Vuoden 1918 sisällissodasta Suomessa on tänä vuonna kulunut sata vuotta. Aiheesta on julkaistu useita kirjoja, sekä faktaa että fiktiota ja lisäksi aihetta on käsitelty muun muassa oopperan ja teatterin sekä musiikin keinoin.

 

Sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä. Sota alkoi 27. tammikuuta ja päättyi 15. toukokuuta. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen Punainen Kaarti eli punaiset. Neuvosto-Venäjä tuli punaisia ja Saksan keisarikunta valkoisia. (Wikipedia)

 

P1160479.JPG

 

Anneli Kannon Veriruusut (2008, 427 sivua) kertoo valkeakoskelaisen ja tamperelaisen naiskaartin synnystä, toiminnasta ja lopusta vuoden 1918 sisällissodassa. Erityisesti kirjan tarina kerrotaan kolmen nuoren punakaartiin värväytyvän naisen, Sigridin, Martan ja Lempin, ja heidän lähipiirinsä näkökulmasta. Kirja jakautuu kolmeen osaan; Valkeakoski, Tampere ja Lahti.

 

Sigrid on viisitoistavuotias valkeakoskelainen. Hän on käynyt kansakoulun ja rippikoulun, ja hänen on aika ruveta ansaitsemaan rahaa. Hän pääsee aputytöksi paikalliseen paperitehtaaseen, jossa hän ystävystyy Martan kanssa. Martta on kahdeksantoistavuotias ja hänellä on jo sulhanen ja häätkin suunnitelmissa. Martta saa tehtäväkseen opettaa Sigridille työt ja katsoa, että Sigrid pärjää. Helmikuun 1918 alussa paperitehdas suljetaan ja Sigrid lähtee Martan mukana vallankumouskomitean iltamiin työväen talolle. Siellä agiaattori kannustaa naisia mukaan luokkataisteluun ja Koskille perustetaan naiskaarti, johon Martta ja Sigridkin liittyvät. Kaartiin liittyneet naiset pukevat ylleen sotilaspuvun ja saavat kiväärin. Sigrid ja Martta käyvät Fotografiatelier Ferd. Sulinin liikkeessä valokuvauttamassa itsensä asepuvuissaan. Punakaartilaisille luvataan viidentoista markan päiväpalkka ja kaartilaisten perheet saavat käydä hakemassa ruokaa kaartin keittiöltä.

 

Lempi on parikymppinen Keski-Pälän talon piika. Kun hän saa tarpeekseen talon isännästä Hermannista, hän päättää lähteä Tampereelle ja kävelee sinne Teiskosta asti. Tampereella hän suuntaa kohti koskea ja Finlaysonin tehtaanporttia, jonne hän saapuu aamuneljältä. Kun tehtaan väki tulee töihin, Lempi kysyy töitä insinööriltä, joka palkkaa hänet pumpulienkeliksi Finlaysonille. Tammikuisena sunnuntaiyönä Helsingin Siltasaaressa nostettaan työväentalon graniittitorniin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi, ja seuraavana päivänä alkaa Tampereellakin vallankumous ja yleislakko. Työt tehtaalla loppuvat. Lempi kirjoittaa nimensä punakaartin listaan ja saa jäsenkirjan ja lupauksen kahdeksan markan päiväpalkasta.

 

Veriruusujen näkökulma on sisällissodassa punaisten puolella taistelleiden naisten. Kanto kuvaa näitä nuoria naisia, heidän perheitään ja työolojaan ja sitä, kuinka he liittyvät kaarteihin vähän ikään kuin vahingossa ja hetken innostuksessa ja joukkohuumassa ja kuinka sitten yhtäkkiä ollaankin sodassa, johon ei ole saatu minkäänlaista koulutusta eikä ole ehditty valmistautuakaan. Vähän kerrassaan usko voittoon murenee ja näistä naisista tulee sodan uhreja. Hävinneiden osa on kova.

 

Anneli Kanto toteaa Veriruusut-romaaninsa lopun kiitoksissa, että ”Vaikka tarinan monet tapahtumat ja henkilöt ovat todellisia, vielä useammat eivät ole. Historiallinen kehys on dokumentaarinen, mutta romaanihenkilöt elävät omaa elämäänsä. Esimerkiksi Valkeakosken naiskaartilaisten viimeisen yön tapahtumista ladosta on kahdenlaista tietoa. Toiset kertomukset puhuvat raiskauksista, toiset vakuuttavat, että niin ei tapahtunut.

 

P1160477.JPG

 

Anneli Kannon Lahtarit (2017, 389 sivua) on valkoisten näkökulmasta kerrottu tarina ilmajokelaisista pojista ja miehistä, jotka osallistuvat valkoisten sotaretkeen Vaasasta Viipuriin. Lahtarit-romaanissa on useita kertojia, ja nämä kuvitteelliset henkilöt kertovat tämän tarinan sotaretkestä. Kertojina ovat muun muassa lakitieteen ylioppilas ja jääkäri Elias Ylivalli, hyvin pienen talon poika ja suojeluskuntalainen Arvo Sippola, ilmajokelainen pienen talon poika ja suojeluskuntalainen Hermanni Larva-Kokko, opettaja ja suojeluskuntalainen Frans Ketoluoma, kellosepän tytär ja kansanopistolainen Helena Malmberg, ison talon poika, körtti ja Helenan sulhanen Samuli Kytömaa, tamperelainen ylioppilas Nils Friis sekä medisiinari ja rintamalääkäri Ilmari Ikola.

 

Anneli Kanto kertoo, että hän tunnisti Tampere 1918 -näyttelyssä paappansa Jaakko Kannon Ilmajoen suojeluskuntalaisten ryhmäkuvasta, joka on otettu Aleksanterin kirkon portailla Tampereen valtauksen jälkeen. Tästä kuvasta Anneli Kanto sai innoituksen kirjoittaa Lahtarit-romaanin. Kirjan kuvaus lakitieteen ylioppilas Elias Ylivallin sodasta kertoo mielestäni selkeästi sisällissodan koko kaaren.

 

Katkelmia lakitieteen ylioppilas Elias Ylivallin sodasta:

Olen jättänyt kaiken taakseni ja luopunut entisestä elämästäni. Jätin juristiikanopinnot, toverit, kaiken kevyen ja hauskan. Hylkäsin vanhempani. … Melkein päivälleen kaksi vuotta sitten hiihdin Merenkurkun yli peläten eksyväni ja kuolevani. … Lähdin Saksaan täynnä intoa, toimintatarmoa ja isänmaanrakkautta. Mitä Saksa minulle teki? Höykytti, juoksutti, nöyryytti. Lähetti tykinruuaksi rintamalle. ... Teki Saksa muutakin. Se kasvatti meistä sotilaita. …

 

Luulin tulevani Suomeen ajamaan ryssiä pois maasta, mutta täällä onkin punikit ryhtyneet veljeilemään ryssien kanssa. … On lähdettävä ryssää ja punikkia vastaan, ja niistä punikit ovat pahempia, koska ne ovat maanpettureita. Vankeja ei oteta. Henki pois armotta, se on sodan laki. …

 

Vilppulan ja Länkipohjan taistelut avasivat tien Tampereelle. Sinne me suuntaamme, punaisen terrorivallan ytimeen. … Ylipäällikön käskyn mukaan meidän olisi pitänyt vallata Tampere jo kaksi päivää sitten, mutta vihollisen asemat harjulla ovat vahvat ja olemme juuttuneet harjun alle Messukylään. … Kaupungin valloittaminen kesti kolme päivää. Huhtikuun kolmantena päivänä hyökkäsimme. Neljäntenä pääsimme keskikaupungille, viidentenä päivänä kaupungintalo antautui. Se oli taistelun päätepiste. … Kannattiko tämän kaupungin ja näiden ihmisten vuoksi uhrata isänmaan parhaita voimia? … Vangiksi jäi yli kymmenen tuhatta punikkia. …

 

Tämä on hirvittävä tehtävä. Minun on pakko tehdä se. Vaihtoehtoja ei ole. Minä pystyn tähän, minun on pakko. Valkoisen armeijan kunniaa ei saa häpäistä. Ei voi häpäistä. … Jonossa on vangiksi jääneitä punikkeja, muutama mies ja parikymmentä naissotilasta kuuluisasta ja pahamaineisesta Valkeakosken naispataljoonasta. He murhasivat viattomia Valkeakosken tehtaan virkamiehiä Metsäkansassa. Jo sen vuoksi he ansaitsevat kuoleman. Mutta se ei ole teloittamisen syy. Ei juuri nyt. Heidät ammutaan suuremman edun vuoksi. Ketään ei saa jättää kertomaan siitä häpeästä, mikä ladossa tapahtui viime yönä. Valkoiset sotilaat käyttäytyivät raakalaismaisesti. Naisten raastaminen ja häpäiseminen ei ole hyväksyttävää. Siitä ei saa jäädä jälkiä, jotka pilaisivat armeijamme maineen. Kun ei ole todistajia, mitään ei ole tapahtunut. … Teloituksen jälkeen täytimme haudan ja asettelimme turpeet sen päälle. Olisi pitänyt lausua rukous tai tehdä asento, mutta en saanut sanotuksi mitään, lähdin vain marssimaan ja miehet seurasivat. …

 

Katselen pistoolia sylissäni. Se on kulkenut uskollisesti mukanani koko pitkän sotaretken Suomesta Saksaan, Kuurinmaalle, takaisin Suomeen ja Suomen halki. Se on toveri, joka ei petä. Voitonparaatimme oli eilen. Saksalaiset pitivät omansa jo huhtikuussa. … Minut ylennettiin luutnantiksi ja sain mitalin. … Olen pohjattoman väsynyt enkä kykene nukkumaan. Tähänkö nuoruuteni meni? Tällaistako on elämä? Mitä minulle jäi? … Minulla – meillä – oli unelma ja meillä oli aate. Unelmoimme isänmaamme vapaudesta, vaikka tuskin uskalsimme sen toteutumista toivoa. … Saksalaiset ovat voittaneet, valkoinen armeija on voittanut, tehtävä on suoritettu, mutta en tunne voitonriemua vaan apeutta. Minulla ei ole enää tehtävää, ei mitään syytä jatkaa elämistä. … Vanhempieni vuoksi lähdin opiskelemaan lakitiedettä. Isänmaani vuoksi lähdin Saksaan. Kansani vuoksi olen sotinut ja sotilaan velvollisuuden vuoksi noudattanut ylempieni antamia käskyjä. Nyt olen velvollisuuteni täyttänyt. Tämän teen vain itseni vuoksi. … Metalli on viileä, esineen paino tuntuu miellyttävältä. … Sinkoan tuon houkutuksen mereen. … En tuomitse itseäni kuolemaan. Rankaisen ankarammin. Muistan ja silti elän.

 

Lahtarit-kirjan lopussa on lähdeluettelo ja kirjan loppusanoissa Anneli Kanto kertoo, että ”Faktan ja fiktion suhteen olen ratkaissut siten, että sotaan liittyvät tapahtumat ovat todellisia, mutta henkilöt, heidän ajatuksensa ja kokemuksensa fiktiivisiä.” Historiallisesti tunnetut henkilöt kuten Mannerheim ja jokut muut esiintyvät kirjassa omilla nimillään.

 

Kuten Kanto kertoo, kirjojen Veriruusut ja Lahtarit historialliset tapahtumat ja osa henkilöistäkin ovat todellisia. Vaikka henkilöt pääosin ovatkin fiktiivisiä, he ovat hyvin elävän ja toden tuntuisia. Luin peräkkäin nämä romaanit, jotka antoivat hyvän kuvan vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista molempien osapuolten, punaisten ja valkoisten, näkökulmasta. Kirjat luettuani ainakin minulle tuli sellainen olo, että tässä sodassa ei ollut voittajia.