runsaasti tärkeitä rasvahappoja, kuituja, muita vaikuttavia aineita kuten flavonoideja ja tanniineja, rautaa, vitamiineja sekä monia muita ihmiselle tärkeitä aineita. Artikkelissa luetellaan erilaisia  sairauksia ja vaivoja, joihin mustikat tuovat apua. Mustikoita pitäisi syödä pari desilitraa päivässä. Valitettavasti vain viime kesän mustikkasato meidän lähimetsissä oli aivan olematon, mutta saahan niitä kaupasta. Kaksi desilitraa kerrallaan ei ole kovin paljon, mutta se tekee kuukaudessa kuusi litraa.

Seurakuntavaalit pidetään isänpäivänä 9.11., ja ennakkoäänestysaika on lokakuun lopussa, joten ehdin ennakkoäänestää ennen kuin matkustan Amerikkaan. Seurakuntavaalien vaalikone on juuri avattu ja kävin sieltä etsimässä itselleni ehdokasta vaaliin, koska en tunne ketään ehdokkaista henkilökohtaisesti. Vaalikone on hyvä keksintö, ja se helpottaa oman valinnan tekemistä. Nytkin vaalikoneen avulla löytyi hyvä ehdokas.

Koska Porvoon Taidetehtaan näyttelyt olivat jälleen vaihtuneet, kävimme Rianan päästyä koulusta katsomassa esillä olevia taideteoksia, jotka eivät erityisemmin puhutelleet, mutta hauskahan niitä oli katsella. Taidelainaamon puolella oli taas uusia kiinnostavia töitä, joista Riana jäljensi luonnosvihkoonsa pari, minkä jälkeen hän sitten maalasi kotona toisen niistä akryylimaaleilla. Hän myös halusi lähettää eräälle taidelainaamon taiteilijalle sähköpostiviestin ja kuvan mielestään parhaasta omasta maalauksestaan, jonka idea oli kopioitu tämän taiteilijan työstä. Riana kertoi viestissään, että hän pitää erityisesti tämän taiteilijan töistä. Taiteilija lähetti pikaisen vastauksen, jossa hän kiitti viestistä ja sanoi ilahtuneensa siitä kovasti. Hän myös kannusti Rianaa jatkamaan harrastusta.

Tiistai 14.10.2014

Eilen illalla katsoin Yle TV1:ltä Virpi Suutarin dokumenttielokuvan Eedenistä pohjoiseen. Dokumentti kertoo seitsemästä suomalaisesta pariskunnasta ja heidän elämästään ja suhteesta puutarhaansa. Dokumentti on kuvattu kahden kesän aikana, ja pariskunnat kertovat siinä parisuhteistaan ja puutarhanhoidostaan. Heidän puutarhansa ovat hyvin erilaisia, mutta niin ovat myös pariskunnat. Kaikille heille puutarha on kuitenkin tärkeä osa elämää ja hyvinvointia. Puutarhassa on kauneutta, sieltä saa satoa, siellä voi rauhoittua ja rentoutua tai möyriä aamusta myöhään yöhön. Siellä voi myös tehdä kokeiluja ja toteuttaa luovuuttaan. Yhdellä pariskunnalla on puutarhassaan kolmisenkymmentä erilaista oleskelupaikkaa, mutta he eivät ehdi viettää niissä aikaa, kun puutarhaa pitää koko ajan hoitaa ja rakentaa uusia oleskelupaikkoja. Ainoastaan kerran tämä pariskunta oli edellisenä kesänä ehtinyt grillata yhdellä näistä puutarhansa oleskelupaikoista. Erään pariskunnan vaimo kuolee dokumentin teon aikana ja hänen tuhkansa ripotellaan omaan puutarhaan. Elokuvassa on  rauhallinen ja miellyttävä tunnelma ja sen kuvaus on kaunista.

Löysin lehtipinosta heinäkuisen Helsingin Sanomat -lehden (22.7.), jonka kulttuuriosiossa oli kirjoitus Suomen vanhimmasta kaunokirjallisesta viikkolehdestä Nyyrikistä. Kirjoitus oli otsikoitu: ”Nyyrikki on tarjonnut romantiikkaa suomalaisille tsaarinajasta asti – jo 110 vuotta”. Nyyrikki-lehden näytenumero ilmestyi loppuvuodesta 1904 ja lehti ilmestyy edelleen, tilaajia on noin 2 000 ja lukijoita arvioidaan olevan jopa 10 000.

Nyyrikki ilmestyy kaksi kertaa kuussa ja siinä julkaistaan kotimaisia runoja, novelleja, pakinoita ja jatkokertomuksia. Aiheina ovat ihmissuhteet ja rakkaus. Aikanaan monet kirjailijat ovat aloittaneet kirjoittajauransa kirjoittamalla kertomuksia Nyyrikkiin. Tällaisia kirjaiijoita ovat muun muassa Uuno Kailas, Kalle Päätalo, Pentti Haanpää ja Timo K. Mukka.

Äiti on kertonut, että hänen nuoruudessaan heidänkin kotiinsa tilattiin Nyyrikki-lehti. Sitä lukivat innokkaimmin äitini, yksi hänen veljistään ja heidän äitinsä. Toisellekin isoäidilleni tuli Nyyrikki jossain vaiheessa ja minäkin muistan lukeneeni hänen lehtiään nuoruuessani.

Juuri hetki sitten sain paistetuksi kaksi pellillistä ruispatukoita. Kotona leivottu leipä tuoksuu mukavan kodikkaalta.

Maanantai 13.10.2014

Teimme Ritvan kanssa sauvakävelylenkin Roihuvuoren Japanilaistyyliseen puutarhaan. Puutarhan paikalle oli alun perin tarkoitus rakentaa silloiselle Neuvostoliiton johtajalle Mihail Gorbatšoville omistettu puisto, mutta kun puisto sen rakentamisen edetessä alkoi muistuttaa japanilaistyylistä puutarhaa ja kun Neuvostoliittokin hajosi projektin aikana ja Gorbatšov syrjäytettiin, puistosta tuli japanilaistyylinen. Se avattiin yleisölle vuonna 1998. Puisto on neliosainen ja sen osat on nimetty eläinten mukaan: Pienen sinisen lohikäärmeen puutarha, Punaisen fenix-linnun puutarha, Valkoisen tiikerin puutarha ja Mustan kilpikonnan puistometsä.

DSCN1441.JPG

Hanhet torkkuivat aamulla Herttoniemenrannassa.

Keväällä, kun kirsikkapuut kukkivat, puisto on todella kaunis, mutta niin se on myös syksyllä, kun puiden lehdet ovat saaneet ruskan värit. Puistossa on rauhoittava tunnelma, se on erittäin hyvin hoidettu ja aina siisti. Nytkin siellä oli puistotyöntekijä töissä puhaltamassa lehtipuhaltimella puista pudonneita lehtiä.

DSCN1453.JPG

Kirsikkapuiden syysväritys on kaunis.

Sauvakävelylenkin jälkeen kävimme juomassa Penan keittämät kahvit, minkä jälkeen ajoimme autolla Aino Acktén huvilalle Laajasalon Tullisaarenpuistoon katsomaan huvilaa ympäröivän puiston syysväritystä. Aino Acktén huvilan on suunnitellut arkkitehti Theodor Decker ja se on valmistunut vuonna 1877. Tunnettu suomalainen sopraano Aino Ackté osti huvilan kesäasunnokseen vuonna 1904 ja käytti sitä kuolemaansa saakka vuonna 1944.

DSCN1492.JPG

Aino Acktén huvila Laajasalon Tullisaarenpuistossa.

Aino Ackté esiintyi uransa aikana Pariisin Suuressa Oopperassa useiden vuosien ajan. Hän esiintyi myös Euroopan musiikkikeskuksissa Pariisissa, Lontoossa ja Saksassa sekä myös New Yorkin Metropolitan-oopperassa. Aino Ackté oli perustamassa Kotimaista Oopperaa, josta tuli myöhemmin Suomalainen Ooppera ja edelleen Suomen Kansallisooppera. Hän myös aloitti Savonlinnan Oopperajuhlat järjestämällä oopperanäytäntöjä Savonlinnassa kesäisin vuosina 1912 - 1916 ja 1930.

Sunnuntai 12.10.2014

DSC04243.JPG

Herttavuorenkilpipenkki on tänä syksynä poikkeuksellisen värikäs.

Sunnuntai kului ihan kotipuuhissa. Siivoilin kaappeja, täytin ristikoita, luin lukupiirin seuraavaa kirjaa Joanne Harrisin romaania Applesiinin tuoksu ja aina välillä katsoin vähän televisiota. Katsoin pitkästä aikaa Teemalta lännenelokuvan. Kauan sitten, kun olin nuori, länkkäreitä tuli televisiosta paljon useammin ja niitä tuli myös katsotuksi. John Fordin ohjaama elokuva Hyökkäys erämaassa vuodelta 1939 kertoo postivaunumatkasta, jossa sekalainen joukko ihmisiä matkustaa halki apassien maiden. Matkalle osallistuvat muun muassa kiero pankinjohtaja, viskikauppias, uhkapeluri, juoppo tohtori, raskaana oleva nainen ja kapakkatanssija sekä vankilasta paennut rikollinen. Apassit ovat suuren sotapäällikkönsä Geronimon johdolla sotapolulla eikä ole ollenkaan takeita siitä, pääsevätkö vankkurit perille. Matkan loppuvaiheessa intiaanit hyökkäävät vankkureiden kimppuun. Pelastuksen tuo armeijan joukko, joka viime hetkellä ratsastaa torvet soiden apuun.

Hyökkäys erämaassa -elokuvasta on sanottu, että sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä lännenelokuvista, koska lännenelokuvien arvostus nousi sen ansiosta. Elokuva vaikutti myös vahvasti pääroolissa Ringo Kidiä näytelleen John Waynen uran nousuun. Elokuva kuvattiin pääosin Monument Valleyssa, joka kuului navajointiaanien reservaattiin. Navajot myös osallistuivat elokuvan tekemiseen. Elokuvan ensi-ilta oli New Yorkissa ja se sai kriitikoilta kiittävät arvostelut. Kerrotaan, että Orson Welles katsoi Hyökkäys erämaassa -elokuvan yli 40 kertaa ennen kuin hän teki vuonna 1941 elokuvan Citizen Kane, joka on useissa eri äänestyksissä valittu maailman parhaaksi elokuvaksi.

Hyökkäys erämaassa on juoneltaan hieno länkkäri. Siinä jännitys tihenee koko ajan vankkurimatkan edetessä kohti määränpäätä, kunnes sitten matkan loppuvaiheessa intiaanit hyökkäävät. Elokuvan henkilöt ovat mielenkiintoisia ja näyttelijät taitavia. Elokuva päättyy onnellisesti ja siitä jäi hyvä mieli.

Sunnuntain Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Lauri Otonkoski kirjoitti arvioinnin Tapiola Sinfoniettan Beethoven-konsertista Tapiola-salissa perjantaina 10.10. Kyseessä oli vastaavanlainen konsertti, jonka ohjelmisto ja esiintyjät olivat samat kuin siinä konsertissa, jota olin kuuntelemassa lauantaina Sipoon kirkossa. Otonkoski oli otsikoinut arvostelunsa: "Kohtalosinfonia formulan kyydissä". Hänen mielestään Janne Nisonen, joka "liidasi teoksen konserttimestarin paikalta", piti aivan hirvittävää kiirettä sinfonian nopeissa osissa. Réka Szilvay oli Otonkosken mielestä valloittavan keskittynyt ja määrätietoinen solisti.

DSC04242.JPG

Herttavuorenkilven värikäs lehti.

Lauantai 11.10.2014

Kävin äidin kanssa Järvenpäässä Villa Cooperissa, jossa on Järvenpään Käsintekijöiden myyntinäyttely. Villa Cooperin huvilan on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck, joka on suunnitellut myös Sibeliuksen kodin Ainolan. Villa Cooper ja Ainola valmistuivat molemmat vuonna 1904. Villa Cooperin rakennuttivat Sigrid ja Gösta Enckell ja se rakennettiin Tuusulanjärven rannalle. Gösta Enckell oli lääketieteen tohtori ja taidemaalari.

DSCN1431.JPG

Lars Sonckin suunnittelema Villa Cooper Järvenpäässä.

Enckellit myivät huvilarakennuksen Järvenpään kartanon omistajalle Bjarne Westermarckille, joka siirrätti huvilarakennuksen nykyiselle paikalleen Järvenpään Myllytielle kartanon työntekijöiden ruokala- ja asuntolarakennukseksi. 1920-luvulla Westermarckin liiketoimet kaatuivat ja huvilarakennus päätyi Järvenpään kartanon maille mattotehtaan perustaneen insinööri Edvard Cooperin ja hänen vaimonsa Agnetan omistukseen. Edvard ja Agneta Cooper asuivat huvilassa kuolemaansa asti. Edvard Cooper kuoli vuonna 1966 ja hänen parikymmentä vuotta nuorempi vaimonsa vuonna 2004.

Villa Cooper on viehättävä huvila, jonka lattiat narisevat kodikkaasti. Huvila on sekä museo että myymälä, ja molemmat osat toimivat hyvin yhdessä. Järvenpään Käsintekijöiden tuotteet on laitettu kauniisti esille. Näytteillä on monenlaisia, erilaisilla tekniikoilla tehtyjä käsitöitä villasukista keramiikkaveistoksiin. Ostin luonnonmateriaaleista tehdyn kranssin ulko-oveemme ja äiti osti käsintehtyjä onnittelukortteja.

DSCN1436.JPG

Ulko-ovessamme on nyt uusi ovikranssi.

Illalla menin kuuntelemaan, kun Sipoon kirkossa soitettiin Beethovenia parin miljoonan euron viululla. Kirkossa konsertoi Tapiola Sinfonietta, jonka noin neljänkymmenen soittajan orkesteria ”johti viulunsa varresta käsin Janne Nisonen, joka opiskelee parhaillaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemiassa”. Illan solistina esiintyi viulisti Réka Szilvay, joka soitti legendaarisella Stradivarius-viululla Beethovenin Viulukonserton. Muut 3 x Beethoven -konsertissa esitetyt sävellykset olivat Coriolan-alkusoitto ja Sinfonia nro 5 c-molli, joka tunnetaan Kohtalosinfonian nimellä. Janne Nisonen, joka asuu Sipoon Jokipuistossa, halusi järjestää konsertin kotipitäjässään, ja Sipoon Sanomat -lehdessä 9.10. hän toteaa, että ”luvassa on niin upeaa Beethovenia, ettei ole tässä pitäjässä ennen kuultu!” Nisonen myös kehui Sipoon kirkon akustiikkaa.

Beethoven-konsertti oli tosi hieno, Beethovenin musiikki on kaunista, orkesteri soitti taidokkaasti ja Réka Szilvay, joka on yksi Suomen arvostetuimmista viulisteista, oli huikean taitava. Harvoin täällä kotikulmilla kuulee näin upeaa musiikkia, vaikka täällä onkin melko runsaasti kulttuuritarjontaa. Kirkon penkit tosin eivät mitenkään edistäneet kulttuurinautintoa, sen verran epämukavaa niissä oli istua kahden tunnin ajan. Mistäköhän johtuu, että kirkon penkissä istuminen ei saa olla miellyttävää, vaan sen pitää tuntua lähes rangaistukselta.

Perjantai 10.10.2014

DSC04235.JPG

Kotipihan väriläiskä; kaunis mutta myrkyllinen kärpässieni.

Tänään vietetään paitsi Aleksis Kiven syntymäpäivää, myös suomalaisen kirjallisuuden päivää. Tänään on kulunut 180 vuotta kirjailija Aleksis Kiven syntymästä. Sää oli sateinen mutta lämmin. Äiti ja isä tulivat lounaalle ja Jarkko ja Jarnokin ehtivät piipahtaa lounaalle ja tapaamaan isovanhempiaan.

Illansuussa katsoin TVkaistalta amerikkalaisen elokuvan Black Swan vuodelta 2010. Olen nähnyt elokuvan aikaisemminkin, mutta se ansaitsi kyllä tulla katsotuksi uudelleen. Elokuva on luokitelu psykologiseksi jännityselokuvaksi, ja paikoin se onkin hyvin jännittävä. Elokuvassa tapahtuu myös outoja, selittämättömiä asioita. Pääosan esittäjä Natalie Portman voitti naispääosan Oscarin elokuvan tähtiballerinan roolista.

Black Swan -elokuva kertoo balettiryhmästä, joka valmistelee Joutsenlampi-balettia. Baletin ohjaaja on päättänyt valita esitykseen uuden päätanssijan esittämään valkoisen ja mustan joutsenen osan. Entinen päätanssija on siirretty eläkkeelle ja uudeksi päätanssijaksi pääsystä kilpailee moni tanssija. Elokuva kertoo Ninasta, jonka ohjaaja valitsee esittämään baletin pääroolia.

En tiedä, kuinka hyvin elokuva kuvaa todellista baletin sisäistä maailmaa, todennäköisesti ei kovinkaan todenmukaisesti. Kuitenkin elokuvan tarina balettimaailman kovuudesta, kilpailusta ja kateudesta on uskottava. Kansallisbaletin balettitanssija Minna Tervamäki arvioi Iltalehden tekemässä haastattelussa elokuvan antavan baletin maailmasta kliseisen, synkän ja sekopäisen kuvan, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa. Tervamäen mukaan Natalie Portman kuitenkin onnistuu hyvin roolisuorituksessaan balettitanssijana.

Torstai 9.10.2014

Aamulla oli runsaasti luettavaa, kun torstaisin meille tulee Helsingin Sanomien ja Uusimaan lisäksi myös kerran viikossa ilmestyvä Sipoon Sanomat, meidän oma paikallislehtemme, jossa kerrotaan paikallisista asioista. Sipoon Sanomissa oli tehty kysely siitä, onko vanhusten hyvä asua Sipoossa. Vastaajista 78 prosenttia oli sitä mieltä, että täällä on vanhusten hyvä asua ja 22 prosenttia sitä mieltä, että ei ole hyvä asua. Kysymys liittyi varmaankin tällä viikolla vietettävään vanhustenviikkoon. Meidän tulevien vanhusten on siis hyvä asua täällä Sipoon perukoilla.

Sipoon Sanomissa käsiteltiin myös tekeillä olevaa kuntauudistusta. Artikkelissa ”Sipoo taitaa olla Suomen tavoitelluin kumppani” pohdittiin eri kuntavaihtoehtoja, joita Sipoossa mietitään. Helsinki havittelee metropolihallintoa, johon Sipookin tulisi kuulumaan, yksi vaihtoehto on Porvoon, Sipoon ja lähikuntien liittouma, on myös mietitty Sipoon yhdistämistä keskisen Uudenmaan kuntien, muun muassa Järvenpään, Keravan, Tuusulan, Mäntsälän ja Pornaisten kanssa. Myös Sipoon jakaminen osiin on ollut esillä. Sipoon kunnan johto haluaa Sipoon pysyvän itsenäisenä kunta, mikä ei ilmeisesti kuitenkaan tule kysymykseen, koska Sipoo ei tällä hetkellä täytä 20 000 asukkaan minimiväestövaatimusta.

Päivällä ajelin Kirstin luokse, joimme siellä teetä ja lähdimme kävelemään Didrichsenin taidemuseoon katsomaan Edvard Munch – Elämän tanssi -näyttelyä. Sää oli kauniin syksyinen ja raikas. Didrichsenin taidemuseo on peruskorjattu ja myös sen veistospuisto on uudistunut peruskorjauksen myötä. Taidemaalari Edvard Munchin näyttely oli kiinnostava katsaus norjalaistaiteilijan töihin. Edvard Munch syntyi vuonna 1863 eli samana vuonna kuin suomalainen taidemaalari Eero Järnefelt ja kaksi vuotta aikaisemmin kuin suomalaiset taidemaalarit Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela. Munch ystävystyi erityisesti Gallen-Kallelan kanssa. Munchin kuuluisin maalaus Huuto ei ollut näyttelyssä, mutta siitä oli esillä grafiikkatyöversio. Näyttelyn jälkeen kävelimme Kirstille ja Kirsti laittoi meille maukasta kanapastaa.

DSCN1420.JPG

Ihastelimme joutsenia matkalla Didrichsenin taidemuseoon.

DSCN1424[1].JPG

Jenni Tieahon taideteos Tuuliajolla vuodelta 2013 Didrichsenin veistospuistossa.

Jarno tuli meille ja teki illalliseksi perunamuusia, jauhelihakastiketta ja salaattia. Ruoka oli hyvänmakuista ja keittiö oli ruoanlaiton jäljiltä siisti, joten apukokkia ei tarvittu ollenkaan.

Keskiviikko 8.10.2014

Viime yön alin lämpötila oli ollut kuusi astetta ja eilisen päivälämpötila ylimmillään kymmenen astetta. Aamulla sää oli pilvinen ja tuulinen. Päivä alkoi tänään kovin eri tavalla kuin normaalisti, kun ei tullut kahvi eikä lehti sänkyyn, vaan lehti piti hakea postilaatikosta ja kahvi valmistaa itse. Postilaatikolle on sen verran matkaa, että lehdenhakua varten piti pukeutua kunnolla. Aamulla oli pimeää, joten otsalamppu oli tarpeen. Helsingin Sanomat voisi lukea tabletiltakin, mutta kun on tottunut lukemaan oikeata lehteä aamulla, niin siitä tavasta on vaikea luopua. Floridassa sitten luen tabletti-Hesaria.

Iltapäivän vietin Rianan kanssa. Aluksi Riana teki ison määrän matematiikan kotitehtäviä ja sen jälkeen hän jatkoi viime viikolla aloitetun taulun maalaamista ja maalasi lisäksi yhden pikkutaulun. Hän myös kannusti minuakin aloittamaan maalausharrastuksen ja totesi, että mahdollisesti olen tuhannen vuoden kuluttua hyvinkin kuuluisia maalari ja maalaukseni maksavat paljon. Täytynee harkita asiaa, äkkiähän se tuhat vuotta kuluu.

Jos ei tullut aamulla kahvia ja lehteä sänkyyn, niin ei ollut illallakaan kukaan laittamassa illallista. Tyydyin siis ”otetaan mitä kaapista löytyy” -illalliseen. Huomenna voisi sitten hakea kaupasta maksalaatikkoa.

Tiistai 7.10.2014

Vein Antin lentokentälle, josta Finnairin lento New Yorkiin lähti iltapäivällä. New Yorkista matka jatkuu JetBluen lennolla Palm Beachin lentokentälle West Palm Beachiin. Sieltä Matti ja Kaija ovat luvanneet hakea Antin. Kaikkiaan matkaan kotiovelta toiselle kotiovelle menee aikaa noin kahdeksantoista tuntia. Muutos säätilassakin on melkoinen, vaikka täällä Suomessa ei vielä olekaan kovin kylmä. Floridassa päivälämpötila on noin kolmekymmentä astetta ja yölämpötilakin paljon yli kaksikymmentä astetta. Ukkosmyrskyjä on sääennusteen mukaan odotettavissa lähipäivinä Floridassa.

Sipoon Söderkullan vesitornista on löydetty bakteereja ja kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä ja lasten on vietävä huomenna omat vesipullot kouluun. Kaikki juomavesi on myyty loppuun sekä K-supermarketista että S-marketista. Onneksi ongelma ei koske meitä, kun me otamme veden omasta porakaivosta.

Illalla rupesin katsomaan TV2:lta ohjelmaa A2: Teema. Kaksi tuntia suoraa puhetta koulukiusaamisesta. Ohjelmassa esiintyi sekä koulukiusaajia että -kiusattuja, opettajia ja vanhempia sekä koululaisia ja opiskelijoita. Ohjelmassa keskusteltiin siitä, miten koulukiusaamiselle saataisiin nollatoleranssi, kenelle koulukiusaamiseen puuttuminen kuuluu ja myös siitä, miten koulukiusaamisella voi olla järkyttäviä seurauksia. Jotkut kiusatut kärsivät siitä vuosikausia eivätkä kaikki pääse siitä irti koskaan. Usein koulukiusaajat katuvat myöhemmin tekojaan ja ohjelmassa haastatellut entiset koulukiusaajat kertoivatkin pyytäneensä myöhemmin anteeksi kiusaamiltaan henkilöiltä. Muistelin samalla omaa kouluaikaani. En muista, että kansa- tai oppikouluaikanani olisi ollut ketään, jota olisi kiusattu tavanomaista lasten välistä nahistelua lukuunottamatta. Itse koin kouluajan mukavana ja turvallisena, ellei lasketa mukaan isoaveljeäni Anttia, joka toisinaan höykytti minua todenteolla.

Maanantai 6.10.2014

Ostin lauantaina Järvenpään yhteiskoulun ja lukion senioreiden symposiumin yhteydessä Järvenpää-Seuran myyntipisteestä uusimman Silkkiuikku-lehden, jota olen nyt lueskellut. Silkkiuikku on Järvenpään kotiseutujulkaisu, joka on saanut nimensä Järvenpään nimikkolinnun silkkiuikun mukaan. Lehden nimi valittiin kunnianosoituksena Eero Järnefeltin elämäntyölle. Eero Järnefeltin lempilintu oli silkkiuikku, jota näkee monissa hänen maalauksissaan. Järvenpää-seura -kotiseutuyhdistys on perustettu vuonna 1965, ja sen tavoitteena on kehittää kotiseutua, parantaa elinympäristöä ja lisätä asukkaiden viihtyisyyttä, lisätä tietoa kotiseudusta sekä vaalia ja edistää kotiseudun kulttuuria. Uusimmassa Silkkiuikku-julkaisussa käsitellään järvenpääläisten vähittäiskauppojen ja palveluyritysten historiaa.

DSC04234.JPG

Silkkiuikku-julkaisun 1/2014 kansilehti.

Järvenpää oli Tuusulan kunnan kylä vuoteen 1951, jolloin siitä tuli itsenäinen kauppala. Kaupunki Järvenpäästä tuli vuonna 1967. Tällä hetkellä Järvenpäässä on asukkaita noin 40 000. Järvenpää sijaitsee vuonna 1862 valmistuneen Helsinki - Hämeenlinna -rautatien varrella ja Järvenpään rautatieasema on yksi sen alkuperäisistä asemista. Järvenpään asemarakennus valmistui jo vuonna 1958. Rautatien ansiosta Järvenpäästä on hyvät yhteydet Helsinkiin. Tämä vaikutti aikanaan siihen, että Tuusulanjärven ympärille syntyi taiteilijayhteisö 1900-luvun alussa.

Vaikka en olekaan koskaan asunut Järvenpäässä, olen käynyt siellä koulua, sekä kansa- että oppikoulun. Siksi Järvenpää edelleenkin on minusta kiinnostava kaupunki. Lisäksi Järvenpään kulttuuritarjonta on aktiivista ja monipuolista.

Sunnuntai 5.10.2014

Aamulla otin pärekorin käsivarrelle ja lähdin lähimetsään hakemaan suppilovahveroita lounaaksi. Suuri hanhiparvi ilahdutti ylilennolla, kun olin metsässä ja suppilovahveroitakin löytyi mukavasti. Kosteassa syksyisessä metsässä oli mukava kävellä, kun hirvikärpäsetkään eivät häirinneet.

DSCN1413.JPG

Suppilovahveroiden etsiminen ruskeiden koivunlehtien seasta on kiinnostavaa.

Nyt kun linnut muuttavat talveksi etelään, aloimme jo ajatella ensi kevään lintujen muuttoa takaisin pohjoiseen. Varasimme Maatsalulahdelta Haeskan kylästä hotellihuoneen muutamaksi päiväksi toukokuussa. Haeskan kylässä on avattu entinen ritarikartano lintuhotelliksi, ja sinne ajattelimme mennä lintujen kevätmuuttoa katsomaan. Paikasta oli ilmoitus BirdLife Suomen tiedotuslehdessä Tiirassa.

Päivällä katsoimme MTV3:lta Koko Suomi leipoo -ohjelman uusintalähetyksen, kun se oli jäänyt katsomatta. Kisassa kilpailijat tekivät muun muassa uudenlaisen version mustikkapiirakasta. Yllättävää oli, että kaikki kilpailijat eivät tienneet, mikä on mustikkapiirakka, vaan jotkut tekivät mustikkakakkuja. Tämän tuomarit myös ottivat arvioinneissaan huomioon ja antoivat mustikkakakuista vähemmän pisteitä kuin aidoista piirakoista. Iltapäiväkahvin kanssa otimme pakastimesta pullapohjaan leivottua mustikkapiirakkaa. Minusta pullapohjassa mustikan maku tulee parhaiten esiin, vaikka ei sillä olisikaan pärjännyt kisassa, jossa piti tehdä jollain tavalla modernisoitu mustikkapiirakka.

Lauantai 4.10.2014

Aamupäivällä ajoin Järvenpäähän ja osallistuin ensimmäistä kertaa Järvenpään yhteiskoulun ja lukion senioreiden vuosikokoukseen ja sen jälkeen pidettyyn symposiumiin Järvenpään Lukiossa. Vuosikokouksessa oli paikalla noin viidentoista hengen vakioporukka ja siinä joukossa taisin olla toiseksi nuorin yhdistyksen puheenjohtajan jälkeen. Vuosikokouksessa todettiin, että yhdistyksen hallitukseen haluttaisiin uutta verta ja eräs kokouksen osanottaja ehdotti minua uudeksi hallituksen jäseneksi, ja kun en nähnyt syytä kieltäytyä, suostuin ehdotukseen.

Vuosikokouksen jälkeen alkoi Järvenpään yhteiskoulun ja lukion senioreiden jokavuotinen symposium, jonka teemana oli tänä vuonna "Joonas Kokkonen - Kokkoset Yhteiskoulun opettajina”. Tilaisuuden aluksi Järvenpään lukion opiskelija Miikka Kovalainen soitti flyygelillä Frederick Chopinin kaksi preludia. Musiikkiesityksen jälkeen säveltäjä Joonas Kokkosen veljenpoika Sampsa Kokkonen kertoi Joonas Kokkosen ja hänen neljän veljensä lapsuudesta ja nuoruudesta sekä poikien vanhemmista kauppias Heikki Kokkosesta ja hänen vaimostaan Maria Kokkosesta. Perhe asui Pielaveden Lampaanjärven kylässä, josta he muuttivat Iisalmeen. Heidän nuorin poikansa, tuleva säveltäjä Joonas Kokkonen syntyi Iisalmessa vuonna 1921. Kun Joonas oli viisivuotias, perhe muutti Järvenpäähän, jonne Joonas Kokkonen myöhemmin rakennutti Alvar Aallon suunnitteleman talon Villa Kokkosen. Joonas Kokkonen asui Villa Kokkosessa vuodesta 1969 kuolemaansa, vuoteen 1996 asti. Seuraavaksi Joonas Kokkosen poika Jarmo Kokkonen kertoi ”Serkusten elämää isien varjossa” -esityksessään muistojaan isovanhemmistaan ja yhteisistä hetkistä serkkujensa kanssa.

Joonas Kokkosen veljistä kaksi, Heimo ja Veijo sekä heidän vaimonsa olivat Järvenpään Yhteiskoulussa opettajina. Heimo Kokkonen opetti matematiikkaa ja Veijo Kokkonen voimistelua. Koska Veijo Kokkonen ei ollut kovin innostunut opettamisesta vaan touhusi mieluummin vanhempiensa kaupassa Järvenpään Kauppa Oy:ssä, Joonas joutui aina välillä tuuraamaan veljeään voimistelunopettajana vaikka oli itsekin silloin vasta koululainen. Joonas Kokkosen Ilmari-veli oli kansakoulunopettaja, Vilho-veli oli ekonomi ja toimi liike-elämän palveluksessa.

Kahvin jälkeen ohjelmassa oli vielä Villa Kokkosen nykyisen isäntäväen Elina Viitailan ja Antti A. Pesosen esitys ”Taiteilijakoti Villa Kokkonen - Joonas Kokkosen ja Alvar Aallon upea perintö Tuusulanjärven rannalla”. Esityksessä Antti kertoi värikkääseen tyyliinsä hänen ja Elinan kuusivuotisesta urakasta, jonka aikana he ovat tehneet Villa Kokkosesta ja sen ympäristöstä viehättävän ja mielenkiintoisen vierailukohteen. Elinan säestyksellä Antti lauloi Paavon virren Joonas Kokkosen oopperasta ”Viimeiset kiusaukset” ja kaksi muuta laulua.

Symposiumin päätteeksi näimme vielä muutamia valokuvia ”Kokkoset Järvenpäässä” -esityksessä. Symposium oli mielenkiintoinen ja sen ohjelma oli monipuolinen. Ennen symposiumin alkua olin tunnistanut osallistujien joukosta yhden entisen luokkakaverini, joka puolestaan tiesi meitä luokkakavereita olevan tilaisuudessa kolme muutakin. Oli ihan hauska tavata neljänkymmenenviiden vuoden jälkeen. Ryhdyimme myös suunnittelemaan luokkatapaamista vuoden kuluttua pidettävän symposiumin yhteyteen.

Perjantai 3.10.2014

Päivä oli melko lämmin ja sää oli mukava, vaikka aurinko paistoikin vain vähän aikaa. Meillä oli erityinen jätepäivä tänään. Saimme kokoon peräkärryllisen kaatopaikkakamaa, jonka Antti kuskasi Mömossenin pienjäteasemalle, ja sillä aikaa minä tein lounaan jääkaapista löytyneistä ruoan tähteistä.

Päivän merkittäviin tapahtumiin kuului se, kun pitkään tyhjänä olleen naapuritalon pihalta kuului ääniä, ja tutustumiskäynti sinne paljasti, että naapuritalo oli saanut uudet omistajat. Viimeiset vuodet Ympäristöministeriö on omistanut paikan, kun sen omistaja kuoli eikä hänellä ollut perillisiä. Ympäristöministeriö oli tehnyt vaihtokaupan talon uusien omistajien kanssa ja saanut heiltä metsäpalstan Sipoonkorven läheisyydestä.

Päiväkahville saatiin vieras, ja paistoin lettuja kahvin seuraksi. Sitten vain siivoilin keittiön kaappeja, joista suurin osa on nyt käyty läpi. Meillä on tähän asti ollut keittiön kaapeissa hyllypaperit, jotka olen vaihtanut muutaman vuoden välein. Ilmeisesti juuri kukaan ei enää käytä hyllypapereita, kun niitä ei kerran löydy kaupoista. Itiksen Olssonilla niitä kuulemma olisi, mutta nyt niitä ei kaappeihin laitettu. Ensi syksyyn mennessä on varmaan selvinnyt, onko meillä jo totuttu hyllypaperittomuuteen.

Illalla MTV3:lta tuli jo pitkään etukäteen mainostettu uusi suora talkshow Posse. Ohjelma oli pääosin lapsellista pelleilyä ja siinä riehuttiin aivan päättömästi. Haastatteluista saattoi löytää hivenen järkeäkin. Minusta tuntui, että ohjelman tekijöillä kyllä oli hauskaa, mutta se hauskuus ei välittynyt meille asti.

Torstai 2.10.2014

DSC04232.JPG

Syksyn sää jatkuu kauniina ja pihalla on mukava puuhailla.

Keskiviikko 1.10.2014

Rianalla on keskiviikkoisin lyhyt koulupäivä. Hain hänet koulusta varttia vaille kahdeltatoista, minkä jälkeen kävimme hoitamassa asioita Porvoossa. Kävimme muun muassa vaihdattamassa lamput autoni ajovaloihin, koska toinen niistä oli pimentynyt ja kirjakaupassa, josta ostimme matkalukemista Antille ja ensi vuoden kalenterit Rianalle ja minulle. Kävimme myös Hesburgerilla, koska en ollut vielä syönyt lounasta. Hesburgerilla oli tiskin takana nuori nainen, joka oli erittäin hyvä asiakaspalvelija ja nautti selvästi työstään. Tulee ihan hyvä mieli, kun tapaa tuollaisia ihmisiä asiakaspalvelutehtävissä. Pekonihampurilainen maistuu harvoin nautittuna hyvältä. Silloin kun Tanja oli Suomessa viiden kuukauden ajan ja työskenteli Porvoon Hesburgerilla, siellä tuli käydyksi useamminkin.

Kun olimme hoitaneet asiat, Riana halusi maalata. Pyysin häntä vaihtamaan kouluvaatteet kotivaatteisiin, jotta ne eivät sotkeentuisi maalatessa. Riana pysyi ihan siistinä maalauksen ajan, mutta minä apurin roolissa sotkin itseni ihan kunnolla. Riana merkitsi uuteen ensi vuoden kalenteriinsa tärkeitä syntymäpäiviä ja ennen kotiin lähtöäni hän ehti vielä tehdä matematiikan tehtävät, joita olikin tällä kertaa peräti kaksi sivua.

Illalla katsoimme MTV3:lta ohjelman Hansin matkassa, jonka tämän päivän jaksossa kokki Hans Välimäki matkusti Ranskan Rivieralle taidemaalari Johanna Oraksen vieraaksi. Hansin matkassa -ohjelma on matkailusta ja ruoasta kiinnostuneille katsojille mukava yhdistelmä näitä molempia.