DSC00142 (3).JPG

 

Eilen oli Aleksis Kiven päivä, ja Helsingin Sanomissa kirjoitettiin otsikolla ”Ja pimeydessä loistaakin valo”, että Turun Aleksis Kivi -kerhon julkaiseman kokoomateoksen Nyt ei auta pelko eikä vapistus mukaan Aleksis Kiven elämä ei olisi ollutkaan sellaista kärsimystä, kuin mitä tähän asti on annettu ymmärtää. Kirjan lähtökohtana on ollut noin 70 Kiven tunnettua kirjettä. Kirjeiden perusteella Kivi on ollut ”psyykeltään terve, mieleltään positiivinen ja työhönsä vakavasti paneutunut, mutta omia tuntemuksiaan herkästi luotaava ihminen”.

Alkuvuodesta 2013 olimme Kouvolan Teatterissa katsomassa Jukka Linkolan ja Henrik Timosen Sydämeni laulu -musikaalia, joka kertoi Aleksis Kivestä ja hänen elämänsä merkittävimmistä vuosista. Johannes Korpijaakko esitti musikaalissa Aleksis Kiveä ja hänen roolisuorituksensa oli kyllä niin vaikuttava, että vieläkin muistan sen hyvin. Tässä esityksessä Aleksis Kiven elämästä ei myöskään annettu mitenkään lohdutonta kuvaa, vaikka siinä kaikenlaista dramaattista ja traagistakin tapahtui. Ja onhan sekin aika traagista, että Kivi kuoli vain 38-vuotiaana.

Kaivoin taas kerran kirjahyllystä kouluaikaisen Aleksis Kivi -kansion, jossa kerron yksityiskohtaisesti lukion toisen luokan syksyllä kahden luokkakaverini kanssa tekemästäni Aleksis Kivi -pyöräretkestä. Matka alkoi Järvenpäästä ja aluksi ajelimme auringonpaisteisessa säässä Tuusulan rantatietä pitkin Kiven kuolinmökille. Mökin opasmummo istui lähellä olevan kotitalonsa portailla ja kun hän näki meidän tulevan paikalle, hän tuli avaamaan meille Kiven kuolinmökin oven. Mummo kertoi meille Aleksis Kiven viimeisistä päivistä ja kun hän näki, että olimme kiinnostuneita asiasta, hän lahjoitti meille ilmaiseksi Aleksis Kiven viimeisiä päiviä kuvaavat kirjaset.

Seuraava matkakohde meillä oli Tuusulan hautausmaa, jossa kävimme katsomassa Aleksis Kiven hautaa. Kivi kuoli vuonna 1872 ja lahjavaroilla hankittu muistokivi on pystytetty vuonna 1877. Haudalta jatkoimme Nurmijärvelle Aleksis Kiven synnyinkotiin. Ovi oli lukossa, mutta opas, joka avasi meille oven,  löytyi läheisestä talosta. Aleksis Kiven vuonna 1824 rakennettu synnyinkoti oli aikoinaan Palojoen suurimpia taloja, sillä Kiven isä oli arvostettu pitäjänräätäli. Talosta löytyi myös kylän vanhin esine, vuodelta 1751 olevat kaulauspuut. Kävimme myös Taaborin vuorella, jossa kesäisin esitetään Aleksis Kiven näytelmiä. Myös siellä olemme nähneet Aleksis Kivestä kertovan näytelmän muutama kesä sitten.

Kansiossa on valokuvia ja sen on kuvittanut ystäväni Lahden Raija. Kansiossa on myös kirjoittamani aine Seitsemän veljeksen neitohahmot ja ”trumantit” vaimot.

Kaikki on nyt valmiina huomista matkaan lähtöä varten. Finnairin lento lähtee Helsinki-Vantaalta New Yorkiin kahden jälkeen iltapäivällä ja New Yorkista jatketaan Miamiin, josta Matti ja Kaija tulevat hakemaan meidät.