20200218_123901.jpg

 

Viikonloppu oli sateinen ja tuulinen, ajoittain lähes myrskytuulinen. Lauantaina olin sopinut tapaavani Haaga-Helian aikaisen kollegani Kaijan Musiikkitalossa ennen Radion sinfoniaorkesterin keskiviikkosarjaan kuuluvaa konserttia. Edellisen kerran olimme nähneet Kaijan kanssa jossain Musiikkitalon konsertissa vuosia sitten. Konsertissa orkesteria johti brittiläinen kapellimestari Nicholas Collon, joka syksystä 2021 lähtien on nimetty Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi ensimmäisenä ei-suomalaisena kapellimestarina. Ohjelmiston ensimmäisellä puoliajalla Radion sinfoniaorkesteri soitti kevennetyllä kokoonpanolla W.A. Mozartin Balettimusiikkia ja Thomas Adèsin viulukonserton, jossa solistina soitti viulisti Pekka Kuusisto. Viulukonserton jälkeen Pekka Kuusisto soitti runsaiden suosionosoitusten innoittamana viululla näppäillen ja viheltäen kappaleen, jonka nimeä en valitettavasti kuullut. Väliajan jälkeen kuultiin lähes sadan muusikon soittamana Sergei Rahmaninovin Sinfoniset tanssit op. 45, joka olikin komeaa kuultavaa.

 

5da88d343e54883088dec43e_helene_juliste.jpg

 

Toisen Kaijan ja Merjan kanssa olimme sopineet, että menemme yhdessä katsomaan Helene Schjerfbeckistä kertovan Helene -elokuvan. Helenen oli maanantaihin mennessä nähnyt 154 149 katsojaa ja ainakin Järvenpäässä katsojia oli maanantaina enää pari-kolmekymmentä, joten tämä on varmaan siellä sen viimeinen esitysviikko.

Antti J. Jokisen ohjaama ja Rakel Liehun romaaniin Helene pohjautuva elokuva kertoo vuosista 1902 - 1925, jolloin Helene Schjerfbeck asui äitinsä kanssa Hyvinkäällä. Heleneä esittää Laura Birn, hänen taiteensa ihailijaa ja rakkauden kohdetta metsänhoitaja ja taideharrastaja Einar Reuteria Johannes Holopainen, äitiä Pirkko Saisio, ystävätär Helena Westermarckia Krista Kosonen, veljeä Eero Aho ja taidekauppias ja mesenaatti Gösta Stenmania Jarkko Lahti.

Helene Schjerfbeck eristäytyi Hyvinkään vuosinaan Helsingin taide-elämästä. Hänen taiteilijasisarensa, erityisesti Helena Westermarck pitivät hänet kuitenkin ajan tasalla taide-elämän tapahtumista. Näinä vuosina Helene tutustui myös itseään huomattavasti nuorempaan Einar Reuteriin, johon hän rakastui mutta joka meni lyhyen tuttavuuden jälkeen kihloihin nuoren naisen kanssa, mikä särki Helenen sydämen. Kun Helene maalasi, hän käytti mielellään malleinaan hyvinkääläisiä naapuruston lapsia sekä tehtaiden ja kartanoiden tyttöjä. Myös äiti oli usein hänen mallinaan. Taidekauppias Gösta Stenman halusi ostaa kaikki Helenen maalaamat taulut ja myydä niitä taideliikkeessään sekä pitää osan itsellään.

Luen parhaillaan Einar Reuterin (taiteilijanimeltään H. Ahtela) vuonna 1951 julkaisemaa Helene Schjerfbeckin elämäkertaa Helena Schjerfbeck - Kamppailu kauneudesta, joka on tunnelmaltaan hyvin paljon samanlainen kuin elokuvakin. Kirjassa käytetään muuten Helenen kasteessa saamaa etunimeä Helena. Elokuva oli kiinnostava ja hyvin uskottava. Se oli myös koskettava. Elämä ei ollut helppoa; Hyvinkään asunto oli pieni eikä siellä ollut omaa ateljeeta, jossa maalata, äiti oli vaativa ja hankala, kodin työt veivät paljon aikaa, mikä haittasi maalaamista, rahaa oli niukasti ja Helene oli myös yksinäinen.

Helsingin Sanomien kriitikko Juho Typpö kirjoitti 16.1.2020 Helene-elokuvasta : "Helene-elokuva on juuri sellainen kuin suomalaiset historialliset epookit ja taiteilijamuotokuvat tuppaavat olemaan. Se on läpeensä vakava ja asiallinen, arvokkuutta tavoitteleva." Minusta elokuva kunnioittaa kohdettaan ja on sellaisena juuri oikeanlainen.